perjantai 29. marraskuuta 2013

Pillejä, huituloita ja väärinkäsityksiä

Taas viiään viimisiä päiviä viikosta. Onki ollu mukavan seesteinen viikko, pitkästä aikaa.

Olin illalla sitä mietltä että tänään ois aamuvuoro hoidossa mutta puhelimen kalenteri kerto muuta. Niinpä uskoin puhelinta, ei tuo muisti aina oo nii luotettava... aamulla sitte puhelin soi ja hoitaja soittaa että ootko tulossa. Oops! Siinä samassa muistin että maanantaina vaihettiin perjantain ilta aamuun ku jollakulla potilastoverilla oli meno aamulla ja halus vaihtaa vuoroa. Äkkiä pesulle, vaatteet päälleja taksia alle. Niinpä hoito päästiin alottaa ysin jälkeen eikä siinä mitään sen kummempaa ollu.
Hoito sinänsä meni hyvin. Kone ei hälyttäny kertaakaan vaikka kääntelin kylkeä ja istuskelin välillä. Jopa kierrosnopeutta nostettiin 250:stä 270:een. Se tarkottaa sitä että kone kierrättää minuutissa 270ml verta koneessa. Näin ollen puhistuminen on tehokkaampaa. Poisto oli 2.3l ja sain taas antibioottia. Vielä maanantaina ja sitte ei enää, jos ei mitään uttta tuu. Ma otetaan myös uudet veriviljelyt. Keskusteltiin influenssarokotteen antamisestaki mutta lääkäri oli sitä mieltä että ei vielä. Siksi ei vielä, koska ens keskiviikkona ois tarkotus laittaa se pd-katetri. Pitää mennä sillo aamulla seiskaksi osastolle 34, jos siellä jylläävä noroepidemia on laantunu. Jos ei oo nii sitte jolleki muulle osastolle. Saapa nähä. Mun veikkaus on että keskiviikkona mulla joko ei oo katetria mahassa tai sitte on ja on noro myös. Nähtäväksi jää.
Tällä kertaa en siis innostuni kovinkaan asiasta. Saan sen jos saan ja jos en nii sitte ei. Se on nii yksinkertasta eikä sillä oo mitään väliä, kuinka paljo mää sitä toivon tai jännitän. Vähemmällä pääsee ku laskee asian herran haltuun.
Hyljinnänestolääkitystä on alettu purkaa jo kesällä. Ku siirre toimi, söin Sandimmun neoralia 2x100mg ja Cellceptiä 2x1000mg. Kesällä vähennettiin Cellcept puoleen eli 2x500mg ja eilen se lopetettiin kokonaan. Myös Sandimmun neoralia vähennetiin kesällä 70mg:aan x2 ja se menee vielä ennallaan. Seki varmaan jossai kohtaa jätetään pois kokonaan. Mutta näillä mennään nyt.

Tässä kuvassa on se dialyysikoneen "munuainen" poikki pätkästynä. Putkessa on noita ns. pillejä ja niissä on pieniä reikiä. Veri kiertää pillien sisässä ja pillien välissä on ns. ulkoneste. Ulkoneste imee pillien reiìstä kuonaa ja nesteitä ja vie ne suoraan viemäriin. Se on nii hieno peli.


Tää kuva taas havainnollistaa millasia nuo pillit on. Tollasia pitkiä pillejä, huituloita tai miksi tahansa niitä keksii sanuakaan.



Tuolla tapahtuu siis osmoosi. Sama asia tapahtuu vatsakalvolla peritoneaalidialyysissä. Siinä on vaan se vatsakalvo joka toimii suodattajana ku se hemohoidossa on tuo pilli ja sen seinämät. Yksinkertasta.

Aika jännä homma on seki, hyvän ruokahalun ja yleisvoinnin lisäksi, että kuukautiskierto on palannu ennalleen. Edeltävän vuoden se oli ihan epämäärästä ja pääosin kuukkareita ei ees tullu. nyt kierto on sama ku hyvinä aikoina. Toisaalta sillo ku oli aiemmin pd-hoidossa 16v sitte, ei tullu ollenkaan kuukkareita dialyysiaikana mutta ne palas ennalleen siirron jälkeen. Saa nähä miten nyt käy.

Nyt vähän ruokaa nassuun ja sohvalle kötälleen. Mukavaa viikonloppua kaikille ja viimeistään nyt ne villahousut pitää kaivaa naftaliinista!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Peaceful, easy feeling

Viikko on puolessa ja  pihalla melkonen pääkallokeli. Sielä on varmasti päivystyksessä taas ruuhkaa.

Tänään oli taas dialyysi. Poisto oli 3.2l eli näyttää siltä että se on taas kuppia kallisteltu melko tiuhaan. Mietin tässä mitä on tapahtunu ku nää poistot on nyt viime aikoina ollu vähän isompia ja syyki on selvillä. Se on tuo keltanen Mehukatti. Sitä tulee juotua ku se on nii hyvää ja tietysti poistot sitte kasvaa sitä myöten. Tänään ei annettu Vancociniä ku pitoisuus oli riittävä ilmanki. Rautaa sen sijaan annettiin ja toivottavasti hb nousee nopsaa, edes vähän.
Kävin diabeteshoitajalla ja katottiin ne tehoseurannan tulokset. Ne ei oo ihan toden mukasia olin kipiänä sillo mutta sain hyviä neuvoja vastaavaa tilannetta varten. Tulehdus nostaa verensokeria ja sen kyllä huomaa helposti. Ku ei millään meinaa sokerit laskia vaikka kuinka tykittää insuliinia.

Puolilta päivin oli myös soittotunti. Läksyt meni jotenkuten mutta siirryttiin uusiin haasteisiin. Seuraavaksi pitää opetella Tuusulan polkka ja sinne väliin reilusti sointuja. Nyt on sellanen biisi työn alla että se jo kuulostaa joltain. Tai siis sitte kuulostaa ku oppii soittamaan.




Muutaman päivän ajan on ollu melko seesteinen olo. Vai pitäskö sanoa että arki on tasottunu. Niin tai näin, on mukavaa ku voi ihan vaan olla ja nauttia tästä hetkestä. Mielen päällä ei oo mitään mitä pitäs murehtia ja enpä ois uskonu että sanon tätä ääneen, mutta ei oo mitään mitä oottaa. Tarkotan tässä sitä että ku se katetrin laitto siirty, ei mun tartte oottaa ja jännittää sitä että saanko sen vai enkö ja mitä jos. Mukavan rauhallista ja se katetriasiaki tapahtuu sitte ku on tapahtuakseen. Nyt en oikeestaan ees halua mitään ootettavaa, siis mitään erityistä tapahtuvaksi. Mukava pitkästä aikaa olla ihan vai iloisna ja huoletonna.

Näine aatoksineni on mukava jatkaa rauhallista koti-iltaa. Mukavaa iltaa itse kullekin säädylle ja katellaan!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Niin suhteellista, niin suhteellista

Maanantaita vaan kaikille.
Taas on yks dialyysi takana. Poisto oli tänään n.3.5l. Menin laskuissa sekasi ku poistoa lisättiin ja vähennettiin ja sain 2.5dl antibioottia suoneen jota sitäki oli rukattu. Lopulta en muistanu kattoa paljoko se poisto oli mutta suunnnilleen tuo 3.5l.

Juttelin potilastoverin kanssa ja kerroin näistä viime kuukausien tapahtumista. Kirosin ku on ollu vastoinkäymisiä ja vieläki ootellaan sitä katetrin laittoa. Vaikka eihän se mitään takaa sekään, ois se mulle yks etappi.
Noh, tää ihminen kerto olleensa kolme vuotta dialyysissä eikä kertaakaan sinä aikana jonotuslistalla. Hällä on ollu myös kaikenlaisia vastoinkäymisiä mistä syystä ei oo päässy listalle. Siinä ku pitää olla hyvässä kunnossa eikä mitään tulehduksia tms. saa olla. Koska jos tulee kutsu siirtoon nii ei toimivaa elintä kannata siirtää valmiiksi tulehduksissa olevaan elimistöön.
Mun muutaman kuukauden oottelut asettu kyllä johonki mittakaavaan nyt. Vaikkakaan en halua vähätellä omia tunteitakaan. Onhan tässä ollu monenlaista vuoristorataa tunteitten kanssa, välillä jyrkempää ja välillä loivempaa. Mutta että en oo ainoa ollenkaan, jota koetellaan. Jostain luin että ihmisen voima ei piile siinä mitä on kokenu vaan siinä miten niistä myrskyistä selviää.
Monenlaisia ihmniskohtaloita tuola kyllä näkee mutta musta tuntuu että meitä kaikkia yhistää joku näkymätön side. Kukaan ei kauheesti valita mistään, mitä nyt välissä joku saattaa jostai äkillisestä jutusta vähän purnata mutta äkkiä neki tilanteet muuttuu keskusteluksi. Lääkäri on oikeestaan kokoajan käsillä ja vertaistukea on myös jatkuvasti saatavilla. Dialyysissä on kyllä sellasta voimaa että siinä saattaa heikommilla alkaa puntti tutiseen.

Eipä mulla nyt muuta ku että muistetaan pitää jonkulaiset mittasuhteet mielessä, olipa asia mikä hyvänsä. Moikka!

lauantai 23. marraskuuta 2013

Back to the basic

Valtakunnassa kaikki melko hyvin.
Pettymys on pääosin nielty ja kaks edellistä päivää paketoitu muistojen joukkoon. Nyt ku tiiän vähän enempi tästä tulehusjutusta, elämä jatkuu ennallaan. Lääkäri epäilee että tuo kaulakatetrin juuri ois sen verran tulehduksissa että bakteeri muhis sielä. Ei se oo kipiä eikä punota sen enempää ku ennenkään. Siinä on aina ollu rupi joka putoaa ja kasvaa uus tilalle. On mulla myös vasemman käden etusormen ylin nivel kovasti kipiä mutta se tuli vasta vajaa viikko sitte ja lämpöä on kuitenki ollu jo monta viikkoa nii että ei voi sitäkään syyttää. Kuvassa on katetrin juuri ja ei se kyllä kovin tulehtuneelta näytä, jos ei kovin nätiltäkään.


Crp oli tänään enää 14 ja lämpöä oli 37.1. Olo on kuitenki ihan terve eikä sillä lailla väsyny ku oli esim alkuviikosta. Hb on noususuunnassa ku se oli tänään 84. Ke eivät antaneet rautaa sen Vancocinin vuoksi. Poisto oli tänään aluksi 3.5 litraa, on tullu vähän hörpittyä viime päivinä. Paineet kesti hyvin vaikka ne mennessä oli "vaan" 160/80. Poistoa lisättiin parilla desillä mutta se antibiootti lisäs nestettä 2.5dl:lla nii lopullinen poisto oli 3.45l.

Viime yö jäi melko lyhyeksi ku en malttanu mennä nukkumaan ajoissa vaan vahtasin boksilta tallennuksia. Hoidossakaan en saanu oikei nukuttua ku jotai tunnin. Kotia tullesa menin sänkyyn ja nukuin n. kuuteen saakka eli neljä-viis tuntia. Ai että teki nannaa.
Huomena pitää käyä isosti kaupassa eli tuua vähän emempi ruokaa ettei tartte viikolla lähtä muuta ku ehkä hakeen lähikaupasta jotai. Laitoin tuossa just perunat likoaan huomista muusia varten. Perunoissa on paljo kaliumia eikä ne siksi oo suositeltua ruokaa dialyysipotilaalle. Minä ku en oikei tykkää riisistä enkä pastasta, nään mieluummin sen vaivan että kuorin perunat, pilkon ne, liotan niitä yön yli ja teen huomena ruuan. Liottaminen vähentää kaliumpitoisuuden kymmenesosaan verrattuna siihen että jos perunat keittää kuorineen.


Äiti kerto tänään että koiruliini on lähteny naisiin. Ja ihan koko viikonlopuksi! Mulla sydämestä kouras että miten se raasu pärjää sielä, vieraassa paikassa ilman että ketään omasta laumasta on mukana. Se on nii kovasti äitin perään että luulenpa että sielä ei nuku kukaan yöllä jos Rolle alkaa ikävoimään. Sielä on kyllä muitaki koiria nii että saapahan juosta ja leikkiä lajitovereitten kans nii että ehkä mää vaan turhaan mietin sitä. Äiti oli luvannu että jos koira alkaa kovasti ikävöimään tai vinkumaan, hän hakee sen kotia. Saapa nähä kumpi on kovempi, vietti vai koti-ikävä.

Siitä tuliki mieleen että vaikka mulla ei oo lapsia, jonkulaiset uinuvat äidinvaistot on. Ku tuo koira tuli äitille nii mää tietysti rakastuin siihen ihan päättömästi. Kerran ku pohdin asiaa kaverille nii hän sano että ei tartte vähätellä niitä tunteita vaikka ne kohdistuuki koiraan. Ne on ihan samanlaisia tunteita mitä äiti tuntee lastaan kohtaan. Mulla se tunteiden kohde nyt vaan on koira. Se on myös se syy miksi nyt nii huolestuttaa että mitenhän se pärjää vieraisilla.

Mukavaa viikonloppua ja toivotaan että tuo lumi nyt vihdoin ja viimein jäis maahan. Moron!

torstai 21. marraskuuta 2013

Elämälle suotuisia voimia

Tänään on ollu elko raskas päivä. Eilen kerroin jo pääpiirteittin miltä tuntuu mutta pitkän yön jälkeen päällimmäisenä  on ajatus, ei varsinaisesti luovuttamisesta, vaan sellanen että antaa olla, en jaksa. Eihän mulla tässä onneksi tartte jaksaa mitään muuta ku oottaa ja aikahan kuluu ihan itestään. Nii että sikäli hyvä juttu. Itkuherkkyys on ollu tapissa tänään ja oonki märsänny vähän väliä.
Tää on nyt tainnu olla koko tämän munuais-sydän-kombon psyykkinen kliimaksi. Ensimmäinen suurempi kyykkäys. Ku noita takaiskuja on tosiaan tullu. Ehkä tää tietää ens vuodelle jotai tooooodella suurta ja mahtavaa. Noh, sitä ootellessa.

Oon aina tykänny tuosta Schafferin runosta koska se kertoo monipuolisesti ihmisestä, sen vahvuuksista ja heikkouksista. Niitä molempiahan meistä kaikista löytyy. Tänään sitte liikutti kovasti tää seuraava pätkä:"..Haluan uskoa että kaiken hajottavan rinnalla minussa elää elämälle suotuisia voimia. Ne minä haluan houkuttaa esiin toivollani ja rohkeudellani" Tuo nyt on varmasti kaikista lähinnä tän hetken tuntemuksia paitsi että en jaksa tänään ajatella oikei mitään. Suunnittelinki tän tekstin jälkeen vähän treenata haitaria, kutoa ja katella telkkaria ja jossai vaiheessa mennä saunaan. Eli ihan vaan sellasia juttuja jotka rentouttaa eikä tartte ajatella mitään. Kyllä se alitajunta tekee työnsä ja huomena voi varmasti jo keskittyä toivomaan ja aatteleen enempi tulevaa. Onhan huomena dialyysipäivä nii voi jututtaa lääkäria että mikä tää hommeli ny oikei onkaan.

Kiitos ja kuulemiin!

Minä uskallan

Minä uskallan olla se ihminen,
joka olen:
keskeneräinen,mutta kuitenkin onnellinen,
uuden edessä epävarma ja kuitenkin tiedonhaluinen,
joskus ratkaisujen edessä pelokas,
hämmentynyt ajatusten paljouden keskellä,
ja kuitenkin myös pienistä yksityiskohdista haltioitunut.
Epäilevä ja empivä,
sitten taas rohkea ja vakaa,
sanoihin mieltynyt,
sitten taas vaiteliaana syrjään vetäytynyt.
Joskus rikki revitty ja täynnä ristiriitaisuutta,
mutta myös yksipuolinen ja naiivi.
Vielä paljon muutakin olen,
jotain,mitä ei aina osaa kuvailla.
Minä uskallan
katsoa itseäni,
ja antaa myös muiden nähdä minut
tälläisenä
rakastetaan minua sitten
tai ei.


Minä uskallan
katsoa itseeni:
kypsymisen kaipuuseeni,
rakastamisen kykyyni,
mahdollisuuteeni kokea ystävyyttä,
päättäväiseen kestävyyteeni,
yhä uudistuvaan toivooni.


Mutta silloinkin kun epäonnistun
ja teen virheitä,
kun loukkaan tarpeettomasti,
kun riistän toisilta heidän vapautensa,
kun olen ahdasmielinen,
kun lakkaan uudistumasta,
kun olen kova ja luoksepääsemätön,
myös silloin haluan uskoa,
että kaiken hajottavan rinnalla
minussa elää elämälle suotuisia voimia.
Ne minä haluan houkuttaa esiin
toivollani ja rohkeudellani.



                                                              Ulrich Schaffer-

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Alamäki jatkuu

Ja taas mennään. Alamäki senku jatkuu vaan.
Tänään piti dialyysissä ottaa labrat huomista pd-katetrin laittoa varten ja ne otettiinki ennen hoitoa. Olin vähän väsyny ja nukuin aamukahviiin asti ja sen jälkeen jatkoin unia. Jossai kohtaa heräsin ku kirurgi tuli kattomaan mahaa, että miltä se näyttää ja että mihin se katetri oikei tyrkättäis huomena. Siihen pyörähti nefrologi ja sano että yks niistä neljästä maanantaina otetuista veriviljelypulloista kasvaa jotain. Mitattiin kuume ja se oli 37.4 ja peruttiin huominen. Voi elläimen käsi!
Hoitaja tuli sanomaan että pitää jäähä vielä hoidon jälkeen tunniksi ku tiputetaan antibiootti ja että niitä on määrätty kahta laatua. Kerroin syksyisistä clostridium-tartunnoista. Se ku kuulemma herkästi uusii jos on vastikään sairastanu kyseisen vaivan ja aiheuttajana on nimenomaa antibiootti. Tämän tiedon perusteella lääkäri vaihto antibiootit Vancomyciniin, siihen järettömän kalliiseen mitä mulla ei oo nyt edes varaa omin kustein syyä, jolla on hoidettu kaks edellistä clostridiumia pois. Nii että nyt sitä ei pitäis edes tulla mutta saapa nähä, kyllä mun tuurilla varmasti tulee. Ja jos ei tuu nii tapahtuu jotai muuta, esim kuu tipahtaa taivaalta.

Ois tänään hoidon jälkeen ollu kokemuskoulutus Sos.- ja terv.huolto-oppilaitoksella. Oon Munuais- ja maksaliiton (www.musili.fi) kouluttama kokemuskouluttaja ja käyn sillon tällön kertomassa sos.- ja terv.alan opiskelijoille pitkäaikaissairaana elämisestä ja olemisesta, selviytymisestä arjessa ja kuntoutuksesta. Tai mistä tahansa mikä liittyy sairastamiseen. Hommassa ei tartte olla sairauden asiantuntija vaan riittää että on oman elämänsä asiantuntija. Niinku mun yhtä ystävää tituleerattiin, Malla nimeltään,  Mallatieteen tohtoriksi nii oonko minä sitte Lellutieteen tohtori.
No se luennointi piti tietysti perua ku en kerenny sinne enää eikä fiiliskään ollu todellakaan nii hyvä että oisin edes halunnu nähä ihmisiä. Laitoin viestiä ohjaavalle opettajalle ja eivät he kuulemma jääneet pulaan vaikka peruin menon n. tuntia ennen sovittua ajankohtaa. Ens viikolla koitetaan uuestaan vaikkaki onhan täsä taas noita jos-tekijöitä.

Ei tuossa siirtymisessä oo oikeestaan mitään vikaa. Ymmärrän täysin miksi sitä ei laiteta nyt ku on tulehus päällä. Luvassa vois olla paljo lisää ongelmia, ronkkimista yms. huonoja juttuja jos nyt laitettais kehoon vieraita esineitä. Pahinta täsä on tää pettymys. Musta tuntuu että kaikissa jutuissa mitä on kesästä alkaen ollu ja tehty, on tullu takkiin. Alkaen siitä ku menin mahataudin vuoksi päivystykseen enkä päässykään kotia vaan jouduin teholle, munuainen ei hyvästä alusta huolimatta palannukaan ennalleen vaan hyyty kokonaan, angiorafian jälkeen en päässykään kotiin vaan jouduin leikkauspöydälle, ohituksen jälkeen vointi ei alkanukaan koheta vaan huononi ja uusiksi rinta auki, jalan leikkaushaava aluksi parani hyväksi kunnes pari kk myöhemmin tulehtu ja sitä haavaa hoiettiin sairaalassa ja kotona piiitkään eikä sekään meinannu millään parantua. Tuohon päälle vielä kaikku ne pienemmät, arkiset pettymykset. Mun pettymyksensietokyvyn raja alkaa olla jo käsillä.




Oon tuonu täälä enempi julki tätä sairaus- ja terveyspuolta mutta täytyy myös muistaa että suureksi onnekseni mulla on toimiva turvaverkosto tässä ympärillä. En ois jaksanu jollei ois perhe ja ystävät tiiviisti ympärillä. Jos tuolla sairastelupuolella ei meekään ihan putkeen nii onneksi henkilökohtasessa elämässä menee. Esimerkiksi eilen ku oli mun syntymäpäivä.
Olin ollu vähän kipiänä enkä jaksanu sen kummemmin juhlistella mutta illalla tuli kuitenki mun sisko miehensä kans ja yks ystävä käymään. Meillä oli tosi mukavaa ja naurettiin ja oltiin vaan. Sain kerrassaan ihania lahjoja, vaikken mitään toivonukaan mutta mieli muuttu kyllä heti ku ne sain. Äiti miehensä ja lempikoiran kans toi päivällä vanttuut jotka oli tehty langoista jotka annoin äitille muutamaa päivää aiemmin. Eli kierrätyskamaa tuli sieltä. Ystävältä sain laukun josta olin kuulemma joskus sanonu että jos joskus luovut tuosta nii mää voin antaa sille uuden kodin. Niinpä sain sen nyt ja kassissa oli kaks kerää Seiska veikkaa, mun lemppari sukkalankaa ku tämä käsityöihminen ei ite tykänny kutoa sitä. Eli kierrätyskamaa sieltäki. Mukana oli vielä kattolampun osa joku puuttu jo aimemmin häneltä saadusta kierrätyslampusta. Sisko taas toi mun omia kamoja takas mikä on jo sinällään suuri lahja. Niitä ku ei välttis näy sen koommin ku ne tuosta ovesta lähtee. Kamoissa oli mm. kakkukupu jonka sitte illan mittaan suli hellalle. Siinä oli yhen sortin ohjelmanumeroa ku sitä putsattiin mutta nyt hella on ihan ennallaan, toisin ku kakkukupu. Siitäki me saatiin monet mojovat  naurut ku vähän jalostettiin ideoita sulaneesta kakkukuvusta. Eli oikei mukava päivä oli eilen ja ilman noita tähtihetkiä en kyllä jaksais. Nii että kaunis ja elämämakunen Kiitos kaikille läheisille ja ystäville. Tunnistatte kyllä itsenne.

Olihan siinä taas vuodatusta. Palataan taas asiaan.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Huono päivä

Ei oo menny ihan putkeen tää päivä.
Yöllä en saanu nukutuksi kunnolla ja heräsin seiskan aikaan valvomaan muutamaksi tunniksi. Tarkotus ku oli levätä kunnolla että lähtis tää tauti ja oisin torstaina kunnossa katetrinlaittoa varten.
Olo oli kuumeinen ja sitä oliki sitte puolen mittarin verran. Tarkotus oli tänään leipoa ja kahvittaa huomena ystäviä ku on mun synttärit. Ei ihan kauheesti napannu lähtä ennen dialyysiä kauppaan ja toiseksi ku takaraivossa jyskyttää se torstai, että pitää olla kunnossa. Niinpä peruin leipomiset, kahvittelut ja todennäkösesti siirrän vielä keskiviikon kokemuskoulutuksenki jotta voin keräillä voimia eikä se leikkaus vaan siirtyis ku onhan sitä nyt ootettu jo 5kk. Vaikka toisaalta, ei tässä nyt muuan viikko enää tunnu missään eikä mitään peruuttamatonta oo vielä tapahtunu. Vaan ku on tuo joulu ja kaikki nii ois kiva että ois jo sillon kone kotona nii vois joulunaki olla melko lunkisti eikä juosta sairaalassa. Dialyysin tarve ku ei kato onko arki vai pyhä.

Näin yöllä sellasta unta että kieltäydyin menemästä dialyysiin ku pelkäsin että lääkäri laittaa mut osastolle oottamaan crp:n tuloksia. Noh, se oli vaan unta ja crp oli tänään 21. Otettiin varalta veriviljelyt ja siitä nyt riippuu koko torstai. Pietään käsiä, jalkoja ja varalta vielä silmiäki ristissä että labrasta ei kuulu mitään!

Dialyysi sinällään meni ihan hyvin. Poisto alotettiin kahella litralla mutta sitä lisättiin parilla desillä eli 2.2l oli lopullinen poisto. Paineet kesti hyvin, mitä nyt kotia tullesa vähän näky tähtiä.
Muuten dialyysi oli vähän ahistava. Potilastoverilla ei ollu kaikki ihan hyvin ja sitä tauotonta huutoa piti kuunnella neljä tuntia.

Siinä ku lopeteltiin hoitoa, juteltiin hoitajan kans joulusta. Hän kerto kuinka tykkää laittaa joulua ja lapsuutensa joulukuusenhakutraditiosta. Kysy että tykkäänkö mää ja vastasin että no en oikeestaan. Hoitaja kysymään että miksen. Vastasin että siskon kuoleman jälkeen joulu on muuttunu mukavasta ahistavaksi ajaksi. Liikutuin itkemään ja kokosin itteni melko joutuin ja juteltiin hetki Anusta ja kuolemaansa liittyvistä asioista. Sitte lähin oottamaan taksia ja aloin poraamaan uuestaan ja nousin taksiin niiskuttaen. Koitin taas olla skarppina mutta kyllä se alahuuli jatkuvasti väpätti. Kuski kysy että haluanko puhua ja että josko se helpottais. Sanoin vaan että kaikki on hyvin ja että päivä on ollu vähän huono. Niinku onki; Huono yö, lentsu, ahistus, perumiset, jännitys siitä saanko katetrin to ja sitte vielä nuo jouluasiat. Jospa huomena ois parempi päivä.

Laitetaan tähän nyt vielä kuva Anusta, kun hän nyt mielessä pyörii.


Nyt hautaudun sohvalle enkä nouse vasta ku yöllä siirtyäkseni sänkyyn. Moidos.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Ystävämme Eino

Terveppä terve. No ei vainkaan, täsä mittään terveitä olla.
Lentsunperkele ei taho parantua. Leikkaukseen on 4 päivää ja sillo pitäs olla iskussa. Tässä on nyt menny vajaa pari viikkoa, muistaakseni, potiessa. Muuten tän kans pärjäis vaan ku on pientä lämpöä melkei koko ajan nii se vie voimat. Välillä tuntuu että esim. ulkovaatteiden pukemisen jälkeen pitää istahtaa hetkeksi. Tänään on sitte alkanu yskittää. Cool. Luotan kuitenki siihen että torstaina kaikki on hyvin ja jos ei oo nii se on sitte voi voi. Eletään toivossa.

Raportti perjantain hoidosta kuuluu nii että poisto oli 2 litraa. alkuun oli enempi mutta ne paineet. Kuukausikokeissa hb oli taas säälittävä 80 joten Mircera eli epo, tuplattiin. Nyt sitä menee 2xkk ja kerran viikosa dialyysissä rautaa.
On tullu nukuttua viime aikoina. Toki tuo tautiki jo pelkästään väsyttää mutta matala hb päälle nii ohan se varma että uni maistuu. Niinpä oonki nukkunu hyvilä mielin.
Täsä kuva tältä aamulta mökillä ku koiruliinin kans kuunneltiin myrskyä. Koira juoksi into piukasa aamulla aaltoja kiinni rannasa ja näytti kovasti tykkäävän kevyestä tuulenvireestä. Mönkijällä ku ajettiin nii piti työntää pää sivulle siten että tuuli kävi naamaan. Ihme epeli. Sitte se myöski päikkäreille ku alettiin, kävi mun päälle nukkumaan mikä taitaa olla ihan tavatonta. Ehkä se halus, kuten kuvasta näkyy, että siirryn pois ja päästän hänen ylhäisyytensä tyynylle koisaamaan.




Oltiin siis mökillä. Eilen mentiin päivällä kattomaan myrskyä. Mökki sijaitsee merenrannassa nii oltiin oikei aitiopaikalla bongaamassa. Vesi ei kuitenkaan noussu nii korkialle ku ennusteet lupas ja seki ennuste laski jatkuvasti mitä edemmäs myrsky eteni. Jotai metrin korkialla vesi kuitenki kävi ja se ei oo vielä tuolla seuduin paha. Keskimääränen aallonkorkeus oli perämerellä vajaat kolme metriä ja korkein yksittäinen aalto oli mitattu muistaakseni n.7.m korkiaksi. Tuulen nopeus oli parhaillaan vähän reilut 20m/s. Edes sähköt ei menneet eikä mökkitielle ollu kaatunu yhtään puuta. Tässä kuvassa ei tavallisesti näkyis vettä yhtään mutta tuo rouva ja koira näkyis ihan varmasti. Ne vähäset jäät mitä omassa uomassa oli, oli nousseet maihin.




Mietin tuossa että jos täältä kotoa, Oulun keskustasta, menis sähköt nii kyllä sitä ois ku kynsille  lyöty. En ees yrittäis jäähä kotia vaan lähtisin mökille. Sielä ku voi laittaa ruokaa, pitää mökkiä lämpimänä, peseytyä yms. ilman sähköjä. Täälä kaupungissa ei taiettas kattoa kovin hyvällä ku laittas sisäpihalle nuotion pystyyn ja alkais keitteleen nokipannukahvia ja laittaan ruokaa.
Tästä voiki päätellä että oon maalainen joka asuu kaupungissa. Jos vaan fysiikka antais periksi, asuisin jossai rauhallisessa paikassa ja pitäsin muutamaa elukkaa, ois ryytimaata, pottupeltoa, marjapensaita, meri vieressä yms. mukavaa. Nyt ku tilanne on kuitenki tämä, on mukava käyä mökeillä olemassa ja toteamassa että ei mun fysiikalla pysty. Ja toiseksi, ehkä mää oon kuitenki vähän liian laiska moiseen elämään.

Sormet alkaa tottua uuteen haitariin ja joka kerta ku ottaa sen syliin, löytyy vähän helpommoin oikiat sävelet. Saa nähä mitä ope sanoo ku oon vähän soveltanu tuota sormitusta. Osaksi siksi että sössin ite sen minkä ope kirjotti nuotteihin ja toiseksi siksi, että mun mielestä sormet yltää paremmin jollai toisella sormituksella. Ens viikolla on seuraava tunti ja sitte tulee tuomio.

Huomena on iltavuoro dialyysiin mikä on ehkä vähän huono homma. Pitäis leipoa huomena ja saa nähä miten se illalla huimaa. Onneksi leivpomiset voi hätätapauksessa siirtää tiistaiaamuun mutta ei sen pidemmälle.

Toivottavasti myrsky ei oo aiheuttanu korvaamatonta tuhoa kellekään. Son moikka!

torstai 14. marraskuuta 2013

Hyi hyi, Leena. Tuhma tyttö!

No nii. Torstai on toivoa täynnä, väittävät. Toivoa se on epätoivoki mutta onneksi sydän on täynnä sitä toista toivoa.
Ystävän kanssa tuossa poristiin torstain teeman mukasesti toivosta. Eka kerralla dialyysissä ollessa uskoin naiivisti että kaikki menee hyvin ja että siirtoon pääsee pian. Nii siinä käviki että kaikki meni hyvin, just niinku oppikirjoissa ja onnellisissa lopuissa vaikkaki tuli muutama viikko siirron jälkeen akuutti hyljintä. Seki meni ohi kolmen päivän tehostetulla kortisonihoidolla. Ja vaikka olin saamassa äitiltä munuaisen, olin jonossa koko ajan.
Tällä toisella kertaa on vähän karissu se naiivi usko siihen että kaikki menee hyvin. Tai usko on tallella mutta totuus on ollu toisenlainen. Ei oo menny ihan putkeen nää hommat mutta täsä sitä edelleen, hyvissä voimissa ja sydän toivoa täynnä katellaan päivä kerrallaan.
Mulla on jostai syystä ihan älyttömän vahva tunne siitä että vaikka Strömsössä ei ikinä tulis näin paljo pieniä ja isompia takaiskuja ku mitä tässä on nyt tullu, saan siirteen melko pian. Etten joutuis kauaa jonottamaan sitä ku lopulta joskus pääsen jonoon. Liekö se toivo on nii vahva että se tuntuu jo todelta.

Siitäpä päästäänmi tähän päivään.
Kävin aamulla silmälääkärissä saamassa injektion silmään. Mennessä mietin ruiskepiää ja arvoin siinä että arvaiskohan ottaa kahvin kans sellasen. Viimeviikolla otettiin kuukausikokeet ja ne oli hyvällä mallilla. Fosforit oli hyvät ja kalium oli melko matalalla joten mikäpä siinä sitte. Valikoin pitkään leipää ja se tuntu jotenki juhlalliselta ja samalla rikolliselta. Joku vanhempi rouvashenkilö näytti hieman närkästyneeltä ku hyppäsin tiskiltä toiselle kattelemassa parhaan näköstä leipää ku tietysti ajattelin että ku tämmönen juhlahetki on, on sen oltava täydellinen. Tai no... you get the point.
Se oli kaunista. Suorastaan runollista. Leipä ei ollu edes niin nätti ku mitä dialyysissä saa. Tämä yksilö oli liiskaantunu muovin sisässä ja vähän vettyny mutta maku oli ihana. Ei se tainnu ihan tummista tummintakaan olla mutta ajoi asiansa. Sen jälkeen on ollu tosi hyvä fiilis koko päivän. Se ei taida johtua rukiista eikä varsinkaan silmästä mutta se tunne ku voi tavallaan hyvällä omallatunnolla tehä syntiä. Sen verran minussa on sitä lammasta että heti kotiin tullessa otin kalkkitabletin ja päälle Resoniumin että kalium imeytyy kehosta. Mutta mikä fiilis yhestä pienen pienestä leivästä! Suosittelen jokaiselle pientä kapinaa sillon tällön, kunhan se ei loukkaa ketään.


