Vuoristorata

Muutama päivä on tässä menny ihan kaikessa rauhassa. Oon ollu sitä mieltä että kaikki menee kuitenki hyvin eikä täsä oo mitään syytä huoleen tai hätäilyyn. Nesteet on poistunu hyvin Furesiksen avulla ja olo on silläki ollu hyvä ja vointi ihan jees.

Toissapäivänä lähdin pääpostilta hakemaan pakettia mutta piti palata puolesta välistä takas ku alko huimaamaan. Pitkästä aikaa.
Ennen näitä turvotuksia, vielä viime kesänä mua huimas tämän tästä. Se johtu matalista verenpaineista mutta tietysti nyt turvotusten myötä paineetki on noussu ja huimaus on jääny. Tulin kotiin ja mittasin paineet ja ne oli ihan jees, 130/62 eli alapaine oli vähän matala mutta uskoisin että ku eivät oo aikoihin ollu tuolla tasolla, se tuntuu heti nupissa. Ja toki myös se matala Hb vaikuttaa osaltansa.

Siitä vuoristoradasta. Kävin eilen hammaslääkärissä ja sielä piti maata melkei kaks tuntia pää vähän alaspäin ja se oli melkosen epämiellyttävää. En halunnu puudutusta ku arvelin kestäväni sen. Ei se kipiä toimenpide ollukaan, mitä nyt vähän välillä vihlo ku paria hammasta hiottiin. Sen verran piti kuitenki jännittää ja olla valppaana että olin tyystin poikki ku toimenpide oli ohi. Viime minuuteilla mua alko yskittää ja tajusin siinä että tää asento on huonoista huonoin ja että nesteet on ny keuhkoissa enkä tahtonu saaha kunnolla happea. En tietystikään ollu ottanu aamulla nesteenpoistolääkettä joten soitin taksin, täysiä kotia ja nappi naamaan. Pian se alkoki helpottaa ja henki kulki taas normisti.

Aloin mitettimään että tätäkö tämä nyt on, että kaikkeen, ihan kaikkeen pitäis osata varautua. Sellaseenki mitä ei vois ees kuvitella. Ei mulla eka kerralla ennen dialyysiä ollu muistaakseni näin paljo näitä hengitysvaivoja vaikka nestettä oli kropassa sillo paaaaaljo enempi ku nyt. Kun ei vois oikein lakata  juomastakaan eikä dialyysi kuitenkaan oo vielä läheskään ajankohtasta. Että mitä tässä nyt tekis. lääkäriaikaki on vasta kolmen viikon päästä vaikka mieli pullistelee kysymyksiä. Ehkä mää vaan kuvittelen koko hengenahdistuksen ja kärpäsestä on tullu härkänen? Tai onko mun asenne päin persettä vai reagoinko mää keholla ahdistukseen ja saan jotai paniikkikohtauksia? Vaikka mää en tykkää tippaakaan aikatauluista, nyt tarttisin aikataulun mitä tapahtuu millonki ja ohjeen jotta tietäisin mistä on syytä huolestua. En muista tarkkaan niitä ekaa dialyysia edeltäviä vaiheita. Eipä silti, ei tää kerta varmaankaan ees mee samalla lailla, onhan täsä paljo tapahtunu muutoksia vuosien varrella, nii minussa ku lääketieteessäki.

Jostaki syystä tää Egotripin biisi soi mun mielessä ja se oikeestaan passaa tähän hyvin. Ystis kysy yks päivä että pelottaako mua. Ei pelota mutta epätietosuus ahistaa. Tuntuu ku ois todellaki bussin kyydissä joka on matkalla ties mihin enkä mää voi mitenkään vaikuttaa saati tietää määränpäätä. Mahtava ja mahottoman pelottava tunne.