Sain pienen vinkin, että edellisen postauksen jutuissa ois jotai toistuvuutta. No näemmä joo. Oli ongelmia sitä kirjottaessa, ja leikkasin ja liitin ja tein vaikka mitä juttuja, ja lopputuloksen saitteki sitte lukia.
Muokkasin sitä suurinpiirtein, enkä jaksanu ihan koko tekstiä lukia, mutta on se nyt ainaki vähän lyhempi, jos ei muuta. Saa olla, en jaksa muokata enempää.
Uus viikko, ja vanhat kujeet. Tänään oli aamulla pd-polilla käynti, ihan tuon peritoniitin vuoksi. Crp oli laskenu ja solut dialyysinesteestä myös, eli lääkitys puree hyvin. Käsinvaihtoa, eli pusseihin antiniootin laittamista pitää jatkaa vielä perjantaihin asti, ja jos labrat on sillo ok, saa ne lopettaa ja palata konehoitoihin. Se oiski mukavaa, ku käsinvaihdossa on nii tiukka nesterajotus, ku tää hoito ei oo riittävä mun kohalla. Oon ehkä vähän loppasuu noitten juomien kans, nii seki aiheuttaa omat ongelmansa. Vaan miksipä tätä ei nyt kestäis, ku on enää muuan päivä.
Aamulla piti käyä eka avohoitotalossa verinäytteet jättään. Menin sinne sovitusti, ja sieltä oli tarkotus siirtyä munuaispolille. Lähin käveleen n.100m matkaa, ja kertakaikkisen yhtäkkiä ja äkkiarvaamatta tajusin, että nyt huimaa, ja on viisain ottaa jostain kiinni. Olin keskellä parkkipaikkaa, ja samalla tajusin, että nyt karkaa älli.
Viereiseltä bussipysäkiltä tuli nainen paikalle, ja ku hän alko herätteleen, aattelin vaan, että on tämäki hommaa ku ei saa nukkua. Siihen tuli lisäksi mies, jolla oli kuitenki kiire, mutta ystävällisesti pyysi toisen miehen siihen avuksi, ja varmisti, että pärjätään. Mies alko tarkistaan, oonko orientoitunu aikaan ja paikkaan. Kerroin olevani toipilaana peritoniitista ja keuhkokuumeesta, mitkä vois vaikuttaa heikkoon oloon. Soitin myös pd-hoitajalle, jokaa tuli hakeen mut pyörätuolilla polille.
Pötköttelin polilla aikani, ja verenpaine oli 120/80. Sinällänsä sen ei pitäs huimauttaa, mutta olihan paineet olllu edellisen viikon 80/50 luokkaa, ja perjantaina kotia lähtiessä yläpaine oli noussu nippanappa sataan, eli 102:een. Hemoglobiini oli 90. Tulehdukset on sellasia, että ne tahtoo laskia sitä.
Taju ei oo koskaan karannu tuolla lailla. Sillon ku poltin vielä tupakkaa, ja baareissa kiellettiin polttaminen, paitsi niissä häkäpöntöissä, eli tupakkahuoneissa. Niissä on kahesti lähteny. Kerran ystävä seiso vastapäätä, ja otti kopin. Toisella kertaa nojasin korkeaan pöytään, ja siitä valuin pitkin pöytää maahan. Sillo päätin, että ei tää oo mun juttu enää, ja ku olin pari vuotta kypsytelly asiaa mielessäni, lopetin röökaamisen.
Kuvassa kessuttelun malluia vuodelta 2009.
Polin jälkeen ois ollu silmälääkäri, mutta ku siinä kesti, nii päätettiin, että käyn eka silmäpolilla ja palaan munuaispolille. Omin jaloin sinne ei kuitenkaan tarttenu mennä, vaan sairaalan sisäinen kusi vei ja haki takas.
Silmälääkärireissu oliki mukava, vaikkaki ilmottautumislaite ei ollu hyväksyny ilmottautumista, Kuski kävi erikseen ilmottautumassa mun puolesta kansliassa, vaan ei se kään menny niinku Strömsössä. Piti ootella toista tuntia, että pääsin sisälle. Asiat hoitu kuitenki nopsaa, ja sain lupalapun optikolle, että optikko voi määrätä mulle lasit. Optikko ku ei saa määrätä laseja silmäsairaalle ilman lääkärin lupaa. Nyt seki on sitte hallinnassa, ja jospa sitä alkais taas näkeen eparemmin.
Menin takas munuaispolille, ja sieltä selvisin melko nopsaa myös. Sain viiden päivän antibiootit sun muut vermeet matkaan. Ku tulin kotia, oli Marjoki jo lähteny kotiin. Koko reissulla meni sellaset seittemän tuntia.
Peruin soittotunnin, ja pitää ottaa veilä muuan päivä varovasti. Ainaki perjantaihin saakka, että loppuu antibiootit. Marjo oli laittanu perunat valmiiksi, ja keitin ne, ja söin kunnolla. Kyseinen ruoka taitaa olla eniten täällä syöty annos; helppo ja nopia, ja vielä maukaskin.
Luvassa on aurinkoisia kevätpäiviä, joten mauttikaahan ulkoilusta. Meren jäälle koneittenne äärestä, hus! Moikka!
Way to dialysis veispuukisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti