maanantai 26. tammikuuta 2015

Elämä on ruma, kaunis ja rakas, rikas, rämä mutta oma

Terffe! Mihin nämä päivät katoaa, kysynpähän vaan. Kohta on jo helmikuu, ja kevät kovaa vauhtia... Tai no, vielä tässä talvea eletään, ja lunta pukkaa taivaan täydeltä.  Viikot vierii nii, että ei taho tämmönen hitaan sorttinen pysyä perässäkään.

Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä. oon ollu aika terveenä, mitä nyt vähän pärskiny eilen ja tänään. Tänään ois ollu se rasitustesti, vaan en menny sinne. Nyt jaksan entiseen malliin, ja oli vähän nuutunu olo aamulla. Mahatauti taitaa olla jo ohi, vaikka se männäviikolla yrittiki tulla takas. Näkö silmässä on edelleen suttunen. Sain viimeviikolla toisen avastin-injektion silmään, ja se onki alkanu selkeneen. Ei sillä vielä nää, mutta toivottavasti jo viikon-parin päästä. Vähän hankaloittaa elämää tuo mono-näkö. Etäisyyden arvioiminen on hankalaa, ja esimerkiksi avaimen lukkoon laittaminen on sellasta, että tökkii avaimella sinne päin, kunnes auvvain vahingossa sattuu oikiaan reikään. Nyt ku lunta on satanu reilusti, on myös maan epätasasuuden huomaaaminen hankalaa, ja siksipä pelkäänki että meen nurin pihalla.




Tämä punatulkkuparvion pesiytyny Sannan luo. Meillä oli viikonloppuna Sannalla  illanistujaiset. Tehtiin ruokaa, joku vähän joiki jotai, ja jutusteltiin. Oikei mukava ilta, ja jäin vielä yökyläänki. Vähän vaihtelua tähän arkeen, eikä silti tarttenu kapakkaan mennä.
Käytiin äitin ja Sannan kans kattoon viimeviikolla Ulla Tapanisen hupailu "Hämmennystä" Oli se ihan hyvä, mutta kai siitä ois saanu enempi irti, jos ois vähän vanhempi tai muisti pätkis. Mukavaa kuitenki oli, ja sattu vielä, että mun täti sattu samaan näytölseen. Vaihettiin kuulumisetki siinä samalla.

Tänään oli soittotunti, ja treenatuista läksyistä oli jotaki jääny mieleenki, vaikkei se nyt ihan täydellisesti mennykään. Mellä on äitin kans peräkkäiset tunnit, nii ollaan tehty nii, että kuunnellaan toinen toistemme tunnit. Siinä saattaa luulla jotai uuttaki aina välillä. Tänään otin kameran mukaan, ja nappasin pari tilannekuvaa. Malleina toimii äiti ja meän opettaja Seija.




Mää hinkkaan vieläki sitä "Vanhoja poikia viiksekkäitä". Alkuun koitin opetella vähän kaikkea, mutta nyt ku tunnit taas alko, päätettiin, että alotetaan laidasta, ja opetellaan asia kerrallaan. Musta ku tuntu että koko biisi on ihan levällään, ku mitään en opetellu loppuun saakka. Ehkä se nyt alkaa mennä päähän, ku on joku roti. Toivottavasti ainaki.
Loppuun vielä kuva tän hetken suuresta herkusta. Mulle ku tuo lihan syöminen on vähän vastenmielistä, oon tehny erilaisia smoothieita. Ennen tein pääosin marjoistajai hedelmistä, mutta nyt nakkaan joukkoon vähän rahkaa ja/tai proteiinijauhetta. Tää on tosiaan tän hetken suokkari, banaani-puolukka-maitorahka. Vähän maitua ja hunajaa makeutukseksi. Nami nami!




Tämmöstä tällä kertaa, eli valtakunnassa kaikki hyvin. Katellaan taas. Moikka!

Way to dialysis on myös veispuukissa, käykää tyksimässä!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

2014

Sen enempiä selailematta, koitan muistella kuluneen vuoden tapahtumia. Ehkä onki parempi nii, että voi hahmottaae, mitkä asiat on oikiasti ollu merkityksellisiä.

Vuosi alko melko paskasti. Oli niitä clostridiumeja ja kaluakatetrin kans sai saikata. Pd-katetria ei oltu vielä laitettu, ku ei ollu tullu riittävän tervettä väliä, että se ois saatu laitetuksi.
Sain tingattua nukutuksen katetrinlaittoon, ku oli ronkittu edeltävinä aikoina melko paljon. Kävi nii onnellisesti, että ku kaulakateria laitettiin, oli leikkurissa ollu sellanen kirurgi joutilaana, joka laittaa pd-katetreja. Niinpä olivat aatelleet, että ku potilas Lellu on täydessä unessa, ja pd-katetriin varattu aika parin viikon päähän, nii mikä jottei. Niinpä laittovat pd-katetrin samalla kertaa, ja ku herätessäni kuulin asiasta, oli se niinku ois lottovoitto tipahtanu. Sehän tarkotti sitä, että saan alottaa dialyysit kotona piakkoin, ja nesterajotus helpottaa.
Talvi ja kevät meni clostridiumin kans tapellessa. Kaikinensa eristettyjä sairaalareissuja tais olla viis, joista kaks vuoden -14 puolella. Kun päätös ulosteensiirrosta huhtikuun alkuun tehtiin, piti syyä jatkuvasti Vancomyciniä, jotta suolisto pysyy terveenä toimenpiteeseen asti. En muista montako viikkoa sitä söin, mutta sen verran kuitenki, että maksukatto lääkkeistä tuli täyteen. Viikon kuuri Vancomyciniä makso Kelan korvauksen jälkeen n.85€ (Vuonna -14 maksukatto oli n.600€)
Alkuvuonna tuli tietysti matkakorvauskatto täyteen (242€) ja alkuvuonna kävinki soskussa muutaman kerran, ku kaikki rahat meni pakollisiin maksuihin ja elääkin piti. Sairaalan maksukatto tuli myös jossain kohtaa vuotta täyteen, ja se oli siinä reilu 700€.
Hemikuun alussa alotettiin vatsakalvodialyysit. Tein kolme viikkoa käsin pussienvaihdot neljästi tai viidesti päivässä, ja sen jälkeen sain kotia yökoneen. Koneen käyttöä piti käyä pari päivää opettelemassa polilla. Se oli helppoa, sillä kone oli tismalleen samanlainen ulkosesti, ku vuonna -97, ku tein edellisen kerran dialyysejä. Siitä alko lihominen. Pian huomasin, että kylkiluut ei enää näy päällepäin, ja vaatteet alko kiristää. Loppuvuoteen mennessä kiloja oli kertyny pelkästään dialyysinesteistä n.9kg.




Ulosteensiirto tehtiin huhtikuun alussa, ja sen jälkeen ei oo ollu mitään tietoa clostridiumista. Koko se paskashow, mitä oli käyty edellisestä syksystä lähtien, kaikkine eristettyine sairaalareissuineen, oli melko raskas projekti. Pahinta oli olla jatkuvasti eristettynä sairaalassa. Aina uuestaan ja uuestaan, vaikkei vielä ollu henkisesti ehtny toipua edellisestäkään. Se kierre päätty ulosteensiirtoon huhtikuussa.

Sen jälkeen alko seesteinen kausi. Vähän pysty jo suunnitteleen huomista, eikä elämä ollu jatkuvaa sairaalassa juoksemista.
Keväällä kävin mökillä nautiskelemassa kevätsäästä. Kevättalvi on ehottomasti mun suosikki vuodenaika. Oltiin mökillä, ja koiran kans käytiin pitkiä lenkkejä potkurin kans jäällä. Välillä käytiin syömässä, ja mentiin takas.




Kesäkuussa oli serkkutytön valmistujaiset. Oli ihanaa päästä juhliin, ja parasta oli, että ne oli sellaset juhlat, missä oli paljon sukulaisia. Siellä pystyin oleen reilusti oma vajavainen itteni. Koin oloni turvalliseksi, ja uskalsin jopa ottaa vähän boolia. Pikku tumussa rakkaitten ympäröimänä. Ihanat juhlat, jotka lämmittää mieltä edelleen.
Suunnitelmissa oli lähtä haitarileirille Ylläkselle heinäkuussa, ja sinne mentiinki. Se oli mukavaa, ja teki hyvää olla pois kotoa, samojen seinien sisältä. Reissussa kuitenki huomasin, että kaikki ei oo kunnossa. Ensimmäinen oire jostain mun kohalla on oikeestaan aina se, että ruokahalu menee. Ruoka ei maistunu, vaikka sitä oli tarjolla monta kertaa päivässä. Myös kummallinen yskä vaivas. Mikään paikka ei ollu kipiä kuitenkaan.
Ylläksen reissusta kotiuduttuani sain yllätysvieraita. Yhtenä iltana ovella oli rakkaita Huittisista. Ihana yllätys, ja mukava oli saaha seuraa moneksi päivää. Ihmettelin iltasin, ku vieraat poistu majapaikkaansa, että miten on nii voimaton olo. Pian nousi kuume, ja kymmenen päivää korkeaa kuumetta kotona sairastettuani, vihdoin keuhkoista löyty jotain, ja crp oli noussu riittävästi, että ottivat sairaalaan sisään. Olin siellä käyny jo kaks kertaa valittamassa kehnoa oloani. Syynä oli keuhkokuume, ja sitä hoidettiin sairaalassa viis päivää, ja perään vielä kaks viikkoa kotona kävi kotisairaala pistämässä kaks kertaa/vrk suoneen antibioottia. Lisäksi tiputtivat mut sirtolistalta, minne olin juhannuksen alla päässy. Lisäksi pissaoli muuttunu valkoseksi. Myöhemmin sen todettiin olevan hiivatulehdus virtsaarakossa. Se vaivaa edelleen, ja pitää mut pois siirtolistalta.
Olo oli keuhkokuumeen jälkeen pitkään heikko. Oli käyny niin, että ku kuumeilin kotona ennen sairaalareissua, läheiset sattu olemaan kaikki tahollaan reissussa. Apua piti pyytää ystävältä. Ihana Riitta tuliki hätiin, ja kävi apteekissa, kaupassa ja vähän siisvos huushollia. Niinpä Sanna päätti, että asialle on tehtävä jotain. Sanna järjesti vammasipalvelusta ihmisen tänne kartottamaan tilannetta, ja pian sain myöntävän päätöksen avustajalle 10h/viikko. Hakemus nettiin, ja määräajassa tuli 25 hakemusta. Niistä valkkasin sopivimman, ja avustaja alotti työ lokakuussa. Marjo on ollu suureksi avuksi, ja minä oon saanu keskittyä käyttämään voimani tavalliseen elämään.




Reissut on jääneet aika vähäsiksi kotihoidon aikana. Piirit on käyneet melko pieniksi, eikä reissaaminen käy enää yhtä helposti ku ennen. Ylläksen reissun lisäksi kävin kuluneen vuoden aikana yökylässä perheen luona, ja molemmilla mökeillä. Mukaan pitää ottaa dialyysikone, tarvittvavat nesteet ja muut tilpehöörit; desinfiointiaineet, korkit, letkuston liitoskohan suojat, haavalaput, rasvat, nänksit ym.. Nesteitä tarvitaan vuorokaudessa 17.5l, joten ei kauheesti huvita lähtä roudamaan kaikkia kamoja. Muutamia päiväretkiä tehtiin myös. Mm. Ikeaan ja kirppismatka luulajaan.
Syksyllä vointi oli siinä määrin hyvä ja mieli seesteinen, että alotin soittotunnit piene tauon jälkeen.

Synttäreitä vietin suurieleisesti marraskuussa. Kun ei tästä elämästä koskaan tiiä, mitkä on viimiset synttärit, nii juhlitaan jokaista välivuottaki vähän isommin.

Joulukuussa sairastuin mahatautiin. sitä reilun viikon sairstetuani, menin joulupäivänä päivystykseen. Pietnä kuivumista oli, ja ottivat tarkkailuun. Labroista jäi haaviin kohonnut tni-arvo. Niinpä lopulta sydämeen tehtiin pallolaajennuksia. 1.5v vanhat ohitukset oli menneet tukkoon. Se selitti sen, miksi koko syksy oli ollu melko alavireinen, ja liikkuminen oli käyny raskaaksi. Uutta vuotta otin vastaan kotona, väsyneenä mutta onnellisena siitä, että sydän on taas kunnossa ja saan olla kotona.

Ystävyyssuhteissa on tapahtunu yllättäviä muutoksia kuluneena vuonna. Uusia ystävyyssuhteita on syntyny, ja vanhoja lämmitelty. Vanhoja ystävyyssuhteita taas on jääny vähemmälle. Joku vanha ystävyyssuhde taas on käyny entistä tärkeämmäksi. Ystävyys on kahen kauppa, ja syytä on minussaki. enhän oo kyläilly senkään vertaa nykyään, mitä ennen. Ja ku ennenki olin tosi huono kyläilijä, joten... Ihanaa kuitenki huomata, että kävipä niin tai näin, mulla on edelleen vahva tukiverkko, joka kyllä ottaa kopin, ku tarve niin vaatii.

Kuvituksena on keväisen jääreissun kuvia. Siinäpä se suunnilleen on, kulunu vuosi. Parempi ku edellinen, mutta ehkäpä huonompi ku tuleva.
Nyt huomaan ajattelevani asioita hyvin sairauskeskeisesti, mutta sitähän tämä elämä nykysin on, sairastamista. Toivottavasti seki asia muuttuu ens vuodenvaihteeseen mennessä. Moikka!


perjantai 16. tammikuuta 2015

Lellu tuntee tunnetta tyytyväinen


Kyllä, näin tosiaan on. Melkeinpä lisäisin vielä, että erittäin tyytyväinen, onnellinen, kiitollinen, ja muita vastaavia. Nimittäin liikkuminen on nyt suunnilleen sitä tasoa, mitä se oli kesällä.
Keskiviikkona Marjo tapansa mukaan ehotti, että lähettäis kävelylle. Minä vähän kyrpiintyneenä, että no mennään. Muistanette, että kävely ei oo tahtonu onnistua oikei mitenkään, ku on pitäny pysähtyä levähtään muutaman metrin jälkeen. No lähettii kiertään tätä korttelia, ja puiston kohalla päätettiinki mennä puiston kautta. Sielä sitte päätettiin jatkaa toisenki korttelin ympäri, ku jalat kanto hyvin, eikä ollu pitäny pysähtyä levähtään kertaakaan. Sen korttelin jälkeen mentiin vielä kolmas ja neljäski, ja palattiin tänne. Oli ihan voittaja-olo! Niinpä sitte eilen käytiin puolen kilsan päässä lankakaupassa, ja tänään Stokkalla kierteleen ja shoppaileen.
En tiiä mistä se voimattomuus johtui, mutta mahatauti on nyt myös muisto vaan. Oliko niillä joku yhteys, tiedä häntä. Juttelin asiasta myös kohtalotoverin kanssa, joka kerto että ku hälle tehtiin toisen kerran pallolaajennuksia, ei hän sen jälkeen jaksanu yhtään mitään ja jalkoja  alko sattuun heti ku koitti vähän kävellä. Sitä oli kestäny muutaman päivän, kunnes vointi oli palautunu ennalleen. niin tai näin, oon nyt onnellinen ja kiitollinen siitä, että jaksan ja voin taas kävellä.

Pientä flunssan tynkää on ollu, kun sain tiistaina pd-polilla influenssarokotteen. Muuten olo on hyvä. Polilla selvis myös, että sydänentsyymi oli hieman koholla. Normaalisti se on alle 0,04, ja mulla se oli 0,09. Kuulemma se saattaa nousta kaikilla dialyysipotilailla, tai sitte voihan se johtua myös siitä, että sydäntä on ronkittu. En kuitenkaan aio murehtia sitä sen  enempää, koska vointi on hyvä ja jaksan kävellä. Ihneellistä oli, että fosfori oli laskenu alle viitearvojen. kuulemma se saattaa johtua pitkään kestäneestä mahataudista ja huonosta syönnistä. Oonki nyt sitte juonu maitoa vähän enempi ku tavallisesti. Muuten labrat oli ihan jees.
Valittelin polilla huonoa voitnia ja voimattomuutta, ja lääkäri laitto mut keuhkokuviin ja sydänfilmiin. Niissä ei näkyny mitään. Ens viikolla on myös rasitustesti. vaikka olo on palaulutnu, käyn kuitenki testissä, että nähään missä mennään.

Maanantain soittotunti meni ihan höpöksi. Kotona ku nousin taksiin, tajusin siinä, että ei musta oo soittajaksi. Perillä huomasin, että lompakko ja puhelin oli jääneet kotia. Onneksi äiti kuitenki oli jo saapunu paikalle. Meillä ku on peräkkäiset tunnit, nii ruukataan kuunnella toistemme tunnit. Kävin hakeen äitin sisältä, että lunastaa mut taksista. Ei se maksu ollu ku 1.60€, mutta ei siitä ois tainnu silti puhumalla selvitä.

Muhavaa viikonloppua, ja älkää liukastelko. Moikka!

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Talvinen viikonloppu mökillä

Viimeviikon mahetsujen kelien vuoksi päätin torstaina, että lähenki viikonlopuksi mökille. Sielä saa huomaamatta liikuntaa ku ramppaa rappusia yläkertaan, ja ulkonaki tulee oltua huomattavasti enempi ku täällä kaupungissa.

En tiiä mikä mättää, mutta on tuo mun liikkuminen nyt jo nii huonoa, että saapa bähä mitä tästä tulee. Muutaman askeleen jälkeen pittää pysähtyä levähtään. Onneksi ei kuitenkaan siksi, etä henkiä ahistais, vaan siksi, että ku jalat ei kanna. Tänään lähettiin äitin ja koiran kans käymään mökkitien päässä, ja olin jo omassa tiehaarassa ihan ryyd, jalka juuttu potkuriin ja menin nurin. Siinä piti vähän päästää höyryjä pihalle tirauttamalla muutama kyynel ja kiroamalla voimattomuuttaan. Pian kuitenki jatkettiin matkaa, ja päästiin ku päästiinki tien päähän. Tulomatka oli sitte vähän helpompi, nii että oisko se kipuraja ylityny jo menomatkalla. Tästä pittää nyt ottaa selvää, ku ei tää voi olla tottakaan, että ois noin huonoon kuntoon päässy. Joulun alla kävin vielä kaupungillaki kävellen, vaikkei sekään ihan lasten leikkiä ollu. Onneksi tiistaina on pd-polille aika, nii pitää sielä ottaa puheeksi. Toki saattaa olla, että ku maha lienee vieläki ripulilla, nii seki saattaa viiä voimat. Tosin maha on nyt pysyny jokseenki kasassa jatkuvan Imodiumin syönnillä. Imodium on nyt tauolla, ja katotaan alkaako vointi koheta.




Rolliskolla on päällä uus hieno, maastokuviosta modifioitu toppatakki. Istuu hyvin ja pysyy paikallaan, eikä koiraakaan tunnu häirittevän moinen retonki. Tuohon kuuluu vielä huppuki, eli koiralla on omat kelkkailuvarusteet. Pikku pullero on laihiksella, niinku moni muuki näin alkuvuodesta. Tosin keväällä se paino lähtee sitte itestään, ku jäälle pääsee hiihtämään ja kirmaamaan.
Tää onki mukava lenkkikaveri, ku se jää aina oottamaan mua, ku köpöttelen perässä. On se tainnu pari kertaa säälistä palata tienhaarasta takas kotia, ku on kattonu, että ei tuo jaksa kävellä. Muutenki siinää taitaa olla vähän paimentajan vikaa, ku se hermostuu jos joku esim. lähtee hakeen vettä, tai menee naapuriin. Koira käy vähän väliä pällisteleen naapurin akkunan takana, että tuu jo! Tai saattaa lähtä vedenhakijan perään juoksemaan ja pälyilee mökille päin. Semmonen paimentaja se on.

Olikohan se perjantai, ku lunta tuli heti reilusti. Nyt paikat sentään näyttää talviselta, ja erityisen nätiltä, ku lunta on puissaki.




Huomena alkaa arki, eli soittotunnit. Mukavaa! Paitsi että läksyä en oo harjotellu kovinkaan paljoa. Jossain vaiheessa kyllä, mutta sitte aloin sairastella, ja treenaus jäi. Pitää nyt kuitenki vielä koittaa se, mitä peölastettavissa on. Mukavaa silti, että loppuu nää pyhät ja muut vajavaiset viikot.

Huomena pitää käyä labrassa, ja tiistaina sitte pd-polille. Lääkäri lupas selvitellä listallepääsyasiaa, mutta saapa nähä. Liekö noista pallolaajennuksista tulee jotai karanteniaikaa, en tiiä. Pissa-asia on vielä epäselvä, ja ku vointi muutenki on hyvä, mutta voimaton, nii tuskin tässä kiireellä listalle mennään. Seki jää nähtäväksi.

Nukavaa normiarkia kaikille, ja moikka!

torstai 8. tammikuuta 2015

Lauluja siitä, mitä mä nään. Ja mitä tunnen sisällä pään.

Pyhät on ohi ja ah, nii ihana arki palannu päiviimme. Koko joulun oli pää ihan sekasin, että mikä päivä on ja mikä ei, ku välillä tuntu sunnuntailta vaikkaoli keskiviikko, sun muuta viikkopöllöilyä. Arki on parasta, näin eläkepäiviä viettävälle.

Mahatauti se vaan ei tajua poistua kehosta. Se pysyy ojennuksessa, kuhan syö muutaman tunnin välein pari Imodiumia. Oon heränny öisinki ottamaan, vaan viimeyönä en herännykään, nii paskarallihan se piti ennen herääämistä vetää. Labroista ei löytyny mitään, joten syytetään edelleen virusta. Tai sitte sitä dianeettistä mahatautia, mikä on olemassa myöskin, vaan josta en oikei tiiä sen enempää. Niinku ootte ehkä huomanneet, ei mulla oo tapana kauheesti lueskella googlesta noista vaivoistani. Ku on monenlaista vaivaa, jotka yleensä on seurausta jostain toisesta vaivasta, ei noista yleisohjeista oo aina apua. Enkä myöskään halua lietsoa mielessäni asioita pahemmiksi mitä ne oikeesti onkaan.
En oo antanu mahataudin estää lystinpitoa. Käytiin nimittäin Sannan ja lankomiehen kans loppiaisena syömässä kreikkalaisessa. Ruoka oli hyvää ja kjäh kjäh, minäpä varaudiuin siihen ennen lähtöä. Tavallisesti ku ei jaksa syyä paljoakaan, ku maha jo tulee täyteen, johtuen dialyysinesteen määrästä. Tuolla kertaa valutin mahasta noin litran dialyysinestettä pois ennen lähtöä. Niinpä jaksoin syyä oikeestaan kaiken ruuan, ja vähän juuaki päälle. Valokuvaaminen on ollu hyvin vähäistä viime aikoina, vaan onneksi lankomies nappas parit kuvat kauniista annolsista.




Tässä on etualalla Sannan ruoka, ja taustalla minä kuolaan omaani. Lähemmin tarkasteltuna mun lautaselta löyty seuraavia juttuja:




Pitaleipää, kreikkalaista salaattia, viininlehtikääryleitä, grillattua halloumia, tsatzikia ja munakoisodippiä. Nami nami, herkullista oli kertakaikkiaan.

Eilen kateltiin Marjon kans nettiä, ja törmättiin sellaseen Oulun kaupungin sivuun, missä kerrottiin, että uimahallilta voi lainata kaikenlaisia soveltavaan liikuntaan käytettäviä varusteita. Esim. erikoisvarusteltuja ahkioita, kelkkoja, pulkkia, pyöriä yms. Siellä oli myös tandem-pyöriä, lihasvoimalla käytettäviä ja sähköavusteisia. Minä innostuin ihan hiiteen asti, että nyt ainaki on varmaa, että pääsen kesällä pyöräileen! Jos en omalla yksöispyörällä, nii tandemilla. Marjo on kovasti liikuntapainotteinen ihminen, ja hänki innostu, että päästään ajeleen yhessä. Mukavaa. Tietysti ilmotin jo Sannalle ja isälleki, että kuntoilua on tiedossa, ja heki tykkäs että onpa hieno hommeli. Siellä oli myös monenlaisia pyörän ja pyörätuolin yhistelmiä, joten varmasti löytyy joka lähtöön tarvittava menopeli. Ja mikä hienointa, ne on lainavehkeitä, eli käyttäjälle ilmasia. Cool!

Kerroinko syksyllä, että kannoin roskakatoksesta sellasen ison altakastluruukun kotia kesäistä parvekekeidasta varten? No, toin sen tänne, ja hiljattain siellä oli myös kaks puista kukka-astiaa, mitä näkee esim. julkisten rakennusten pihoilla yms. No neki on nyt täällä, ja tällä viikolla roskia viedessä Marjo löysi sieltä hienon ison ruskia pullon. Seki varmasti löytää paikkansa parvekkeelta ens kesänä. Näyttää siltä, että parveke tulee täytettyä kierrätyskamalla, mikä ei sekään oo yhtään huono idea.

Kuntoilu on alkanu melko vaisusti, mutta alkanu kuitenki. Kävely on edelleen melko hankalaa. Jalat ja persaus väsyy hetkessä, ja pitää edelleen pysähtyä levähtään. Toisaalta, ku muistelen aikaa ohitusleikkauksen jälkeen, kävelin reilun kuukauden rollaattorin kans, ja sillonkli piti pysähellä lepäämään. Varmuuden vuoksi pyysin kuitenki maanantain labroihin otettavaksi sen sydänentsyymin,  että onko siellä ollu jotai tapahtumia viimeaikoina. Voihan toki olla, että mieli haluaa kuntoutua nopiampaa ku fysiikka, ja ihan täydestä rapakunnosta on pitkä matka vielä siihen rapakuntoonki. Että lienee maltti ois se asia, mitä nyt kaivataan. Tiiä sitte. Toivottavasti sydän on kuitenki kunnossa, eikä sen puolesta tarttis pelätä.
Huomena lähen viikonlopuksi mökille, tuleepahan ainaki oltua ulkona, jos ei ihan kauheita lenkkejä jaks kävellä. Nyt onki ollu nii ihana raikkaat ilmat, että välillä pitää mennä istuun partsille ihan vaan nauttimaan raikkaasta ja raittiista ilmasta.

Palataanpa ens viikolla asiaan, jos en sitte vkl:na innostu naputteleen. Moikka!

maanantai 5. tammikuuta 2015

Arki palaa taloon

Vuosi päätty vähän epämääräsissä tunnelmissa ja uus alko ihan jees. Nyt on kuitenki ystävämme mahatauti palannu taloon.
Toissayönä, eli la-su-yönä piti käyä muutaman tunnin paskaralli, ja sitä on jatkunu tähän päivään. Tänään ois ollu pd-polilla käynti, vaan ei ne halunneet mua sinne tartuttaan muita, vaan käsku kävi mennä yhteispäivystykseen jättään paskanäyte. Kävin sielä ähertämässä, ja tulin kotia jatkaan unia.
Kiltti vastaanottomies ei kirjottanu mua sisään, eli en käyny lääkärillä ja näytteetki oli määrätty pd-polilta, nii säästyin polimaksulta. Nefrologi kattoo tulokset ja sen mukaan tulee sitte jatkot. Oli muuten jännä homma, ku se vastaanottomies muisti mut joulupäivältä, oli isllonki vastaanottamassa mua. Vaikka ei kai se mitenkään hauskaa oo, ku päivystyksen henkilökunta alkaa jo muistaa naaman.

