maanantai 22. syyskuuta 2014

Odottavan aika on pitkä

Minuutin pituus riippuu siitä, kummalla puolen vessan ovea seisoo.
Nii, ihan osuva kasku, etenki munuaissairaalle jolla ei paljon kusi huilaa. No edes sen puolen litran verran vuorokaudessa, mikä seki on jo hyvin ja antaa puolen litran liukumavaran nesterajotukselle.
Mutta nii, siitä odottavan ajasta. Ei oo tullu vieläkään päätöstä avustajasta, joten mitään sopimustakaan ei vielä oo allekirjotettavaksi. Pitää huomena soittaa sinne, on muutaki asiaa. Ei nimittäin oo päivitetty matkapalvelukeskukseen niitä neljää lisäkyytiä, mitä viime viikolla tulleessa päätöksessä luvattiin. 

Viikko on vierähtäny taas ihan huomaamatta. Yhtenä päivänä kävin äitin luona, ja sielä meniki koko päivä. Oli jännä homma ku lähin käyttään koiraa pisulla, ja se vei mua ku pässiä narussa. Tai siis minä suostuin kulkeen sen perässä. Sen verran outoja kulmia mulle, että arvelin koiran osaavan tuua mut takas kotiinsa, jos nyt hänen pään mukaan mennään. Arvatkaapa minne koiruus mut vei? No koirapuistoon tietysti. Takas tullessa äiti kysy, että lähtikö koira suosiolla kotiapäin. No ei todellakaan! Loppujen lopuksi piti väkisin vetää se ekat 20m. Kuulemma ruukaavat lähtä koirapuistosta toiseen suuntaan, ja käyvät pidemmän lenkin. No ilmankos tuo oli vähän hankala saaha kääntymään.
P tuli kans käymään äitillä. Mukava kuulla amiksen kuulumiset, etenki nyt ku on muuttanu omilleen. Illalla vielä käytiin kattoon uus asuntonsa.
Viikonloppuna piti käyä myös naapurin tyttöjen kans vetouistelemassa, mutta sää oli vähän turhan tuulinen tälläki kertaa, joten se piti perua. Tänään oli soittotunti, ja huomena valokuvauskurssi. Sinne piti ottaa hyvä kuva, mutta on nyt vähän nii ja näin sen hyvyyden kans. Katotaan jos aamulla sais paremman, muuten mennään tällä mitä nyt on. Aihe on vapaa, joten kuvauskohteista ei pitäs olla pulaa. Tästäkö se nyt stressin pukkas.

Tässä on nyt ollu vähän omituista turvotusta. Jaloissa, sormissa ja kasvoissa on ihan selvästi nestettä, mitä ei oo ennen ollu. Normisti matalat verenpaineet on vähän koholla, mutta paino ei kuitenkaan oo ku pari kiloa, luulisin, koholla. Kuivapaino lienee vähän laskenu, ku polilla viimeksi se oli 59 ilman nesteitä. Nestettä on jotai parisen litraa. Ei paljoa, mutta sen verran että se tuntuu. Oon koittanu olla juomatta edes 1500ml:a, ja tänään näyttiki jo että ois tullu vähän ulos. Poistot on ollu sitä luokkaa, mitä oon iltaisin juonuki, vaan tää ylimääränen neste tuntuu olevan kudoksissa. Koitin eilen syyä reilusti proteiinia, koska se sitoo nestettä, eikä anna sen mennä kudoksiin. Kudoksista se on aina hankalampi saaha pois, ku verenkierrosta. Voin olla väärässäki, mutta näin minä oon asian järkeilly saamani tiedon perusteella.

Paluusta elinsiirtolistalle ei oo varmaa tietoa. Luulisin, että sitte vasta ku oon käyny urologilla, eli 14.10. jälkeen. Sitte mahollinen hoito pissarakon hiivaan, joka kestää ajan x. Ärsyttää, ku tuntuu, niinku tekis turhaan dialyysejä. Vaikkei se toki turhaa oo, onhan se elämää ylläpitävä voima, mutta silti. Haluan äkkiä takas jonoon, ja pienen toivonkipinän kytemään tavallisesta, dialyysittömästä elämästä.

Odotteleviin tunelmiin. Moikka!




tiistai 16. syyskuuta 2014

Munis 16v.