Eikä se tän päivän syntilista siihen lopu. Ostin kaupasta piimää. Maitotuotteita saa syyä kaks desiä päivässä joten ei tässä mitään hätää oo. Kunhan vaan malttasin pysyä siinä määrässä ja jos en, nii tiiänpähän olla ostamatta jatkossa sitä.

Nautitaan ruuasta ja noustaan välillä barrikadeille!

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

My Giuliette petite

Siinäpä meni joutuin muuan päivä. Sunnuntaina oli isänpäivä ja niinku joku on ehkä jo huomannu, mulla on hieman omalaatunen logiikka. Niinpä me Sannan kans käytiin isänpäivänä nauttimassa smoothiet Antellin kahvilassa ja mentiin äitille syömään. Tässä todistusaineistoa.




Mentiin pikkunälän riivaamina kahvilaan ja kuinka ollakaan, brunssi oli ihan ylihintanen eikä tarjonta muutenkaan ollu just siihen himoon passeli. Niinpä otettiin smoothiet vaikka ei ne nuokaan ihan kauheen houkuttelevalta näytä. Juhlapäivänä muovikiposta herkkua. Wot? Noh, ei siinä mitään. Hyvälle maistu sen jälkeen ku ostamani mustikkasmoothie oli todettu mustaherukkasellaseksi. (ja joka on kielletty multa, runsaan kalium-pitoisuuden vuoksi) Seki onnistu kuitenki vaihtaa dialyysipotilaalle suopeampaan vaihtoehtoon. Sitte mammalle syömään ja koiran kans leikkimään.

Maanantaina dialyysi meni ihan jees eikä muistaakseni huimannukaan. Lähin hoidon jälkeen isän luo Keminmaahan ja sielä kotiuduin tänään aamulla.
Oliki jännää ku sain tänään ensimmäisen soittotunnin mulle uudella haitarilla. Entinenhän oli pianohaitari mutta hankin keväällä näppäinhaitariin. Piti alottaa jo syksyllä soittotunnit mutta ei mun voimat piisanneet sillon vielä. Enkä kyllä päässykään mihinkään kansalaisopistoon vaikka soittelin tästä nämä maholliset paikat. Pitää koittaa tammikuussa uuestaan.
Äiti makso mulle muutaman yksityistunnin nii että pääsen alkuun tuon soittimen kanssa. Olihan sitä mukava hiplata ja koittaa vähän jotai mutta kyllä se vaan kovasti vaatii treeniä että jouhevasti saa jotai tunnistettavia säveliä palkeista puristettua. Oon päättäny että ku opin sottamaan pianohaitaria kohtuullisen helposti, opin kyllä tuonki.




Soittotunnin jälkeen kiireen vilkkaa dialyysiin. Tavoilleni uskollisesti alotin tietysti liian suurella poistolla eli 2.5 litralla. Äkkiä sitä kuitenki laskettiin 2.2:een ku paineet alko laskea. Lähtiessä paineet oli 115/58 ja pääsin kotia ongelmitta.
Tää on kyllä ihme lentsu. Nenä on tukossa ja aivastuttaa mutta ei tässä mittään räkäshowta kuitenkaan oo. Olo on nuutunu eikä oikei taho jaksaa mitään. Saapa nähä, viikko aikaa sairastaa. Luotan siihen että kaikki on hyvin torstaina ja päästään sovitulla aikataululla leikkaukseen.

Koitetaanpa olla ihmisiksi ja säästyä kaiken maailman lentsuilta!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivä

Hyvää isänpäivää, erityisesti omalle isälleni! Myös kaikille muille isille, isiksi tahtoville, aikoville, isänmielisille ja niille jotka eivät koskaan saa tai saaneet tulla isiksi.


lauantai 9. marraskuuta 2013

`On yö kirkkaampi päivää valopisteet taivaalla liukuvat aamuun`

Jees, hyvä meininki. On puoliyö ja heräsin tunti sitte päiväunilta.

Lentsu pitää otteessaan edelleen. Onneksi yöt saa nukuttua ihan kohtuuella. Ruoka ei oo maistunu muutamaan päivään oikei kunnolla. Dialyysissä tänään kuitenki maistu ja söinki kaikki ja vähän päälleki.
Hoito meni hyvin. Päivällä iltavuoroon lähtiessä jännitti että olinkohan aamulla ottanu verenpainelääkkeen. Sitä ku ei kannata syyä samana päivänä ku on hoito koska hoito laskee paineita ja toisekseen dialyysi puhistaa lääkeaineen kehosta. Hdoion edetessä totesin että en ollu kai sitä ottanukaan ku paineet pysy kohtuudessa. Poisto oli 1.8l ja muuten tunnit meni torkkuessa.
Keskiviikkona otettujen kuukausikokeiden tulokset sain tulostettuna mutta ne jäi dialyysiin, niinku jäi myös rillit ja vitamiinit jotka otetaan aina hoidon jälkeen, ottamatta. Siinä ku tuli vähän kiire ku taksikuski tuli huuteleen. Nepä löytyy sieltä sitte maanantaina ja onneksi kotona on toiset ja vielä kolmannetki rillit jotka tosin on hukassa.
Maha voi taas paremmin. Oon koittanu miettiä pääni puhki mistä se vois johtua. En oikei usko tuohon laktoosivammaankaan. Tällä hetkellä pääepäiltynä on joku verenpainelääkkeen ainesosa. Ei oo tarttenu parina viime viikkona syyä ku sillon tällön sitä ja maha on ollu parempi. Tuo lääkeaine se ei oo ku oon syöny sitä kauan. Nyt ku lääkevaihto on maholista ja valmistaja saattaa olla eri ja tietysti lääkkeessä käytetyt apuaineetki toiset, vois se olla jotai sellasta. Tää kuulostaa ehkä hiusten halkomisela mutta joku todella pieni asia sen täytyy olla ku mitään muuta mahollisuuksia en nää enää. Mahaa on tutkittu kahella sairaalareissulla eikä mitään sellasta oo löytyny mitä vois syyttää. Tai sitte kaikki riippuu vaan tähtien asennosta. Who knows.

Vähän on ilmassa sellasta mielen mataluutta. Oon miettiny kovasti sitä kotidialyysiä. Onkohan se oikiasti sittekään nii ihanaa ku mitä mää kuvittelen.
Nyt ku on ollu pakko lähtä kotoa pois ja dialyysiin, on se ollu mukavaa ku on ollu rutiineja. Etenki ku oon tämmönen kotihiirulainen enkä poistu kotoa jos ei oo pakko. Jos on jotai ahistusta tms nii vielä hankalampaa on lähtä kotua minnekään. Nii että käyköhän tässä nyt nii että hautaudun kotia ihan tyystin. Jos ne kaikki avuntarjoukset on vielä voimassa nii pyydän että tulkaa käymään kylässä! (oon varma että mun sisko pyyhkäsee tänne heti ku lukee tämän ja vanhemmat pyytää mökeillensä/koteihinsa käymään)

Tänään oon pitäny välipäivää verensokerin jatkuvassa mittauksessa. Oon toki mittaillu mutta en nii tiuhaan ku ed. vuorokautena. Yöllä mittasin kerran ja kahen yön perusteella jo huomaan että yöksi pitää nostaa basaalia. Nyt sitä menee klo.00.00-04.00 0.45ky/h ja 04.00-24.00 0,6ky/h.

Pää jumittaa jo sen verran että taian lopetella tältä kertaa. Sen verran kerron ens viikon ohjelmasta että tiedossa on uutta ja jännää vaikkaki toisaalta vanhaa, tuttua ja mahottoman mukavaksi todettua. Se liittyy musiikkiin ja siihen liittyy muuan mystinen italialainen kaunotar.


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

The Päivä ja muita höpötyksiä

Heti kärkeen pitää kertoa että katetrinlaittoaika on nyt varattu ja se on 21.11. Se tehään päiväkirurgisena toimenpiteenä ja jos kaikki menee hyvin, pääsen samana päivänä kotia. Siitä parisen viikkoa nii voi alottaa kotihoidot. Uuh, on sitä ootettuki! Tää loppuaika menee varmasti joutusasti ja ihanaa ku nyt on jotai konkreettista mitä oottaa, jotai sovittua.
Sitte niitä muita kuulumisia.

Tänään otettiin kuukausikokeet. Sen vähäsen mitä niistä jo sain tietää on crp ja hb. Hb oli 80. Ihan surkia lukema! Tänään pitää laittaa kuukausittainen epo täälä kotona. Crp oli ollu maanantaina 32 ja tänään enää 19. Jännä homma ku mulla oli aamulla vähän kuumeinen olo mutta lämpö ei ollu ku tasan 37. Kai se on tää romuska mikä sitä lämpöä ja ehkä crp:täki nakkelee. Toivottavasti paranee pian ettei menis tuo katetrinlaitto mönkään.
Tänään ois saanu jo influenssarokotteen mutta en ottanu sitä vielä ku oon kipiä. Joku toinenki rokote annetaan myöhemmin, en vaan muista mikä.

Poisto oli tänään 2.5l ja hoito meni hyvin. Aluksi arteriapaine oli koholla ja siinä piti vähän säätää puolia, kumpiko antaa paremmin, vena vai arteria ja ku se selvis, loppu meni ilman yhtäkään hälytystä. Edes huimausta ei tullu ja paino oli lähtiessä 52.5. Paineet oli myös ihan hyvät vaikkaki sitte myöhemmin polilla vähän huimas.

Kävin jalkahoitajalla ja diabeteshoitajalla. Katottiin Hba1 joka oli noussu entisestään. Ärsyttävää ku olin saanu verensokerit hyvään tasapainoon nii sitte alko tää show joka on heittäny kaikki ihan persiilleen. Sokerit huitelee missä sattuu ku ruokahalu on nii hyvä. Perusinsuliinin eli basaalin tarvekaan ei oo ihan tarkalleen selvillä. Senpä vuoksi nyt pitää seuraavat kaks viikkoa tehostetusti kattoa sokereita, ennen ja jälken ruokailun ja muutamana yönäki herätä mittaamaan. Kohta taas kaikki muuttuu ku alotan kotihoidot ja mahollisesti sama tehostettu seuranta uuestaan. Blaah.
Väitän osaavani hoitaa ittiä ja kohtuudella tieäväni miten mun kroppa toimii noitten hiilari- ja insuliinihommien kanssa. Tämä nykynen tilanne on niinku tekis uutta tutkimusta. Vanhat tutut palikat (liikunta, hiilarit, insuliini) pitäs nyt saaha uuteen toimivaan järjestykseen. Harmi vaan että kaikki pieleen menneet kokeilut yms. saan ite tuntea nahoissani.
Puhuttiin diabeteshoitajan kans hoitomotivaatiosta ja omahoidosta. Dianeteksen hoitoa ku ei voi koskaan jättää taka-alalle, se on mukana aina ja iänkaikkisesti. Mitään ei voi tehä eikä minnekään lähtä ajattelematta sairautta. Esim. että onko sokeria mukana, voiko sieltä minne oon menossa, ostaa syötävää tai missä tahansa koskaan syön jotain, pitää laskia hiilarit. Se on jotenki jo nii vahvasti minussa että en edes ajattele asiaa, paitsi kun siitä tulee puhetta jonkun kanssa. Kyllä mulla on mielestäni hyvä hoitomotivaatio mutta joskus käy nii että en mittaa pariin päivään sokereita. Se on mun kapinani mutta sillonkaan en jätä laskematta hiilareita. (jotka pitää laskia siksi että tiiän paljonko pitää bolustaa eli laittaa insuliinia)
En oo tainnu ees sanoa mutta mullahan on insuliinipumppu, ollu pian kaks vuotta. En antais sitä mistään hinnasta pois enää nyt ku sitä oon oppinu käyttämään. Mulle se sopii mahottoman hyvin ja öiset hypoglukemiat, eli matalat sokerit, on jääneet vallan pois. Välillä meno kävi jo nii villiksi aamuöisin että sai olla tämän tästä soittamassa ambulanssia tykittään glukoosia suoneen ku ei omin voimin tilanne tasaantunu. Ne on nyt jääneet kokonaan pois ja oon alkanu rohkiammin laittaa insuliinia ja korjaamaan sokereita. Pumpun avulla voin bolustaa 0,1 yksikön tarkkuudella insuliinia mikä on ihan mahtihomma kun oon herkkä insuliinille. Aiemmin oli käytössä lasten kynä jossa pienin mahollinen määrä laittaa oli 0,5 yksikköä ja se oli jo monesti liikaa joten mieluummin jätin laittamatta ja kestin vähän koholla olevat sokerit. Tai kikkailin syömällä vähän jotain ja laittamalla puolikkaan yksikön. Kauheeta säätämistä ja hypojen pelkäämistä. Nykyään on nii helppoa pumpulla hoitaa kaikki.
Tämmönen se on


Tuossa vasemmalla on kaukosäädin joka on samalla verensokerimittari, ja oikealla pumppu ja ne juttelee keskenään bluetoothin avulla. Kake on 10cm korkea ja se kulkee taskussa tai kassissa ja pumppu suunnilleen saman kokonen. Se on sellasessa kangaspussissa joka roikkuu rintsikoista, mulla yleensä toisessa kainalossa eikä sitä kyllä huomaa jos ei oo jotai tyköistuvaa päällä.

Täsäpä näitä jorinoita taas. Katsellaan jos ei mykiöt matäne!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Hyviä uutisia!

Oon viittä vaille poksahtaa riemusta nytte!

Aamulla menin hoitoon ja se alotettiin normaalisti. Hetken päästä kone alko huutaa ja siinä sitte vaihdettiin letkujen paikkoja ja ku lopulta kone ei lakannu huutamasta, huomas hoitaja että veri on hyytyny letkuihin.
Mulla oli tänään eka kertaa hepariinin tilalla sitraattia ja se ei toiminukaan niinku piti. Lääkäri määräs hepariinin takas, vaihettiin letkut ja alotettiin hoito uuestaan ja loppu meniki nätisti. Tietysti siinä sitte vähän säikähin ennenku selvis se syy, että mitä jos tuo rinnan katetri menee nyt tukkoon. Pitääkö tässä vielä muutamaksi päiväksi/viikoksi laittaa uus toiselle puolelle. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja ehotin että mitä jos laitetaan lähete kirralle vatsakalvokatetria varten. Kun tuo jalkaki näyttää jo niiiii hyvältä. Lääkäri tuli siihen ja katto mahan, totes sen katetrikelposeksi ja niinpä lähti pyyntö tänään kirralle ja nyt ootellaan aikaa. Kuulema ehkä noin parisen viikkoa saattas mennä. Nyt vaan kovasti toivomaan että flunssat ja muut kulkutaudit pysyttelis poissa nii pääsis tämä elämä asettumaan aloilleen.

Mahtuu tähän päivään vähän kakkaaki. Nenän limakalvot molemmista sieraimista on ottaneet itteensä kylmästä ja nyt ne vuotaa verta. Hain apteekista A-vitamiinisumutetta ja toivottavasti se auttaa. Autto se ainaki viimeksi. Kävi kyllä mielessä pari viikkoa sitte että pitäsköhän alkaa ravita nessua ennen ku tulee kylmät ilmat. No en sitte alkanu ja ässä sitä ollaan.
Tänään otettiin uus crp mutta se vastaus jäi kuulematta. Kai se on jo laskenu ku olo on ihan hyvä.

Tässä pitää vissiin alakaa suunnitteleen suursiivousta että saa kotisairaalan tuonne makkariin. Vähän tehokkaampi lampppu pitää hankkia ku ei taida tuosta pienestä olla oikei mihinkään. Sähköt pitää kattoa ja pitääki muuten hoitaa heti ensi tilassa. Uuh, jännää ja mukavaa!

Elekääpä liukastelko kylillä, tänne ainaki on tullu vähän lunta tänään. Moikka!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Halloween ja muuta mukavaa

Jees jees. Viikonloppu alkaa olla voiton puolella. Kaikista ennakko-odotuksista huolimatta eilisestä pyhäpäivästä, eli kauppojen kiinni olemisesta, on selvitty ilman ruumiita.
On se kauhiaa ku päääsekään kauppaan ihan joka päivä. Tai pääsee. onhan monet pikkukaupat auki joka päivä mutta just siihen omaan, tuttuun lähimarkettiin.
Noh, onpahan seuraavalle viikolle ruuat valmiksi ostettuna. Se siitä.

Perjantain hoito meni hieman väsyksissä. Lämpöä oli ja se väsytti kovasti. Otettiin crp ja se oli 22. Huomena se katotaan uuestaan mutta jospa tuo ois jo laskenu ei lämmöstäkään oo ollu tietoa perjantai-illan jälkeen.
Poisto oli aluksi 3l mutta ei pää kestäny sitä ja vähennettiin se lopulta 2.6 litraan. Ihan passeli määrä vaikka  yläpaineet oli alle sadan viimisen tunnin ajan vaikka jalat oli taivasta kohden.

Eilen oli Halloiween-partyt Kaketsulla. Puitteet oli taas kerran  huikiat ja emäntäpariskunta oli panostanu niihin kovasti.
Paikalla oli eläviä ja kuolleita ja myös myös ennustajaeukko, asiaan kuuluvine kristallipalloineen. Minä muiden muassa kävin kuulemassa totuuksia elämästäni. Täytyy myöntää että vaikka oon aika skeptinen kaiken tollasen suhteen, saatto mulla välillä vähän selkäpiitä karmia. Katottiin päälle vielä vähän Tarot-kortteja ja neki osu ainaki melko likelle.
Ehkä se kuitenki oli vaan mukava roolileikki jota on kiva muistella jälestä päin.



Arvatkaapa mitä? Join eilen itteni huppeliin. Panttasin kotona nesteitä jotta voisin ottaa boolia juhlissa. Tarkotus oli kyllä hakia Vodkaa että oisin sitä snapseina ottanu mutta nii, ku ei ollu viinakauppa lauantaina auki.
Ei känniin tarvittu ku muuan desi boolia, pari snapsia ja pari lasia viiniä. Nousuhumala oli just nii mukavaa ku muiselinki. Toisaalta, en ihmettele miksen oo juonu viime aikoina kauheesti. Ei se oo oikein mun juttu. Nää krapulapäivät etenkään. Vaikkei tässä nyt sen enempää kankkusta ookaan nii yöllä en saanu kunnolla nukuttua ja nyt tunnen suurta maailmantuskaa kaikesta. Vaan tulipahan testattua.

Yks syy miksen oo juonu liiemmin aikoihin, on se että jos mua ahistaa joku, en juo jottei se asia ja paha olo korostu entisestään. Mieluummin käsittelen kipiät asiat selvinpäin.
Illalla juteltiin kaverin kanssa viimeaikaisista tapahtumista ja purskahdin itkuun. Hyvähän se vaan on että itkee ku itkettää mutta en haluais alkaa päissään itkemään, siitä ku ei välttis tu loppua. Piti siinä jonku aikaa välttellä aihetta ja kasata ittiänsä. Vaikka kyllä mua aika pitkään vielä itketti, sain pidettyä sen sisälläni. Vaikka kuinka oon muka opetelli itkemään muitten nähden, en sitä oikein sittekään uskalla tai osaa. Vanhat tavat istuu kyllä tiukassa.

Täsäpä nämä viikonlopun kuumimmat. Toivottavasti saan kertua tällä viikolla ilouutisen jota niiiiiii kovasti ootan tapahtuvaksi. Sitä ootellessa, soronoo!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Huono päivä

Yöllä nousi lämpö ja on pysytelly alle 38:ssa koko ajan. Olo on silti ku junan alle jääneellä joten päätän raporttini kotiluolasta tähän. Palataan paremmalla aikaa.