Muutoksia suunnitelmiin

On ollu aikamoista hiljaiseloa koko talven. Hyvä nii sillä mitään radikaalia ei oo munuaisen osalta tapahtunu. Kunnes sitte juhannuksen alla alko tapahtua.

Hakeuduin päivystykseen 16.6 järettömän päänsäryn ja vatsataudin takia. Samana yönä labrat kerto jonku sydänentsyymin nousseen ja sillon mun mahatauti-status muuttuki sydäninfarktiepäilyksi. Ei mulla mitään tuntemuksia ollu ja se arvo lähti samana yönä laskuun ja se kuitattiin kuivumisella.

Olin eristyksessä muutaman päivän ja siinä pois suljettiin erinäisiä mahavaivoja ja pahoibvointia aiheuttavia tauteja ja kun ei mitään löytyny, pääsin osastolle josta oli tarkotus lähtä seuraavana päivänä kotiin.

Mua oli nesteytetty tipalla melko tehokkaasti jo muutama päivä ja ruokaki pysy jo sisällä.  Nestettä alko olla melkonen lasti ja niinpä sitte pyysinki että otetaanko tippa jo pois ku kaikki on hyvin ja kotia lähtö huomenna eessä. Lisäksi tuntuu että en voinu oikei hengittää, että neste olis menny jo keuhkoihin.

Lääkäri kysy että mitenkä pissa huilaa ja siinä vasta tajusin että no eihän se huilaakaan. Happisaturaatio huiteli alimmillaan 74:ssä jotenka siinä sai unohtaa kotiin lähdön. Ensimmäisenä tippa seis, lisähappea ja välittömästi teholle. Siitä alko sellanen show jotta oksat pois!

En muista oikein mitä tapahtu millonki koska tehola tapahtu koko ajan jotain. Muistan että vasta iltasella oli aikaa hengähtää. Minusta tutkittiin joka ikinen paikka ja otettiin kaikki maailman näytteet, raskaustestistä lähtien. TT-kuvia, röntgenkuvia ja ultaääniä otettiin kymmeniä. Niitä otettiin aivoista, poskionteloista, sydämestä, keuhkoista, jalasta, olkapäästä, virtsaelimistä, mahasta, munuaisesta ja ehkä muualtaki mikä ei tuu nyt mieleen. Paljon niitä kuitenki otettiin. Verta otettiin järettömät määrät, jopa nii että kolmen ekan päivän aikana mulla aukes käsivarsi niiden teippien vuoksi. Pissa- ja ulostenäytteitä, veriviljelyitä, poskiontelo huuhdottiin kolmesti, syötettiin ja tiputettiin useita antibiootteja, tehtiin myös gastroskopia joka ei ollu ollenkaan paha. Sain sellasen lääkityksen että mua vaan nauratti vaikka kuola valu pitkin naamaa. Luulen päässeeni vähän lähemmäs narkkarin ajatusmaailmaa.

Torstaina 20.6. lääkäri katto parhaaksi laitattaa väliaikasen dialyysikatetrin mun kaulalle kun oma diureesi ei ollu riittävä poistamaan sitä valtavaa nestelastia mikä mussa oli. Katetri laitettiinki puolilta päivin ja ekat 4 litraa ylimäärästä nestettä oli lähteny mäkeen jo ennen iltaa. Henki vaan pysy ahtaalla ja oli vielä ensimmäisten 12 litran jälkenki. Juhannuksen jälkeen alkuviikolla  sydänentsyymi nousi taas ja niinpä päätettiin tehä sepelvaltimoiden varjoainekuvaus eli angiografia. Tosin sitäki sitkutettiin muutama päivä ku millon pelättiin että munuainen hyytyy lopullisesti siihen ja millon oli lämpöä ja crp koholla. Lopulta se kuitenki tehtiin ja minä taas riemuissani että jee jee, aamulla pääsen vuodeosastolle ja huomena kotia. Kävi kuitenki nii että salissa jo lääkäri sano että täällä on yks suoni kokonaan tukossa ja kaks nii pitkältä matkaa ahtautuneet että ei kannata tehä pallolaajennuksia vaan ohitusleikkaus on ainoa vaihtoehto jos tästä tikoo säällisen sydämen saaha. Nii alko taas yhenlainen show että tehään musta sen kuntonen että kestän leikkauksen. Alhanen hb oli yks suurimmista ongelmista ja punasoluja  tiputettiinki reilusti ennen leikkausta ja vielä sen jälkeenki.
Ohitusleikkauksen tekemistä ei nopeuttanu se että lääkäri oli vahingossa tuikannu toisenki reiän  nivusvaltimoon tehdessään angiografiaa, joka sitte vuoti verta reiteen ja turvotti jalan king size kokoon. Sitä sitte muutaman päivän päästä alettiin hoitaa ja piti taas maata se haulipussi nivusessa useita tunteja. Mää nii vihaan sitä pussia enkä halua koskaan enää ees nähä moista värkkiä. Argh!

Kuva on otettu ku valu verta silmästä. Poskionteloon laitettiin putki joka oli paikallaan viisi päivää ja tihku koko ajan verta. Sitä oli nielussa ja tietysti myös meni silmään ku yhteydessä toisiinsa ovat.

Leikkaus tehtiin ma 1.7. ja se ei menny ihan niinku piti joten mut leikattiin uudestaan aamuyöllä 3.7. Suonen liitoskohta oli jääny vuotamaan ja verta oli vuotanu molempiin keuhkoihin ja rintaonteloon joihin kaikkiin laitettiin dreenit. Lisäksi sydämen  rytmi oli eläny omaa elämäänsä joten oli asennettu myös ulkonen tahdistin.

Heräsin keskiviikkona 3.7 ja ensimmäinen muistikuva on ku vanhempani tulivat vierailulle. Pikkuhiljaa ensimmäisen leikkauksen jälkeisen viikon aikana olo alko koheta. Yleensä ottaen olo oli kuitenki aika hutera ja heikko. Kaikki liikkuminen, no mitä nyt siinä voi liikkua kun selällään makaa, oli tuskaista vaikka lääkitys tais olla melko vahva, sellasessa tumussa tuntuu eka viikko menneen. La mut siirrettiin teholta kirurgisen osaston sydänvalvomoon ja su sieltä sitte vuodeosastolle OYS:n sisätautipäähän sydänosastolle. Siellä kuntoutuminen alkoki sitte toden teolla ja jumpparin kanssa treenattiin liikkumista.

Pois sairaalasta pääsin vihdoin ja viimein 16.7. ja menin ensimmäiseksi viikoksi äitin hellään huomaan. Ei musta ois ollu kotia tulemaan kun enhän mää jaksanu kävellä ku muutaman metrin kerrallaan. Omaan kotiin tulin alkuviikolla ja täällä tuntuu että vointi kohenee oikein vauhdilla. Kyllä se on nii että oma koti on kultaakin kalliimpi ja voimaannuttaa kummasti.

Nyt oon käyny jo asioilla tuossa viereisissä kortteleissa ja ulkona liikkuessa mulla on rollaattori (tuttavallisesti mopo) kaverina. Vielä en uskalla ilman liikkua ku en luota nii paljon tasapainoon ja toiseksi jollain mun täytyy ruuat kotiin kaupasta saada, enhän saa kantaa paria kiloa raskaampia kantamuksia vielä.

Dialyysit on jatkuneet säännöllisinä juhannuksesta lähtien ja tässä ootan että vointi kohenee ja tilanne tasaantuu nii saisin vatsakalvokatetrin. Tää hemodialyysin vaatima tarkka nesterajoitus on mun sietokyvylle ihan liikaa. Mun ruokavalioon on ennen kuulunu kiinteästi tuoremehut, jugurtti, viili, kiisselit ja mehukeitot ja nyt on täytyny opetella niistä pois ja jotain kiinteää tilalle eli leipää ja perunoita, riisiä ja pastaa. Koettelee kyllä aika lailla. Toisaalta kyllä mun ruokahalu on nyt parantunu satakertaseksi entisestä joten syyään nyt ku maistuu. Voihan olla että se ei jatkossa enää maistukaan.

Käsi turpos hassusti tuosta taipeesta ku makasin selälläni, puoli istuvassa asennossa monta päivää. Käsi oli luonnossa ihan utopisen näkönen ku mun kaponen hauis oli edelleen yhtä pieni ja taive oli ku joulukinkku.

Tässä nyt viime aikaset kuulumiset. Josko viittis nyt vähän useammin päivittää ku tää tilanne on nyt mitä on.
Munuaisen toimintaa ei kukaan osaa ennustaa, vaikkaki minä oon jo aika lailla sen suhteen luovuttanu. Katsotaan ja mennään sen mukaan.
Voidaan kaikki hyvin ja pidetään itsestämme ja toisistamme huolta.