Kylläpä taas pääsi venymään tämä postausten väli. Mulle se tarkottaa sitä, että kaikki on hyvin eikä mielen päällä oo mitään, mitä pitäs suoltaa pihalle. Tarkalleen ottaen, aattelin, että kuhan viikonlopun retki saahaan tehtyä, on mulla paljo kuvia mitä laittaa. Kävi kuitenki nii, että ilmojen haltija tuli väliin ja päätti puhaltaa sen verran tuimasti merellä, että retki piti siirtää. Koitetaan siis uuestaan ens sunnuntaina, ennen ku siika tulee rantavesiin eikä Rönkärannan kalastajilla on aikaa kuskata meitä taitamattomia pitkin perämerta.

Tänään tuli kuluneeksi 16 vuotta ekasta siirrosta. Äitin kans oli jännätty Helsingissä kirralla viimistä ristikoetta, missä minuun tiputettiin äitin verta ja katottiin, teinkö verelle vasta-aineita. En tehny, ja siirto voitiin tehä suunnnitellusti. Siirre alko toimimaan tunnin päästä mun kehoon siirtämisestä, eli oikeestaan heti. Vajaat 15v se jakso humpsuttaa, kunnes hyyty toissa juhannussa. On se keskimäärästä pidempi aika omaissiirteelle, joten sikäli voi olla hyvillä mielin.

Avustaja-asia on edenny siihen pisteeseen, että eräs henkilö on lupautunu avustajaksi, ja nyt ootellaan päätöstä kaupungilta. Sitte vaan nimet soppariin ja silleen. Sillon ku se ihminen soitti sieltä avustajahakutoimistosta, otin puheeksi nuo kyydit. Saan nyt neljä sosiaalihuoltolakiperusteista kyytiä kuussa, jotta pääsen kulkemaan soittotunnilla. Tarkalleen ottaen, pääsen soittotunnilta kotiin. Valitin asiasta puhelimessa, ja sain ku sainki kaheksan kyytiä neljän sijaan. Nyt voi siis käyä kavereilla tai jossain vaan pari kertaa kuussa, miettimättä sen enempää kyytejä. Mahetsua.

Eilen oli soittotunti, ja väliaikainen jää taustalle, ja harjotteluun otettiin Syksyn tullessa. Ahvenaisen kaunis kaunis valssi. Bassot vaikuttaa melko iisiltä, mutta saa nähä miten muuten kappale lähtee sujumaan, sitte ku viitin alkaa sitä treenaamaan.

Tänään kävin eka kertaa seillä valokuvauskurssilla. Vähän käytiin jotai ISO- ja aukkojuttuja, ja lähettiin saman tien ulos kuvaamaan. Se oliki koominen hommeli, sillä välillä musta tuntu, että oon paparazzien ympäröimä. Nimittäin ku jalat on loistokkaimman elämänsä jo eläneet, ja siksi ruukaan aina nojailla tai pitää jostain kiinni, jotten horju kokoajan.
Oltiin ison parkkiksen reunalla ja tehtävänä oli kuvaata oma parinsa puun tai kasvin lehvästön läpi siten, että etualalla oleva lehvästö sumenee kuvassa ja kohde eli pari, näkyy terävänä kuvassa. Nojailin koivuun, ja kurssin opettaja sattu sanomaan jotenki että no tuosta sais nyt hyviä kuvia. Niinpä kaikkki ne noin 10 eläkeläistä ryntäs kuvaamaan mua. Puska vaan pölisi ku seniorit kuikki kameroineen oksien takaa. Meikä nauro nii leviästi, että siinä kalpenee Pepsodent--mainoksetki keviästi. En muista oonko maininnu, että se on siis senioreille tarkotettu kurssi, joten kai ne pitää mua jonaki pikkutyttönä sielä. Ei ollu ihan turha päivä, sillä oon omistanu nykysen kameran kuus vuotta, ja tänään käytin ekaa kertaa manuaalisia säätöjä. Oppia ikä kaikki.
Läksyksi tuli ottaa hyvä kuva, hyvä valotukseltaan ja asettelultaan. Asettelu multa onnistuu varmasti paremmin ku nuo ISOt ja pienet. Saapa nähä. ehkä tänneki tulee joskus joku kuva esitteille... ehkä.

Huomena meinasin mennä käymään äitin luona. On jo kova ikävä lempikoiraa. Sille tulee kuulemma morsian käymääm loppuviikosta. Ei vaan ehkä kannata kertua koiralle sitä, alkaa vielä hermoileen eikä onnistukaan astumaan.

 Tämmöstä tällä kertaa. Se on moikka!

torstai 11. syyskuuta 2014

Kevät mielessä

Tuli pakottava tarve avautua, koska ajankohta on kaikista huonoin niille suunnitelmille, mitä mielessä sukkulan lailla suhisee. Nimittäin kukista ja viherkasveista.

Oon aikuisena kovasti tykänny kukista ja viherkasveista sisällä. Omaa pihaa ei oo ollu, että oisin voinu laajentaa pihakukkiin, joten niistä en tiiä, oisinko tykänny. Ennen mulla oli tapana aamulla ensimmäisenä ja illalla viimisenä käyä kattoon kukat, ja nyppiä huonot lehdet pois ja muutenki kattoa vointia. Saatoin ehkä samalla myös jutella niille.
Jokunen vuosi sitte aloin kuitenki jostain syystä vähentää kukkia. Aluksi jäi huonoimmat sillosen poikkiksen asuntoon, ku muutettiin erilleen. Pikkuhiljaa aloin vähentää niitä loppujaki, kunnes kasveja ei ollu enää yhtään.
Halusin eroon siitä vastuusta, mitä salaatit vaati. Jokainen, jolla on ykskään kasvi, tietää, että määrättömiä aikoja ei voi olla pois kotua, koska kasvit vaatii kastelua. Tietysti asiaan voi vaikuttaa seki, että reissasin paljo ja oisin joutunu oleen jatkuvasti vailla kastelijaa. Nii siinä meni muutama vuosi ilman mitään elävää. Ku kotua lähti reissuun, ei tarttenu huolehtia muuta ku roskat roskikseen.

Noin pari vuotta sitte aloin katella joka paikassa kukkia, mistä vois ottaa pistokkaita. Nykynen asunto on onneksi niin pieni, ettei tänne mitään kukkapöytiä saati isoja kasveja voi hankkia. Vuosi sitte kesällä taivuin, ja hankin parvekemansikan. Siinä ois kasvi mitä nyppiä, ja satoaki se tuottais. (Siinä oli valmiiksi muutama raaka mansikka, sillä oon niin varma sadosta) Kävi kuitenki nii, että muutama päivä mansikan ostamisen jälkeen jouduin sairaalaan, ja käytännön syistä kävi nii, että mansikka muutti äitille.

Mulla on iso parveke, johon paisaa osan päivää aurinko. Tänä kesänä ajatus on ollu aina vaan enempi mielessä, ja oon nyt päättäny, että ens kesänä laitan partsin täyteen kukkia ja muuta krääsää.
Jos sattuu, että oon vielä ens kesänä dialyysissä, on mulla aikaa kyllä hoitaa kukkasia. Kaikki muu elävä, esim. kissat ja koirat, on poissuljettuja mun hankintalistalla.
Kävin äsken juomassa kahvit partsilla, ja näin jo sieluni silmin, miten ihana keidas siitä tulee. Harmi vaan, että en tiiä pihakukista yhtään mitään. Voi olla toiveajattelua, mutta ens syksynä sitte istun parvekkeella ja kudon sukkaa.

Ehkä en saakaan keväällä mitään aikaseksi, mutta pitäähän sitä haaveita olla. Otan mieluusti vastaan neuvoja ja ohjeita kaikesta kukkiin ja etenki partsin sisustamiseen liittyvissä asioissa.
Loppuun vielä kuva tämänhetkisestä partsin kukkaloistosta. Mansikka on se edelliskesäinen, joka ei oikei toipunu ennalleen, ja lahjaksi saatu tulilatva.





Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Moikka!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kotitöitten priorisointia

Vaikka välillä mietinki, miten mahottoman tylsää mun elämä on, nii kyllä tässä tapahtuu kuitenki jatkuvasti kaikenlaista, mukavaa ja ei niin mukavaa.

Heräsin eilen aikasin, ku piti mennä pd-polille. Siinä aamutuimaan, sain puhelun, missä kerrottiin mulle myönnetyn henkilökohtasen avustajan 10h/vko.. Cool! Vielä pitää oottaa päätös, ja alkaa sitte hakemaan passelia avustajaa. Itse asiassa asia on jo tulilla...
Kävin sairaalassa, ja melkein kaikki oli hyvin. Ihme kyllä, Fosfori oli ihanteellisissa lukemissa eli 1.12 ja kalium oli 5.1. Hb oli 124, mikä on ihan mielettömän korkia mulle, ja siksipä pitääki epoa pistää nyt 6 viikon välein, toisin ku aiemmin, eli kerran kuussa. Jos hb jatkaa nousuaan vielä seuraavassa kontrollissa, se vaihetaan miedompaan versioon. Meillä dialyysipotilailla ku ei se hb saa nousta liiankaan korkialle, ja tuo 120 on naisella yläraja.
Maksa-arvot oli vähän koholla. toivottavasti muistan oikein, että asat oli 80, ku sen pitäs olla muistaakseni jotai alle 35 tai 40. Se on voinu ottaa nokkiinsa kesäsestä parasetamolinsyönnistä ja niistä antibiooteista mitä söin ja sain suoneen.
Ku sairastin 10 päivää kuumetta kotona, ennen sairaalaan joutumista, söin jatkuvasti parasetamolia. Sen terapeuttinen ikkuna, eli vaikutsaika on melko pieni, ja otin sitä neljän tunnin välein. Se hajoaa maksassa, joten on ollu maksaraasu kovilla. Siihen vielä rankat antibiootit joita sain kaks kuuria suoneen ja kaks suun kautta, vaikuttaa varmasti asiaan.

Eilen jo ihmettelin, ku joka paikkaa särkee, ja etenki niveliä. Yöllä oikia käsi oli aika kipiä ja se valvottiki. Ei nii paljoa kuitenkaan, että oisin irrottautunu koneesta ja käyny ottaan särkylääkettä.
Oon tainnu aikojen saatossa turmella oikian ranteen hiirtä käyttämällä. Istun paljon koneella, ja huomaan ranteen kipeytyvän herkästi, ja se on jatkuvasti tönkömpi ku vasen. Ranne oli kipeytyny jo viikonloppuna. Sillä on tapana ajoittain olla kipiä, mutta se menee yleensä muutamassa päivässä ohi. Nyt siihen ku oli lisänä ilmeisesti flunssan aiheuttama jokapaikan- ja nivelten särky, oli kipu eilen nii kova, että päätin lopettaa hiiren käytön oikialla kädellä. Niinpä oon nyt kaks päivää käyttäny hiirtä vasemmalla käellä, ja pyrkiny tekemään muutaki ku istuun koneella. Candy crush Saga on kokonan pannassa. Nimittäin siinä huomaan jännittäväni rannetta aika lailla. Onhan mulla täppäri, mutta sen käyttö on nii nihkiää, että mieluummin käytän pöytäkonetta ja vasta hätätapauksessa täppäriä.

Otin tänään parasetamolin siksi, että jaksan lähtä kauppaan. Nyt ku lääke vielä vaikuttaa, pitää laittaa makkarasoppa tulille ja pyykit koneeseen. Pitää käyttää kivuttomuus hyväkseen, ja tehä päivän työt kerralla. Illan saa sitte maata sohvalla kipiänä. 

Kotityöt odottaa. Moikka!

maanantai 8. syyskuuta 2014

Viikonlopun virityksiä

Iltaapa iltaa. Taas on monenlaista mahtunu näihin päiviiin. Perjantaista ei oo mitään muistikuvaa. Ei siksi, että oisin juonu itteni muistamattomaksi, vaan siksi, että en oo kai tehny mitään ihmellistä, mikä ois jääny mieleen.
Lauantaiksi oli tuossa pihalla asukastapaaminen, ja kävin naapurin tyttöjen kans sielä. Mukava oli tutustua naapureihin, tässä talossa ku tuntuu olevan paljon vanhempia ihmisiä, ja monet on asuneet pitkään täällä. Kiva oli tutustua, ja käytiinpä kattomassa asukasyhistyksen pj:n asuntoaki. Saatiin myös avoin kutsu käymään, yksinäinen ihminen ku on hänki.

Päivällä menin sitte Sannalle. Liekö joku muistaa, ku valitin, että pitää kauheesti muistaa asioita ja huolehtia monta juttua, ku lähtee kotoa pois. Tässä on mun kamat yhen yön mittaselle reissulle.




Tosin myöhemmin huomasin, että kone, pönttö ja nesteloova olivat kaikki turhaan mukana, ku olin unohtanu yhen irrallisen nestepussin kotia enkä siksi kytkeytyny yöksi koneeseen. Sen seurauksia oon tänään puristanu ulos ittestäni, ku oon käyttäny pari ylimäärästä pikkupussia.
Laitettiin Sannan kans ruokaa; silakkapihvejä. Lankomies on kalalle allerginen, nii ei oo voitu porukalla laittaa kalaa. Suurena kalan ystävinä me päätettiin kuitenki, että ku kissa on poissa nii hiiret voi hyppiä pöydällä mielensä mukaan. ja niinpä paistettiin vino pino silakkapihvejä. Illalla pelattiin Ticket to rida, mikä on ihan mahottoman mukava seurapeli. Suosittelen kaikille lautapelien ystäville!

Lauantaina mulla sattu toiseen omaan munuaiseen. Tai ainaki luulisin nii. Toisaalta, onko sielä enää mitään, mihin sattua, ku ovat molemmat surkastuneet puoleen siitä, mitä olivat terveinä. Niin tai näin, tuli lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna kuitenki veristä pissaa virtsarakosta. Dialyysinesteki oli sunnuntaina aamupäivällä veristä. Mistä lie valunu, en kyllä keksi mitään. Nyt kaikki on kuitenki ennallaan, eikä verta tuu mistään. Pitää kuitenki huomena kysellä ku on pd-polille meno.




Tänään ku heräsin, olin ihan väsyksissä ja turvoksissa. Väsyny siksi, että olin heränny sunnuntaina aamu kuuden jälkeen, ja menny illalla nukkuun vasta puolenyön jälestä. Turvoksissa siksi, että ku jäi se yks yöhoito välistä.
Oli soittotunnille meno tänään, ja päätin aamulla vielä kerrata biisiä. No se kuulosti ihan järkyttävältä, ihan niinku en ois koskaan soittanu koko biisiä. Sormet oli ku nippu nakkeja, eikä ne tahtoneet millään löytää omille paikollensa. Kyllä se sitte päivällä meni jo vähän paremmin, ja sainki uuen läksyn harjotteluun.
Viikko sitte kattelin kansalaisopiston seinällä sellasta kurssia ku Valokuvaus senioreille 1 ja 2. Tänään kysyin, että voinko mennä kurssille, vaikken ihan vielä seniori-iässä koe olevanikaan, vaikkaki jo eläkkeellä. Se passas, ja niinpä ens viikolla alkaa valokuvauskurssiki. Seki on mukavaa. Jospa tuota oppis ottaan kamerasta vähän enempi irti.




Tässä ollaan jo kovasti suunnittelemassa ens viikonlopun retkeä. Uskoisin, että siitä tulee ikimuistonen. Siitä sitte enempi myöhemmin.
Nyt pittää työntyä nukkumaan ja koneeseen kiinni, ku pitää olla aamulla kympiltä sairaalassa. Eipä muuta ku kauniita unia! Moikka!

torstai 4. syyskuuta 2014

Fosfori on saatanasta!

Tyhmästä päästä... ja niin edelleen.
Oon viime aikoina syöny aika vapaasti mitä sattuu. Se viiminen ohje, ettei kaliumrajotusta oo ja fosforipitosia ruokia voi syyä kohtuudella, on unohtunu. Oon ihan rennosti juonu maitua ja ostinpa jopa juustoa, en kuitenkaan Putin-juustoa, ja söin sitä hyvällä ruokahalulla; höyläsin ja pistelin semmosenaan poskeen. Leivän päälle ei tainnu keretä ykskään siivu. Siihen päälle vähän puolihuolimattomasti syödyt fosforinsitojat, eli kalsiumtabletit, ni homma on bueno.

Mitä siitä seuras? No ihan helvetinmoinen kutina mahassa ja reisissä. Menipä yks yö melkein valvoessa ku ei saanu kutinalta nukuttua. Aqualan autto noin vartin kerrallaan. Eilen oli muutaki asiaa apteekkiin, ja setä siellä suositteli Essex hydrogeeliä. Se on auttanu hyvin. Yöllä piti kerran nousta lisäämään linimenttiä iholle.
Ehkä apua on myös ollu siitä, että maito lähti viemäriin, ja kalsiumit oon ottanu säntillisesti ruuan alla. Ihan varma en voi olla, että kutina johtuis fosforista, mutta epäilen kovasti. Munuais- ja maksasairaitten palstalla veispuukisa monet kerto että heitä on korkea fosfori aiheuttanu järetöntä kutinaa. Myös korkea urea voi tehä sen, mutta en jotenki jaksa uskoa siihen, ku hoidot on pysyneet ennallaan eikä ruokavaliossa oo ollu kovin suuria muutoksia. Paitsi tuo maito ruokajuomana ja se pirun juusto. Otettakoon tämä nyt opetuksena, että kyllä sillä ruokavaliolla on suuriki merkitys hoidossa. En nimittäin toivo moista kutinaa pahimmalle vihamiehellenikään.

Ens viikolla on meno pd-polille, ja kävin sitä varten tänään labrassa. Onneksi oli puhelimessa muistutus, että ottaa spr:n lähete mukaan. Kaivoin sen illalla esille ja laitoin valmiiksi hupparin taskuun, ettei se vaan unohu kotia. Ottivat  yheksän putkia verta, Pissanäytettä ei jostain syystä tarvittu, joten turhaan säästelin.
Samalla reissulla hain myös koodit, millä voin tilata ite insuliinipumppua varten värkit Rochelta. kuulemma on nii aikaa vievää hommaa diabeteshoitajalle, että on nyt ulkoistettu potilaille seki hommeli.
Sain myös kuuen millin neuloja. Nykyset on kaheksan mm eikä ne oo kyllä vaivanneet, mutta jos vaan toimii nuo lyhemmät, nii passaa mulle.

Eilen kävi taas siivooja. Ei ollu sama tyttö ku edellisellä kertaa. Oli se huono yö alla, ja ootin ku täti imuroi sohvan, ja aloin siihen päikkäreille. Jälki ei ollu ihan yhtä siistä, ku edellisellä kertaa, mutta aivan siistiä kuitenki.
Sanna kävi töitten jälkeen kylässä. Rupateltiin kaikenlaista ja syötiin herkkuja. Sanna hajotti laatikot, jotka unohin vietättää siivoojalla.

Nyt oon alkanu huomaamaan, että ku siivous on ulkoistettu, ja saan tukia perheeltä ja ystäviltä, on elämä vähän helpompaa. Tää arki sujuu jouhevammin nyt. On energiaa laitella ruokaa ja tehä käsitöitä  eikä ajatus etäämmälle taviskauopaan menemisestä tunnu enää ylitsepääsemättömältä. Vieläki ajattelen monesti, että kyllä mää ite ja kyllä tämä tästä sinnillä menee. Joo, nii varmaan meniski, mutta sen normaalin elämän kustannuksella. Vähän hankala selittää, mutta lopputulema on se, että ihan älyttömästi kiitoksia kaikille, jotka on tukeneet mua ja edesauttaneet selviytymistä!. Vaikka apua on edelleen vähän hankalaa ottaa vastaan, saati pyytää, on se kuitenki tavattoman tärkiää. Oma perhe on tietysti ihan oma lukunsa, ei oo sanoja joilla voisin riittävästi heitä kiittää. Ootte kaikki rakkaita <3

Sitte ristikkolehden kimppuun. Moikka!




tiistai 2. syyskuuta 2014

Smoke on the wat... eiku Lellu`s mind

Yks asia pyörii eniten mielessä, mutta muutaki on kirjotettavana.
Ensinnäki, su-ma-yönä kone ilmotti poiston olleen 0. Eli mitään ei tullu ulos. Luulen, että oon nukkunu väärällä kyljellä, eikä kone oo saanu imettyä nesteitä ulos. Katetri menee sisään oikialta alamahasta, ja sen pää asettuu siis alas vasemmalle puolen vatsaonteloon. Eli ku nukkuu oialla kyljellä, katetrin pää lilluu nesterajan yläpuolella eikä saa imettyä nesteitä ulos.
Se asia varmistuki sitte päiväpussia vaihtaessa. Eka luulin, että oon taas lihonu, mikä seki toki poskien pyöreyttä katsoessa, tulee ekaksi mieleen, eikä ois ollenkaan mahotontakaan.
Tästä kuvasta huomaa myös sen, miten taitava selfien ottaja oon. Nooh, onhan siinä vähän muaki, eikä pelkkää pensasta.




No se selvis tosiaan päiväpussia vaihtaessa, ku ulos tuli 2400ml, ku kone oli vatsaonteloon aamulla jättäny 1500ml. Ilmankos huppari kiristi, ja maha tuntu olevan ääriään myöten täynnä.

Soittotunnilla hiottiin kevään läksyä, eli Väliaikaista. Se on hieno biisi, ku kuuntelee sanoja. Niihän se on, että kaikki on vaan väliaikasta. Nyt pitää treenata sujuvuutta, se ku vielä tökkii. Sen lisäksi en osaa soittaa nii, että soittasin säkeistö kerrallaan, vaan soitan A- ja B-osia miten sattuu, kerran tai pari molempia, tai jopa kolmestiki, ku ei muista monestiko on jo soittanu. Sitä täytyy oikei ajatuksen kans harjotella. Kahteen laskeminen ei oo tavallisesti kovin hankalaa, mutta soittaessa se tuntuu olevan ylitsepääsemättömän mutkikasta. Ehkä tästäki  selvitään kuniniakkaasti.




Kävin eilen kaupassa toteamassa, että ei tee mitään mieli. Ostin kuitenki varalta kaks valkosta sämpylää, että jos ne räpistelis kahvin kanssa. Mietin asiaa jonku aikaa Lidlin tuoreleipätiskin eessä ja onni oli, että ostin ne. Nimittäin melkei heti, ku pääsin kotia, tuli Divya naapurista ja toi mulle kanacurrya. Aika  tulista, mutta ihan järettömän hyvää! Lupasin tehä tytöille niinki suomalaista ruokaa, ku kanawokkia ja lättyjä joku ilta.
 On käyny ihan mieletön onni , että oon saanu tollaset naapurit. Ensinnäki, ihan mahtavia makuelämyksiä, ja toiseksi se, että oon melko laiska laittaan itelle ruokaa. Mikä sen mukavampaa ku saaha lämmintä ruokaa pyytämättä kotiovelle. Ja millasta ruokaa! Mii sou häpi.
Lisäksi on mukavaa, että istutaan joskus iltaa ja poristaan. Mulla ku ei ihan ruuhkaksi asti käy väkiä, vaikka viimeviikolla saatto sitlä jo tuntuaki




Kävin tänään vähän etäämmällä kaupassa, ja nää kuvatki on matkan varrelta otettuja. Brassailen mun  vähäisellä nuottitietämyksellä, että tuossa altaassa on muutama f-avain.
Vein samalla, matkan varrella ku oli, sen avustajahakemuksen. Jospa sieltä pian kuuluis jotai. Lääkärintodistus on jo menny sinne, joten nyt vaan ootellaan. Onneksi tollasista asioista tulee päätös suht nopsaa.

Sitte siihen mielessä tarpeettoman paljon pyörivään asiaan. Tekee aika paljon mieli tupakkaa, tehny jo monta päivää.
Ostin kaupasta kylmän laten, ja istahin juomaan sitä puiston penkille. Ihan simona alko tehä mieli tupakkaa. Monena päivänä oon kotonaki miettiny, miten ois mukavaa polttaa siistillä partsilla, ja katella ohikulkijoita.
Mietittiin Sannan kans, että jos saan sen avustajan, voinko laittaa sellasen ehdon, että ei saa polttaa. Ja jos en, nii sen lienee voin, että täälä ei saa polttaa. En halua yhtään enempi kiusauksia itelleni, ja sitäpaitsi tupakka haisee pääosin pahalle.
Jännä homma, että nyt on alkanu tekeen mieli, oonhan ollu syksyllä jo kolme tai neljä vuotta ilman. Näemmä vanhat tavat istuu melko tiukassa, kerkesinhän polttaa vajaa 25v. ennenku lopetin.
En kuitenkaan aio polttaa enää. Mitenhän kävis, ku vielä n.25 vuoden jälkeen aamusavut nousi päähän, että mitenhän nyt kävis. Taitais lähtä taju ja tulla oksu. Ei kiitos, pitäkää körssinne!

Kävin muutama viikko sitte kampaajalla, ja ihan kauheesti en nyt tykkää tästä päästä. se on lyhyt, ja meinaan vähän kasvattaa. Nyt on tää paskamainen välivaihe, ku tukka sojottaa sinne ja tänne, eikä yllä vielä mihinkään kiinni ku parin karvan verran. Onneksi tulee talvi, nii voi pitää pipua päässä. Tästä minäki tykkään jo paljo enempi.




Pipo päähän ja sillä hyvä.

Ja tämä teksti on nyt tällä hyvä. Moikka!