Mökkilomalla

Im back - Olen selkä. Ehhehe!
Oon ollu Sannan ja koiran kans mökillä. Sanna oli viikon meän kans, ja palas sitte kaupunkiin töihin. Minä olin melkein kaks viikkoa, ja koira tietysti kans.

Lähtöä edeltävänä iltana söin tuliaisiksi saamani jäätelöpaketin, sellasen puolen litran törpön. Aika äkkiä nukkumaanmenon jälkeen tajusin, että mahavaivat liittyy vahvasti maitoon. Koko yön ajan piti nousta röyhtäileen. Röyhtäykset ei ollu mitään tavallisia, vaan ne kupli mahasta asti, niinku viimiset pari kuukautta olivat tehneetki. Maha turpos ku pullataikina, ja maha meni aamuyöstä sekasin.
Oon koittanu olla täysin maidottomalla kuurilla, ja maha on kyllä rauhottunu aika hyvin. Pieniä mokia sattuu, ja niistä saan kärsiä seuraukset. Esimerkiksi eipä tullu mieleen, että petunalastut saattaa sisältää pienoiä määäriä maitoproteiinia. Pientä epävarmuutta kuitenki on, että onkohan se nyt pelkästään maito, mutta katotaan tässä pikkuhiljaa. Se jatkuva ripulointi on kuitenki jääny, joten oikialla tiellä ollaan.

Eka viikko mökillä meni mukavasti. Meillä tuli sellanen rutiini, että ku Sanna aamuihmisenä heräs aiemmin, hän käytti koiraa joka aamu pitkällä lenkillä potkurin kans. Minä sitte päivällä tein pikkulenkkejä tien päähän ja omaan rantaan, ja koitin liikuttaa mahollisimman paljo. Heittelin sille lumipalloja hankeen, ja koira juoksi hiki suussa niitten perässä umpihangessa, nakkelin palikoita eli ruokaa, ja potkuttelin hoodeilla. Mukavaa oli olla ulkona, täälä kaupungissa se ku ei oo läheskään sama asia.
Kelit oli kohtuulliset. Yhtenä päivänä paisto aurinko, ja se päivä me oltiinki pääsääntösesti sisällä, ku käytiin sukuloimassa. Yhtenä päivänä aurinko alko paistaa iltapäivällä, ennenku laski kokonaan. Kerran sato vettä ja kerran lunta. Muuten oli sellasta nuhjusta, pikkupakkasta mutta enimmäkseen lämpöasteita.
Lumet tuli katolta onneksi jo heti alkupäivinä. Mua aina pelottaa, ku koira juoksee ikkunan alta, ja joskus jää siihen istumaanki, että jos se jää katolta tulevan lumen alle. Onneksi sitä ei tarvinnu nyt pelätä, ku lumet tosiaan tuli alas
Vieraita kävi muutaman kerran; isä kävi oleen yötä, serkun lapset äitinsä kans ja olipa meillä myös illaistujaiset. Oli kutsuttu pari serkkua puolisoineen, ja yks ystäväpariskunta. Tehtiin ruokaa, otettiin parit lasilliset ja istuttiin grillikodassa savustumassa. Mun takki haisi savulle vielä kotia tullessa, vaikka se mökillä oliki ollu kaks yötä ulkona tuulettumassa, ja tietysti joka päivä päällä ulkona.

Tässä tyylinäyte, miten niitä tien pieluksia haistellaan. Tommosia kauheita rooppeja tuo kaivuri kaivo joka paikkaan. Siinä on Hiukeessa käyville ihmettelemistä, että mistä moiset roopit on syntyjään.

Ois ollu mahollisuus jäähä mökille vielä sunnuntaihin asti, mutta ei. Pakon eessä on myönnetävä, että mun fyysinen kunto ei kestä enää yksin siellä olemista. Ainakaan talvella. Suurimpana syynä on nuo mun vaivaset jalat. Kun ei voima eikä tasapainoa oo, on kaikki tekeminen monin verroin hankalampaa. Joku pikkuasia, esimerkiksi puitten hakeminen, on melkonen urotyö mulle. Jalat oli jatkuvasti solmussa ja maitohapoilla, ja parin huonon yön jälkeen oli pakko myöntää, että ei tuu mitään, ei jaksa. Kyllä mää silti puita hain, vähän hitaammin vaan. Pukkasin halkokorin potkurilla nii pitkälle ku pystyin, ja kannoin lopun matkan sisälle. Kyllä siellä pärjäis jos pakko ois, mutta ihan mahottoman vaivalloista se kaikki oli. Sannan lähtiessä siirryin vintistä alas nukkumaan, että saan tyhjennettyä pissa- eli dialyysinestepänikän päivittäin. Sanna hoiti nestepussit ja ätteet, nii että sikäli pääsin vähällä. Ku jäin yksin, piti ne hoitaa ite, ja se tuntu työläältä. Kotona ku marjo hoitaa kaikki nuo hommat.
Kävin monena päivänä naapurissa porisemassa, Sannan kans käytiin Kuivaniemen mökillä hakemassa kamoja, ja samalla reissulla käytiin myös Kuivaniemen Neste Nelosparkissa syömässä. Suosittelen lämpimästi, hyvää ja halpaa lounasruokaa.

Koiruus näytti viihtyvän aika hyvin, mutta oli jotenki alavireinen. Luulenki, että se kaipas kotiväkeään. Välillä se vahtas tiukasti merelle. Se ku on tottunu siihen, että oottaa äitiä mereltä, ku äiti siika-aikaan paljo kulkee kalalla. As yöu see, koira näyttää hieman alakuloselta.

Toivottavasti äiti ei lue tätä, ja jos lukee, lopeta tähän!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ajattelin, että otetaan koiruus matkaan lentolentälle emäntää hakemaan, josko se siitä sitte ilostuis taas. Kovasti se oli innoissaan, ku vietiin se kotiinsa eilen. Tyyppi alko pyöriä autossa levottomasti muutama kilsa ennen kotia, ja ku noin kilometrin päähän päästiin, alko häntä heilua ilosesti.

Tästä tuli nyt tämmönen koira-aiheinen postaus, mutta miksipä ei, ku sitähän se on pari viikkoa ollu, yhtä koiruutta.
Oon kyllä nauttinu joka ikisestä hetkestä mökillä. Mukavaa oli päästä kotua pois, vaan oli eilen mukava tulla takaskin. Soittotunnilla en käyny kahteen viikkoon, ku oli tuo ranne kipiä. Viime maanantaina en sitte malttanu lähtäkään, ja ens viikko on hiihtolomaa. Tuli pitkä pätkä ilman haitaria. Käsi on nyt parantunu, joten sillä kestää soittaa taas. Meni kolme viikkoa että se parani.

Telkkaria en oikeestaan kattonu ollenkaan, joten nyt on boksi täynnä kaiken maailman katottavaa. Alanki tyhjentään sitä nytten.
Palataan asiaan, ja nauttikaahan keväästä ja lauhoista ilmoista. Moikka!