lauantai 4. lokakuuta 2014

Kivenpyörittäjän kaverina

Meitsi on lähinnä chillaillu viimeaikoina. Mikäs tässä ollessa, ku asiat tuntuu olevan mallillaan.

Avustaja-asia on edenny hakuvaiheeseen, ja ens viikolla aletaan Sannan kans haastatteleen ehokkaita. Hakemuksia on tullu mukavasti, ja uskonki, että passeli avustaja niitten joukosta löytyy. Tai onhan hakuaikaa vielä viikko jälellä, nii niistä viimeistään.
Turhaan oottelin kaupungilta sitä päätöstä avustajan myöntämisestä, sillä se tehään vasta sitte, ku saan avustajan. Jos en tällä keinoin saa, nii kaupunki järkkää sen ja siihen taas pitäs tehä erilainen päätös. Siinä syy, miksi turhaan oottelin päätöstä.

Viime viikonloppu meni mökillä Sannan, lankomiehen ja koiran kans. Ihme epeli se koiruus kyllä on. Ulkona kävi hyytävä syysmyrsky, ja tuuli oli ilmatieteenlaitoksen mukaan 19m/s puuskissa, ja koira haluaa pyörittää kiviä veessä. Hullu elukka! Mulla jääty naama jo ekan kymmenminuuttisen aikana.
Tässä kaveri oottaa että nakkaan sille kiven, jota se saa onnesta soikiana pyörittää. Se alkaa vinkumaan ja kimakasti haukkumaan, jos kivi ei lennä välittömästi veteen, ku on lakannu pyörittämästä edellistä. Vesikoira mikä vesikoira.




Kailenlaista mukavaa on ollu männä viikolla. Maanantaina oli soittotunti, ja tehtiin nii, että olin kuunteluoppilaana mun jälkeen soittavan miehen tunnilla ja hän vastaavasti mun. Oli kiva huomata, että ihan samanlaisten ongelmien kanssa muutki soittajat painii. Toki myös sai hyviä vinkkejä kahen tunnin eestä.
Maanantai-iltana nousi lämpö, mikä selittiki viikonlopun pienen palelun ja ruokahaluttomuuden. Tiistaina en menny valokuvauskerhoon, ku olo oli aika kehno vielä tiistainaki. Tulin siihen tulokseen, että en osta järkkäriä, koska en oikein jaksa innostua edes tuolla pokkarilla kuvaamaan. Ei vaan kertakaikkiaan jaksa innostua noista aukoista ja ISOista sun muista. Toiseksi hienoja kuvia saadakseen pitäis olla valmis ja kykenevä menemään mitä poudoimpiin asentoihin ja paikkoihin. Multa se ei onnistu, fyysisen vajavuuden vuoksi. Joten jouvutta vastaisuudessaki tyytmään tämmösiin alkeellisiin räpsyihin.
Tänään kävin kokemuskouluttamassa OSAO:lla. Oli taas kerran mukava ja antoisa reissu, ja palkkaaki siitä napsahtaa vähäsen. Sen jälkeen oli Sannan kans treffit ja käytiin syömässä avohototalolla. Vois luulla, että mikä tahansa muu paikka ois paempi lounastreffipaikka ku sairaala, vaan eipä niillä kulmilla ainakaan oo. En tiiä oonko aikojen saatossa oppinu tykkäämäään sairaalan ruuasta, vai onko se vähän petrannu. Nimittäin melkein jokakerta ku oon lounasaikaan sairaalassa, käyn sielä syömässä. Helppoa ja mukavaaki, ku Sanna on monesti seurana. Vois sanoa että sellanen win-win-tilanne, että kaikki voittaa.




Siinä se tyytyväisenä pyörittää kiviään, mun lellivavva, lempikoira ja suokkaripoika. Oikiasti koira on äitin, mutta mää on sen elämän hyvia. En koskaan tee sille mitään epämukavaa, kuten esim. irrota punkkeja, leikkaa turkkia enkä kynsiä, en kaiva korvia enkä muutenkaan tee muuta ku mukavia asioita sen kanssa. Tietysti jos pakko ois, tekisin kyllä, mutta ollaan säästytty esim. punkeilta ku olllaan oltu kaksin mökillä.
Koiraliini oli saunanlämmityskaverinaki, ja ihmisriippuvaisena se tietysti istahti samalle jakkaralle mun kans, ja kattomaan vierestä, mitä tapahtuu.




Tässäpä tällä kertaa. Aika reilusti wuffea, vaan haitanneeko tuo.
Eipä muuta ku mukavaa viikonloppua itse kullekin säädylle. Moikka!

2 kommenttia:

  1. On se vaan ihanan pörrönen ja sulonen! <3

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista