keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Elämä on laiffii, paitsi jos sen joutuu elämään ilman kahvikermaa

Hellos, ja mukavaa keskiviikkopäivää. Just sitä päivää, ku hoitovälinejakelu on kiinni, ja jolle olin suunnitellu käyntiä nimenomaiseen paikkaan. No tää ei ollu ollenkaan eka kerta, etten muista aukioloja. Onhan se sentään kolmesti viikossa auki, ja mun muisti kykenee hallitteen vaan kas muistettavaa asiaa kerrallaan. Koitamma huomena uuestaan sitte.

Kevättä pukkaa, ja tänään tehtiinki jo Marjon kans alustavia suunnitelmia partsin laittamiseksi. Siitä tulee hieno! Ja mukava.
Oon monesti aatellu, että oon saanu kyllä nii helmen avustajan, että alta pois. Marjo on sisustanu täällä, mua ku nuo sisustushommat oo koskaan kauheesti kiinnostaneet. Lisäksi hän on ommellu mulle juttuja, ja ompelee parvekkeelleki tarvittavia juttuja. Vie mua ulos, osaa kattoa tätä asuntoa sillä silmällä, että miten mun ois helpointa ja parasta liikkua ja muutenki toimia. Asuu lähellä, ja ollaan sovittu, että jos täällä sattuu vaikka dialyysinestekatastrofi ilta-aikaan, voin soittaa hänet hätiin. Ynnä muuta kaikkia, mitä  en ite ees hoksaa, hän hoksaa. Koskaan ei hanskat tipu käestä sen vuoksi, että työaika päättyy. Hän tekee hommat loppuun, mitä on alottanuki. Henkilökemiasta puhumattakaan.
Tärkeintä tässä on kuitenki se, että minä en koe oloani kiusalliseksi, vaikka täällä joku toinen häärää. Saan tuntia oloni turvalliseksi, juuriki sen vuoksi, että tiiän, että voin pyytää hänet puun, olipa työaika tai ei. Vähän niinku mummelin turvaranneke.

Tähän väliin tulee kuva eilisestä ruuasta. Mulla on melko yksinkertanen maku, eikä ruoka sinällään oo koskaan ollu mitenkään tärkiäsää roolissa mun elämässä. Se on sitte eri juttu se, ku syyään porukalla. Se on hieno ja tärkiä sosiaalinen tapahtuma, josta tykkään kovastiki. Mutta kuten näätte, ei täällä mitää kurmeeta syyä.




Siinon toissapäiväsiä pottuja, sipulia ja kinkkua pydärin muodossa. Salaatteja oon laiska erikseen tekemään vaikka niistä tykkäänki,  nii nakkelen rehuja sellasenaan lautasen reunalle. Ajaa saman asian, mutta kertonee siitä yksinkertasesta mausta.
Illalla ku aloin peseen kurkun siivuttajaa, riipasin peukalon pään halki. Siitä se show synty.
Syön nykyään Plavixia, mikä estää verta hyytymästä. Verta valu kaks tuntia, ja väsytti jo kovasti ja aattlin, että en valvo koko yötä valuvan sormen kans. Paketoin sen, ja yöllä ku heräilin, tunsin että koko paketti oli läpimärkä. Aamuksi vuoto oli hyytyny, vaan paketti sormessa oli kauttaaltaan veressä, ja kuivunu kovaksi koppuraksi. Ei siinä normi elämässä ois mitään haittaa, mutta nyt ku pitää läträtä noitten antibioottien kans, ja desinfioida käsiä jatkuvasti, ja vielä laittaa antibiootit pussiin sellasen pienen letkun kautta pienelllä ruiskulla, nii se pelottaa, että jonneki pääsee basilleja.
Tänään tehtiin Marjon kans kasvissoseleittoa. Se on ihan mielettömän hyvää, vaan etenki nyt pitäs väälttää sitä. Nesterajotus on sen verran tiukempi nyt, että keittoruoka ei oo parasta mahollista. Pitää koittaa hillitä ittensä. Oon pyrkiny pysymään alle litrassa nyt tän käsinvaihdon aikana. Sillä lailla ei kerry turvotusta, ja saan kuitenki syötyä ja juotua sen, mitä tartteeki.
Tässä kuva tän päivän ruuasta, ja linjassa pysyen, yksinkertasta.




Kyllä sitä on heikko jonkun addiktion eessä. Nyt ku oon ollu maidottomalla jagluteenittomalla linjalla, on tää ollu aikamoista vuoristorataa. Mieli tekee sitä ja tätä, ja välillä oon kyllä ottanu jotai, jos on oikein tehny mieli. Niinku esimerkiksi keksejä ja näkkileipää. Maitoa on tehny mieli ihan järettömästi, mutta sitä en oo vielä juonu. Sen sijaan kahvista on tullu ongelma. Musta kahvi ei oo mun mieleen, eikä maidon korvikkeetkaan tietenkään oo sama asia. Niinpä tänään taivuin, ja ostin kermapurkin. Ostin myös Twixin, ja tänään aion herkutella illalla. Kermaa kahvissa aloin käyttää sillon, ku alotettiin dialyysit. Maito oli hemodialyysissä ollessa kielletty, joten jotain piti keksiä maitopurkin tilalle jääkaappiin. se oli sitte kerma, ja on jääny tavaksi. Nyt palataan samoille linjoille, jos maitoa ei voi juua, sitä ei myöskään voi ostaa tänne.

Aamulla ku heräsin, olo oli melko ohkanen. Pyörrytti ja oli jotenki heikko olo. Mittasin verenpaineet, ja ne oli 92/56. Pistin aamulla myös sen epon, joka ois pitäny pistää jo alkukuusta. Hemoglobiini ku oli manantaina 90, nii jospa se siitä nyt vähän nousis. Tosin tää  tulehduski laksee sitä. vaikka eletään jo iltapäivää pitkällä, ei paineet oo kohonneet. Oli tarkotus käyä Marjon kans käveleen vähän matkaa, mutta tyydyttiin siihen, että käytiin kaupassa, ku ei tahtonu jaksaa.
Voimaa pitää ehottomasti kuitenki kerätä, ku varasin uimahallilta soveltavan liikunnan osastolta sähköavusteisen tandemin. Sillä pääsee vähemmälläki voimalla eteenpäin. Lisäksi varasin kesäksi tavallisen tandemin. On mulla itellä tavallinen pyösrä, mutta en oo ajanu sillä kesän -13 jälkeen. Sillon tehtiin se ohitus, ja ku rintalasta oli halkastu, en ottanu sitä riskiä, että menisin nurin pyörällä. Ku oon sairastellu nyt paljo muutaki, on voimat yleensäki nii vähissä, että en uskalla nousta pyörän selkään. Niinpä siihen on oiva ratkasu tuo tandem.

Tässäpä nämä tällä kertaa, palataan taas. Moikka!

3 kommenttia:

  1. Hyvä henkilökohtainen avustaja jonka kans kemiat synkkaa, on kyllä painonsa arvoista kultaa! Äiskälle aikoinaan moista etsineenä, monenlaisia tyyppejä tuli vastaan.

    VastaaPoista
  2. Näin on. Sillon ku haastattelin ehdokkaita, Marjon kohalla tuli heti hyvä ja rauhallinen olo. Siinä hetkessä tunsin myös, että tää ihminen kestää varmasti sen, jos mua joskus kiukuttaa tai turhauttaa. Hyvin on kestäny :)

    VastaaPoista
  3. Ei ole varmasti helppo osa kummallakaan, avustajalla eikä potilaalla. Sulla on käyny mahtava tuuri ku oot saanu ihmisen, joka selvästikin on kutsumusammatissaan! :-)

    VastaaPoista