Eilen oli tapahtunu jotai outoa tuossa mun partsin ulkopuolella. Parvekkeen ohi menee katu, ja tietysti siinä reunassa kävelijöille oma osuutensa. Parveke on sen verran korkealla, ettei ohikulkijat nää sisään, ja siinä on joku sellanen betonijuttu, johon vois esim. istuttaa kukkia tms. Ystävä oli täälä käymäsä eilen, ja toinen tuli tuulispäänä sisään, ja sano että äkkiä valot pois ja verhot auki, ku tuossa partsin alla tapahtuu jotai, että siinä on poliisi ase kädessä ja tuttu mies nuosruusvuosilta koiran kans. Tilanne päätty kuitenki heti, ku avasin verhot, ja kaveri soitti tälle tutulle miehelle. Siitä betonijutun päältä oli löytyny nahkatakki ja käsiase. Glunks! Aiemmin saapunu ystävä oli tullu tuota samaa reittiä, eikä siinä paria tuntia aiemmin ollu ollu mitään vaatekasaa. En tiiä sitte mikä tää juttu oli, enkä varmaan saa koskaan tietääkään. Siitä oon kuitenki satavarma, ettei mulla oo vihamiehiä jotka haluais mut hengiltä. Tämmöstä jännää täälä.
Eilen tosiaan ystäviä kävi kylässä. Oli mukavaa nähä pitkästä aikaa, ja oikeestaan koko päivä meni siinä jutustellessa. laitettiin ruokaa ja höpäteltiin.

Tänään alko urheilu. Maasta se pieniki ponnistaa, Mun alotuslenkki oli korttelin mittanen. Jalat ja persaus väsyy tosi herkästi, mutta se hengenahistus on nyt jääny pois. Elän toivossa, että kyllä se tästä vielä kehittyy, ja kesällä jaksaa jo reilusti pitempiä matkoja kävellä.
Keli oli mitä hienoin ulkoilun. Pakkasta n.-17, ja vaikkei aurinko paistanukaan, oli ijanan kirpsakka pakkaskeli. En tiiä mistä sejohtuu, mutta tykkään kovasti tollasesta pakkasesta. Ihanaa ku poskia kipristelee, ja muuten on lämmintä. Vielä ku kevät tästä etenee, alkaa aurinko paistaa ja se on ihanaa se; kylmää ja aurinkoista. Onko se jotenki raikkaampaa se pakkasilma, vai mikä lie siinä viehättää, mutta saan vielä pienen hetken nauttia raikkaudesta ku meen nukkumaan, ku petivaatteet oli päivällä ulkona. Se on näitä arjen pieniä luksuksia se. Tosin saattaa se raikkaus muuttua äkkiä paskan lemuksi, jos yöllä alkaa tulla nämä päivällä syödyt ruuat vellinä pihalle.

Soittotunnit alkaa viikon päästä. Oon välillä koittanu treenata, mutta liian vähälle se on edelleen jääny. Pitää skarpata taas ku tunnit alkaa. Mukavaa että alkaa, on näitä pyhiä nyt taas olluki. Vielä huominen, ja sitte taitaaki mennä pääsiäiseen seuraava arkipyhä.

torstai 1. tammikuuta 2015

Vähän sitä ja vähän tätä

Hyvä uutta vuotta!
Vuosi vaihtu rauhallisesti kotona. Päästivät sairaalasta pois, ku eilen ei ollu kuumetta aamulla ja paineetki oli ihan normit. Käteen jäi uus verenohennuslääke, joka on kuulemma Primaspanin kanssa tärkeimmät tulevan vuoden lääkkeet. Tää uus, Plavix nimeltään, estää mitään mössöjä kiinnittymästä uusiin laajennuksiin.
Lääkkeistä tuli mieleen, että ku vuonna 2014 tuli lääkekatto täyteen, eli sain kaikki reseptilääkkeet 1.50€ hintaan, Niitä on nyt kahtena päivänä haettu kauheet määrät. Tai no sen 3kk satsin kutaki, mutta ku on monta reseptilääkettä, kertyy niistä iso kasa. Rahallisesti yhtäkkiä arvioisin, että sellanen alun toistasadan satsi.

Pääsin tosiaan eilen kotiin. Lääkäri sano kierrolla, että pitää käyä käveleen testikierros, että hengästyttääkö se. Kyllä se siltä osin hengästytti, ku on päässy kunto rapakuntoaki huonommaksi kuluneen syksyn aikana. Ei kuitenkaan henkeä ahistanu, niinku tähän asti. että nyt sitte vaan kovasti kävelyä ja kunnon kohottamista, nii on mahollisuus lähtä koiran kans mökille. Se ois tavotteena. Sais olla samalla vähä niinku lomalla. Ja tietysti lempikoiran kans, Se myös on ihan mahtesua se.

Oon tässä miettiny omia mietteitäni, nyt ku vointi on jo aika normaali. Joulun alla ku maha oli ollu sekasin muutaman päivän, mietin että ei tää oo enää mitään elämisen arvosta elämää. Syyä ei vo, kävellä ei jaksa, ja muutenki aika synkkiä ajatuksia kävi mielessä. Älkää nyt säikähtäkö, ei mitään suicidaalista, vaan sellasta turnausväsymystä. Vointi oli fyysisesti nii kehno, että aattelin, että jos nyt noutaja tulee, saa tulla. Tavallisesti mulla on kova elämänhalu eikä mitään itsemurha-ajatuksia oo koskaan ollu mielessää. Lupaan sen, että niitä ei myöskään tuu, jos vaan mieli pysyy terveenä. Olin vaan nii väsyny kaikkeen sairasteluun. Sydämen piti olla iskussa, eihän ohitusleikkauksesta ollu ku 1.5v ja keväällä jaksoin jo kävellä kolmen kilsan kyläreissuja. Syksyn aikana kuntoutuminen oli pysähtyny ja taantunu ja kunto menny nii huonoksi, että pari korttelia enintään jakso kävellä pysähtymättä. Eihän se kauheesti mieltä ylennä, jos aattelee, että tätäkö tää nyt on, olla hyvässä kunnossa. Onneksi kohtalo puuttu peliin ja vei mut sairaalaan, jossa haaviin jäi tää sydänentsyymi ja sen vuoksi tehtiin angiografia. Nyt on kova kuntputuminen eessä, mutta aion kyllä vielä kävellä pitempiäki matkoja, ku naapurikorttelin kauppaan. Ja vielä ku on omat jalat, millä kävellä. Sekään ei oo itsestäänselvyys mun kohalla.

Eilen illalla oli vähän lämpöä, ja olo aika väsyny. Armahin itteni, ja lupasin levätä vielä tämän päivän, mutta huomena jos vaan ei oo lämpöä, alkaa kuntoutuminen. Marjo on luvannu kävelyttää mua. Mukavaa, että on joku joka vähän potkii persuksille.

Tää ei nyt mee yhtään aikajärjestyksessä, mutta ei kai sen nii väliä.
Joulun alla käytiin Sannan kans isän luona oleen muutama päiv ja viettämässä jouluaä. Sairastelin sielä jo mahaa, ja lähettiinki sitte ostaan Keminmaan Cittarista Imodiumia. Samalla myös kattoon, olisko mun vanha koulukaveri ja nuoruusajan ystävä töissä, mutta ei ollu. Siinä muistu mieleen, että syksyn Luleån kirppisreissulta oli vielä kruunuja käyttämättä, niin ajellaanpa Ruotsin puolelle tuhlaamaan niitä. Käytiin loppujen lopuksi se suunnitellun 5km:n reissun sijasta jouluostoksilla kahessa maassa, ja kolmessa eri kaupungissa.

En oo ruukannu tehä mitään uuen vuojen lupauksia, enkä tee tänäkään vuonna. Tavotteena on kuitenki kuntoutua sen verran, että aksan lähtä koiruuen kans mökille, ja kesällä ehkäpä nousta polkupyöränn selkään. En oo nimittäin ajanu pyörällä ohitusleikkauksen jälkeen. Pelkäsin nimittäin, että ku rintalastan luutuminen ennalleen vie vuoden, että jos kaadun pyörällä, nii meen läjään. Viime kesänä sitte ku vuosi tuli täyteen, alko kunto olla nii huono, että en uskaltanu. Mutta jos ens kesänä sitte koittais. Tai pitää hankkia kolmipyöränen, ja ajella sillä. Pyörä nimittäin tässä tilanteessa ois mulle melkei sama ku saaha siivet selkään.
Siellä angiografiassa näky seittemän hakasta, milä kylkiluut on kiinnitetty rintalastaan. Oli melko häijyä aatella, että niin ne on kursineet mut kasaankesällä -13.

Tässä nyt vähän sekalainen mix viimeaikojen tapahtumista ja aatoksista. koittakaa saaha joku tolkku. Parempaa alkanutta vuotta kaikille! Moikka!