Tännään on ollu vähän väsynyttä. Ei voi syyttää keliäkään, sillä on ollu ihan nätti ilima.
Tännään oli myös päivä, ku piti lähtä mökille.Olin luvannu kummipojalleki että voi tulla yökyllään kaveriksi ja kalalle. Peruin kuitenki koko koiranhoitokeikan, ku ei tuo jalaka oo rauhottummaan päinkään. Oon nyt tullu siihen tulokseen, että se on tuo lonkka joka on vaivannu jo vuosia, johtuen kävelemisestä virheasennosa. Jotaki sen peruja se on. Koitan täsä olla nyt muutaman päivän mahollisimman vähillä liikuilla, että jos se on nyt ärsyyntyny ku oon männäviikolla kävelly tavallista enempi. Koitan kuitenki varata aamulla lääkärille aikaa.
Päivä on siis menny vähän ärsyntyneenä ja väsyneenä. Viime yönä nukuin 13h ja heräsin puhelimeen yheltä. Äsken otin pienet 1.5h tirsat sohvalla ja vieläki väsyttää. Eli ihan hyvä etten lähtenykään mökille, sielä ois jääny koira ja kummipoika molemmat heitteille. (No ei kuitenkaan, ei vaan ois ollu kiva olla jos väkisin pittää koittaa olla jonaki, täsä kohtaa reippaana)
Huomisen päivän ohojelmasa on hakia kotimaisia mansikoita kaupasta. Lähikaupasa niitä ei vielä olu, mutta yks noista muista lähikaupoista mainosti, että niitä jo sais. Nami nami, onneksi on varalta Resoniumia jos sattuu että kaliumit alkaa nousta.
Nytte konetta tulille ja suunnittelemaan pahnoille vetäytymistä. Moikka!
30.6.2013
Sunnuntai, päivä ennen h-hetkeä. eli huomena ois luvassa sydämen ohitusleikkaus.
anestesialääkäri oli käyny jo perjantaina jututtaan, ja kertoon miten homma hänen osaltaan etenee.
Äiti ja mökkinaapuri Aila, olivat tulleet kattoon mua iltasella sairaalaan. Samaan aikaan käbi myöd leikkaava kirurgi kyseleen ja kertoon juttuja, mitä huominen tois tullessaan. Kirurgi sano, että vasemmasta jalasta otettais suonta n.30-40cm ja osa rinnasta, ja ne käytetään ohitusten tekemiseen. Kuulemma jalan leikkaushaava tulis tuottamaan ongelmia jatkossa, niinku diabeetikoilla ylleensä jalkojen haavat on sellasia. (Kyllä, ongelmat alko n.7 viikkua leikkauksen jäläkeen, vaikka haava oli jo täysin ja ongelmitta umpeutunu. Yhtenä päivänä nousi kuume ja pian nilkkaan nousi iso märkäinen patti. Se avattiin ja hoiettiin viikko sairaalasa alipainehoiolla ja umpeutuminen kesti kaikkiaan n.2kk)
Sasu ja Rale tulivat myös illalla käymään. Olihan se vähän outoa sanua heipat, ku ei voinu tietää mitä leikkaus tuo tullessaan. Olin kuitenki luottavainen asian suhteen, ja koitin kovasti valaa uskoa äitiin, joka tais jännittää meleko lailla. Illalla laitoin vielä varala rakkausviestit isälle, äitille ja Sannalle ja kävin levollisena nukkumaan.
Blogi kertoo ykköstyypin diabeetikon ja nyt myös dialyysipotilaan arkisesta elämästä, iloineen ja murheineen. Haaveista päästä siirtolistalle ja saada toinen elinsiirto. Paljon myös niitä ja näitä, asiaa ja enempi asian vierestä.
maanantai 30. kesäkuuta 2014
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
The number of the beast
Alakuviikosta valitin että meinaa ola tylsää ja loppuviikosta että onpa ollu touhukas viikko. Sillä lailla. Päällimmäisenä mielesä on kuitenki tuo touhukkuus, ku oon viikon aikana ollu nii monien ihimisten kans tekemisisä. Perjantaina nukuin onneni, joka ilimeni siinä kohtaa ilimasena lounaana, ohi. Käytiin kuitenki Sannan ja lankomiehen kans kahavilla ja joristiinki siinä pitkät tovit. Havahuin sitte vasta ku puhelin soi, tajuaan että olin luvannu olla paikalla kotona ku apteekista tuovat nesteitä. En ylleesä unoha tollasia juttuja, ja niinpä lähin kiireesti kotia ja päästää apteekkaria sisälle laatikoineen. Kovasti pyytelin anteeksi ajattelemattomuuttani vaa ihan tuo hyväsä hengesä lähti takas sorvin ääreen.
Lauantaiaamuna vihdoin uf eli kokonaispoisto oli 666ml. Number of the beast, niinku Iron maiden asian ilimottaa. Cool.
Lauantaina illalla kävin istumasa Milin luona jonku tovin. Nii että on ollu ohojelmaa tälle viikkua!
Tännään oon kerenny istua päikkäpolilla kolome tuntia. Vasemmasa reidesä on yks kohta johon on koskenu muutamia päiviä. oikeestaan tauotta. Yöllä heräsin kippuun ja aattelin että tää on nyt varmasti joku tukos jossai ja soitin terveysneuvontaan. Kehottivat aamulla tulla näyttään ja minähän menin. Lääkäri epäili laskimotukosta muttei ultrasa näkyny mittään. Verikoeki näytti ettei ois tukosta, joten lähin kotia ilman sen kummempaa selitystä. Jos loppuviikolla jatkuu, pittää mennä näyttään. Jännää on se, että särky mennee parasetamolilla ohi ja ihonlla ei näy mittään. Ei turvotusta, ei punotusta, mustelmaa tai yhtään mittään. Liekö sitte korvien välisä tuoki vaiva.
Sanoin yöllä puhelimesa ettei ees särkylääke auta. No ei auta, jos syö antibioottia särkylääkkeen tilalla, niinku minä muutamana päivänä tein.
Joku muistaa ne antibiootit mitkä sain sekstailua varten. Olin leikannu laatasta muutaman erilleen ja ne on sellasesa pusukasa mikä on mun matkalääkepussukka. Sielä on särkylääkettä, mahalääkettä ja muuta, mitä voi tarttia ku lähtee kauppaa eemmäs. Otin yks päivä sieltä ne antibiootit, tietysti iliman silimälaseja, ja nappasin yhen särkylääkkeenä. Ne jäi pöyälle ja oon siitä napsinu niitä, kaikkiaan neljä kpl. Tännään päivystyksesä vasta tajusin, että eihän ne ookkaan särkylääkkeitä ja että ei oo kumma jos ei "särkylääke" auta. Onneksi en syöttäny viitä kellekään toiselle.
28.6.2013
Oikia reisi kasvo kasvamistaan, ja lääkäri päätti kierrolla, että pittää käyä kuvvaan se ultralla.
Ilimeisesti siinä vaiheesa ku tehtiin se angiogragia, oli joku neula lävistäny valtimon ja veri valu reiteen sisäpuolelle. Oliki se niinku joulukinkku, kipiä ja turpia. Kardiologi ei oikei osannu sanua, miten sitä nyt hoiettais. Äiti oli tulosa käymään ja oli varmaan olu jottai puhetta, että käyään kahavilla ja ulukona. Röntgenistä lähtiesä vielä kysyin kardiologilta, että onhan ihan varma että saan mennä ulos pyörätuolin kyytillä. Joo joo, saat saat, ei siinä oo mittään epäselevää.
Pääsin osastolle ja kansilasta hoitaja hukkas, että et sää lähtä minnekään. minä tinkaamaan että saanpas, ku kardiologi nimeomaa erikseen kysyttäesä lupas, että saan mennä. Vaan käviki nii, että tää lääkäri oli päättäny että käypä hoito mulle oliski haulipussin kans makoilu. Istuminen oli kielletty. Tän tievon hän oli soittanu mun lähettyäni, suoraan osastolle. Joten sänkyyn mars, ja paikallaan makoilua 5h. Myönnetään, että ihan purematta en asiaa nielly. Pieni kiukkukohtaus ja vähän epätoivosta itkua ja mökötystä. Äiti tietysti sai taas osansa, kuten myös muuan hoitaja. Tälle päivälle suunniteltu poskiontelon huuhteluki oli jostai syystä jääny hoitamatta. enää sitä ei vois tehäkään ku en saanu istua.
Paska päivä oli kääntyny iltaan, ja nukuin sen illan haulipussi nivusella, ja perään vielä yön. Sikäli se kannatti, että jalka lakkas vuotamasta ja turvotus lähti samantien laskuun.
29.6.2013
Eräs mun kaveri toimi tällä osastolla hoitajana, ja yöllä hän kävi mua jututtaan. Ihimeteltiin yhesä, että miksei putkia oo poistetu nenästä eilen, vaikka nii oli sovittu. Hän järjesti asian nii, että ku kävin aamulla röntgenisä, mentäis suoraan sieltä päivystyspolille, missä korvalääkäri huuhtoo poskiontelon ja poistaa letkun. Näin tapahtuki, ja verta valu taas muutaman tunnin, mutta ku se hyyty, ei nenä vaivannu sen koommin.
Tälle päivälle oli sovittu myös gastroskopia. Halusivat tarkistaa, etten valu verta mahhaan. Se hemoglobiini ku ei edelleenkään tahtonu pysyä ees kohtuullisisa lukemissa.
Mua jännitti toimenpie, onhan siitä kuultu monta tarinaa, mite ällyä ja inhottavvaa on niellä letkua. Ku päästiin saliin, sannoin että mua jännittää. Lääkäri sano, että älä suotta jännitä, että tää menneee hyvin ku teet niinku hän sannoo. Sano myös että Oulusa on tapana lääkitä reippaanlaisesti toimenpitteen ajaksi.
Alotettiin homma ja sitte alakoki koliseen. Muistan ku makasin siinä onnellisena. Nauroin vaikka kuola valu suupielistä pitkin naamaa. Olin maailman onnellisin sillä hetkellä. Kuulin kyllä mitä ihimiset ympärillä puhuivat, muttei mua kiinnostanu. Olin van onnellinen ja sänky oli ku pilvipatja, lämmin ja pehemiä.
Lääkäri otti piuhan pois ja ihimettelin että näinkö pian se käviki. Pukkasivat heräämöön vähäksi aikaa ja sielä olo alako tasaantuun. Noin tunnin päästä tulivat hakkeen takas osastolle ja se oli sillä selevä. Joten älkää peljätkö, ystävät, ei se oo ollenkaan nii paha, mitä antavat ymmärtää. Sanoisin pikemminki, että mahtava trippi.
Lauantaiaamuna vihdoin uf eli kokonaispoisto oli 666ml. Number of the beast, niinku Iron maiden asian ilimottaa. Cool.
Lauantaina illalla kävin istumasa Milin luona jonku tovin. Nii että on ollu ohojelmaa tälle viikkua!
Tännään oon kerenny istua päikkäpolilla kolome tuntia. Vasemmasa reidesä on yks kohta johon on koskenu muutamia päiviä. oikeestaan tauotta. Yöllä heräsin kippuun ja aattelin että tää on nyt varmasti joku tukos jossai ja soitin terveysneuvontaan. Kehottivat aamulla tulla näyttään ja minähän menin. Lääkäri epäili laskimotukosta muttei ultrasa näkyny mittään. Verikoeki näytti ettei ois tukosta, joten lähin kotia ilman sen kummempaa selitystä. Jos loppuviikolla jatkuu, pittää mennä näyttään. Jännää on se, että särky mennee parasetamolilla ohi ja ihonlla ei näy mittään. Ei turvotusta, ei punotusta, mustelmaa tai yhtään mittään. Liekö sitte korvien välisä tuoki vaiva.
Sanoin yöllä puhelimesa ettei ees särkylääke auta. No ei auta, jos syö antibioottia särkylääkkeen tilalla, niinku minä muutamana päivänä tein.
Joku muistaa ne antibiootit mitkä sain sekstailua varten. Olin leikannu laatasta muutaman erilleen ja ne on sellasesa pusukasa mikä on mun matkalääkepussukka. Sielä on särkylääkettä, mahalääkettä ja muuta, mitä voi tarttia ku lähtee kauppaa eemmäs. Otin yks päivä sieltä ne antibiootit, tietysti iliman silimälaseja, ja nappasin yhen särkylääkkeenä. Ne jäi pöyälle ja oon siitä napsinu niitä, kaikkiaan neljä kpl. Tännään päivystyksesä vasta tajusin, että eihän ne ookkaan särkylääkkeitä ja että ei oo kumma jos ei "särkylääke" auta. Onneksi en syöttäny viitä kellekään toiselle.
28.6.2013
Oikia reisi kasvo kasvamistaan, ja lääkäri päätti kierrolla, että pittää käyä kuvvaan se ultralla.
Ilimeisesti siinä vaiheesa ku tehtiin se angiogragia, oli joku neula lävistäny valtimon ja veri valu reiteen sisäpuolelle. Oliki se niinku joulukinkku, kipiä ja turpia. Kardiologi ei oikei osannu sanua, miten sitä nyt hoiettais. Äiti oli tulosa käymään ja oli varmaan olu jottai puhetta, että käyään kahavilla ja ulukona. Röntgenistä lähtiesä vielä kysyin kardiologilta, että onhan ihan varma että saan mennä ulos pyörätuolin kyytillä. Joo joo, saat saat, ei siinä oo mittään epäselevää.
Pääsin osastolle ja kansilasta hoitaja hukkas, että et sää lähtä minnekään. minä tinkaamaan että saanpas, ku kardiologi nimeomaa erikseen kysyttäesä lupas, että saan mennä. Vaan käviki nii, että tää lääkäri oli päättäny että käypä hoito mulle oliski haulipussin kans makoilu. Istuminen oli kielletty. Tän tievon hän oli soittanu mun lähettyäni, suoraan osastolle. Joten sänkyyn mars, ja paikallaan makoilua 5h. Myönnetään, että ihan purematta en asiaa nielly. Pieni kiukkukohtaus ja vähän epätoivosta itkua ja mökötystä. Äiti tietysti sai taas osansa, kuten myös muuan hoitaja. Tälle päivälle suunniteltu poskiontelon huuhteluki oli jostai syystä jääny hoitamatta. enää sitä ei vois tehäkään ku en saanu istua.
Paska päivä oli kääntyny iltaan, ja nukuin sen illan haulipussi nivusella, ja perään vielä yön. Sikäli se kannatti, että jalka lakkas vuotamasta ja turvotus lähti samantien laskuun.
29.6.2013
Eräs mun kaveri toimi tällä osastolla hoitajana, ja yöllä hän kävi mua jututtaan. Ihimeteltiin yhesä, että miksei putkia oo poistetu nenästä eilen, vaikka nii oli sovittu. Hän järjesti asian nii, että ku kävin aamulla röntgenisä, mentäis suoraan sieltä päivystyspolille, missä korvalääkäri huuhtoo poskiontelon ja poistaa letkun. Näin tapahtuki, ja verta valu taas muutaman tunnin, mutta ku se hyyty, ei nenä vaivannu sen koommin.
Tälle päivälle oli sovittu myös gastroskopia. Halusivat tarkistaa, etten valu verta mahhaan. Se hemoglobiini ku ei edelleenkään tahtonu pysyä ees kohtuullisisa lukemissa.
Mua jännitti toimenpie, onhan siitä kuultu monta tarinaa, mite ällyä ja inhottavvaa on niellä letkua. Ku päästiin saliin, sannoin että mua jännittää. Lääkäri sano, että älä suotta jännitä, että tää menneee hyvin ku teet niinku hän sannoo. Sano myös että Oulusa on tapana lääkitä reippaanlaisesti toimenpitteen ajaksi.
Alotettiin homma ja sitte alakoki koliseen. Muistan ku makasin siinä onnellisena. Nauroin vaikka kuola valu suupielistä pitkin naamaa. Olin maailman onnellisin sillä hetkellä. Kuulin kyllä mitä ihimiset ympärillä puhuivat, muttei mua kiinnostanu. Olin van onnellinen ja sänky oli ku pilvipatja, lämmin ja pehemiä.
Lääkäri otti piuhan pois ja ihimettelin että näinkö pian se käviki. Pukkasivat heräämöön vähäksi aikaa ja sielä olo alako tasaantuun. Noin tunnin päästä tulivat hakkeen takas osastolle ja se oli sillä selevä. Joten älkää peljätkö, ystävät, ei se oo ollenkaan nii paha, mitä antavat ymmärtää. Sanoisin pikemminki, että mahtava trippi.
perjantai 27. kesäkuuta 2014
26.6.3013 ja 2014
Mnjoo, moikka taas. En jaksanu eilen illalla ennää alakaa kirjottaan, ku olin ollu koko päivän lennosa.
Päivällä käytiin Sussun kans kaupungilla kahavilla ja poristiin siinä pitkät tovit. Tulin kottiin ja oottelin että kello tullee vaille 18, että lähen Sannan luo syömään. Nooh, oli kattonu ajan väärin ja Sanna hätyytteli ennen viittä että ekkö tuukkaan, ku oltiinki sovittu neljäksi treffit. No lähinki sitte heti.
Sielä syötiin ja poristiin ja pelattiin sellasta Ticket to ride-peliä. Tykätään kaikki, Sanna, lankomies ja minä, pelata lautapelejä. Lemppareita on Carcassonne ja tuosta Ticket to ridesta tullee varmasti myös yks lemppareista. Nuo on sitä pelanneet jo pitkään vaan minä opettelin sen vasta eilen. Mukava peli kyllä.
Ens viikolla ois koiranhoitokeikka tiiosa. Mennään mökille Rollukan kans ja jos vaan on yhtään lämpösempää ku jussina, katotaan, kauanko koiruus jaksaa juosta veesä kivien peräsä. Puolitoista tuntia ei oo vielä riittävästi, se on testattu jo. että semmosia suunnitelmia. Loppuun vielä vanhoja. Moikka!
26.6.2013
Tälle päivälle sovittu abgiografia ei tuntunu jännittävän yhtään. Ootin, että kuvauksen jälkeen makoilen muutaman tunnin haulipussi nivusella ja lähen osaston kautta huomena kottiin.
Mentiin kuvaukseen puolilta päivin. Silmät pyöri ku hedelmäpelisä, ku ihimettelin sairaalan käytäviä. Miten olikaan mahtavaa nähä jotaki muuta ku se ovi ja ne seinät.
Lääkäri teki oikiaan nivuseen haavan, laitto siihen sissäänviejän ja sitä kautta ujutti kameran sydämeen. Olin tosiaanki siinä uskossa että huomena kotia, jes jes ja että kaikki ois hyvin. Olihan sydäntä kuvattu, ultrattu, otettu sydänfilmejä jne. Kaiken piti olla ihan ok. Jossain vaiheesa lääkäri sano, että täälä on sellanen tilanne, että yks suoni on kokonaan tukosa ja kaks nii pitkältä matkaa, että pallolaajennuksesta ei ois mittään hyötyä, ja että tehhään sydämen ohitusleikkaus vielä tällä samalla sairaalareissulla.
Eka ajatus oli että no voi saa*ana, ei pääse kottiin! Äkkiä mieleen kuitenki tuli, että onpa hyvä että asia tutkittiin, täsä ollaan näemmä meleko heikoilla jäillä nytten. Eikä oo ihime jos ei oikei jaksa liikkua.
Illan mittaan selvis, että leikkaus tehhään joko perjantaina tai maanantaina, riippuen siitä, miten mut keretään tutkia muilta osin. Vielä askarrutti hemoglobiini, joka huiteli 70-80 eikä suostunu millään nousemaan useista tiputetuista punasolupusseista huolimatta.
Illalla pääsin vuodeosastolle. Teholta lähtiessa lääkäri tuli toivottaan hyvvää jatkua. Olin meleko innoissani ku pääsin vihdoin vuodeosastolle, missä sais vapaasti liikkua. Tai no sen verran ku pyörätuolilla joku viittis pukata. Minähän en saanu edelleenkään tehä mittään. Sanoin lääkärille että meän perheen molemmat lapset on nyt päässeet seikkailuun, ku sisko lähti eilen Japaniin ja minä pääsen tännään osastolle. Nii suurelta tuntu se, että pääsee kattoon muita maisemia.
Piti maata haulipussi nivusessa 4 tuntia ja sen jälkeen pääsi liikkumaan. Ensimmäisenä toiveena oli, että pääsisin ulos. Olin pyytäny äitiä tulemaan iltasella, että käyttää mua kahvilla, tai ees ulukona. Kanttiini oli jo kiinni, mutta oli kertakaikkisen ihanaa istua pihalla. Työnnätin pyörätuolin pois katoksesta, ja nautin täysin siemauksin avarasta taivaasta.
Illalla kävivät huuhtoon poskiontelon ja oli puhetta, että vielä perjantaina huuhdotaan ja samalla poistettais putki.
27.6.2013
Olin ollu dialyysissä ja nenä oli tihkuttanu verta koko reissun. Olin makoillu toisella kyljelläni ja tietysti veri oli sitte valunu nieluun ja joka paikkaan. Sasu ja Sussu tuli käymään iltapäivällä osastolla ja Sasu jäi yhtäkkiä kattomaan mua tiukasti silmiin. Totes, että sulla tullee verta silimästä. Pyyhkäsin paperilla ja se muuttu punaseksi. Nii, totta tosiaan, silmästä valu sitä verta mikä sinne oli dialyysin aikana valunu ku olin maannu oikalla kyljelläni. Se oli aika häijyn näkönen, as you see.
Illalla selvis, että ohitusleikkaus tehhään maanantaina ja että ennen sitä pittää tehä vielä tutkimuksia siitä, miksi hb ei pysy riittävän korkialla. Myös jatkuvasti turpoava oikia reisi tuotti päänvaivaa.
Olin hyvällä tuulella ku olin vihdoin päässy osastolle. Vaikken liikkua saanukaan, näin ihimisiä ja oli sillä lailla enempi virikkeitä. Netti ja puhelin olivat myös käytösä, mutten jaksanu kauheessti roikkua netissäkkään, vaikka kotona se oli mielipuuhaa.
Päivällä käytiin Sussun kans kaupungilla kahavilla ja poristiin siinä pitkät tovit. Tulin kottiin ja oottelin että kello tullee vaille 18, että lähen Sannan luo syömään. Nooh, oli kattonu ajan väärin ja Sanna hätyytteli ennen viittä että ekkö tuukkaan, ku oltiinki sovittu neljäksi treffit. No lähinki sitte heti.
Sielä syötiin ja poristiin ja pelattiin sellasta Ticket to ride-peliä. Tykätään kaikki, Sanna, lankomies ja minä, pelata lautapelejä. Lemppareita on Carcassonne ja tuosta Ticket to ridesta tullee varmasti myös yks lemppareista. Nuo on sitä pelanneet jo pitkään vaan minä opettelin sen vasta eilen. Mukava peli kyllä.
Ens viikolla ois koiranhoitokeikka tiiosa. Mennään mökille Rollukan kans ja jos vaan on yhtään lämpösempää ku jussina, katotaan, kauanko koiruus jaksaa juosta veesä kivien peräsä. Puolitoista tuntia ei oo vielä riittävästi, se on testattu jo. että semmosia suunnitelmia. Loppuun vielä vanhoja. Moikka!
26.6.2013
Tälle päivälle sovittu abgiografia ei tuntunu jännittävän yhtään. Ootin, että kuvauksen jälkeen makoilen muutaman tunnin haulipussi nivusella ja lähen osaston kautta huomena kottiin.
Mentiin kuvaukseen puolilta päivin. Silmät pyöri ku hedelmäpelisä, ku ihimettelin sairaalan käytäviä. Miten olikaan mahtavaa nähä jotaki muuta ku se ovi ja ne seinät.
Lääkäri teki oikiaan nivuseen haavan, laitto siihen sissäänviejän ja sitä kautta ujutti kameran sydämeen. Olin tosiaanki siinä uskossa että huomena kotia, jes jes ja että kaikki ois hyvin. Olihan sydäntä kuvattu, ultrattu, otettu sydänfilmejä jne. Kaiken piti olla ihan ok. Jossain vaiheesa lääkäri sano, että täälä on sellanen tilanne, että yks suoni on kokonaan tukosa ja kaks nii pitkältä matkaa, että pallolaajennuksesta ei ois mittään hyötyä, ja että tehhään sydämen ohitusleikkaus vielä tällä samalla sairaalareissulla.
Eka ajatus oli että no voi saa*ana, ei pääse kottiin! Äkkiä mieleen kuitenki tuli, että onpa hyvä että asia tutkittiin, täsä ollaan näemmä meleko heikoilla jäillä nytten. Eikä oo ihime jos ei oikei jaksa liikkua.
Illan mittaan selvis, että leikkaus tehhään joko perjantaina tai maanantaina, riippuen siitä, miten mut keretään tutkia muilta osin. Vielä askarrutti hemoglobiini, joka huiteli 70-80 eikä suostunu millään nousemaan useista tiputetuista punasolupusseista huolimatta.
Illalla pääsin vuodeosastolle. Teholta lähtiessa lääkäri tuli toivottaan hyvvää jatkua. Olin meleko innoissani ku pääsin vihdoin vuodeosastolle, missä sais vapaasti liikkua. Tai no sen verran ku pyörätuolilla joku viittis pukata. Minähän en saanu edelleenkään tehä mittään. Sanoin lääkärille että meän perheen molemmat lapset on nyt päässeet seikkailuun, ku sisko lähti eilen Japaniin ja minä pääsen tännään osastolle. Nii suurelta tuntu se, että pääsee kattoon muita maisemia.
Piti maata haulipussi nivusessa 4 tuntia ja sen jälkeen pääsi liikkumaan. Ensimmäisenä toiveena oli, että pääsisin ulos. Olin pyytäny äitiä tulemaan iltasella, että käyttää mua kahvilla, tai ees ulukona. Kanttiini oli jo kiinni, mutta oli kertakaikkisen ihanaa istua pihalla. Työnnätin pyörätuolin pois katoksesta, ja nautin täysin siemauksin avarasta taivaasta.
Illalla kävivät huuhtoon poskiontelon ja oli puhetta, että vielä perjantaina huuhdotaan ja samalla poistettais putki.
27.6.2013
Olin ollu dialyysissä ja nenä oli tihkuttanu verta koko reissun. Olin makoillu toisella kyljelläni ja tietysti veri oli sitte valunu nieluun ja joka paikkaan. Sasu ja Sussu tuli käymään iltapäivällä osastolla ja Sasu jäi yhtäkkiä kattomaan mua tiukasti silmiin. Totes, että sulla tullee verta silimästä. Pyyhkäsin paperilla ja se muuttu punaseksi. Nii, totta tosiaan, silmästä valu sitä verta mikä sinne oli dialyysin aikana valunu ku olin maannu oikalla kyljelläni. Se oli aika häijyn näkönen, as you see.
Illalla selvis, että ohitusleikkaus tehhään maanantaina ja että ennen sitä pittää tehä vielä tutkimuksia siitä, miksi hb ei pysy riittävän korkialla. Myös jatkuvasti turpoava oikia reisi tuotti päänvaivaa.
Olin hyvällä tuulella ku olin vihdoin päässy osastolle. Vaikken liikkua saanukaan, näin ihimisiä ja oli sillä lailla enempi virikkeitä. Netti ja puhelin olivat myös käytösä, mutten jaksanu kauheessti roikkua netissäkkään, vaikka kotona se oli mielipuuhaa.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
25.6.2013 ja 2014
Hellurei! Meinaa olla vähän tylsää. Just sitä sellasta mitä syystalavella eniten kaipasin. Tylsää, eikä mittään sen suurempia murheita murehittavana. Eli kaikki on siis hyvin, ja se on nii maan mainio homma että pelkästään sen pitäs olla suuri ilon aihe. Ja nii se oikiasti onkin, en vaan ois millään viittiny tännään siivota vaa sain sitäki vähän tehtyä ku oli riittävän tylsää.
Viime viikolla Rale kävi kylässä ja hajotti laatikot ja vei ne roskiin. Eilen sitte Ritu kävi ja teki saman homman. Jussina äiti hävitti laatikot. Onpa ollu mukavaa ku ei oo tarttenu stressata niitäkään yhtään ku muut on hoitaneet sen. Ritu tarjoutu pariki kertaa imuroimaan tän kämpän vaa en suostunu. En siksi, tteikö kämppä ois vaatinu imurointia, vaan siksi, että olin laiskuuttani siirtäny sitä jo ainaki viikon. Se ois ollu hyväksikäyttöä jos oisin jonkun muun antanu tehä työn, jota en vaan ite ollu viittiny. Nyt seki on kuiten alta pois ku sain vihdoin ja viimein tartuttua imurin varteen tännään.
Posti toi mukanaan ohjeen, miten toimia sitte ku se The puhelu tullee. Viimeksihän siirtoon lähtö ei ollu yhtään näin jännää, sinne ku mentiin äitin kans sovittuna aikana ja siirtoki tehtiin ennalta sovitusti.
Kolomen viikon päästä on se Kolarin kansalaisopiston haitarileiri Ylläksellä. Viime viikolla tuli postia ja mukana oli kahet nuotit, jotka pittää opetella ennen leiriä. Kaks uppo-outua biisiä. Toista päivällä vähän treenasin ja äkkiä se muistuu mieleen, se sävel, ku you tubesta sitä riittävän monta kertaa kuuntelee. Koitin myös opetella nuotteja samalla ja on kai se pakko myöntää, että helepompaahan se on ku nuotit on apuna. Kai ne on opeteltava ihan kunnolla sitteki. Oon välelly niitten opettelua viimiseen asti ja aika hienosti oon siihen kyennyki. Kröhöm.
Tähän loppuun vielä viimevuotisia juttuja. Moikka!
25.6.2013
Aamulla rötgenistä tulivat kuvvaamaan keuhkoja, ihan niinku kaikkina muinaki aamuina tähän asti. Röngenhoitaja, nuori tyttö, asettu mun vasemmalle puolen ja oma hoitaja oikialle, ja alakovat siitä laittaa sellasta kuvauksessa käytettävää levyä mun selän alle. Koitin muka ite vähän nousta vaan röntgenhoitaja tokas, että ei tartte liikkua, me kyllä liikutellaan mitä tarttee. No joo, asia ymmmärretty.
Kuinka ollakkaan, sairaalan potilaspuhelin rämähti soimaan siinä samalla. Sanoin omalle hoitajalle että no nyt se Sanna soittaa, ja että voitko vastata ja sanua että soittaa hetken päästä uuestaan. Hoitaja vastas, esitteli ittensä ja sano että soita viien minuutin päästä uuestaan, että on toimenpide kesken. Röngenhoitaja sano omahoitajalle seuraavasti makaavan minun yli, ihan ku mua ie ois ollukaan: "Ei sun ois tarttenu vastata siihen puheluun" Minäki ku saatan meleko herkästi sanua mitä sattuu, en saanu siinä kohtaa yhtään ainuaa sanaa suustani. Olin ihan hämmennyksissä, että sanoko se hoitsu tosiaan niin, ku kuulin. Sano se, todettiin omahoitajan kans myöhemmin. Törkiää.
No Sanna soitti sitte kohta uuestaan. Kyllähän siinä itku sitte tuli ku kaikki asiat oli auki ja rakas sisko lähösä maailman toiselle puolen. Todettiin kuitenki että jos jottai vakavaa tullee, pääsee sieltä 12h:ssa Suomeen. Asiaa ois ollu vaikka kuinka, mutta puhe oli sellasta sana, yskintää, toinen sana, yskintää jne. Sanna rauhotteliki että sano sana kerrallaan ja vejä henkiä, että ei täsä oo kiirettä mihinkään.
Päivällä lääkäri otti sydämen angiografian taas puheeksi. Oli tullu toinen oireeton sydänkohtaus, joten sydämen tutkimista ei enää vois siirtää. Suurin mutta asiasa oli se, että jos laitetaan varjoainetta, voi se hyydyttää munuaisen toiminnan kokonaan ja lopullisesti. Pissaa oli siihen asti erittyny joitain desejä vuorokauesa, mutta asia oli niin tuore, ettei ois ollenkaan mahotonta, etteikö munuainen vois virota vielä toimimaan entisellään. Minä olin sitä mieltä että tehhään vaan se tutkimus, että munis on muutenki ollu hyytymään päin, ku on ollu tuirvotuksia jo vuojen verran. Paikalle tuli pari muuta lääkäriä ja niin päättivät että angiografia tehhään huomena.
Nenä oli tihkuttanu verta koko päivän, ja se tuntu vetävän mielen meleko matalaksi. Se oli varmasti yks syy, miksi tehon seinät alako tosi lailla ahistaa. Ku en saanu liikkua, en ees nousta istumaan sängyn reunalle, enkä kylkiä voinu kääntää ku piuhat otti molemmilta puolin kiinni. Kiukuttelin äitille niistä perkeleen seinistä ja paskasairaalasta ku ei saa juua eikä liikkua eikä nähä mittään muuta ku tuon välillä aukiavan oven. Ulos ei saanu mennä, eikä ees nähä. Äiti koitti lohutella ja selittää mitä sielä käytäväsä on. Ei kai se varmaan ollu yhtään helepompaa äitillekkään, kattua ahistunutta lastaan sielä kipiänä kiukuttlemasa. Hoitajat sai myös osansa mun kiukunpuuskista. Teholla oli jatkuvasti yks hoitaja, omahoitaja siinä vieresä. Vielä ku sattu nii, että pari hoitajaa oli siinä useita vuoroja, nii kyllä neki sai mua lohutella ja kuunnella ku möykkäsin jotai janosta ja tylsästä olosta. Vissiin ovat tottuneita turhautuneisiin potilaisiin. Kyllä me paljo juteltiin ihan tavallisia asioitaki ja se oli kyllä yks voimavara joka piti pään pinnalla. Tärkein oli kuitenki läheiset ja se, että olivat sielä läsnä ja tukena. Olihan se koko perheelle aikamoinen tilanne, ku kaikki tullee yhtäkkiä päälle ja elämänlanka tuntuu vaan päivä päivältä ohenevan.
Mää en ees tajunnu, mitä tapahtuu. teholla asiat tapahtu tosi nopsaa. Ku mainittin jotain nyt, siihen oli reagoitu parin tunnin sisällä. Tarkotan että tutkimukset tehty ja silleen. Munuainen oli lakannu toimimasta, mikä se on jo itessään melekonen murhe, nii siihen oli vielä tullu kaks sydänkohtausta ja liikkumiskielto, ettei vaan rasitu yhtään ja sydän petä. Yks ilta ku pesin sängyllä hampaita, se seurantalaite ilmotti, että nyt ois kammiovärinä päällä. No ei ollu, vaan kone reagoi hampaitten harjaamiseen.
Viime viikolla Rale kävi kylässä ja hajotti laatikot ja vei ne roskiin. Eilen sitte Ritu kävi ja teki saman homman. Jussina äiti hävitti laatikot. Onpa ollu mukavaa ku ei oo tarttenu stressata niitäkään yhtään ku muut on hoitaneet sen. Ritu tarjoutu pariki kertaa imuroimaan tän kämpän vaa en suostunu. En siksi, tteikö kämppä ois vaatinu imurointia, vaan siksi, että olin laiskuuttani siirtäny sitä jo ainaki viikon. Se ois ollu hyväksikäyttöä jos oisin jonkun muun antanu tehä työn, jota en vaan ite ollu viittiny. Nyt seki on kuiten alta pois ku sain vihdoin ja viimein tartuttua imurin varteen tännään.
Posti toi mukanaan ohjeen, miten toimia sitte ku se The puhelu tullee. Viimeksihän siirtoon lähtö ei ollu yhtään näin jännää, sinne ku mentiin äitin kans sovittuna aikana ja siirtoki tehtiin ennalta sovitusti.
Kolomen viikon päästä on se Kolarin kansalaisopiston haitarileiri Ylläksellä. Viime viikolla tuli postia ja mukana oli kahet nuotit, jotka pittää opetella ennen leiriä. Kaks uppo-outua biisiä. Toista päivällä vähän treenasin ja äkkiä se muistuu mieleen, se sävel, ku you tubesta sitä riittävän monta kertaa kuuntelee. Koitin myös opetella nuotteja samalla ja on kai se pakko myöntää, että helepompaahan se on ku nuotit on apuna. Kai ne on opeteltava ihan kunnolla sitteki. Oon välelly niitten opettelua viimiseen asti ja aika hienosti oon siihen kyennyki. Kröhöm.
Tähän loppuun vielä viimevuotisia juttuja. Moikka!
25.6.2013
Aamulla rötgenistä tulivat kuvvaamaan keuhkoja, ihan niinku kaikkina muinaki aamuina tähän asti. Röngenhoitaja, nuori tyttö, asettu mun vasemmalle puolen ja oma hoitaja oikialle, ja alakovat siitä laittaa sellasta kuvauksessa käytettävää levyä mun selän alle. Koitin muka ite vähän nousta vaan röntgenhoitaja tokas, että ei tartte liikkua, me kyllä liikutellaan mitä tarttee. No joo, asia ymmmärretty.
Kuinka ollakkaan, sairaalan potilaspuhelin rämähti soimaan siinä samalla. Sanoin omalle hoitajalle että no nyt se Sanna soittaa, ja että voitko vastata ja sanua että soittaa hetken päästä uuestaan. Hoitaja vastas, esitteli ittensä ja sano että soita viien minuutin päästä uuestaan, että on toimenpide kesken. Röngenhoitaja sano omahoitajalle seuraavasti makaavan minun yli, ihan ku mua ie ois ollukaan: "Ei sun ois tarttenu vastata siihen puheluun" Minäki ku saatan meleko herkästi sanua mitä sattuu, en saanu siinä kohtaa yhtään ainuaa sanaa suustani. Olin ihan hämmennyksissä, että sanoko se hoitsu tosiaan niin, ku kuulin. Sano se, todettiin omahoitajan kans myöhemmin. Törkiää.
No Sanna soitti sitte kohta uuestaan. Kyllähän siinä itku sitte tuli ku kaikki asiat oli auki ja rakas sisko lähösä maailman toiselle puolen. Todettiin kuitenki että jos jottai vakavaa tullee, pääsee sieltä 12h:ssa Suomeen. Asiaa ois ollu vaikka kuinka, mutta puhe oli sellasta sana, yskintää, toinen sana, yskintää jne. Sanna rauhotteliki että sano sana kerrallaan ja vejä henkiä, että ei täsä oo kiirettä mihinkään.
Päivällä lääkäri otti sydämen angiografian taas puheeksi. Oli tullu toinen oireeton sydänkohtaus, joten sydämen tutkimista ei enää vois siirtää. Suurin mutta asiasa oli se, että jos laitetaan varjoainetta, voi se hyydyttää munuaisen toiminnan kokonaan ja lopullisesti. Pissaa oli siihen asti erittyny joitain desejä vuorokauesa, mutta asia oli niin tuore, ettei ois ollenkaan mahotonta, etteikö munuainen vois virota vielä toimimaan entisellään. Minä olin sitä mieltä että tehhään vaan se tutkimus, että munis on muutenki ollu hyytymään päin, ku on ollu tuirvotuksia jo vuojen verran. Paikalle tuli pari muuta lääkäriä ja niin päättivät että angiografia tehhään huomena.
Nenä oli tihkuttanu verta koko päivän, ja se tuntu vetävän mielen meleko matalaksi. Se oli varmasti yks syy, miksi tehon seinät alako tosi lailla ahistaa. Ku en saanu liikkua, en ees nousta istumaan sängyn reunalle, enkä kylkiä voinu kääntää ku piuhat otti molemmilta puolin kiinni. Kiukuttelin äitille niistä perkeleen seinistä ja paskasairaalasta ku ei saa juua eikä liikkua eikä nähä mittään muuta ku tuon välillä aukiavan oven. Ulos ei saanu mennä, eikä ees nähä. Äiti koitti lohutella ja selittää mitä sielä käytäväsä on. Ei kai se varmaan ollu yhtään helepompaa äitillekkään, kattua ahistunutta lastaan sielä kipiänä kiukuttlemasa. Hoitajat sai myös osansa mun kiukunpuuskista. Teholla oli jatkuvasti yks hoitaja, omahoitaja siinä vieresä. Vielä ku sattu nii, että pari hoitajaa oli siinä useita vuoroja, nii kyllä neki sai mua lohutella ja kuunnella ku möykkäsin jotai janosta ja tylsästä olosta. Vissiin ovat tottuneita turhautuneisiin potilaisiin. Kyllä me paljo juteltiin ihan tavallisia asioitaki ja se oli kyllä yks voimavara joka piti pään pinnalla. Tärkein oli kuitenki läheiset ja se, että olivat sielä läsnä ja tukena. Olihan se koko perheelle aikamoinen tilanne, ku kaikki tullee yhtäkkiä päälle ja elämänlanka tuntuu vaan päivä päivältä ohenevan.
Mää en ees tajunnu, mitä tapahtuu. teholla asiat tapahtu tosi nopsaa. Ku mainittin jotain nyt, siihen oli reagoitu parin tunnin sisällä. Tarkotan että tutkimukset tehty ja silleen. Munuainen oli lakannu toimimasta, mikä se on jo itessään melekonen murhe, nii siihen oli vielä tullu kaks sydänkohtausta ja liikkumiskielto, ettei vaan rasitu yhtään ja sydän petä. Yks ilta ku pesin sängyllä hampaita, se seurantalaite ilmotti, että nyt ois kammiovärinä päällä. No ei ollu, vaan kone reagoi hampaitten harjaamiseen.
tiistai 24. kesäkuuta 2014
24.6.2013
24.6.2013
Alkuviikosta alettiin puhumaan, että pitäsköhän tehä sydämen angiografia, ku ei tunnu hengitys helepottavan, vaikka nestettä poistetaan jatkuvasti. Tähän mennesä dialyysilla oli poistettu 12l. Asia jäi kuitenki siihen, sillä errää.
Iltapäivällä sanoin hoitajalle ohimennen, että ihan ku poskiontelossa ois jottain. Meni hetki nii lääkäri ruli tuomaan antibioottia. Kerto myös tilanneensa sellasen lääkärin paikalle, joka punkteeraa poskiontelot. Koitin vastustella, mutta lääkäri sai ylipuhuttua, että jos sydämestä löytyy mahollisessa angiografiassa jotain, on parempi, että oon kunnossa eikä oo tulehuksia päällä.
Sanna ja lankomies olivat rantautunnee mereltä ja olivat parraillaan Helsingisä. Huomena iltapäivällä lähtis lento Japaniin, ja nyt olis ilta aikaa. Niinpä oli tarkotus, että Sanna lentää illaksi Ouluun mun luo, ja lähtee illalla yöjunalla takas Hesaan jotta ehtii lennolle.
Kysyin henkilökunnalta, voisko Sanna tulla illaksi siihen ja olla niinki myöhään, ku jonneki ysiin asti. Se huone misä olin, oli sellanen tila missä oli kaks vuodepaikkaa. Sanoivat, että jos tähän tullee illalla viereen potilas, ei saa tulla vieraita. Toiseksi, mulle oli tilattu poskionteloiden punkteeraaja joka tuli viien aikaan.
Punkteeraaja tuli sovitusti ja puhisti molemmat poskiontelot. Laitto myös toiseen putken, jotta sitä voiaan huuhella myöhemminki. Mulle oli dialyysien aikana annettu verenohennuslääkettä meleko reippaasti. Dialyysikone on sellanen, että jos ei verenohennuslääkettä anneta, veri hyytyy letkustoon. Siitä syystä oli oikiaan silmänpohjaan tullu tanakka verenvuoto. Silmällä ei nähäny mittään, edes valo ei heijastanu läpi niinä alkuaikoina.
Punkteerauksen jälkeen kävi nii, että nenä vuoti verta viis tuntia. Vieruspaikalleki sattu tulemaan potilas, joten oli onni ettei Sanna tullukaan. Ois joutunu istumaan käytäväsä koko illan. Mua se tietysti harmitti, mutta olo oli nii kurja sen vuotavan nenän kans, että parempi oliki, ettei Sanna nähäny mua nii surkiana just ennen lähtyä. Sovittiin puhelimesa, että Sanna soittaa vielä aamulla.
Nenänkaivajalääkäri oliki hupasa tyyppi. Kerroin sille, miten täälä teholla kaikki tapahtuu sormia napsauttamalla. Niinku tää punkteerauski. Pari tuntia siitä, ku olin ohimennen sanonu poskiontelosta, oli jo antibiootti päällä ja nenä punkteerattu. Lääkäri sano, että sulla on tuo ranneke millä pääsee ilmaseksi kaikkiin laitteisiin. Totta tosiaan, kaikenlaista oli tehty ja paljo vielä eessäpäin.
Täsä on se hengityslaite. Tai se laite, joka avusti hengittämisesä, nimeltänsä cpap. Muistutin kuulemma jotai avaruusolita se härveli naamalla. Aivan kuten tämä mallihenkilöki täsä.
Alkuviikosta alettiin puhumaan, että pitäsköhän tehä sydämen angiografia, ku ei tunnu hengitys helepottavan, vaikka nestettä poistetaan jatkuvasti. Tähän mennesä dialyysilla oli poistettu 12l. Asia jäi kuitenki siihen, sillä errää.
Iltapäivällä sanoin hoitajalle ohimennen, että ihan ku poskiontelossa ois jottain. Meni hetki nii lääkäri ruli tuomaan antibioottia. Kerto myös tilanneensa sellasen lääkärin paikalle, joka punkteeraa poskiontelot. Koitin vastustella, mutta lääkäri sai ylipuhuttua, että jos sydämestä löytyy mahollisessa angiografiassa jotain, on parempi, että oon kunnossa eikä oo tulehuksia päällä.
Sanna ja lankomies olivat rantautunnee mereltä ja olivat parraillaan Helsingisä. Huomena iltapäivällä lähtis lento Japaniin, ja nyt olis ilta aikaa. Niinpä oli tarkotus, että Sanna lentää illaksi Ouluun mun luo, ja lähtee illalla yöjunalla takas Hesaan jotta ehtii lennolle.
Kysyin henkilökunnalta, voisko Sanna tulla illaksi siihen ja olla niinki myöhään, ku jonneki ysiin asti. Se huone misä olin, oli sellanen tila missä oli kaks vuodepaikkaa. Sanoivat, että jos tähän tullee illalla viereen potilas, ei saa tulla vieraita. Toiseksi, mulle oli tilattu poskionteloiden punkteeraaja joka tuli viien aikaan.
Punkteeraaja tuli sovitusti ja puhisti molemmat poskiontelot. Laitto myös toiseen putken, jotta sitä voiaan huuhella myöhemminki. Mulle oli dialyysien aikana annettu verenohennuslääkettä meleko reippaasti. Dialyysikone on sellanen, että jos ei verenohennuslääkettä anneta, veri hyytyy letkustoon. Siitä syystä oli oikiaan silmänpohjaan tullu tanakka verenvuoto. Silmällä ei nähäny mittään, edes valo ei heijastanu läpi niinä alkuaikoina.
Punkteerauksen jälkeen kävi nii, että nenä vuoti verta viis tuntia. Vieruspaikalleki sattu tulemaan potilas, joten oli onni ettei Sanna tullukaan. Ois joutunu istumaan käytäväsä koko illan. Mua se tietysti harmitti, mutta olo oli nii kurja sen vuotavan nenän kans, että parempi oliki, ettei Sanna nähäny mua nii surkiana just ennen lähtyä. Sovittiin puhelimesa, että Sanna soittaa vielä aamulla.
Nenänkaivajalääkäri oliki hupasa tyyppi. Kerroin sille, miten täälä teholla kaikki tapahtuu sormia napsauttamalla. Niinku tää punkteerauski. Pari tuntia siitä, ku olin ohimennen sanonu poskiontelosta, oli jo antibiootti päällä ja nenä punkteerattu. Lääkäri sano, että sulla on tuo ranneke millä pääsee ilmaseksi kaikkiin laitteisiin. Totta tosiaan, kaikenlaista oli tehty ja paljo vielä eessäpäin.
Täsä on se hengityslaite. Tai se laite, joka avusti hengittämisesä, nimeltänsä cpap. Muistutin kuulemma jotai avaruusolita se härveli naamalla. Aivan kuten tämä mallihenkilöki täsä.
maanantai 23. kesäkuuta 2014
23.6.2013 ja 2014
Mökkiloma on nyt ohi. Oli nii kylymä juhannus, että ei oikei ees tuntunu juhannukselta.
Oon vähän ollu kipiänäki. Muutamana päivänä on palellu ja päätä särkeny, että oisko jottai flunssan tynkää.
Vähän harmittaa, ku mökille on rantasaunalle tehty uus patio ja laitettu palju. Ehän mää mihinkään palijuun voinu mennä köllimään, ku ei ollu mukana kalvoa, jolla oisin peittäny katetrin juuren. Avannepussi ajais saman asian, mutta ei ollu niitäkään. Sitä katetrin juurta ku ei saa liottaa missään nesteesä, se on sellanen paikka että se tulehtuu herkästi. Mittään tulehuksiahan minä en nyt halua, ku sitä tippuu listalta pois jos on tulehus päällä. Tää flunssaki taitais estää siirron, jos kutsu nyt kävis. Luotan siihen ettei se kutsu tuu just näinä päivinä.
Piti viikolla polilla käyesä saaha ohjeet, miten toimia sitte, ku se kutsu viimein käy. Viimeksihän sain lähtä rauhasa, ku leikkausaika oli sovittu jo hyvissä ajoin. Sunnuntaina lähettiin äitin kans Helsinkiin kirurgiseen sairaalaan ja siirto tehtiin keskiviikkoaamuna. eli ei paljo hötkyilty. Kohtlotovereilta oon saanu ohjeen, että laittaa jääkaapin ovveen lappu, mitä pakata matkaan. Puhelun tullesa pää kullemma tyhjenee eikä mitään ossaa tehä loogisesti. Potilastoveri kerto, että hän oli nakannu Valtsun muovipussiin kaks nestepussia ja menny niine hyvineen lentokentälle. Kontrasti oli ollu suuri sielä pukupäällisten bisnesmiesten joukosa. Meän Anu aikanaan ku sai kutsun ekaan siirtoon, oli aatellu että kaks asiaa pittää muistaa; hammasharja ja lompakko. Molmmat oli tietysti jäänee siinä lähtöhötäkäsä.
Kyllähän se mielesä on, elinsiirto. Telkkarisa tullee parraillaan tanskalainen kuusosanen sarja munuaisensiirroista. Vaikka Tanskan tyyli vähän poikkiaki suomen tyylistä, on ne tunteet kuitenki samanlaisia, nii potilailla ku läheisilläki. Ja valitettavasti ihimisillä elinsiirroista on nii monenkirjavia kuvitelmia, että moni yllättyy ku kerrotaan esim. miten elinsiirtokortti toimii tai ei toimi. Täältä voi tilata tai tulostaa elinluovutuskortin.
Edelleen mennän kuvattomilla postauksilla. Mökillä otin muutaman hassun kuvan, eikä nekään ollu oikei onnnistuneita.
Loppuun vielä viimevuotisia muistelmia. Jännä muuten huomata, että ku olin sairaalasa, oli sielä nii paljo kaikkia ohjelmaa, että musta tuntu iltasin, niinku ois työpäivän teheny. Nyt ku koitan muistella mitä sielä tapahtu, ei muistu mieleen oikei mittäään, Veispuukista pittää luntata mitä on millonki sattunu.
Mutta joo, hyvvää lommaa kaikille lomansa alottaneille ja toki muilleki. Moikka!
23.6.2013
Äiti kävi kattoon mua sairaalasa joka ikinen päivä, yhtä päivää lukuunottamatta. Isä ku asuu Keminmaalla, oli hän mun asunnossa viikot ja kävi sieltä sairaalasa, ja meni viikonlopuiksi kotia. Sanna oli vielä merellä. Mua ahisti se, että oliko Sanna tietonen siitä, mitä on tapahtunu. Kuuluvuus tuntu olevan meleko heikkua merellä, mutta äiti sano että tietää Sanna, hän on ollu yhteyesä. Mullahan ei ollu puhelinta käytösä. Jos jotaki piti soittaa, toivat hoitajat osaston puhelimen. Ei mulla edelleenkään ollu mitään asiaa kellekään, jos ei jotai äitille että tuo sitä tai tätä.
Ekat ulukopuoliset vieraat kävi tänä päivänä, Sasu ja Rale. Olin kovasti ihimeissäni mutta myös innoissani vieraista. Puhuminen ei vaan ollu oikei heleppua sen maskin kans. eikä myöskään kuuleminen. Tehtiin nii, että hengittelin välilä maskiin ja välillä puhuin, sana kerrallaan ja välisä yskin. Välillä vieraat puhu ja minä kuuntelin. Parin tunnin jäläkeen olin ihan poikki ja uuvuksisa.
Muistan kiukutelleeni hoitajille, ku en saanu juua. Nesterajotus oli annettu heti, ja se oli sen verran niukka (1200ml) että siihen ei päivittäisen ruuan lisäksi mahtunu yhtään ylimäärästä. Koitin puhua hoitajaa ympäri, että ku ylimäärästä nestettä on edelleen useita litroja, ei siinä pari desiä tunnu missään. Välillä sain desin limukkaa, ja välillä en. Se oli äärimmäisen turhauttavaa ja jatkosa tulisin kyllä huomaamaan, ettei nesterajotus helepottais yhtään.
Oon vähän ollu kipiänäki. Muutamana päivänä on palellu ja päätä särkeny, että oisko jottai flunssan tynkää.
Vähän harmittaa, ku mökille on rantasaunalle tehty uus patio ja laitettu palju. Ehän mää mihinkään palijuun voinu mennä köllimään, ku ei ollu mukana kalvoa, jolla oisin peittäny katetrin juuren. Avannepussi ajais saman asian, mutta ei ollu niitäkään. Sitä katetrin juurta ku ei saa liottaa missään nesteesä, se on sellanen paikka että se tulehtuu herkästi. Mittään tulehuksiahan minä en nyt halua, ku sitä tippuu listalta pois jos on tulehus päällä. Tää flunssaki taitais estää siirron, jos kutsu nyt kävis. Luotan siihen ettei se kutsu tuu just näinä päivinä.
Piti viikolla polilla käyesä saaha ohjeet, miten toimia sitte, ku se kutsu viimein käy. Viimeksihän sain lähtä rauhasa, ku leikkausaika oli sovittu jo hyvissä ajoin. Sunnuntaina lähettiin äitin kans Helsinkiin kirurgiseen sairaalaan ja siirto tehtiin keskiviikkoaamuna. eli ei paljo hötkyilty. Kohtlotovereilta oon saanu ohjeen, että laittaa jääkaapin ovveen lappu, mitä pakata matkaan. Puhelun tullesa pää kullemma tyhjenee eikä mitään ossaa tehä loogisesti. Potilastoveri kerto, että hän oli nakannu Valtsun muovipussiin kaks nestepussia ja menny niine hyvineen lentokentälle. Kontrasti oli ollu suuri sielä pukupäällisten bisnesmiesten joukosa. Meän Anu aikanaan ku sai kutsun ekaan siirtoon, oli aatellu että kaks asiaa pittää muistaa; hammasharja ja lompakko. Molmmat oli tietysti jäänee siinä lähtöhötäkäsä.
Kyllähän se mielesä on, elinsiirto. Telkkarisa tullee parraillaan tanskalainen kuusosanen sarja munuaisensiirroista. Vaikka Tanskan tyyli vähän poikkiaki suomen tyylistä, on ne tunteet kuitenki samanlaisia, nii potilailla ku läheisilläki. Ja valitettavasti ihimisillä elinsiirroista on nii monenkirjavia kuvitelmia, että moni yllättyy ku kerrotaan esim. miten elinsiirtokortti toimii tai ei toimi. Täältä voi tilata tai tulostaa elinluovutuskortin.
Edelleen mennän kuvattomilla postauksilla. Mökillä otin muutaman hassun kuvan, eikä nekään ollu oikei onnnistuneita.
Loppuun vielä viimevuotisia muistelmia. Jännä muuten huomata, että ku olin sairaalasa, oli sielä nii paljo kaikkia ohjelmaa, että musta tuntu iltasin, niinku ois työpäivän teheny. Nyt ku koitan muistella mitä sielä tapahtu, ei muistu mieleen oikei mittäään, Veispuukista pittää luntata mitä on millonki sattunu.
Mutta joo, hyvvää lommaa kaikille lomansa alottaneille ja toki muilleki. Moikka!
23.6.2013
Äiti kävi kattoon mua sairaalasa joka ikinen päivä, yhtä päivää lukuunottamatta. Isä ku asuu Keminmaalla, oli hän mun asunnossa viikot ja kävi sieltä sairaalasa, ja meni viikonlopuiksi kotia. Sanna oli vielä merellä. Mua ahisti se, että oliko Sanna tietonen siitä, mitä on tapahtunu. Kuuluvuus tuntu olevan meleko heikkua merellä, mutta äiti sano että tietää Sanna, hän on ollu yhteyesä. Mullahan ei ollu puhelinta käytösä. Jos jotaki piti soittaa, toivat hoitajat osaston puhelimen. Ei mulla edelleenkään ollu mitään asiaa kellekään, jos ei jotai äitille että tuo sitä tai tätä.
Ekat ulukopuoliset vieraat kävi tänä päivänä, Sasu ja Rale. Olin kovasti ihimeissäni mutta myös innoissani vieraista. Puhuminen ei vaan ollu oikei heleppua sen maskin kans. eikä myöskään kuuleminen. Tehtiin nii, että hengittelin välilä maskiin ja välillä puhuin, sana kerrallaan ja välisä yskin. Välillä vieraat puhu ja minä kuuntelin. Parin tunnin jäläkeen olin ihan poikki ja uuvuksisa.
Muistan kiukutelleeni hoitajille, ku en saanu juua. Nesterajotus oli annettu heti, ja se oli sen verran niukka (1200ml) että siihen ei päivittäisen ruuan lisäksi mahtunu yhtään ylimäärästä. Koitin puhua hoitajaa ympäri, että ku ylimäärästä nestettä on edelleen useita litroja, ei siinä pari desiä tunnu missään. Välillä sain desin limukkaa, ja välillä en. Se oli äärimmäisen turhauttavaa ja jatkosa tulisin kyllä huomaamaan, ettei nesterajotus helepottais yhtään.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
21.6.2013 ja 22.6.2013 ja 2014
Vettä sattaa ja ulukona on kylymä ku vapun tienoolla konsanaan. Onneksi mieltä lämmittää ku iltapäivällä on tulosa harvinaisia vieraita.
Huomena sitte taas kottiin. Moikka!
Loppuun vielä viimevuotisia.
21.6.2013
Perjantaina isä ja äiti kävivät taas. Dialyysi tehtiin ja poisto oli 4l. Hengittäminen ei edelleenkään helpottanu yhtään. Röntgenistä kävivät ottaan keuhkokuvat. Muutapa en tästä päivästä muistakaan.
22.6.2013
Juhannuspäivän aamuna hoitaja tuli tekemään aamupesuja. Ku ei juhannussaunaan päässy, pesut tehtiin pesulappujen sijaan saippualla ja veellä. Olihan se ihan erilainen tunne, melekeen ku ois saunasa käyny. Keuhkokuvat otettiin tänäki päivänä, niinku kaikkina muinaki päivinä. Nesteen poistumista keuhkoista seurattiin sillä lailla.
Siinä ku olin muutaman päivän maannu paikallani, alko seinät jo kovasti kyllästyttää. Huoneen ainua ikkunaki sattu oleen takana, nii ettei sinne oikei nähäny. Lupa oli istua sängyllä, mutta jalkoja ei saanu laskia sängyn ulukopuolelle. Persus ja selkä oli jo meleko tanakasti puuduksisa joten sain luvan nousta istuun sängyn vieresä olevalle kovalle tuolille. Yksin en siihen pystyny, ku oli piuhoja ja letkuja sen verran molemmille puolille, että piti hoitajan avustamana nousta. Kattelin siinä ihastellen ulos ikkunasta. Ihana aurinkoinen keli ja meikä makaa sairaalassa. Ulospääsystä ei mittää tietua ja keskikesä kauneimmillaan. Sitte istahin tuolille ja voin kertua, että tuntu ihanalta istua selkä suorasa kovalla alustalla ja saaha vähän oikoa puutuneita jäseniä. Meni ehkä minuutti, ku tuli hoitaja kansliasta kattoon, että olinko karannu ku ei kamerasta näkyny ku tyhjä peti. No sitä vaaraa ei ollu.
Illalla ku labrasetä tuli ottaan veriviljelyitä ja jäi hetkeksi mun kans kattoon Juhannusjunaa telkkarista, oli se jotenki kovin tunnelmallista. Mulla oli eka hyvä päivä takana ja tunnelma oli muutenki kovin lepposa. Paljon parempi juhannus, mitä oisin koskaan edellisinä päivinä osannu aavistaakaan.
Huomena sitte taas kottiin. Moikka!
Loppuun vielä viimevuotisia.
21.6.2013
Perjantaina isä ja äiti kävivät taas. Dialyysi tehtiin ja poisto oli 4l. Hengittäminen ei edelleenkään helpottanu yhtään. Röntgenistä kävivät ottaan keuhkokuvat. Muutapa en tästä päivästä muistakaan.
22.6.2013
Juhannuspäivän aamuna hoitaja tuli tekemään aamupesuja. Ku ei juhannussaunaan päässy, pesut tehtiin pesulappujen sijaan saippualla ja veellä. Olihan se ihan erilainen tunne, melekeen ku ois saunasa käyny. Keuhkokuvat otettiin tänäki päivänä, niinku kaikkina muinaki päivinä. Nesteen poistumista keuhkoista seurattiin sillä lailla.
Siinä ku olin muutaman päivän maannu paikallani, alko seinät jo kovasti kyllästyttää. Huoneen ainua ikkunaki sattu oleen takana, nii ettei sinne oikei nähäny. Lupa oli istua sängyllä, mutta jalkoja ei saanu laskia sängyn ulukopuolelle. Persus ja selkä oli jo meleko tanakasti puuduksisa joten sain luvan nousta istuun sängyn vieresä olevalle kovalle tuolille. Yksin en siihen pystyny, ku oli piuhoja ja letkuja sen verran molemmille puolille, että piti hoitajan avustamana nousta. Kattelin siinä ihastellen ulos ikkunasta. Ihana aurinkoinen keli ja meikä makaa sairaalassa. Ulospääsystä ei mittää tietua ja keskikesä kauneimmillaan. Sitte istahin tuolille ja voin kertua, että tuntu ihanalta istua selkä suorasa kovalla alustalla ja saaha vähän oikoa puutuneita jäseniä. Meni ehkä minuutti, ku tuli hoitaja kansliasta kattoon, että olinko karannu ku ei kamerasta näkyny ku tyhjä peti. No sitä vaaraa ei ollu.
Illalla ku labrasetä tuli ottaan veriviljelyitä ja jäi hetkeksi mun kans kattoon Juhannusjunaa telkkarista, oli se jotenki kovin tunnelmallista. Mulla oli eka hyvä päivä takana ja tunnelma oli muutenki kovin lepposa. Paljon parempi juhannus, mitä oisin koskaan edellisinä päivinä osannu aavistaakaan.
perjantai 20. kesäkuuta 2014
20.6.2013 jja 2014
Hyvää juhannusta, ystävät! Täälä sitä mökillä ihimetellään. Keli on kaikkia muuta ku keskikesän vaatimaa, lämmintä ja kaunista. Tai no kaunista joo, mutta lä,mmintä ei. Vähää vaille että vettä sattaa.
Päivä on menny mukavasti puuhaillesa. Välillä vähän tirsaa ja sitte taas jottai pientä ja passelia. Niinku varmaan huomaatte, ei mulla oo taas(kaan) mittään asiaa, joten pidemmittä puheitta hyvät jussit ja olokaahan nätisti!
Loppuun vielä vähän edellis jussista.
20.6.2013
Torstaiaamu valkeni sekavisa tunnelmisa. Yö oli menny vaihtelevasti nukkumalla ja jutustelemalla hoitajan kans. Kello ku löi kaheksan, soitin äitille pikasen puhelun, että peruu hammaslääkärin. Tein sen varkain, sillä puhelinta ei saanu pittää osastolla päällä laitteitten vuoksi. Ei mulla kyllä käyny ees mielen vieresä, että haluasin jutella puhelimesa kenenkään kans. Sosiaaliset suhteet oli viiminen asia mikä askarrutti.
Isä tuli aamulla kattomaan ja mulla pääsi helpotuksen itku. Olihan se vähän pelottava tilanne kaikkien kaikkiaan. Äitiki tuli sitte pian ja mua lähettiin viemään leikkuriin kaulakatetrin laittua varten.
Katetri laitettiin paikallispuudutuksella. Rintaan jää katetri, missä on kaks ulostuloa, vena ja erteria ja katetrin pää mennee sydämen oikiaan kammioon, misä on verta ikäänku lammikkona, mistä sitä on helppo juoksuttaa hemodialyysikoneeseen) Toimenpide oli meleko epämukava, mutta päätin, että tää menee iisisti. Kirurgi kehotti miettiin mukvaia aioita ja mietin, miten Sanna ja lankomies seilailee auringonpaisteesa ja nauttii kesästä. Rolleki kävi mielesä, mutta meren lliplatus voitti koiran hästäämisen noin niinku rauhallisuuesa ajatuksen tasolla. Sen jälkeen röntgenistä tulivat kuvaamaan, että katetri on oikiasa paikasa. Sitte tuliki jo dialyysistä täti koneen kans ja alotettiin ensimmäinen hemodialyysi.
Isä ja äiti taisivat olla molemmat ihan yhtä pihalla ku minäki, kaikesta. Kyselivät jotai hoitajalta ja minä pöllämystyneenä kuuntelin vieresä. Koitin välillä nukahtaa, kestihän hoito 4h ja edellinen yö oli menny huonosti.
Hengittäminen oli tosi raskasta. Dialyysillä poistettiin 4l nestettä ja ottelin toiveikkaana, että hengittäminen vähän helepottas. Nii ei kuitenkaan käyny. Niinpä happinaamari vaihettiin astetta tanakampaan. Tää erillinen laite avusti hengittämisesä, se ikäänku hengitti puolesta. Sen avulla pystyin oleen yskimättä. Miinuksena oli se, että se oli nii kova ääninen, että en kuulllu ku ihimiset ympärillä puhu. Koin oloni kovasti eristetyksi, ku en voinu puhua ihmisten kans enkä kuullu mitä mulle sanotaan. Välillä otin laitteen pois, mutta ei siitä yskimisestä tullu loppua, ni piti aina laittaa takas. Sen laitteen avulla sain kuitenki yöt nukuttua tosi hyvin.
Päivä on menny mukavasti puuhaillesa. Välillä vähän tirsaa ja sitte taas jottai pientä ja passelia. Niinku varmaan huomaatte, ei mulla oo taas(kaan) mittään asiaa, joten pidemmittä puheitta hyvät jussit ja olokaahan nätisti!
Loppuun vielä vähän edellis jussista.
20.6.2013
Torstaiaamu valkeni sekavisa tunnelmisa. Yö oli menny vaihtelevasti nukkumalla ja jutustelemalla hoitajan kans. Kello ku löi kaheksan, soitin äitille pikasen puhelun, että peruu hammaslääkärin. Tein sen varkain, sillä puhelinta ei saanu pittää osastolla päällä laitteitten vuoksi. Ei mulla kyllä käyny ees mielen vieresä, että haluasin jutella puhelimesa kenenkään kans. Sosiaaliset suhteet oli viiminen asia mikä askarrutti.
Isä tuli aamulla kattomaan ja mulla pääsi helpotuksen itku. Olihan se vähän pelottava tilanne kaikkien kaikkiaan. Äitiki tuli sitte pian ja mua lähettiin viemään leikkuriin kaulakatetrin laittua varten.
Katetri laitettiin paikallispuudutuksella. Rintaan jää katetri, missä on kaks ulostuloa, vena ja erteria ja katetrin pää mennee sydämen oikiaan kammioon, misä on verta ikäänku lammikkona, mistä sitä on helppo juoksuttaa hemodialyysikoneeseen) Toimenpide oli meleko epämukava, mutta päätin, että tää menee iisisti. Kirurgi kehotti miettiin mukvaia aioita ja mietin, miten Sanna ja lankomies seilailee auringonpaisteesa ja nauttii kesästä. Rolleki kävi mielesä, mutta meren lliplatus voitti koiran hästäämisen noin niinku rauhallisuuesa ajatuksen tasolla. Sen jälkeen röntgenistä tulivat kuvaamaan, että katetri on oikiasa paikasa. Sitte tuliki jo dialyysistä täti koneen kans ja alotettiin ensimmäinen hemodialyysi.
Isä ja äiti taisivat olla molemmat ihan yhtä pihalla ku minäki, kaikesta. Kyselivät jotai hoitajalta ja minä pöllämystyneenä kuuntelin vieresä. Koitin välillä nukahtaa, kestihän hoito 4h ja edellinen yö oli menny huonosti.
Hengittäminen oli tosi raskasta. Dialyysillä poistettiin 4l nestettä ja ottelin toiveikkaana, että hengittäminen vähän helepottas. Nii ei kuitenkaan käyny. Niinpä happinaamari vaihettiin astetta tanakampaan. Tää erillinen laite avusti hengittämisesä, se ikäänku hengitti puolesta. Sen avulla pystyin oleen yskimättä. Miinuksena oli se, että se oli nii kova ääninen, että en kuulllu ku ihimiset ympärillä puhu. Koin oloni kovasti eristetyksi, ku en voinu puhua ihmisten kans enkä kuullu mitä mulle sanotaan. Välillä otin laitteen pois, mutta ei siitä yskimisestä tullu loppua, ni piti aina laittaa takas. Sen laitteen avulla sain kuitenki yöt nukuttua tosi hyvin.
torstai 19. kesäkuuta 2014
19.6.2013 ja 2014
Juhannusta pukkaa. Jotenki kumma fiilis koko juhannuksesta. Ehkä tää kylymä keli tekkee sen. Ja toiseksi, lähen kyllä mökille, mutta vasta huomena aamulla.
Luullakseni tännään on myös vuosi siitä, ku munuainen lakkas toimimasta. Tai sitte se oli eilen. Hankala sanua. Mutta huomena tulee vuosi ekasta dialyysistä tällä erää. Siitä enempi sitte huomisesa jatkokertomuksesa.
Oon nukkunu pitkään tännään. Toissayönä ku piti nousta monta kertaa kattoon sokereita. Heräsin viime yönäki kahesti ja tulin siihen tulokseen, ettei 30ky/5000ml piisaa kattamaan sitä sokerimäärää, mitä dialyysinesteet sisältää. Ens yönä meinaan lisätä 5ky molempiin pusseihin, sitte aletaan olla jo meleko likellä totuutta. Kunpa sais joutuin sokerit ojennukseen, ni vois lakata stressaamasta sitä.
Pitäs pikkuhiljaa alakaa pakkaamaan. Lähen mökille aamulla ja tiiä mitä keliä on luvannu, ni pittää vissiin pakata sekä kesä- että talavivaatteet matkaan. Jos on pakko olla kylymä, nii ois sitte sen verran kylymä että hyttyset häipyis.
Loppuun vielä pätkä vuojen takasia tapahtumia.
Hyvää juhannusta ja elekäähän palelluttako ittiänne ja pitäkää se housun liitinki kiinni venneesä! Moikka!
Isä ja äiti kävivät molemmat kattomassa. Pääsin vihdoin eristyksestä ja tarkkailuosastoki vaihtu vuodeosastoon. Tarkotus oli päästä seuraavana päivänä kotia.
Tippa oli edelleen käesä, ja nestettä tiputettiin reilusti, vaikka ruoka oli pysyny sisällä. Yhentoista jälkeen illalla, ku hoitaja tuli kattoon, pyysin että voitasko tää tippa ottaa pois. Henkiä ahistaa ja oon lähösä huomena kottiin. En ollu ollenkaan tajunnuu, mikä nestelasti oli päällä. Ku makaa monta päivää paikallaan, jalat ja pää hieman koholla, neste kertyy perseosastolle. Jos oisin ollu enempi jalollani, ois neste laskeutunu nilkkoihin ja oisin tajunnu asian vakavuuden. Nyt en sitä kuitenkaan käsittäny.
Hoitaja katto hapetuksen ja se heilu 73 ja 74 lukemissa. (Pitäs olla suunnilleen 100) Lääkäri pyyhkäs paikalle ja katteli, kuunteli ja tutki mua. Kysy millon oon viimeksi käyny pissalla. Kerroin käyneeni edellisenä iltana ja että seki piti tiriastää. Lääkäri sano, että nyt välittömästi tippa seis, happiviikset naamalle, ja tämä tyttö ei lähe huomena kottiin, vaan nyt mennään teholle.
Teholla alko heti tapahtua. Happiviikset vaihettiin tehokkaampiin. Kovasti kyselivät, laittovat kaikenmaailman seurantalaitteita ja pissakatetrin rakkoon. Päivystävä anestesialääkäri tuli laittamaan arteriakanyylin. Onneksi en tienny, mikä moinen kanyyli on, sillä se jälki mitä siitä tuli, oli ku vampyyrien illalliskutsuilta. Arteriakanyyli laitetaan valtimoon kirurgisesti ja tikeillä kiinni. Sen avulla seurattiin verenpainetta ja monia muita tärkeitä elintoimintoja. Joku lääkäri sano, että aamulla laitetaan kaulakatetri dialyysiä varten, ja että huomena dialysoidaan. Röntgenistä tulivat ottaan keuhkokuvat ja labraan verinäytteitä. Rauhallinen ilta oliki yhtäkkiä muuttunu pelottavaksi toimintajännäriksi, jonka päätäheksi olin joutunu tahtomattani.
Mää seurailin tilannetta niinku joku ulukopuolinen. Mitä täsä nyt oikei tapahtuu ja mikä homma tää on. Vielä pari tuntia aiemmin olin sitä mieltä, että lähen aamulla kotia. Nyt täälä puhutaan dialyysistä, mut on köytetty koneisiin ja väkiä pyörii siinä ku Vilikkiläsä kissoja.
Taisin laittaa, jos en ihan väärin muista, viestin läheisille, että teholla ollaan. Kovasti huoletti seuraavan aamun hammaslääkäriaika, että se pittää perua.
Luullakseni tännään on myös vuosi siitä, ku munuainen lakkas toimimasta. Tai sitte se oli eilen. Hankala sanua. Mutta huomena tulee vuosi ekasta dialyysistä tällä erää. Siitä enempi sitte huomisesa jatkokertomuksesa.
Oon nukkunu pitkään tännään. Toissayönä ku piti nousta monta kertaa kattoon sokereita. Heräsin viime yönäki kahesti ja tulin siihen tulokseen, ettei 30ky/5000ml piisaa kattamaan sitä sokerimäärää, mitä dialyysinesteet sisältää. Ens yönä meinaan lisätä 5ky molempiin pusseihin, sitte aletaan olla jo meleko likellä totuutta. Kunpa sais joutuin sokerit ojennukseen, ni vois lakata stressaamasta sitä.
Pitäs pikkuhiljaa alakaa pakkaamaan. Lähen mökille aamulla ja tiiä mitä keliä on luvannu, ni pittää vissiin pakata sekä kesä- että talavivaatteet matkaan. Jos on pakko olla kylymä, nii ois sitte sen verran kylymä että hyttyset häipyis.
Loppuun vielä pätkä vuojen takasia tapahtumia.
Hyvää juhannusta ja elekäähän palelluttako ittiänne ja pitäkää se housun liitinki kiinni venneesä! Moikka!
Isä ja äiti kävivät molemmat kattomassa. Pääsin vihdoin eristyksestä ja tarkkailuosastoki vaihtu vuodeosastoon. Tarkotus oli päästä seuraavana päivänä kotia.
Tippa oli edelleen käesä, ja nestettä tiputettiin reilusti, vaikka ruoka oli pysyny sisällä. Yhentoista jälkeen illalla, ku hoitaja tuli kattoon, pyysin että voitasko tää tippa ottaa pois. Henkiä ahistaa ja oon lähösä huomena kottiin. En ollu ollenkaan tajunnuu, mikä nestelasti oli päällä. Ku makaa monta päivää paikallaan, jalat ja pää hieman koholla, neste kertyy perseosastolle. Jos oisin ollu enempi jalollani, ois neste laskeutunu nilkkoihin ja oisin tajunnu asian vakavuuden. Nyt en sitä kuitenkaan käsittäny.
Hoitaja katto hapetuksen ja se heilu 73 ja 74 lukemissa. (Pitäs olla suunnilleen 100) Lääkäri pyyhkäs paikalle ja katteli, kuunteli ja tutki mua. Kysy millon oon viimeksi käyny pissalla. Kerroin käyneeni edellisenä iltana ja että seki piti tiriastää. Lääkäri sano, että nyt välittömästi tippa seis, happiviikset naamalle, ja tämä tyttö ei lähe huomena kottiin, vaan nyt mennään teholle.
Teholla alko heti tapahtua. Happiviikset vaihettiin tehokkaampiin. Kovasti kyselivät, laittovat kaikenmaailman seurantalaitteita ja pissakatetrin rakkoon. Päivystävä anestesialääkäri tuli laittamaan arteriakanyylin. Onneksi en tienny, mikä moinen kanyyli on, sillä se jälki mitä siitä tuli, oli ku vampyyrien illalliskutsuilta. Arteriakanyyli laitetaan valtimoon kirurgisesti ja tikeillä kiinni. Sen avulla seurattiin verenpainetta ja monia muita tärkeitä elintoimintoja. Joku lääkäri sano, että aamulla laitetaan kaulakatetri dialyysiä varten, ja että huomena dialysoidaan. Röntgenistä tulivat ottaan keuhkokuvat ja labraan verinäytteitä. Rauhallinen ilta oliki yhtäkkiä muuttunu pelottavaksi toimintajännäriksi, jonka päätäheksi olin joutunu tahtomattani.
Mää seurailin tilannetta niinku joku ulukopuolinen. Mitä täsä nyt oikei tapahtuu ja mikä homma tää on. Vielä pari tuntia aiemmin olin sitä mieltä, että lähen aamulla kotia. Nyt täälä puhutaan dialyysistä, mut on köytetty koneisiin ja väkiä pyörii siinä ku Vilikkiläsä kissoja.
Taisin laittaa, jos en ihan väärin muista, viestin läheisille, että teholla ollaan. Kovasti huoletti seuraavan aamun hammaslääkäriaika, että se pittää perua.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
18.6.2013 ja 2014
Onpa ollu mukava päivä. Aamulla nukuin pitkään ja heräsin ku apteekista toivat nesteitä. Kävin kaupasa ja ystävä käväs istumasa vähän aikaa tuosa. Sitte lähinki ite kylään. Ystävän luo, jonka kans ennen oltiin paljoki tekemisisä, mutta elämä vei meitä eri suuntiin. Istuin kyläsä melkei viis tuntia ja aika kulu kyllä lu siivillä. Oli kiva kuulla mitä kaikkia näihin vuosiin on mahtunu. Nyt on tarkotus pittää yhteyttä vähän tiiviimmin ku reilu kymmenen vuojen vällein.
Aamulla soittivat sairaalasta, että tehhään joku vatsakalvon nopeustesti. Ohojeet tullee postisa ja nimensä mukasesti siinä testataan, onko vatsakalvo kuinka nopia suodattaan kuonia ja sen mukkaan sitte tehhään hoitoja.
Eilen ku vähennettiin kierroksia yhellä ja yhen kierroksen aika vähän piteni, oli poisto aamulla meleko surkia, vajaat 200ml. Päiväpussilla tuli meleko hyvin ulos ja yöksiki jää vähän poistettavvaa.
Insuliinia laitoin illallla 20ky/5000ml mutta sitä laitoin suosiolla lissää yöllä, n.2ky/l ja bolustinki n.5ky. Tännään koitan 30ky/pussi, josko se ois lähempänä totuutta. 16v sitte oon laittanu 40ky Actrapidia per 5000ml.Testataan, testataan.
Kuvia ei oo taaskaan mista laittaa. Voi minua laiskaa. No katotaan jussina sitte, josko jotai ilmaantuis.
Loppuun vielä viimevuotisia tapahtumia. Moikka!
18.6.2013
Isä ja äiti kävivät kattoon.
Illalla, ennen yöhoitajan käyntiä, alko toinen puoli kielestä ja huulesta tikkuilla, samoin sormet. Telkkarin teksti muuttu käsittämättömäksi kieleksi, josta en tajunnu tuon taivaallista. Hoitaja tuliki sopivasti iltakierrolle ja kerroin, mitä oli just tapahtunu. Matti Nykäsen näkönen hoitaja kävi mutkan ja tuli takas pissakupin kans, ja pyysi saaha pissanäytettä raskaustestiä varten. Minä ihimetteleen, että harvoin raskaus näin oireilee, ja mattinykäshoitaja siihen että juuei, vaan pian mennään kuvaamaan pää ja sitä varten pitää selvittää, ettei oo raskaana. Ihmettelin näytettä tiristäessä, että meleko vähän pissaa tullee. En kuitenkaan ajatellu asiaa sen enempi, ku näytteen verran sitä kuitenki sain ulos.
Nii siinä yön kähmäsä sitte käytiin kuvaamasa aivot vaa ei sieltä mitää erikoista löytyny, paitsi ehkä aivot. Noita aivoverenkiertohäiriöitä oli ollu edeltävän parin vuojen aikana useita. Kerran epäilivät että voisko ne olla jotain sydänperästä ja asia jäi siihen.
Nestettä oli tiputeltu tämäki päivä melke reilusti ja suunnilleen kaikki ruokaki oli uponnu, mitä etteen kannettiin.
Aamulla soittivat sairaalasta, että tehhään joku vatsakalvon nopeustesti. Ohojeet tullee postisa ja nimensä mukasesti siinä testataan, onko vatsakalvo kuinka nopia suodattaan kuonia ja sen mukkaan sitte tehhään hoitoja.
Eilen ku vähennettiin kierroksia yhellä ja yhen kierroksen aika vähän piteni, oli poisto aamulla meleko surkia, vajaat 200ml. Päiväpussilla tuli meleko hyvin ulos ja yöksiki jää vähän poistettavvaa.
Insuliinia laitoin illallla 20ky/5000ml mutta sitä laitoin suosiolla lissää yöllä, n.2ky/l ja bolustinki n.5ky. Tännään koitan 30ky/pussi, josko se ois lähempänä totuutta. 16v sitte oon laittanu 40ky Actrapidia per 5000ml.Testataan, testataan.
Kuvia ei oo taaskaan mista laittaa. Voi minua laiskaa. No katotaan jussina sitte, josko jotai ilmaantuis.
Loppuun vielä viimevuotisia tapahtumia. Moikka!
18.6.2013
Isä ja äiti kävivät kattoon.
Illalla, ennen yöhoitajan käyntiä, alko toinen puoli kielestä ja huulesta tikkuilla, samoin sormet. Telkkarin teksti muuttu käsittämättömäksi kieleksi, josta en tajunnu tuon taivaallista. Hoitaja tuliki sopivasti iltakierrolle ja kerroin, mitä oli just tapahtunu. Matti Nykäsen näkönen hoitaja kävi mutkan ja tuli takas pissakupin kans, ja pyysi saaha pissanäytettä raskaustestiä varten. Minä ihimetteleen, että harvoin raskaus näin oireilee, ja mattinykäshoitaja siihen että juuei, vaan pian mennään kuvaamaan pää ja sitä varten pitää selvittää, ettei oo raskaana. Ihmettelin näytettä tiristäessä, että meleko vähän pissaa tullee. En kuitenkaan ajatellu asiaa sen enempi, ku näytteen verran sitä kuitenki sain ulos.
Nii siinä yön kähmäsä sitte käytiin kuvaamasa aivot vaa ei sieltä mitää erikoista löytyny, paitsi ehkä aivot. Noita aivoverenkiertohäiriöitä oli ollu edeltävän parin vuojen aikana useita. Kerran epäilivät että voisko ne olla jotain sydänperästä ja asia jäi siihen.
Nestettä oli tiputeltu tämäki päivä melke reilusti ja suunnilleen kaikki ruokaki oli uponnu, mitä etteen kannettiin.
tiistai 17. kesäkuuta 2014
17.6.2013 ja 2014
No nii. Kävin tännään pd-polilla ja se oliki hyvä reissu.
Ensinnäki, kuivapaino pyörii nykyään siinä 59 tienoolla, että ihan hyväsä lihasa ollaan. Labrat oli muuten hyvät, kutta kalium oli vähän koholla eli 5.0 ku yläraja on 4.8. Saattaa olla että olin syöny parina labroja edeltävänä päivänä uusia pottuja, liottamattomia tietysti. Kalium laskee herkästi ku vähän kattoo, mitä suuhunsa tunkee. Hb 114 ja muutamat kokeet, mitä dialyysipotilaalta aina seurataan, oli ihan jees. eli ei valittamista.
Dialyysiin tehtiin sellanen muutos, että kuuden kierroksen sijaan niitä tulee jatkossa 5/yö ja yhen dialyysin hoitoaika pitenee parikymmentä minuuttia. Josko sokerin vähäsempi saanti tasottas verensokeria. Lisäksi sain reseptin insuliinia varten, jonka laitan suoraan dialyysinestepussiin. Laskin, että ku nestettä mennee yössä n.10l ja sokeripitoisuus on 22.7, ois se 113ky/5000ml nestepussi. ja ku tarve on 0,5/10g hiilareita, insuliinia pitäs laittaa 57ky/pussi. Pittää varmistaa tää vielä joltain, etten tapa ittiäni insuliinin yliannostukseen. Alotan kuitenki varovaisesti ja nousen yöllä mittaamaan sokereita.
Oon kovasti toiveikas, että sokerit sais nyt ees johonki malliin. Ärsyttää ku koko yön janottaa ja aamulla ku irrotan itteni koneesta, pittää ekana mennä juomaan. Vähän ku jatkais peittua leikkaamalla yläpäästä pätkän ja ompelemalla se alapäähän.
Kävin kaupungilla asioilla ja tulin kotia ottaan tirsat. Kaks tuntia kötällään teki kyllä hyvvää. Muuten ilta on menny täsä ihimetellesä.
Lopusa on pieni pätkä vuoden takasista tapahtumista. Moikka vaan ja katellaan taas!
17.6.2013
Aamulla kasin aikaan pääsin päikkäpolilta tarkkailuosastolle. Ensitöikseni laitoin viestin äitille, joka oli yöllä lähetny kotia nukkumaan. Isälle ja Sannalle, joka oli lähteny perjantaina lankomiehen kans Keski-Suomeen, tarkotuksenaan jatkaa viikoksi merelle Turun saaristoon ja sieltä suoraan Japaniin, käymättä välillä Oulusa.
Asetuin taloksi, mikä oli turhaa. Siirsivät nimittäin hetikohta eristykseen, ku epäilivät tarttuvaa mahatautia. Nestettä oli tiputeltu edellisestä illasta alkaen ja pissa huilas vielä normaalisti. Ruoka maistu ihan kohtuuella, toki kiva oli syyäki ku se valmiina etteen kannettiin. Eikä eristyksesä oikei ollu muuta ootettavaa, ku lääkärinkierrot, ruoka ja vieraat.
Äiti kävi kattoon iltasella ja isä soitti, että tulee huomena Ouluun. Aiko majottua mun asuntoon siksi aikaa ku oon sairaalassa, sieltä ku pääsee kattoon helposti.
Ensinnäki, kuivapaino pyörii nykyään siinä 59 tienoolla, että ihan hyväsä lihasa ollaan. Labrat oli muuten hyvät, kutta kalium oli vähän koholla eli 5.0 ku yläraja on 4.8. Saattaa olla että olin syöny parina labroja edeltävänä päivänä uusia pottuja, liottamattomia tietysti. Kalium laskee herkästi ku vähän kattoo, mitä suuhunsa tunkee. Hb 114 ja muutamat kokeet, mitä dialyysipotilaalta aina seurataan, oli ihan jees. eli ei valittamista.
Dialyysiin tehtiin sellanen muutos, että kuuden kierroksen sijaan niitä tulee jatkossa 5/yö ja yhen dialyysin hoitoaika pitenee parikymmentä minuuttia. Josko sokerin vähäsempi saanti tasottas verensokeria. Lisäksi sain reseptin insuliinia varten, jonka laitan suoraan dialyysinestepussiin. Laskin, että ku nestettä mennee yössä n.10l ja sokeripitoisuus on 22.7, ois se 113ky/5000ml nestepussi. ja ku tarve on 0,5/10g hiilareita, insuliinia pitäs laittaa 57ky/pussi. Pittää varmistaa tää vielä joltain, etten tapa ittiäni insuliinin yliannostukseen. Alotan kuitenki varovaisesti ja nousen yöllä mittaamaan sokereita.
Oon kovasti toiveikas, että sokerit sais nyt ees johonki malliin. Ärsyttää ku koko yön janottaa ja aamulla ku irrotan itteni koneesta, pittää ekana mennä juomaan. Vähän ku jatkais peittua leikkaamalla yläpäästä pätkän ja ompelemalla se alapäähän.
Kävin kaupungilla asioilla ja tulin kotia ottaan tirsat. Kaks tuntia kötällään teki kyllä hyvvää. Muuten ilta on menny täsä ihimetellesä.
Lopusa on pieni pätkä vuoden takasista tapahtumista. Moikka vaan ja katellaan taas!
