Yöllä en saanu nukutuksi kunnolla ja heräsin seiskan aikaan valvomaan muutamaksi tunniksi. Tarkotus ku oli levätä kunnolla että lähtis tää tauti ja oisin torstaina kunnossa katetrinlaittoa varten.
Olo oli kuumeinen ja sitä oliki sitte puolen mittarin verran. Tarkotus oli tänään leipoa ja kahvittaa huomena ystäviä ku on mun synttärit. Ei ihan kauheesti napannu lähtä ennen dialyysiä kauppaan ja toiseksi ku takaraivossa jyskyttää se torstai, että pitää olla kunnossa. Niinpä peruin leipomiset, kahvittelut ja todennäkösesti siirrän vielä keskiviikon kokemuskoulutuksenki jotta voin keräillä voimia eikä se leikkaus vaan siirtyis ku onhan sitä nyt ootettu jo 5kk. Vaikka toisaalta, ei tässä nyt muuan viikko enää tunnu missään eikä mitään peruuttamatonta oo vielä tapahtunu. Vaan ku on tuo joulu ja kaikki nii ois kiva että ois jo sillon kone kotona nii vois joulunaki olla melko lunkisti eikä juosta sairaalassa. Dialyysin tarve ku ei kato onko arki vai pyhä.
Näin yöllä sellasta unta että kieltäydyin menemästä dialyysiin ku pelkäsin että lääkäri laittaa mut osastolle oottamaan crp:n tuloksia. Noh, se oli vaan unta ja crp oli tänään 21. Otettiin varalta veriviljelyt ja siitä nyt riippuu koko torstai. Pietään käsiä, jalkoja ja varalta vielä silmiäki ristissä että labrasta ei kuulu mitään!
Dialyysi sinällään meni ihan hyvin. Poisto alotettiin kahella litralla mutta sitä lisättiin parilla desillä eli 2.2l oli lopullinen poisto. Paineet kesti hyvin, mitä nyt kotia tullesa vähän näky tähtiä.
Muuten dialyysi oli vähän ahistava. Potilastoverilla ei ollu kaikki ihan hyvin ja sitä tauotonta huutoa piti kuunnella neljä tuntia.
Siinä ku lopeteltiin hoitoa, juteltiin hoitajan kans joulusta. Hän kerto kuinka tykkää laittaa joulua ja lapsuutensa joulukuusenhakutraditiosta. Kysy että tykkäänkö mää ja vastasin että no en oikeestaan. Hoitaja kysymään että miksen. Vastasin että siskon kuoleman jälkeen joulu on muuttunu mukavasta ahistavaksi ajaksi. Liikutuin itkemään ja kokosin itteni melko joutuin ja juteltiin hetki Anusta ja kuolemaansa liittyvistä asioista. Sitte lähin oottamaan taksia ja aloin poraamaan uuestaan ja nousin taksiin niiskuttaen. Koitin taas olla skarppina mutta kyllä se alahuuli jatkuvasti väpätti. Kuski kysy että haluanko puhua ja että josko se helpottais. Sanoin vaan että kaikki on hyvin ja että päivä on ollu vähän huono. Niinku onki; Huono yö, lentsu, ahistus, perumiset, jännitys siitä saanko katetrin to ja sitte vielä nuo jouluasiat. Jospa huomena ois parempi päivä.
Laitetaan tähän nyt vielä kuva Anusta, kun hän nyt mielessä pyörii.
Nyt hautaudun sohvalle enkä nouse vasta ku yöllä siirtyäkseni sänkyyn. Moidos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti