tiistai 10. helmikuuta 2015

Neiti Kevät on tullut kaupunkiin

Näyttää siltä, että kevät tulee tänäki vuonna. Tämän vuoden kaamos ei oo tuntunu yhtään nii pahalta ku monena aiempana vuonna. Ehkäpä siksi, ku Marjo on käyny arkipäivisin täällä ja vieny mua välillä melkein väkisinki ulos.Niiinku tänään esimerkiksi. (Väkisin tässä kohtaa tarkottaa sitä, että Marjo pyytää, ja minä suostun, ku en kehtaa kieltäytyäkään)


Pitää oikein miettiä, mitä kuluneella viikolla on terveys- ja sairausrintamalla tapahtunu. Hyvä merkki on, että ei tuu heti mieleen. Sillon kai kaikki on menny hyvin, ku ei oo valittamista.
Pd-poliakaa on muuutettu muutaman kerran, mutta se ei taia kiinnostaa ketään, vaan kerron silti. Ens tiistaille (17.2.) suunniteltu aika muutettiin eka mun toimesta maanantaille (16.2.), Sitte soittivat viime viikolla että muutetaanki se aika tälle päivälle (10.2.). Eilen soittivat ja sovittiin uudeksi ajaksi torstai 12.2. Toivottavasti se passaa, nimittäin ens viikolle on muita suunnitelmia.
Erityisesti kiinnostaa kalium-taso. Oon viimeaikoina syöny lähes päivittäin banaania ja mustaherukoitaki aina tämän tästä. Syynä tietysti smoothiet, ja kaupasta saatqavat smoothiemarjat. Mitään sydäntuntemuksia tai jalkojen normsta poikkeavaa heikkoutta ei oo ollu, mitä korkea kalium saattas aiheuttaa. Sepä selviää kuitenki torstaina se.

Kävelyä hieman hankaloittaa nuo nastat. Mullon tämmöset irrotettavat nastan kengissä.




Muuten hyvät, paitsi että nostavat kantapäätä sen verran, että kipeytyy reidet eri paikasta ku ilman nastoja kävellessä. Toki se näin aluksi on kaikki hankalaa, ja ku lihakset tottuu nii kävelyki helpottuu. Vaikka tuo korotus on ehkä sentin luokkaa, sen kyllä tuntee jaloissaan.
Nyt ku kengistäki tuli oikein lähiluva, nii voin suositella lämpimästi noita Riekerin nilkkureita!
Mulle tärkiää on, että kengässä ei oo yhtään kantaa, että kenkään sisälle laitettava peroneustuki asettuu hyvin, ja pystyn seisomaan suorassa. Lisäksi nuo on lämpimät, ja vielä ei oo tänätalvena palellu varpaota nuo jalassa. Tosin en tuntiskaan palelua, mutta ei oo ollu varpaat kylmät kenkiä jalasta otettaessa. Niissä on myös vetoketjut, jotka nopeuttaa ja helpottaa jalkaan laittamista ja riisumista Lisäksi ne muistuttaa tennareita, mikä lämmittää kovasti vanhan hevitytön ja hihhulin mieltä.
Kehuskelin edellisessä postauksessa katujen hyvää kuntoa tässä keskustan alueella. Noh, asiassa on aina kaks puolta, ja tässä kuva tältä päivältä tuosta kotikadulta.




Jospa tuo mössö aamuun mennessä katoais tuosta, joko kuljetuskaluston viemänä, tai kelin sulattamana.
En ois yksin edes lähteny käveleen tuosta, peläten kaatumista, mutta Marjo sano että kyllä me tuosta pystyssä päästään. Ja niin päästiinki. On alkanu tuntuun, että maailmassa on paljo asioita, mistä kuvittelen, että en pysty siihen. Rohkiasti tulta päin, nii sitte pystyyki. Se on palkitseva tunne, ku kuitenki tämä sairaus ja nämä vaivat etenee jatkuvasti, ja käyn aina vaan varovaisemmaksi. Vaan että pitäs kuitenki muistaa pitää sitä liikuntakykyä yllä. Se ei tapahu pelkäämällä ja välttelemällä asioita. 
Siitä tuliki meleen, että en menny viikko sitte soittotunnille, vaikka aioin. Ranne ei antanu vetää haitarin paljetta. Eilen kävin soittotunnilla, ja käsi kipeytyy melko ärhäkästi soittaessa. Ilmeisesti vasemman käden remmi ärsyttää kipukohtaa. Nyt annan käden parantua kunnolla, ku se on muuten jo melkei parantunu, soittaessa vaan ärsyyntyy.

Ens viikolle on mukavia suunnitelmia, mutta niistä enempi sitte. Muutenki on ihan mahtavaa, ku neiti Kevät on tullu kaupunkiin; aurinko paistaa, ja jopa lämpötila on plussan puolella. Sitä ei välttis ihan vielä tarttis olla, mutta aurinko paistaa, ja se on pääasia.

Tämmöstä tällä kertaa. Ens kerralla jotain ihan muuta. Moikka!


2 kommenttia:

  1. Pikaterveiset työmaalta! Kevät tulloo! Tässä mun keväinen voimabiisi:

    https://www.youtube.com/watch?v=T6HjT4SQKJI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä on joku onnistunu hieniosti ssmaan kevään nuottiviivastolle :)

      Poista