17.6.2013
Aamulla kasin aikaan pääsin päikkäpolilta tarkkailuosastolle. Ensitöikseni laitoin viestin äitille, joka oli yöllä lähetny kotia nukkumaan. Isälle ja Sannalle, joka oli lähteny perjantaina lankomiehen kans Keski-Suomeen, tarkotuksenaan jatkaa viikoksi merelle Turun saaristoon ja sieltä suoraan Japaniin, käymättä välillä Oulusa.
Asetuin taloksi, mikä oli turhaa. Siirsivät nimittäin hetikohta eristykseen, ku epäilivät tarttuvaa mahatautia. Nestettä oli tiputeltu edellisestä illasta alkaen ja pissa huilas vielä normaalisti. Ruoka maistu ihan kohtuuella, toki kiva oli syyäki ku se valmiina etteen kannettiin. Eikä eristyksesä oikei ollu muuta ootettavaa, ku lääkärinkierrot, ruoka ja vieraat.
Äiti kävi kattoon iltasella ja isä soitti, että tulee huomena Ouluun. Aiko majottua mun asuntoon siksi aikaa ku oon sairaalassa, sieltä ku pääsee kattoon helposti.
maanantai 16. kesäkuuta 2014
16.6.2013 ja 2014
Taitaa flunssa olla nyt selätetty. amulla (tai oikeestaan päivällä) ku heräsin, kovasti nenästä eritty limaa, aivastutti ja nenää kutitti. Otin allergialääkken jase meni ohi. Ihime homma, kuon koko keväänki ollu noita allergiaoireita ja ne tulee sellasina ryppäinä. Menee päiviä, ettei oo mitään ja sitte taas. Kai sitä osais lääkitä ja toimia muutenki allergiaedullisemmin, jos ois kokemusta sen sairastamisesta. Mullei oo, vasta ku tämä kevätkesä.
Meinas rämähtää paskat housuun ku kävin viemäsä roskia. Avasin oven ja jätin sen auki, nostin ison roskasäkin loovaan ja ku käännähin että poistun, seisoki mun takana, melkei iholla, iso mies. Se oli ohittamasa mua takapuolelta ja se väli on meleko ahas. Kirkasin jotai "Voi saa*ana ku säikähin!" Mies pahotteli ettei ollu tajunnu sanua mittään. Luulen että hää säikähti ihan yhtä paljo ku minäki sitä reaktioita. Kaikki on kuitenki ihan hyvin, eikä sen suurempia traumoja ehkä jää.
Kerronpa yhen jutun roskiksilta viime viikolta. Sitäki mää tännään vähän mietin siinä, ni voi olla että huomio myös sen vuoksi vähän herpaantu. Menin viemään roskia, ja epähuomiosa nakkasin avvaimetki roskiin. Laatikko oli tyhjä, lukuunottamattasitä mun jus sinne nakkaamaa roskapussia. En yltäny avvaimiin, joetn päätin kaataa roskalaatikon. Mikäpä siinä, ei sielä ollu muuta ku se mun laittama pussi, ja seki nätisti kiinni sidottuna. Kippasin roskiksen, otin avaimet ja aloin nostaa sitä ylös. Siinä kävi nii, että onnistuin repimään irti toisesta reunasta sen roskaloovan kannen, mutten nostamaan loovaa. Niinpä konttasin hakemaan roskapussin sieltä, laitoin sen toiseen loovaan ja poistuin hiljaa paikalta. Kunnes tänään oli pakko palata rikospaikalle. Loova oli jo pystysä, mutta kansi oli kokonaan irti. Paha Lellu, paha tyttö.
Kävin asioilla mm. apteekisa. Pittää ihan eriksen mainita, mitenkä on mukavaa ku lääkkeet on sähkösillä resepteillä. Ei tartte käyä läpi kymmeniä vanhoja reseptejä ja selvittää onko ne vanhoja, uusittuja, onko niissä mitään jälellä ja mahollisesti viiä ne uusittavaksi. Nykyään voi vaan kävellä mihin tahansa apteekkiin ja ottaa sen mitä tarttee. Toki lääke voi olla loppu sähköselläki reseptillä ja uusiahan ne pitää neki, mutta se käy kätevästi ku käy sairaalassa. Pyytää lääkäriä uusimaan kaikki vanhat ja loppuneet.
Ennen mulla oli aina hukasa joku resepti tai lääke loppu. esim. noita hyljinnänestolääkkeitä ei voi kuka tahansa lääkäri kirjottaakaan. Niitä voi kirjottaa ainaki nefrologi, mutta esim, tk-lääkäri ei. Tk-lääkäri kyllä voi uusia nefrologin kirjottaman reseptin. No tuo ei kyllä liity mitenkään sähkösiin respoihin. Nyt ei tartte lonia ja ihimietellä niitä. Ei liene suurikaan yllätys, että monestikaan en ees muistanu ottaa lääkäriin mukaan noita respoja ja niitä piti sitte erikseen juoksuttaa tk:ssa uusittavana ja siinä meni aina viikko. Kauhee homma. Onneksi on nyt yks iso stressin aiheuttaja poistunu. Mää niin tykkään sähkösistä resepteistä.
Tännään tullee vuosi siitä ku menin mahatautisena sairaalaan. Aattelin että kerron sen mitä muistan, vuojen takasista tapahtumista.
16.6.2013
Oli sunnuntai-ilta ja mulla oli ollu pää enenevissä määrin kipiä jo viikon. Illalla seiskan pintaan soitin äitille, että voinko mennä heille sairastamaan. Äiti tuli hakeen ja lähettiin ajaan heille. Autosa tuli huono olo ja oksulle piti päästä vaa ei siinä voinu pysähtyä. Niinpä otin takapenkiltä Rollen makuualustan ja oksensin sille. Ehotin siinä että mitä jos kuitenki mentäis päivystykseen, ettei se oo enää normaalia mulle. Eihän mulla oo koskaan pää kipiä, paitsi joskus flunssassa ja sitä ei sillon ollu.
Päikkäpolilla mua hoidettiin vatasatautipotilaana. Otettiin verikokeita ja huomio kiinnitty enimmäkseen mahatautiin. Alla oli n. viikon mittanen oksu-paksaputki, suunnilleen joka toinen päivä laatuaan. Ottivat tietysti verikokeita ja aamuyöllä lääkäri tuli sanomaan että sydänentsyymi on koholla, mikä voi tarkottaa sydäninfarktia tai esim. kehon kuivuminen voi nostaa sitä.
Oon monesti mirttiny jälkeenpäin, että miten daiju sitä voi ihiminen olla. En puhunu mitään kellekään, vaikka henkiä ahisti. Aattelin että no täsä on ollu tätä turvotusta, että sitä kai se on. Ja just puhuttiin kehon kuivumisesta. En mää vaan tajunnu, Tai en ehkä halunnu tajuta ja jätin kertomatta. Nuokuin koko yös sängyllä istuma-asennosa ja yritin nukkua. Aatttelin että ku on vettä keuhkoisa (eli sitä turvotusta) ni ois parempi nukkua istuaallaan.
Meinas rämähtää paskat housuun ku kävin viemäsä roskia. Avasin oven ja jätin sen auki, nostin ison roskasäkin loovaan ja ku käännähin että poistun, seisoki mun takana, melkei iholla, iso mies. Se oli ohittamasa mua takapuolelta ja se väli on meleko ahas. Kirkasin jotai "Voi saa*ana ku säikähin!" Mies pahotteli ettei ollu tajunnu sanua mittään. Luulen että hää säikähti ihan yhtä paljo ku minäki sitä reaktioita. Kaikki on kuitenki ihan hyvin, eikä sen suurempia traumoja ehkä jää.
Kerronpa yhen jutun roskiksilta viime viikolta. Sitäki mää tännään vähän mietin siinä, ni voi olla että huomio myös sen vuoksi vähän herpaantu. Menin viemään roskia, ja epähuomiosa nakkasin avvaimetki roskiin. Laatikko oli tyhjä, lukuunottamattasitä mun jus sinne nakkaamaa roskapussia. En yltäny avvaimiin, joetn päätin kaataa roskalaatikon. Mikäpä siinä, ei sielä ollu muuta ku se mun laittama pussi, ja seki nätisti kiinni sidottuna. Kippasin roskiksen, otin avaimet ja aloin nostaa sitä ylös. Siinä kävi nii, että onnistuin repimään irti toisesta reunasta sen roskaloovan kannen, mutten nostamaan loovaa. Niinpä konttasin hakemaan roskapussin sieltä, laitoin sen toiseen loovaan ja poistuin hiljaa paikalta. Kunnes tänään oli pakko palata rikospaikalle. Loova oli jo pystysä, mutta kansi oli kokonaan irti. Paha Lellu, paha tyttö.
Kävin asioilla mm. apteekisa. Pittää ihan eriksen mainita, mitenkä on mukavaa ku lääkkeet on sähkösillä resepteillä. Ei tartte käyä läpi kymmeniä vanhoja reseptejä ja selvittää onko ne vanhoja, uusittuja, onko niissä mitään jälellä ja mahollisesti viiä ne uusittavaksi. Nykyään voi vaan kävellä mihin tahansa apteekkiin ja ottaa sen mitä tarttee. Toki lääke voi olla loppu sähköselläki reseptillä ja uusiahan ne pitää neki, mutta se käy kätevästi ku käy sairaalassa. Pyytää lääkäriä uusimaan kaikki vanhat ja loppuneet.
Ennen mulla oli aina hukasa joku resepti tai lääke loppu. esim. noita hyljinnänestolääkkeitä ei voi kuka tahansa lääkäri kirjottaakaan. Niitä voi kirjottaa ainaki nefrologi, mutta esim, tk-lääkäri ei. Tk-lääkäri kyllä voi uusia nefrologin kirjottaman reseptin. No tuo ei kyllä liity mitenkään sähkösiin respoihin. Nyt ei tartte lonia ja ihimietellä niitä. Ei liene suurikaan yllätys, että monestikaan en ees muistanu ottaa lääkäriin mukaan noita respoja ja niitä piti sitte erikseen juoksuttaa tk:ssa uusittavana ja siinä meni aina viikko. Kauhee homma. Onneksi on nyt yks iso stressin aiheuttaja poistunu. Mää niin tykkään sähkösistä resepteistä.
Tännään tullee vuosi siitä ku menin mahatautisena sairaalaan. Aattelin että kerron sen mitä muistan, vuojen takasista tapahtumista.
16.6.2013
Oli sunnuntai-ilta ja mulla oli ollu pää enenevissä määrin kipiä jo viikon. Illalla seiskan pintaan soitin äitille, että voinko mennä heille sairastamaan. Äiti tuli hakeen ja lähettiin ajaan heille. Autosa tuli huono olo ja oksulle piti päästä vaa ei siinä voinu pysähtyä. Niinpä otin takapenkiltä Rollen makuualustan ja oksensin sille. Ehotin siinä että mitä jos kuitenki mentäis päivystykseen, ettei se oo enää normaalia mulle. Eihän mulla oo koskaan pää kipiä, paitsi joskus flunssassa ja sitä ei sillon ollu.
Päikkäpolilla mua hoidettiin vatasatautipotilaana. Otettiin verikokeita ja huomio kiinnitty enimmäkseen mahatautiin. Alla oli n. viikon mittanen oksu-paksaputki, suunnilleen joka toinen päivä laatuaan. Ottivat tietysti verikokeita ja aamuyöllä lääkäri tuli sanomaan että sydänentsyymi on koholla, mikä voi tarkottaa sydäninfarktia tai esim. kehon kuivuminen voi nostaa sitä.
Oon monesti mirttiny jälkeenpäin, että miten daiju sitä voi ihiminen olla. En puhunu mitään kellekään, vaikka henkiä ahisti. Aattelin että no täsä on ollu tätä turvotusta, että sitä kai se on. Ja just puhuttiin kehon kuivumisesta. En mää vaan tajunnu, Tai en ehkä halunnu tajuta ja jätin kertomatta. Nuokuin koko yös sängyllä istuma-asennosa ja yritin nukkua. Aatttelin että ku on vettä keuhkoisa (eli sitä turvotusta) ni ois parempi nukkua istuaallaan.
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Mukava viikonloppu
Taas on yks kesäinen viikonloppu takana päin. Mulla se on menny vaihtelevasti.
Perjantaina olin koko päivänlapsuudenystävän luona. Ollaan kohtalotovereita ja tutustuttu pentuna sairaalasa. Monta kepposta on yhesä tehty ja niitä on mukava muistella näin jäläkikätteen. Toki juteltiin monesta muustaki asasta, ku kepposteluista. Ku juttelee ihmisen kans jolla on sama perussairaus ja sairastanu sitä yhtä kauan, on puhuminen nii paljo helpompaa ku monelle muulle, tavisystävälle. eikä tavisystävä välttis jaksa kuunnellakaan, ku jauhaa jostain sokereista, hiilareista, insuliinihoiosta yms. ei-niin-kiinnostavasta.
Perjantai-iltana nousi vähän lämpöä. Yötä vasten otin flunssalääkettä ja oon syöny sitä tähän sunnuntaiaamuun asti. Nyt tuntuu että lämpöily ois ohi, tai ainaki tällä haavaa pois.
Eilinen meni kaupungilla. m&m soitti että tulla messii ku ystävä oli tullu kaukaa Savonmaalta käymään. Siinä me sitte kikkailtiin kaupungilla paikasta toiseen, käytiin syömäsä ja joku saatto vähän juuaki jotai. Mukava päivä kaikkinensa. Illalla tulin kotia ku olo kävi raskaaksi. Ei tuommonen kylmässä riekkuminen varmaan tee kauheen hyvvää flunssaselle.
Tännään oon nukkunu pitkään ja ottanu iisisti. Arvelin että heti ku pääsin jonoon, stressi oottamisesta laukes ja nousi kuume. Kouluaikana kävi monesti nii, että ennen ku lähin kotia lomalle, (opiskelin Satakunnasa) sairastuin ja jouduin sairaalaan. Jospa se menis ohi ja jonotus sais jatkua entisellään. Tiistaina on pd-polilla käynti ja siksi pitäs kyllä olla jo ihan terve, puottavat pian listalta pois jos oikei äityy sairastelemaan. Ja sitähän minä en halua.
Mukavaa sunnuntai-iltaa. Moikka!
Perjantaina olin koko päivänlapsuudenystävän luona. Ollaan kohtalotovereita ja tutustuttu pentuna sairaalasa. Monta kepposta on yhesä tehty ja niitä on mukava muistella näin jäläkikätteen. Toki juteltiin monesta muustaki asasta, ku kepposteluista. Ku juttelee ihmisen kans jolla on sama perussairaus ja sairastanu sitä yhtä kauan, on puhuminen nii paljo helpompaa ku monelle muulle, tavisystävälle. eikä tavisystävä välttis jaksa kuunnellakaan, ku jauhaa jostain sokereista, hiilareista, insuliinihoiosta yms. ei-niin-kiinnostavasta.
Perjantai-iltana nousi vähän lämpöä. Yötä vasten otin flunssalääkettä ja oon syöny sitä tähän sunnuntaiaamuun asti. Nyt tuntuu että lämpöily ois ohi, tai ainaki tällä haavaa pois.
Eilinen meni kaupungilla. m&m soitti että tulla messii ku ystävä oli tullu kaukaa Savonmaalta käymään. Siinä me sitte kikkailtiin kaupungilla paikasta toiseen, käytiin syömäsä ja joku saatto vähän juuaki jotai. Mukava päivä kaikkinensa. Illalla tulin kotia ku olo kävi raskaaksi. Ei tuommonen kylmässä riekkuminen varmaan tee kauheen hyvvää flunssaselle.
Tännään oon nukkunu pitkään ja ottanu iisisti. Arvelin että heti ku pääsin jonoon, stressi oottamisesta laukes ja nousi kuume. Kouluaikana kävi monesti nii, että ennen ku lähin kotia lomalle, (opiskelin Satakunnasa) sairastuin ja jouduin sairaalaan. Jospa se menis ohi ja jonotus sais jatkua entisellään. Tiistaina on pd-polilla käynti ja siksi pitäs kyllä olla jo ihan terve, puottavat pian listalta pois jos oikei äityy sairastelemaan. Ja sitähän minä en halua.
Mukavaa sunnuntai-iltaa. Moikka!
torstai 12. kesäkuuta 2014
Onnenpäivä
Ihan aluksi. Huomasin etten oo noteerammu sitä maanantain kuvausta mitenkään, vaikka sitä niin kovasti jännitinki. Noh, ei siinä ollu lopulta mitään jännitettävää. Menin sinne jalkojen angiografiaan, ja tekivät aortan ct-kuvauksen. Voi olla että oon ymmärtäny väärin jotai, mutta laittovat vaan varjoainetta suoneen ja sellanen pyöriä häkkyrä liikku ees-taas ja kuvas. Kuvauksen jäläkeen vaatteet päälle ja kotia. Että se siitä. Turhaan jännitin sitäki hommaa. Luulin että menevät nivusesta sissään ja työntävät kameraa suoniin vaan mitä sitä höpyä. Hyvä näin.
Katoin just että nyt on torstai. Mitä? Torstai? Mihin on kadonnu tiistai? Piti veispuukista luntata että mitä oon teheny tiistaina. Sanna kävi iltasella ja istu täsä muutaman tunnin. Minä tietysti nakitin laatikoita hajottaan, niitä oli kertyny melekonen pino. Siinä on muistikuvat tiistailta. Eilinen päivä taas, sen jäläkeen ku tulin lounastreffeiltä, meni nukkuessa. Otin sängysä parin tunnin unet ja nousin ylös. Olo oli edelleen ku nukkuneen rukous, ja nukahin sohvalle. Siinä meni ehkä pari tuntia ja sitte kohta latasin koneen ja siirryin sänkyyn.
On kyllä menny nii sumusa nää muutama päivä, että jos oon sopinu jotai menoja enkä oo ilmaantunukaan paikalle, antakaa anteeksi. En ois muistanu tämän päivästä labrassa käyntiäkään, jos ei ois unohtunu puhelimen kalenterista vaientaa muistutusääntä. Se hälyttää automaattisesti aamu ysiltä, jos kalenterisa on merkintä sille päivää. Ruukaan vaientaa sen, mutta onneksi en ollu hoksannu tuosta sitä hiljentää.
Heräsin aamulla puhelimeen, ku sairaalasta soittivat, tattadaa, tähän rumpujen pärinää, että OON PÄÄSSY SIIRTOLISTALLE! Voi Jumalan pyssy ja puupanokset! Muistan ajatelleeni viiime juhannuksena teholla, että kunpa pian pääsis siirtolistalle, nii ois mahollisuus taas tavalliseen elämään.
Vuosi siihen meni, tarkalleen ottaen tasan kaks viikkua vaille vuosi. On muuten just sama aika, minkä olin eka kerralla dialyysissä ennenku sain äitiltä siirteen.
Jouvun tietysti edelleen oottaan kutsua siirtoon, eikä sitä ossaa kukkaan sanua, kauanko sitä joutuu oottaan. Jotkut pääsee hyvinki pian, ja toiset joutuu oottamaan jopa vuosikymmeniä. Täsä vaiheesa kuitenki mahtavinta on, että nyt toivonkipinä kytee vähän voimakkaammin.
Vuosi sitte, heti ku dialyysit alotettiin, elettiin semmosta aikaa, että ei monikaan uskonu että enää kotiutuisin sairaalasta. Sydän piiputti, henki kulki ainoastaan avustettuna, ohituksen jälkeen tuli ongelmia ja rinta avattiin hetimiten uuestaan. Siihen päälle dialyysit ja voimakkaasti järkkyny mieli. Vielä pitkä ja vastuksia täynnä oleva syksy ja alkutalvi ku piti temppuilla katetrien kans. Jatkuva kuumeilu jolle ei tuntunu olevan syytä, tulehtunu jalan leikkaushaava, jota hoiettiin alipainehoiolla sairaalasa ja pitkillä antibioottikuureilla. Kirsikkana paskakakun päällä clostridium ja sen aiheuttamat neljä tai viis eristettyä sairaalareissua.
Jos oli kroppa kovilla, nii vielä kovemmalla on ollu mieli. Kaks kertaa on ollu sellasta, jotka on jääny mieleen ja varmaanki siksi, että sillon on tapahtunu jotai merkittävää.
Eka kerta oli sellanen, ku joulukuussa piti mennä dialyysin jälkeen sossukoululle pitään kokemuskoulutusta mutta kuume esti menemästä ja seuraavalle päivälle suunniteltu pd-katetrin laitto piti perua jo toisen kerran. Sillon humpsahin, mutta se päätty siten, että päätin että nyt en enää toivo, vaan mennään päivä kerrallaan. Vähän niinku että pessimisti ei pety.
Toinen kerta oli tammikuussa, ku olin clostridiumin takia eristyksessä. Varmaan jotai niitä loppu päiviä. Se eristys kesti 8vrk ja se on melko pitkä aika olla yksin. Onneksi läheiset kävi sieläki, muuten oisin flipannu. Oikeestaan taisin vähän flipataki, ku annatin tänne blogiin melko raskaasti ja loukkaannuin asioista jotka oli tarkotettu kannustukseksi. Semmonen se ihimisen mieli on, herkkä muutoksille.
Niistäki onneksi selvittiin. Taian kirjottaa ihan oman postauksen sairaalavieraista, ne ku on se järjissään pitävä asia. Etenki eristyksessä ja teholla ollessa, ku ite ei pääse mihinkään ja on ihan toisten armoilla, sillo korostuu se toisten ihmisten merkitys.
Palataanpa takas tähän päivään. Sain viimeksi pd-polilta lähetteen, joka piti ottaa tännään mukkaan labraan. Arvatkaa muistinko? No en tietenkään, vaikka se on ollu täsä näkösällä jo noin viikon. Piti palata kotia hakemaan se ku se on joku tärkiä paperi SPR:lle. Muistin kuitenki labrassaki innoissani selittää sirtolistalle pääsystä. Mii sou häpi! Kotia tullesa väsytti vieläki ja otin parin tunnin unet. Nyt alkaa ehkä olla univelat kuitattuna. Vaa on tää alkuviikko menny tosiaan nii tumussa että ei mittään järkiä. Aamulla katoin jääkaappiin ja totesin että onpa erikoiset ostokset tullu hankittua, joko eilen tai toissapäivänä. Onneksi kuitenki kaikki tärkeimmät on ostettu, kuten kinkku ja punasipuli.
Kaikkia hyvvää teilleki, mulla on jo, ku on mahollisuus tavan elämään. Moikka!
Katoin just että nyt on torstai. Mitä? Torstai? Mihin on kadonnu tiistai? Piti veispuukista luntata että mitä oon teheny tiistaina. Sanna kävi iltasella ja istu täsä muutaman tunnin. Minä tietysti nakitin laatikoita hajottaan, niitä oli kertyny melekonen pino. Siinä on muistikuvat tiistailta. Eilinen päivä taas, sen jäläkeen ku tulin lounastreffeiltä, meni nukkuessa. Otin sängysä parin tunnin unet ja nousin ylös. Olo oli edelleen ku nukkuneen rukous, ja nukahin sohvalle. Siinä meni ehkä pari tuntia ja sitte kohta latasin koneen ja siirryin sänkyyn.
On kyllä menny nii sumusa nää muutama päivä, että jos oon sopinu jotai menoja enkä oo ilmaantunukaan paikalle, antakaa anteeksi. En ois muistanu tämän päivästä labrassa käyntiäkään, jos ei ois unohtunu puhelimen kalenterista vaientaa muistutusääntä. Se hälyttää automaattisesti aamu ysiltä, jos kalenterisa on merkintä sille päivää. Ruukaan vaientaa sen, mutta onneksi en ollu hoksannu tuosta sitä hiljentää.
Heräsin aamulla puhelimeen, ku sairaalasta soittivat, tattadaa, tähän rumpujen pärinää, että OON PÄÄSSY SIIRTOLISTALLE! Voi Jumalan pyssy ja puupanokset! Muistan ajatelleeni viiime juhannuksena teholla, että kunpa pian pääsis siirtolistalle, nii ois mahollisuus taas tavalliseen elämään.
Vuosi siihen meni, tarkalleen ottaen tasan kaks viikkua vaille vuosi. On muuten just sama aika, minkä olin eka kerralla dialyysissä ennenku sain äitiltä siirteen.
Jouvun tietysti edelleen oottaan kutsua siirtoon, eikä sitä ossaa kukkaan sanua, kauanko sitä joutuu oottaan. Jotkut pääsee hyvinki pian, ja toiset joutuu oottamaan jopa vuosikymmeniä. Täsä vaiheesa kuitenki mahtavinta on, että nyt toivonkipinä kytee vähän voimakkaammin.
Vuosi sitte, heti ku dialyysit alotettiin, elettiin semmosta aikaa, että ei monikaan uskonu että enää kotiutuisin sairaalasta. Sydän piiputti, henki kulki ainoastaan avustettuna, ohituksen jälkeen tuli ongelmia ja rinta avattiin hetimiten uuestaan. Siihen päälle dialyysit ja voimakkaasti järkkyny mieli. Vielä pitkä ja vastuksia täynnä oleva syksy ja alkutalvi ku piti temppuilla katetrien kans. Jatkuva kuumeilu jolle ei tuntunu olevan syytä, tulehtunu jalan leikkaushaava, jota hoiettiin alipainehoiolla sairaalasa ja pitkillä antibioottikuureilla. Kirsikkana paskakakun päällä clostridium ja sen aiheuttamat neljä tai viis eristettyä sairaalareissua.
Jos oli kroppa kovilla, nii vielä kovemmalla on ollu mieli. Kaks kertaa on ollu sellasta, jotka on jääny mieleen ja varmaanki siksi, että sillon on tapahtunu jotai merkittävää.
Eka kerta oli sellanen, ku joulukuussa piti mennä dialyysin jälkeen sossukoululle pitään kokemuskoulutusta mutta kuume esti menemästä ja seuraavalle päivälle suunniteltu pd-katetrin laitto piti perua jo toisen kerran. Sillon humpsahin, mutta se päätty siten, että päätin että nyt en enää toivo, vaan mennään päivä kerrallaan. Vähän niinku että pessimisti ei pety.
Toinen kerta oli tammikuussa, ku olin clostridiumin takia eristyksessä. Varmaan jotai niitä loppu päiviä. Se eristys kesti 8vrk ja se on melko pitkä aika olla yksin. Onneksi läheiset kävi sieläki, muuten oisin flipannu. Oikeestaan taisin vähän flipataki, ku annatin tänne blogiin melko raskaasti ja loukkaannuin asioista jotka oli tarkotettu kannustukseksi. Semmonen se ihimisen mieli on, herkkä muutoksille.
Niistäki onneksi selvittiin. Taian kirjottaa ihan oman postauksen sairaalavieraista, ne ku on se järjissään pitävä asia. Etenki eristyksessä ja teholla ollessa, ku ite ei pääse mihinkään ja on ihan toisten armoilla, sillo korostuu se toisten ihmisten merkitys.
Palataanpa takas tähän päivään. Sain viimeksi pd-polilta lähetteen, joka piti ottaa tännään mukkaan labraan. Arvatkaa muistinko? No en tietenkään, vaikka se on ollu täsä näkösällä jo noin viikon. Piti palata kotia hakemaan se ku se on joku tärkiä paperi SPR:lle. Muistin kuitenki labrassaki innoissani selittää sirtolistalle pääsystä. Mii sou häpi! Kotia tullesa väsytti vieläki ja otin parin tunnin unet. Nyt alkaa ehkä olla univelat kuitattuna. Vaa on tää alkuviikko menny tosiaan nii tumussa että ei mittään järkiä. Aamulla katoin jääkaappiin ja totesin että onpa erikoiset ostokset tullu hankittua, joko eilen tai toissapäivänä. Onneksi kuitenki kaikki tärkeimmät on ostettu, kuten kinkku ja punasipuli.
Kaikkia hyvvää teilleki, mulla on jo, ku on mahollisuus tavan elämään. Moikka!
keskiviikko 11. kesäkuuta 2014
Tasanen arki, maailman paras arki!
Väsyneet terkut kotitoimistosta. Viime yö meni ihan harakoille ku heräsin taas noin tunnin-parin jälkeen nukahtamisesta. Kattelin yle areenaa yöllä ja pian nousin koneelle tarkistaan pari juttua, jotka vaivas mieltä.
Posti toi eilen Intrum justitialta parin sadan euron laskun. Luulin maksaneeni jo kaikki mutta se tammikuisen kaheksan päivän sairaalareissun lasku, joka oli alunperin reilu 300€, oliki jääny osittain maksamatta. Tarkotus oli maksaa se kolmessa osassa, ja sovinki sen OYS:n laskutuksen kans. Muuten ihan hyvä homma, paitsi että olin unohtanu laittaa kaks jälkimmäistä osaa maksuun. OYS on ulkoistanu laskujen perinnän, eli sen laskun lisäksi minkä saa ilmottautuessaan, ei OYS lähetä minkäänlaista karhua, vaan se tulee suoraan perintätoimistolta.
Homma meni vähän sekavaksi ku piti kysellä että miten nyt, ku omavastuu on täynnä ja onko tää lasku katottu mun eduksi omavastuissa. Olihan se, ilmeisesti siksi, ku olin osan kuitenki maksanu ni olivat olettaneet että maksan loputki. Nyt asia on kuitenki hoiettu ja voin unohtaa koko episodin. Ihmettelinki pitkään että miten mulla on rahaa, vaikka oon maksanu kaikki omavastuut täyteen; matkoista, lääkkeistä ja sairaanhoitomaksuista, yhteensä suunilleen 1500€.
Ens syksyn haitaritunnit on tuottaneet vähän päänvaivaa. Ei päästy kumpikaan äitin kans Iihin jatkaan. Eipä tietenkään ku ollaan oululaisia, joten pitäs hakeutua tänne opiskelijaksi.
Luulen, että ratkasu on löytyny asiaan, mutta siitä sitte enempi ku asia varmistuu.
Kävin diabeteshoitajalla tänään, ja tuplattiin öinen, dialyysin aikanen insuliinimäärä. Oon kuluvan viikon aikana todennu että 190% on seki liian vähän. Nyt pitää taas tarkkailla että miten sokerit käyttäytyy. Ehotin sitä samaa tekniikkaa, mitä käytin 16v sitte, että laitoin insuliinit pusseihin valmiiksi. Sitä ei kuulemma enää käytetä ku ei tiietä miten nää raketti-insuliinit vaikuttaa vatsakalvon kautta. Se saattaa olla siis hengenvaarallista, joten koitetaan nyt tätä pumpun kautta tuplattua määrää.
Käytiin Sannan kans lounastreffeillä avohoitotalossa ja näin yllättäen yhen ystävän sielä. Mukava sattuma oli se.
Kotia tullesa otin tirsat. Teki nannaa saaha nukkua kunnolla pari tuntia. Vieläki väsyttää mutta pitää vielä joku tunti valvoa että pääsee yöunille.
Täsäpä nämä väsyneet teveiset tältä erää. Naatiskellaan lämpimistä. Moikka!
maanantai 9. kesäkuuta 2014
Kauniita kesäpäiviä
En tiiä mitä tapahtu yöllä, mutta uni loppu jo neljän maissa aamulla, kahen tunnin nukkumisen jäläkeen. Univelkaa taitaa olla mökkireissun jäljiltä paljonki, mutta meikä on täälä jo ihan ktikkana pystysä. Ehkä tän päivänen angiografia jänskättää sen verran että adrenaliini pitää hereillä. Onpahan taaattu uni ens yöksi.
Vajaa viikko on taas vierähtäny edellisestä tekstistä. Keskiviikkonä lähin mökille ja tulin eilen kotia. Mökillä on nyt pieni rantasaunan kasvojenkohotus menosa ja täsä pieni sneak peak tulevasta.
Pari ekaa mökkipäivää meni ihan väsyksisä. En ollu sanu oikei nukutuksi ja univelkahan on maksettava ennen pitkää pois. Eipä silti, en saanu sieläkään nukuttua kunnolla, joten voi olla että tällä viikolla tullee otettua vähän tirsaa.
Kelit oli mahtavat, ja sen oli huomannu myös hyttyset. Niitä oli meleko paljon ja aina kesän ekat inisijät on ne pahimmat. Kohta niihin tottuu ja kaikki on taas hyvin. Mua ne ei syö, mutta kiusaavat kyllä. Koira raasu on hätää kärsimäsä niitten kans. Niinpä se mieluusti tuliki sisälle lämmintä ja elukoita pakoon.
Käytiin joka päivä koiran kans läträämäsä veesä. Tai Rolle kävi, minä nakkelin kiviä ja se ihan into piukasa juoksi niien peräsä. Yhtenä päivänä nakkelin puolitoistatuntia kiviä sille ja se ois jatkanu vieläki. Meinaan joku kerta ottaa eväät mukkaan ja kattua kuinka kauan se jaksaa juosta niitten peräsä.
Lauantaina oli serkkutytön valmistujaiset. En oo pitkään aikaan ollu oikei missään ja nyt menin juhliin. Sielä oli ihan tosi mukavaa. Lepposaa meininkiä, naurua ja ilosta puheensorinaa. Herkulliset tarjoilut, sopivan paljo porukkaa ja sukulaisia joita näkkee ihan liian harvoin. Mua kosketti myös se, miten sukulaiset on eläneet mun kans näitä viimeaikasia tapahtumia. Meillä on iso suku ja monenlaisia erilaisia ihmisiä, mutta yhessä ku ollaan, on meillä aina mukavaa. Ja se on mukavaa se.
Mulla on just nyt pieni ongelma. Oon koneessa kiinni ja sen ku vetää pyörillä olevine pöytineen olkkarin puolelle, yltää piuhat nii että pääsen tietokoneelle. Janottaa kovasti ja keittiön hana ois tuosa 2.5m päässä, muttei piuhat yllä sinne asti. Vessaan mennesä jää metrin päähän hanasta. Dialyysiä on tunteroinen jälellä mutta en taia jaksaa oottaa sinne, vaan irrotan itteni, käyn juomasa ja kytken sitte takas. Ärsyttävää.
Olis viis tuntia aikaa ennen sitä angiografiaa. Ehtis hyvin ottaa unet jos van uni tulis. Sielä varmaanki silimät ristisä saa konkoilla... Noh, kerranko tuota. Ja jos sattuu ttä pittää jäähä makoileen haulipussi nivusessa, kuluu aikaki paremmin jos nukkuu.
Näihin jännittäviin tunnelmiin. Moikka!
Vajaa viikko on taas vierähtäny edellisestä tekstistä. Keskiviikkonä lähin mökille ja tulin eilen kotia. Mökillä on nyt pieni rantasaunan kasvojenkohotus menosa ja täsä pieni sneak peak tulevasta.
Pari ekaa mökkipäivää meni ihan väsyksisä. En ollu sanu oikei nukutuksi ja univelkahan on maksettava ennen pitkää pois. Eipä silti, en saanu sieläkään nukuttua kunnolla, joten voi olla että tällä viikolla tullee otettua vähän tirsaa.
Kelit oli mahtavat, ja sen oli huomannu myös hyttyset. Niitä oli meleko paljon ja aina kesän ekat inisijät on ne pahimmat. Kohta niihin tottuu ja kaikki on taas hyvin. Mua ne ei syö, mutta kiusaavat kyllä. Koira raasu on hätää kärsimäsä niitten kans. Niinpä se mieluusti tuliki sisälle lämmintä ja elukoita pakoon.
Käytiin joka päivä koiran kans läträämäsä veesä. Tai Rolle kävi, minä nakkelin kiviä ja se ihan into piukasa juoksi niien peräsä. Yhtenä päivänä nakkelin puolitoistatuntia kiviä sille ja se ois jatkanu vieläki. Meinaan joku kerta ottaa eväät mukkaan ja kattua kuinka kauan se jaksaa juosta niitten peräsä.
