tiistai 14. lokakuuta 2014

Nettiostaminen piristi poliitikkoja negatiivisesti

Aivan oikein, Nyt on bloggaajalta loppunu otsikkoideat, ja niinpä käytin toimittajien otsikkogeneraattoria. Kas vain, otsikko sai ihan uutta potkua.

Oi voi, aika rientää! Viimisestä postauksesta on aikaa, ja paljo on tapahtunu tässä.
Viime viikko meni ihan tyystin avustajia haastatellessa ja asiaa pohtiessa. Jopa nii ahkerasti, että unohin käyä to diabetespolilla ja pe jalkahoitajalla. Onneksi jalkahoitaja soitti että oonko tulossa, ja kerkesinki sinne tunnin myöhässä. Mun onneni oli, että seuraava potilas oli perunut oman aikansa.

Mullon nyt sitte avustaja. Oli tänään toista päivää, ja kaapit on jo uudessa, jämptissä järjestyksessä, ja osa asunnosta siivottuna. Vielä en osaa oikein sanoa, miltä tuntuu, ku joku muu huusholleeraa omassa kodissa. Tai osaan sen verran, että on mukavaa ku on siistiä ja turhat kamat on saaneet kyytiä. Luulen, että sopudun tähän ilman ongelmia ja onhan toki mukavaa, että on seuraa päivällä. Ehkäpä se tunne arjen kevenemisestä tulee pienellä viiveellä, sitte ku tämä uus tilanne rauhottuu.

Kävin tänään urologilla. Hiiva pissarakossa ei oo rauhottunu, ja pissa on edelleen likasen maidon väristä. Se ei vaivaa mitenkään, mutta ennen urologin lausuntoa ei oo mitään asiaa takas siirtolistalle.
Mun piti mennä sinne täydellä rakolla, ja ekaksi jouduinki pissalle. Pissaa tuli n,300ml, ja sen jälkeen hoitaja katto ultralla, paljonko pissaa jäi rakkoon. Kuulemma 250ml, ja koitin selittää, että se on varmaan dialyysinestettä. Sitte urologi alko tähystään rakkoa. ei se ollu paljon katetrointia kummempaa, paitsi se vähän kirpas ku alko huuhtoon rakkoa.
Urologi sano, että se 2.5dl nestettä joka näky ultralla, on tosiaanki pissaa. Oikein vielä tiristin kaikki viimisetki pisarat sielää kusella istuessani. Syy siihen on se, että diabeteksen aiheuttamat tuntohäiriöt estää tuntemasta pissahätää, ja rakko on myös veltostunu. Sitä voi koittaa korjata opettelemalla käymään usein vessassa. Minähän en nykyään käy, ku kerran tai kaks päivässä. Ohjeena oli myös juua paljon ja pissata enempi, että sakka poistuu rakosta. Eli käsillä on melkonen dilemma. Saa nähä mitä nefrologi sanoo asiaan ens viikolla. Toivottavati laittaa takas jonoon.

Melko vähiin on jääny tää kirjottelu nykyään. Niinku oon monesti sanonu, se on hyvä asia se. Jatkosta en uskalla luvata mitään, mutta koitan sillon tällön käyä sepustaan jotain.
Mukavaa syksyä ja katellaanpa taas. Moikka!

3 kommenttia:

  1. Tosi hauskaa kun avustaja-asia on kunnossa!

    Huis,huis,kauas pois nyt kaikki tulehdukset!

    VastaaPoista
  2. Niinhän sitä sanotaan että No news is good news!
    Toivotaan että hiivat ja muut lähtee kalppimaan ja pääset listalle takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkäri ei osannu sanoa mitään listalle paluusta, eikä siitä, miten tätä hiivaa/sakkaa hoidetaan. Aiko kysyä viisaammilta, ja palata asiaan.

      Poista