Kuntokuurilla

Ei ollu hyvä päivä viimeviikolla, että oisin hakenu sen pyörän. Eikä sen jälkeenkään. Olin jo ihan varma, että kuolen sydänkohtaukseen. Liikkuminen on ollu nii raskasta, että kauppaan mennessä on pitäny pysähtyä lepäämään. Kauppaanhan on meän ulko-ovelta matkaa ehkä kokonaiset sata metriä. Niin ollen arvelin, että ihan kaikki ei oo kunnossa.
Menin eilen päivystykseen valittaan, että ei oo mitään akuuttia, ihmetyttä vaan tää voimattomuus. Ihan niinku ennen oharia ja ennen pallolaajennuksia.. Mun taustalla, ohari 7/2013 ja kolme pallolaajennusta 12/14, ei tarvinnu ihan kauheesti valittaa, ku petipaikka oli valmiina.

Troponiini eli tni, sydänentsyymi oli vähän koholla, 0,09 ku se normisti on alle 0,05. Se on heitelly pitkin kevättä aika paljon, ja korkeimmillaan se oli viiden pinnassa. Sillon se kuitattiin jollaki syyllä, ku kuulemma jos ois sydänkohtaus, se ois vaatinu vajaan viikon laskeakseen normi tasolle, vaan mulla se laski seuraavaan päivään. Oon siis pelänny, että sydän pettää, ja etenki liikkuessa, ku se on ollu nii juuttaan hankalaa.
Jäin osastolle yöksi, jotta kardiologi kattoo aamulla tilanteen. Katto sydämen ultralla, eikä sielä eikä sydänfilmissäkään ollu mitään uutta. Kuulemma voin ihan huoletta liikkua voinnin mukaan, eikä tartte pelätä viikatemistä., eikä yhtään infarktia ollu havaittavissa. Mulle ne tulee oireettomina, ja siksi pelkään niitä. Jokainen pistos tai nipistys mikä rinnassa on, saa mut pelosta jäykäksi. Kaveri kyllä sano, että ne nipistykset on ihan vaan kevät, joka rinnassa oireilee. Niinku se nyt on olluki, ku ei oo syytä pelätä mitään kummempaa.
Voimattomuus selittyy sillä, että eihän tuo mun sydämeni oo enää iskussa. On noita toimenpiteitä, kalkkeutuneet suonet joka puolella, joku paksuuntuma sydämen seinämässä, eikä pumppausteho oo tietenkään entisellään. On päässy vähän karstottuun.
Myös koko syksyn laskenu yleiskunto, ja ku röörit avattiin taas vuodenvaihtessa, ja aloin kuntoutuun, tuli peritoniitti (vatsakalvontulehus) ja keuhkokuume yhtäaikaa. Niistä on nyt kuukausi, joten ehkä on vielä toipuminen kesken niistäki. Tiedä häntä. Mutta että lopputulos oli se, että meikä on ihan voimaton.
Hoidoksi  sain pitkävaikutteisen nitron, jota syön päivittäin. Kohtausta varten olevaa nirtoa en saanu, koska ei oo oireita.
Nappasin aamulla sairaalassa ekan lääkkeen, ja iltapäivällä Marjon kans kävellessä kaks korttelia kierrettiin yhen pysähyksen taktiikalla. Se oli kyllä pienimuotonen erävoitto mulle. Nyt hulluuksissani suunnittelin jo lähteväni huomena Rotuaarille köpötteleen, ja ens viikolla ehkä vielä vähän pidemmälleki. Eli kunnonkohotuskuuri on alkanut.
Ihanaa saaha tietää, että ehkä jaksan vielä joku päivä kävellä kilsan matkan torille, ja että reviiri laajenee taas vähän pidemmälle ku lähikauppaan. Pitää soittaa ja kysyä, saisinko sen pyörän nyt lainaksi, ku viime viikko meni ihan mylälle. Jospa sillä nyt jaksais vähän ajellaki.

Soittotunnilta oli vapaata, ku oli pyhä tän viikon maanantaina. Läksynä on tango nimeltä Lasihelmiä.
Sitä on ollu mukava treenata, ja mikä hienointa, oon soittanu nuoteista. Aika hidastahan se on, ja hankalaaki. Sentään nuotit on nyt sen kokoset, että nään niistä jotain. Edellisellä tunnilla Seija hoksas, että suurennetaan ne A3:lle. niin tehtiin, ja nyt on ihan eri fiilis opetella. Oispa tajunnu jo aiemmin, nii oisin ehkä jo oppinu sen Vanhoja poikia viiksekkäitä. Sitä ku en koskaan oppinu, ku meni jo mielenkiinto ku piti suurennuslasin kans tihrustaa, ja ku soittaessa tarvii välttis kahta kättä, ku pitää vetää ilmaa palkeisiin. Ehkäpä sitte joskus opettelen senki vielä.

Tänään laiteltiin Marjon kans vähän parveketta. Suunniteltiin kukkia ja muita juttuja sinne. Ai että, siitä tulee nätti ja viihtyisä. Kuvia myöhemmin. Huomasin muuten senki, että en oo vielä laittanu täältä uudistetusta kodistakaan mitään kuvia, joten niitäki luvassa jonaki päivänä.

Lähen nyt sohvalle makoileen, ku niskat on ihan juntturassa liian matalan tyynyn jäljiltä viime yönä. Se on moikka!