Lauantaina oli serkkutytön valmistujaiset. En oo pitkään aikaan ollu oikei missään ja nyt menin juhliin. Sielä oli ihan tosi mukavaa. Lepposaa meininkiä, naurua ja ilosta puheensorinaa. Herkulliset tarjoilut, sopivan paljo porukkaa ja sukulaisia joita näkkee ihan liian harvoin. Mua kosketti myös se, miten sukulaiset on eläneet mun kans näitä viimeaikasia tapahtumia. Meillä on iso suku ja monenlaisia erilaisia ihmisiä, mutta yhessä ku ollaan, on meillä aina mukavaa. Ja se on mukavaa se.
Mulla on just nyt pieni ongelma. Oon koneessa kiinni ja sen ku vetää pyörillä olevine pöytineen olkkarin puolelle, yltää piuhat nii että pääsen tietokoneelle. Janottaa kovasti ja keittiön hana ois tuosa 2.5m päässä, muttei piuhat yllä sinne asti. Vessaan mennesä jää metrin päähän hanasta. Dialyysiä on tunteroinen jälellä mutta en taia jaksaa oottaa sinne, vaan irrotan itteni, käyn juomasa ja kytken sitte takas. Ärsyttävää.
Olis viis tuntia aikaa ennen sitä angiografiaa. Ehtis hyvin ottaa unet jos van uni tulis. Sielä varmaanki silimät ristisä saa konkoilla... Noh, kerranko tuota. Ja jos sattuu ttä pittää jäähä makoileen haulipussi nivusessa, kuluu aikaki paremmin jos nukkuu.
Näihin jännittäviin tunnelmiin. Moikka!
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Muistatko miltä tuntuu juopua kesäyönä?
Minäpä muistan ja meinaanki ehkä verestää muistoja lähitulevaisuuesa.
Tuli vaan mieleen ku kuulin tänään tuon biisin radiosta ja mietin, että siinäpä mainio otsikko blogiin. Joku saattaa huomata että oikeesti tuohon tulis loppuun vielä "hölmöstä rakkaudesta", mutta koska se ei oo millään muotoa ajankohtasta, jää se pois otsikosta.
Kävin tännään sairaalasa. Vielä eiliseen iltaan asti olin menosa pd-polille, mutta puhelimen kalenterin lähempi tarkastelu muuttiki käynnin labraksi, diabetespoliksi ja jalkahoitajaksi.
Tulostettiin insuliinipumpusta ja verensokerimittarista tulokset ja kyllä se melko karua kieltä kertoo. Mun älli dialyysinesteiden ja verensokerin välisestä suhteesta on loppunu jo aikaa sitte. Niitä me viilattiin ja nyt koitetaan sillä samalla vanhalla basaalilla (eli sillä lyhytvaikutteisella insuliinilla, mitä pumppu pumppaa jatkuvasti, perusinsuliinilla) ja yöksi nostan sen 180%iin. Viikon päästä diabeteshoitajalle kontrolli ja katotaan tulokset. Joku tolkku siihen on löyettävä, koska alan turhautuuun melko lailla nykyseen tilanteeseen ja se syö motivaatiota.
Muutenki motivaatiota tuntuu piisaavan vaan yhteen intensiiviseen sairauenhoitoon kerrallaan. Dialyysi vaatii nii paljo sekä henkistä että fyysistä paneutumista, että diabetes on heleppo jättää vähemmälle huomiolle. Saispa pienen loman, vaikka viikoksi joku toinen miettimään ja laittamaan kaikki valmiiksi. Oon marissu tästä aiemminki, mutta nyt koen tän melko raskaana. esim tuo dialyysihomma. Joka ilta lataan koneen, yön nukun pääsääntösesti meleko huonosti ja aamulla ekana irrotan itteni, katon listat yön hoidosta, irrottelen letkuston koneesta ja haalaan n.15l päälärin vessaan, huuhtelen ja pesen sen. Otan painon ja veenpaineen. Hajotan loovat jos niitä on kertyny, kerään roskat ja vaihan roskapussit. Sitte normi amutoimet ja päivällä pitää huolehtia päiväpussi lämpeneen ja jossai kohtaa vaihan sen. Illalla lataan taas koneen eli avaan pahviloovia, otan neljä pussia kolmea erilaista nestettä ja poistan ne suojapusseistaan, hajotan kahen pyussin saumat voimallisesti ja alan puhtaasti lataamaan pusseja ja letkustoa koneeseen.
Lisäksi pitää AINA huolehtia että on korkkeja, desinfektioainetta ja muuta sälää, mitä tarttee ja nesteitä myös. Pieneen makkariin ei mahu kovin suurta nestevarastoa joten tilaan niitä vähintään kahen viikon välein. Ku käytössä on kolmea erilaista nestettä joka yö, ja siihen päälle muutamaa erilaista käsin vaihdettavaa, pitää aina olla tarkkaan kartalla, mitä on ja kuinka paljo. Nyt ku lähen huomena mökille, pitää mun osata kattoa että sitte ku tuun su kotia, on täälä nesteitä ja mökille pitää vielä tilata uusia, vaikka sielä on jo valmiina jotain. Ne mitä sielä on, on mulla ylhäällä puhelimessa, ettei vaan käy nii että joku loppus yllättäen. Varotoimenpiteenä onneksi on, että jos joku tavara tai neste loppuu yllättäen, voi niitä hakia dialyysistä jos se vaan on auki. Nesteet pitää tilata kaks päivää ennen ja viikonloput pitää huomioida, ku lääketehtaat ei toimita niitä vkl:sin eikä apteekkikaan tietysti tuo ku viikolla.
Kaikki nää dialyysihommat on tehtävä mahollisimman puhtaasti, eli jatkuva pelko peritoniitista (vatsakalvontulehdus) on myös olemasa. Tähän päälle ku otetaan vielä diabeteksen vaatima ihan jatkuva intensiteetti, on motivaatiopula ilmeinen.
Lähen huomena mökille ja sielä on onneksi äiti, jota passauttaa. Äiti huolehtii roskista, nestekanisterin tyhjennyksestä ja sellasista, mitä hän voi vaan tehä. Ite kuitenki lataan koneen ja huolehin kamat matkaan ja mökille. Ne on sellasia pienia apuja joita käytän mahollisuuksien mukaan hyväkseni. myös kaverit on saanu täälä kotona kantaa roskia, hajottaa loovia ja haalata nestekanisteria vessaan tyhjennettäväksi.
Tuli sairaalasa kehujaki. Jalat on siistit ja hyvin hoidetut. Oon kuulemma yks helpoimmista potilaista, ku ei oo mitään jatkuvaa ongelmaa. Pysyisivät vaan, ne ku tahtoo nuo jalkaongelmat olla heti muutaman kuukauen mittasia diabeetikolla, ku joku ventti tulee. Nyt ei oo varaa saaha mitään koloja mihinkään, ku on se listalle pääsy jo nii lähellä. Ens ma on jalkojen angiografia ja sen jälkeen voi ehkä alkaa ootella listalle pääsyä.
Tekis mieli avautua diabeteksen hoidosta, mutta... Paskat, annetaan tulla vaan, sillä se helepottaa.
Vuosi sitte diabetes oli hyväsä hoiosa. Pitkänajansokeri oli 6.6 ja se oli mulle ihanteellinen. Sitte munuainen brakas ja ruokahalu parani ja kaikki meni päin persettä. Talvella ku alotin yöhoidot, kaikki meni entistä enemmän sekasin.
Dialyysineste ku on makiaa, se nostaa verensokeria reilusti. Kukaan ei oo osannu sanoa, paljonko litra dialyysinestettä vaatii insuliinia kattaakseen sen sokerimäärän. Oon laskeskellu että jos neste on 22.7%, litrassa ois n.23g. Nesteeä menee yön aikana 12.3 l nii sokerimäärähän on sillo valtava. Aamun verensokeritki kertoo jo sen. Sitte ku aamulla alan korjaamaan sokereita, ei niitä kestä korjata edes puolella siitä määrästä insuliinia, mitä käyttäsin syömällä nostettuihin sokereihin. Kohta taas vapistaan ku haavanlehti, hikipäissään ja kädet täristen. Sitte menee monta tuntia että sokerit saa johonki ojennukseen, jos saa. Minnekään ei voi lähtä miettimättä onko rahaa/sokeria/siripiriä mukana, tai voiko sieltä minne meen, ostaa jotai äkkimakiaa. Mitä sokerit on lähtiessä ja miten raskas reissu on fyysisesti tulossa. Saako ruokaa jos reissu viivästyy ja sitä ja tätä ja tuota ja vaikka mitä. Jatkuvasti pitää miettiä jotai, varautua, ja varmistella. Se on kuulkaas melko raskasta henkisesti. Vuosi sitte kaikki oli melko helppoa, ku kaikki oli vakaata, eikä ihan joka reissua tarttenu jännittää. Viimeksi tänään tutisin ku täryjyrä lääkärin tuolisa. En siksi että pelotti, vaan siksi ku verensokerit huiteli jossai kolmen pinnasa. Käesä nippu tulosteita jotka kertoo että heikosti menee. Ei ollu kauheen mieltä ylentävä keikka se.
Vaikka täsä, ja monesa muusaki pitkäaikaissairauesa, potila ite on se paras asiantuntija, on musta helpottavaa tietää että sairaalaan voi mennä valittaan näistä asioista. Meän diabeteshoitaja on nii ihku, että hältä saa kyllä tukia ihan millon vaan, ja aikojaki saa hyvin pikasesti jos tarve vaatii.
Vaikka tuo pumppu onki taivaan lahja maailman diabeetikoille, on siitäki omat murheensa. Ampullia pitää vaihtaa ja huolehtia aina että kaikki tarpeellinen on matkasa ku lähtee esim. mökille. Oma huolensa siinäki mutta se onneksi helpottaa arkea melko paljon.
No nii, siinäpä sitä angstia kerrakseen. Huomena lähen mökille kiusaamaan koiraa. Sielä on pienimuotonen rantasaunan ehostus meneillään, ja voipa olla että jotai uuttaki sinne tulee. Siitä sitte enempi. Moikka!
Tuli vaan mieleen ku kuulin tänään tuon biisin radiosta ja mietin, että siinäpä mainio otsikko blogiin. Joku saattaa huomata että oikeesti tuohon tulis loppuun vielä "hölmöstä rakkaudesta", mutta koska se ei oo millään muotoa ajankohtasta, jää se pois otsikosta.
Kävin tännään sairaalasa. Vielä eiliseen iltaan asti olin menosa pd-polille, mutta puhelimen kalenterin lähempi tarkastelu muuttiki käynnin labraksi, diabetespoliksi ja jalkahoitajaksi.
Tulostettiin insuliinipumpusta ja verensokerimittarista tulokset ja kyllä se melko karua kieltä kertoo. Mun älli dialyysinesteiden ja verensokerin välisestä suhteesta on loppunu jo aikaa sitte. Niitä me viilattiin ja nyt koitetaan sillä samalla vanhalla basaalilla (eli sillä lyhytvaikutteisella insuliinilla, mitä pumppu pumppaa jatkuvasti, perusinsuliinilla) ja yöksi nostan sen 180%iin. Viikon päästä diabeteshoitajalle kontrolli ja katotaan tulokset. Joku tolkku siihen on löyettävä, koska alan turhautuuun melko lailla nykyseen tilanteeseen ja se syö motivaatiota.
Muutenki motivaatiota tuntuu piisaavan vaan yhteen intensiiviseen sairauenhoitoon kerrallaan. Dialyysi vaatii nii paljo sekä henkistä että fyysistä paneutumista, että diabetes on heleppo jättää vähemmälle huomiolle. Saispa pienen loman, vaikka viikoksi joku toinen miettimään ja laittamaan kaikki valmiiksi. Oon marissu tästä aiemminki, mutta nyt koen tän melko raskaana. esim tuo dialyysihomma. Joka ilta lataan koneen, yön nukun pääsääntösesti meleko huonosti ja aamulla ekana irrotan itteni, katon listat yön hoidosta, irrottelen letkuston koneesta ja haalaan n.15l päälärin vessaan, huuhtelen ja pesen sen. Otan painon ja veenpaineen. Hajotan loovat jos niitä on kertyny, kerään roskat ja vaihan roskapussit. Sitte normi amutoimet ja päivällä pitää huolehtia päiväpussi lämpeneen ja jossai kohtaa vaihan sen. Illalla lataan taas koneen eli avaan pahviloovia, otan neljä pussia kolmea erilaista nestettä ja poistan ne suojapusseistaan, hajotan kahen pyussin saumat voimallisesti ja alan puhtaasti lataamaan pusseja ja letkustoa koneeseen.
Lisäksi pitää AINA huolehtia että on korkkeja, desinfektioainetta ja muuta sälää, mitä tarttee ja nesteitä myös. Pieneen makkariin ei mahu kovin suurta nestevarastoa joten tilaan niitä vähintään kahen viikon välein. Ku käytössä on kolmea erilaista nestettä joka yö, ja siihen päälle muutamaa erilaista käsin vaihdettavaa, pitää aina olla tarkkaan kartalla, mitä on ja kuinka paljo. Nyt ku lähen huomena mökille, pitää mun osata kattoa että sitte ku tuun su kotia, on täälä nesteitä ja mökille pitää vielä tilata uusia, vaikka sielä on jo valmiina jotain. Ne mitä sielä on, on mulla ylhäällä puhelimessa, ettei vaan käy nii että joku loppus yllättäen. Varotoimenpiteenä onneksi on, että jos joku tavara tai neste loppuu yllättäen, voi niitä hakia dialyysistä jos se vaan on auki. Nesteet pitää tilata kaks päivää ennen ja viikonloput pitää huomioida, ku lääketehtaat ei toimita niitä vkl:sin eikä apteekkikaan tietysti tuo ku viikolla.
Kaikki nää dialyysihommat on tehtävä mahollisimman puhtaasti, eli jatkuva pelko peritoniitista (vatsakalvontulehdus) on myös olemasa. Tähän päälle ku otetaan vielä diabeteksen vaatima ihan jatkuva intensiteetti, on motivaatiopula ilmeinen.
Lähen huomena mökille ja sielä on onneksi äiti, jota passauttaa. Äiti huolehtii roskista, nestekanisterin tyhjennyksestä ja sellasista, mitä hän voi vaan tehä. Ite kuitenki lataan koneen ja huolehin kamat matkaan ja mökille. Ne on sellasia pienia apuja joita käytän mahollisuuksien mukaan hyväkseni. myös kaverit on saanu täälä kotona kantaa roskia, hajottaa loovia ja haalata nestekanisteria vessaan tyhjennettäväksi.
Tuli sairaalasa kehujaki. Jalat on siistit ja hyvin hoidetut. Oon kuulemma yks helpoimmista potilaista, ku ei oo mitään jatkuvaa ongelmaa. Pysyisivät vaan, ne ku tahtoo nuo jalkaongelmat olla heti muutaman kuukauen mittasia diabeetikolla, ku joku ventti tulee. Nyt ei oo varaa saaha mitään koloja mihinkään, ku on se listalle pääsy jo nii lähellä. Ens ma on jalkojen angiografia ja sen jälkeen voi ehkä alkaa ootella listalle pääsyä.
Tekis mieli avautua diabeteksen hoidosta, mutta... Paskat, annetaan tulla vaan, sillä se helepottaa.
Vuosi sitte diabetes oli hyväsä hoiosa. Pitkänajansokeri oli 6.6 ja se oli mulle ihanteellinen. Sitte munuainen brakas ja ruokahalu parani ja kaikki meni päin persettä. Talvella ku alotin yöhoidot, kaikki meni entistä enemmän sekasin.
Dialyysineste ku on makiaa, se nostaa verensokeria reilusti. Kukaan ei oo osannu sanoa, paljonko litra dialyysinestettä vaatii insuliinia kattaakseen sen sokerimäärän. Oon laskeskellu että jos neste on 22.7%, litrassa ois n.23g. Nesteeä menee yön aikana 12.3 l nii sokerimäärähän on sillo valtava. Aamun verensokeritki kertoo jo sen. Sitte ku aamulla alan korjaamaan sokereita, ei niitä kestä korjata edes puolella siitä määrästä insuliinia, mitä käyttäsin syömällä nostettuihin sokereihin. Kohta taas vapistaan ku haavanlehti, hikipäissään ja kädet täristen. Sitte menee monta tuntia että sokerit saa johonki ojennukseen, jos saa. Minnekään ei voi lähtä miettimättä onko rahaa/sokeria/siripiriä mukana, tai voiko sieltä minne meen, ostaa jotai äkkimakiaa. Mitä sokerit on lähtiessä ja miten raskas reissu on fyysisesti tulossa. Saako ruokaa jos reissu viivästyy ja sitä ja tätä ja tuota ja vaikka mitä. Jatkuvasti pitää miettiä jotai, varautua, ja varmistella. Se on kuulkaas melko raskasta henkisesti. Vuosi sitte kaikki oli melko helppoa, ku kaikki oli vakaata, eikä ihan joka reissua tarttenu jännittää. Viimeksi tänään tutisin ku täryjyrä lääkärin tuolisa. En siksi että pelotti, vaan siksi ku verensokerit huiteli jossai kolmen pinnasa. Käesä nippu tulosteita jotka kertoo että heikosti menee. Ei ollu kauheen mieltä ylentävä keikka se.
Vaikka täsä, ja monesa muusaki pitkäaikaissairauesa, potila ite on se paras asiantuntija, on musta helpottavaa tietää että sairaalaan voi mennä valittaan näistä asioista. Meän diabeteshoitaja on nii ihku, että hältä saa kyllä tukia ihan millon vaan, ja aikojaki saa hyvin pikasesti jos tarve vaatii.
Vaikka tuo pumppu onki taivaan lahja maailman diabeetikoille, on siitäki omat murheensa. Ampullia pitää vaihtaa ja huolehtia aina että kaikki tarpeellinen on matkasa ku lähtee esim. mökille. Oma huolensa siinäki mutta se onneksi helpottaa arkea melko paljon.
No nii, siinäpä sitä angstia kerrakseen. Huomena lähen mökille kiusaamaan koiraa. Sielä on pienimuotonen rantasaunan ehostus meneillään, ja voipa olla että jotai uuttaki sinne tulee. Siitä sitte enempi. Moikka!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)