Kriisistä kriisiin

Niinku oon jo kertonu, on paino noussu dialyysien aikana 14kg. Muutenki ulkonäkö on muuttunu, ja sitä myöten kai jonku läskikriisinkin pukannu päälle. Tai siis läskimahakriisin.

Kävin aamulla silmälääkärissä. Oottelin käytävällä, ja katoin jo kaukaa, tai siis enhän ees nää kauas, ja vielä vähemmän puudutus- ja laajenuustipoilla sumennetuilla silmillä. Eli kolmen metrin päästä, ku paikalle saapu diabeetikko. Mistäkö sen tunnistin? No siitä, että olemus on hieman pöhöttyny, silmät ehkä vähän turvoksissa. Niinku ois ottanu häppää muutaman päivän liikaa. Posket punottaa, hartia- ja rinnanseutu on monesti aika jykevät. Sormet on hieman jäykistyneet, ja hampaat huonossa kunnossa (jos niitä ei oo korjailtu)  ja jaloissa tai kävelyssä mahollisesti jotain ongelmia.

Noin 15v. sitte, ku istuttiin ystäväni Anun kans Kuopiossa baarissa, tuli pari miestä jututtaan meitä. Hetken päästä kuiskasin Anulle, että tuo toinen jäbä on diabeetikko. Anu ihmettelemään, että mistä tiiät, onko hää sun tuttu? Vastasin, että käsistä. Miehellä oli samanlaiset kädet ku mulla, vaikkei Anu niissä yhtäläisyyttä nähnykään, mutta minä näin. Kysymys miehelle varmisti asian.

Sama juttu on siirtopotilailla. Iho muuttuu ruskiaksi, tai sellaseksi jännän väriseksi, posket on ainaki aluksi pullollaan kortisonin vaikutuksesta. Niitä kutsutaan kuukasvoiksi. Ajan myötä nuo piirteet vähän tasottuu, mutta ruskehtava väri jää niin kauanksi aikaa, ku syö hyljinnänestolääkkeitä. 

Se voi olla kallis paukku, jos kovasti on hankkinu iholleen passelia kosmetiikkaa, ja yhtäkkiä naaman väri muuttuuki täysin. Mulla ei muuttunu kovin radikaalisti, koska syön edelleen pientä määrää hyljinnänestolääkettä.

Ei liene ihme, että jonkunlaista kriisiä pukkaa. Oon ollu aika hoikka vuosikaudet, eikä mua tää paino muuten haittaakaan, paitsi tuo iso maha. On niinku ois pitkällä raskaana. Ärsyttävä! Etenki ku vaatteet ei mahu päälle. Housut jos passaa jaloista, ei mahu vyötäröstä. Ja jos mahtuu vyötäröstä, lahkeet lepattaa tuulessa.. Verkkarityyppiset housut onki nyt se kaikista paras ratkasu mulle.

Ulkonäkö ei oo koskaan ollu isossa roolissa mun elämässä. En myöskään oo koskaan arvottanu ittiäni tai muita ulkonäön perusteella. Ne on ihan muut asiat, joilla on merkitystä. Kuitenki nyt, ku oma ulkonäkö on radikaalisti muuttunu, huomaan ajattelevani omaa ulkonäköä paljon enemmän. 

Ihmiset ympärillä ei suhtaudu asiaan ollenkaan samalla lailla. Osa on kehunu pyöristyneitä poskia ja muhkeampaa olemusta. Se onki ihana ollu huomata, että vaikka ulkoinen minä muuttuu, ihmiset näkee mut edelleen samanlaisena ku aina ennenki. Se kai se on tärkeintäki, joten ehkä mun on parasta unohtaa koko asia.

Tällä erää.

Kävin siis silmälääkärillä aamulla. Luulin, että laittavat avansis-injektion, mutta se oliki kontrolliaika.

Silmien tilanne oli rauhallinen, ja viime kerrasta näkö oli parantunu. Edellisellä kerralla oli kaks tai kolme antibioottikuuria menossa, ja se sumentaa näköä. Myös korkia verensokeri huonontaa hetkellisesti tarkkaa näköä. Nyt se oli kuitenki ennallaan, ja seuraava meno on kolmen kuukauen päästä.

Eilen kävi apuvälinelainamosta tyyppi laittaan vessanpönttöön sellasen korotuksen, että siitä siitä pääsee paremmin ylös. Siinä on myös käsinojat, että voi vaikka nojailla pöntöllä istuessa. Nyt jos maha menee vielä sekasi, voi siinä turvallisesti vaikka nukkua, ku ei pääse tippumaan  Lisäkis toivat suihkutuolin mun vanhan ja pienen jakkaran tilalle. Laitan myös kirvesmiehelle tilaukseen saunajakkaran, missä on kaks porrasta, nii on iisimpi nousta lauteille. Sitä ei kiutenkaan kaupunki maksa, sillä sauna ei oo ihmisen perustarve.  Minä taas oon sitä mieltä, että se kyllä on suomalaiselle perustarve, jota ilman voi huonosti.

Ai nii! Käytiin maanantaina hakeen se pyörä uimahallilta. Se on kolmipyöränen, ja siinä on hassusti eessä kaks rengasta. Ajoin sen uimahallilta kotia, ja aika rankka reissu se kyllä oli. Matkaa on tasan 2km. En oo en ohitusleikkauksen jälkeen ajanu pyörällä, eli melkein kahten vuoteen. Arvata saattaa, että pyöräilylihakset oli täysin muuttanu olomuotoaan, ja valunu Oulun kaupungin viemäriverkostoon. Pitää vaan jatkaa harjotuksia, nii jospa sitä voimaa alkais pikkuhiljaa kertymään.

Oltiin Marjon kans sitä mieltä, että tuon soveltavan liikunnan välinelainaamon markkinointi on täysin mitätön, ku ei siitä kukaan tiedä. Sellasetkaan, jotka on toimineen vuosikausia asian parissa. Joten käykääpä kattoon täältä, mitä kaikkia jännää Oulun kaupungilla on lainattavana erityisliikkujan tarpeisiin.

Tällä viikolla on ollu kaks soittotuntia. Maanantaina se perus, ja eilen toinen. Olikohan se nii, että eilinen korvaa kevään viimisen tunnin, joka jää pitämättä. Maanantaina meni vähän nii ja näin, mutta eilen meni jo paremmin, ku olin viittiny harjotella läksyä. kohta ne sitte loppuuki tältä keväältä.

Pitää alkaa päiväunille. Valvoin illalla kahteen saakka, ja herätyskello soi kasilta. Ihan liian aikanen herätys mulle tollanen. Hui ja moikka!