keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Sairaalareissulla kuultua

Mää vihhaan sähköiskuja. Pienet, vaatteista joskus saadut sähköiskut saa mut hulluksi.
Siksipä olinki tänään taas kerran ihan pihalla, ku yks diabeetikkoystäväni Satu kerto, että meille oli tehty teinivuosina sairaalassa sellanen tutkimus, ku ENMG, eli elektroneuromyografia.
Siinä oli kuulemma laitettu jotai juttuja iholle, ja annettu sähköiskuja. Sen perusteella on ilmeisesti diagnosoitu polyneuropatia. Kiva tietää, en nimittäin muista ite mitään tuommosesta tutkimuksesta.

Nuorena oltiin monesti Satun kans yhtäaikaa osastolla tasapainotuksessa, tai jossain kuntoutuskursseilla, tai muuten vaan koekaniineina jossain tutkimuksissa. Anu oli monesti kans mukana. On ollu kiva kuulla nyt aikuisena niitä juttuja, mitä Satu on kertonu noista ajoista. Minä ku näytän systemaattisesti unohtaneen kaikki tutkimukset ja muutenki sairauteen liittyvät asiat. Sellasia kyllä muistan, ku karattiin yöllä tupakille pihalle, ja hoitaja laittoki ikkunan kiinni, ja me nuoret juostiin aikusten puolelta sisään ja kellarin kautta takas osastolle. Vartija tietysti perässämme. Hieman valikoiva muisti kenties.
Meitä taiettiin käyttää aika monessa koekaniineina, ku oltiin mielellämme yhtäaikaa sairaalassa, ku asuttiin eri paikkakunnilla, eikä siihen aikaan ollu kännyköitä  yhteydenpitoon. Joskus Satu kävi meillä Iissä olemassa viikonlopun, ja minä Oulunsalossa. Mukavaa, ku ollaan edelleen ystäviä, ja nähäänki melko usein. Muunmuassa tänään Satu kävi kahvilla istumassa ja porisemassa.

Kävin eilen polilla. Sieltä tuli ihan hyviä uutisia. Labrat näytti hyvää, jopa niin hyvää, että heinäkuussa ei tartte mennä käymään polilla, vaan riittää, ku käyn jättään labrat ja lääkäri soittaa niistä, jos on jotain mainittavaa. Hb oli 106 ja sain rautaa suoneen, hba1c  eli pitkänajansokeri oli 6.6. Siitä diabeteshoitaja soitti, että onko mulla ongelmia matalien sokerien kans, ku on nii matala tuo. Sanoin että ei oo, ku jos alkaa heikottaa, syön heti jotain ennenku maksa reagoi asiaan erittämällä glukagonia ja nostamalla verensokerin pilviin. Lääkäri oli kommentoinu sitä taannoista sensorointia, että ei mitään systemaattista obgelmakohtaa oo. Kiva saaha tollasta palautetta, nimittäin ei ne sokerit vahoingossa pysy hyvinä. Ei sinne päinkään!
Kalium ja fosfori oli viitearvon mukaset, vaikkaki fosfori kuulemma herkästi nousee kun pd-hoito ei sitä kauheen hyvin puhista. Kerroin kuitenki juovani maitoa, mutta ilmeisesti sitte nii vähän, etttä se ei pääse nousemaan. Toki parempi niin. Kolesterolit, urea ja suolat hyvät, kreatiniini jossain 700 pinnassa. Normaalisti se on alle 100, ku munuainen toimii hyvin. Tässä kohtaa ku munuaiset on paskana, on sen parempi, mitä korkiampi se on. Tai oikeestaan ihan sama mitä se on, mutta mitä korkiampi se on, se kertoo siitä, että liikkuu paljon. Kreatiniini on lihasten polttojätettä, eikä sinällään mitään myrkkyä, ja se kuvaa munuaisen toimintaa hyvin.
Sain mukaan kahen päivän antibiootit ohjeineen, peritoniitin varalle. Ne on nestemäisiä, ja laitetaan nestepusseihin ruiskun avulla, ja lasketaan vatsaonteloon jos tauti iskee. Kahessa päivässä kerkiän takas Suomeen hoitoon, jos se pirulainen iskee. 
Huomiseksi varattiin aika ravitsemusterapeutille sen gastropareesin vuoksi. Pitää alkaa syömään jotain paksusuolta vähemmän ärsyttävää ruokaa, eli paljon hedelmiä ja kasviksia, ja vähemmä lihaa. Sopii mulle, enhän muutenkaan piittaa lihasta. Ja vielä parempi jos saan lääkärin määräyksestä kieltäytyä siitä.
Tällä kertaa oli eri lääkäri ku monella muulla kertaa. Puhuttiin mun siirtolistalle paluusta, ja kerroin kardiologin kommentista, missä kerrottiin mulla olevan korkian riskin sepelvaltimot. Lääkäri ei löytäny moista kohtaa kardiologin tekstistä, ja hän kysyki, että haluaisinko siitä huolimatta siirtoon. Sanoin haluavani, ja toivottavasti se huomioidaan ku listakelpoisuutta aletaan arvioimaan. Vaikka se ehkä ei oliskaan verisuonia ajatellen hyvä asia, ois se varmasti sen arvosta, että sais vielä joskus elää ilman dialyysiä.

Kävin eilen ilman rollaattoria apteekissa ja kaupassa. Välillä pysähyin seisoskelemaan, ja istuin kaupan edustallaki vähän aikaa. Yllättävän hyvin se kuitenki meni. Enempi taitaa olla henkistä riippuvuutta rollaattorista, ku fyysistä. Eikä mulla ollu se mukana sairaalassakaan, vaikka kävelinki sisätautipolilta jalkahoitajan luota munuaispolille. Reissuun se kuitenki lähtee matkaan, ku sielä tulee varmasti käveltyä paljon enempi ku näissä kotiympyröissä.

Viimisiä reissujärjestelyjä on hoideltu. Vielä pitää käyä tulostaan muutamat blanketit matkaan, ja sitte voiki alkaa pakata. Pitänee laatia joku lista, ku on nii paljo tärkiää matkaan otettavaa. Jos joku jää, sitä ei niin vaan saakaan vieraassa maassa. Onneksi Baxterilta ovat luvanneet auttaa, jos jotain dialyysiin liittyvää ongelmaa ilmenee.

Tämmöstä tällä kertaa. Moikka!

1 kommentti: