maanantai 22. syyskuuta 2014

Odottavan aika on pitkä

Minuutin pituus riippuu siitä, kummalla puolen vessan ovea seisoo.
Nii, ihan osuva kasku, etenki munuaissairaalle jolla ei paljon kusi huilaa. No edes sen puolen litran verran vuorokaudessa, mikä seki on jo hyvin ja antaa puolen litran liukumavaran nesterajotukselle.
Mutta nii, siitä odottavan ajasta. Ei oo tullu vieläkään päätöstä avustajasta, joten mitään sopimustakaan ei vielä oo allekirjotettavaksi. Pitää huomena soittaa sinne, on muutaki asiaa. Ei nimittäin oo päivitetty matkapalvelukeskukseen niitä neljää lisäkyytiä, mitä viime viikolla tulleessa päätöksessä luvattiin. 

Viikko on vierähtäny taas ihan huomaamatta. Yhtenä päivänä kävin äitin luona, ja sielä meniki koko päivä. Oli jännä homma ku lähin käyttään koiraa pisulla, ja se vei mua ku pässiä narussa. Tai siis minä suostuin kulkeen sen perässä. Sen verran outoja kulmia mulle, että arvelin koiran osaavan tuua mut takas kotiinsa, jos nyt hänen pään mukaan mennään. Arvatkaapa minne koiruus mut vei? No koirapuistoon tietysti. Takas tullessa äiti kysy, että lähtikö koira suosiolla kotiapäin. No ei todellakaan! Loppujen lopuksi piti väkisin vetää se ekat 20m. Kuulemma ruukaavat lähtä koirapuistosta toiseen suuntaan, ja käyvät pidemmän lenkin. No ilmankos tuo oli vähän hankala saaha kääntymään.
P tuli kans käymään äitillä. Mukava kuulla amiksen kuulumiset, etenki nyt ku on muuttanu omilleen. Illalla vielä käytiin kattoon uus asuntonsa.
Viikonloppuna piti käyä myös naapurin tyttöjen kans vetouistelemassa, mutta sää oli vähän turhan tuulinen tälläki kertaa, joten se piti perua. Tänään oli soittotunti, ja huomena valokuvauskurssi. Sinne piti ottaa hyvä kuva, mutta on nyt vähän nii ja näin sen hyvyyden kans. Katotaan jos aamulla sais paremman, muuten mennään tällä mitä nyt on. Aihe on vapaa, joten kuvauskohteista ei pitäs olla pulaa. Tästäkö se nyt stressin pukkas.

Tässä on nyt ollu vähän omituista turvotusta. Jaloissa, sormissa ja kasvoissa on ihan selvästi nestettä, mitä ei oo ennen ollu. Normisti matalat verenpaineet on vähän koholla, mutta paino ei kuitenkaan oo ku pari kiloa, luulisin, koholla. Kuivapaino lienee vähän laskenu, ku polilla viimeksi se oli 59 ilman nesteitä. Nestettä on jotai parisen litraa. Ei paljoa, mutta sen verran että se tuntuu. Oon koittanu olla juomatta edes 1500ml:a, ja tänään näyttiki jo että ois tullu vähän ulos. Poistot on ollu sitä luokkaa, mitä oon iltaisin juonuki, vaan tää ylimääränen neste tuntuu olevan kudoksissa. Koitin eilen syyä reilusti proteiinia, koska se sitoo nestettä, eikä anna sen mennä kudoksiin. Kudoksista se on aina hankalampi saaha pois, ku verenkierrosta. Voin olla väärässäki, mutta näin minä oon asian järkeilly saamani tiedon perusteella.

Paluusta elinsiirtolistalle ei oo varmaa tietoa. Luulisin, että sitte vasta ku oon käyny urologilla, eli 14.10. jälkeen. Sitte mahollinen hoito pissarakon hiivaan, joka kestää ajan x. Ärsyttää, ku tuntuu, niinku tekis turhaan dialyysejä. Vaikkei se toki turhaa oo, onhan se elämää ylläpitävä voima, mutta silti. Haluan äkkiä takas jonoon, ja pienen toivonkipinän kytemään tavallisesta, dialyysittömästä elämästä.

Odotteleviin tunelmiin. Moikka!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti