torstai 28. helmikuuta 2013

Vuoristorata

Muutama päivä on tässä menny ihan kaikessa rauhassa. Oon ollu sitä mieltä että kaikki menee kuitenki hyvin eikä täsä oo mitään syytä huoleen tai hätäilyyn. Nesteet on poistunu hyvin Furesiksen avulla ja olo on silläki ollu hyvä ja vointi ihan jees.
Toissapäivänä lähdin pääpostilta hakemaan pakettia mutta piti palata puolesta välistä takas ku alko huimaamaan. Pitkästä aikaa.
Ennen näitä turvotuksia, vielä viime kesänä mua huimas tämän tästä. Se johtu matalista verenpaineista mutta tietysti nyt turvotusten myötä paineetki on noussu ja huimaus on jääny. Tulin kotiin ja mittasin paineet ja ne oli ihan jees, 130/62 eli alapaine oli vähän matala mutta uskoisin että ku eivät oo aikoihin ollu tuolla tasolla, se tuntuu heti nupissa. Ja toki myös se matala Hb vaikuttaa osaltansa.
Siitä vuoristoradasta. Kävin eilen hammaslääkärissä ja sielä piti maata melkei kaks tuntia pää vähän alaspäin ja se oli melkosen epämiellyttävää. En halunnu puudutusta ku arvelin kestäväni sen. Ei se kipiä toimenpide ollukaan, mitä nyt vähän välillä vihlo ku paria hammasta hiottiin. Sen verran piti kuitenki jännittää ja olla valppaana että olin tyystin poikki ku toimenpide oli ohi. Viime minuuteilla mua alko yskittää ja tajusin siinä että tää asento on huonoista huonoin ja että nesteet on ny keuhkoissa enkä tahtonu saaha kunnolla happea. En tietystikään ollu ottanu aamulla nesteenpoistolääkettä joten soitin taksin, täysiä kotia ja nappi naamaan. Pian se alkoki helpottaa ja henki kulki taas normisti.
Aloin mitettimään että tätäkö tämä nyt on, että kaikkeen, ihan kaikkeen pitäis osata varautua. Sellaseenki mitä ei vois ees kuvitella. Ei mulla eka kerralla ennen dialyysiä ollu muistaakseni näin paljo näitä hengitysvaivoja vaikka nestettä oli kropassa sillo paaaaaljo enempi ku nyt. Kun ei vois oikein lakata  juomastakaan eikä dialyysi kuitenkaan oo vielä läheskään ajankohtasta. Että mitä tässä nyt tekis. lääkäriaikaki on vasta kolmen viikon päästä vaikka mieli pullistelee kysymyksiä. Ehkä mää vaan kuvittelen koko hengenahdistuksen ja kärpäsestä on tullu härkänen? Tai onko mun asenne päin persettä vai reagoinko mää keholla ahdistukseen ja saan jotai paniikkikohtauksia? Vaikka mää en tykkää tippaakaan aikatauluista, nyt tarttisin aikataulun mitä tapahtuu millonki ja ohjeen jotta tietäisin mistä on syytä huolestua. En muista tarkkaan niitä ekaa dialyysia edeltäviä vaiheita. Eipä silti, ei tää kerta varmaankaan ees mee samalla lailla, onhan täsä paljo tapahtunu muutoksia vuosien varrella, nii minussa ku lääketieteessäki.


Jostaki syystä tää Egotripin biisi soi mun mielessä ja se oikeestaan passaa tähän hyvin. Ystis kysy yks päivä että pelottaako mua. Ei pelota mutta epätietosuus ahistaa. Tuntuu ku ois todellaki bussin kyydissä joka on matkalla ties mihin enkä mää voi mitenkään vaikuttaa saati tietää määränpäätä. Mahtava ja mahottoman pelottava tunne.



maanantai 25. helmikuuta 2013

Kuulumisia

Heipä hei taas. Ei mitään uutta valtakunnassa. Tai no pientä jännitystä jatkuvasti että mihin suuntaan täsä nyt ollaankaan menossa.
Kävin tammikuun lopussa saamassa polilla keinotekosta rautaa. Mun krooninen anemia ku on ihan heittäytyny villiksi sen jälkeen ku 1.5v sitte lopetin tupakoinnin. Hb huitelee oikeestaan jatkuvasti alle sadan ja rautaa saan suoneen joka reissulla sairaalassa. Epoa pistän kotona 2x viikossa 5000ky eikä se taho silläkään nousta. 3 viikkoa sitten Hb oli 84 ja viime viikolla se oli 87 eli melko heikolla mallilla.
Viime viikon labroissa myös kreatiniini oli melko lailla koholla, 193 tällä kertaa. Oon tässä sulatellu ajatusta siitä että munuainen on vääjäämättä hyytymässä. Oikeestaan oon jo vähän tottunu ajatukseen. Täsä ku on nyt ollu noita turvotuksia nii tulee mieleen aika ennen dialyysiä v.-97. Olin nii turvoksissa että kaikki mitä tein, oli työlästä ja raskasta, epämukavaa. Ku sairaalassa nefrologi sitte lopulta sano heinäkuussa -97 että dialyysi alotetaan "vuoden sisällä, todennäkösesti kuitenki jo tämän vuoden puolella" olin helpottunu asiasta. Mulle ku ei ollu oikeestaan kukaan maininnu dialyysin alottamista kertaakaan enkä tienny mitä oli odotettavissa. Ku dialyysi sitte lokakuun 2. päivä alotettiin, olin kovasti helpottunu ja ilonen ku olo koheni vauhdilla. Paino tippu ekan dialyysiviikon aikana 17 kg ja se oli pelkästään ylimäärästä, kudoksiin kertynyttä nestettä. Pääsin vihdoin liikkumaan kunnolla, pystyin hengittään ku ei ollu nestettä keuhkoissa ja suurta iloa tuotti myös se, että pystyin istumaan jalat ristissä ja käyttämään muitaki kenkiä ku nauhallisia lenkkareita. Muut kengät ku ei mahtunu turvonneisiin jalkoihin.

Oon nyt syöny 2 päivää aamuin illoin nesteenpoistolääkettä ja tänään on ollu kohtuullisen normi olo. Liikkumien ei oo hankalaa ja on ihana tunne ku jalat ei oo tönköt eikä mahottoman raskaat. Mulle on kuitenki vähän epäselvää miten noita nesteenpoistolääkkeitä tulis tarkalleen ottaen käyttää nii en uskalla syyä niitä jatkuvasti. Tän hetkinen ohje on `tarvittaessa` Pitää ottaa selvää asiasta ku meen ens kuussa polilla käymään. Olo on nimittäin sen verran kevyt ja ketterä :D

Oon alottanu vesijumpan. Oon käyny kolme kertaa sielä ja se on mukavaa. Altaassa vesi on mun makuun vähän turhan viileää mutta eipähän tuu laiskoteltua. Sielä nimittäin just ja just tarkenee ku tekee koko ajan aerobista työtä. Oon ottanu tavaksi istuskella uinnin jälkeen pitkään saunassa ja venytellä.  Kaikessa rauhassa peseytyä ja pukeutua. Mukavaa ku se on aamupäivällä nii on ajoissa takas kaupungissa ja ehtii hoitamaan vielä muita asioita kiireettä. Siinä ku hoitaa ruumista nii samalla saa sieluki osansa.


Kuvituksena toimii ystävien talvinen pihavalo.

Koitetaanpa nautiskella jokainen ihanan aurinkoisista kevätpäivistä. Mää nimittäin rakastan kevättä ja tätä aikaa ku aurinko alkaa paistaa ja päivät pitenee :)