Resa till Luleå

Tervehys kaikille piiiiitkästä aikaa!
Oon tässä opetellu uutta, vähän aikasempaa arkia. Avustaja, eli Marjo, tulee puoliltapäivin ja oon pyrkiny oleen hereillä sillon. Muutenki tämä arki on muuttunu lepposammaksi. Enää ei tartte stressata pusseista, muutaku että onko niitä aina riittävästi. Hyvänä esimerkkinä olkoon, että en muistanu viime viikolla tilata nesteitä, ja eilen koneeseen pitiki laittaa korvaavaksi pussiksi jotain ihan muuta ku lääkäri määräs. Nii rentona oon siis voinu olla pussishown suhteen, että asiat alkaa jo unohtua. Hoito meni kuitenki ihan hyvin, ka poistoaki tuli n.750ml.
Kotona on siistiä, eikä siivoamisesta tartte huolehtia, eikä paljo ruuastakaan. Paitsi että miettiä, mitä tekee mieli. Ollaan yhessä tehty ruokaa ja kuutioitu asioita. Kaapit on siisteinä, ja tänään käytiin hakeen verhokangasta. Luvassa on siis hienot uuet verhot kamariin. Vähän kodikkuutta sairaalatunnelman keskelle. Eli arki sujuu nyt lepposasti, ilman turhia stressaamisia.

Soittotunnit soljuu omalla painollaan. Todellaki omalla painollaan, sillä en oo paljo muutaman viikon aikana soittimeen koskenu. Kuitenki ku taikaiskusta, yks kohta kappaleesta Syksyn tullessa, oli jääny tunneilta mieleen, ja meniki eilen ekaa kertaa oikialla lailla läpi. Sitä on nimittäin hiottu viikotolkulla tunneilla, eikä mun kädet vaan oo suostuneet soittaan sitä oikialla lailla. Vaikken ollu ku kaks kertaa kahen viikon aikana käyttäny haitaria sylissä. ei siis kannata aliarvioida alitajunnan voimaa.
Tänään otin ittiäni niskasta kiinni, ja treenasin kappaletta, muuten siitä ei saa sujuvaa koskaan.

Terveysrintamalle kuuluu aika hyvää. Männä viikolla kävin pd-polilla. Labrat oli hyvällä mallilla, fosforit ja kaliumit normi rajoissa, vaikka ruokavalio on ollu monipuolinen, eli ei-niin-sopiva-dialyysipotilaalle. Kaliumia etenki ihmettelen, ku Marjo on tehny pari kertaa tosi herkullista kasvissosekeittoa, ja tietysti oon sitä imeny ku heikkopäinen. Ruokahalu ei oo ollu mikään kauheen hyvä, ja siksi urea oli melko... matala? Jännä homma ku labroista huomaa, oonko syöny kunnolla. On siis turhaa selitellä millon mitäki ruuasta, ku labroissa kärähtää varmasti. Oon kuitenki pyrkiny syömään monipuolisesti ja terveellisesti, ettei tulis mitään puutostiloja. Hb oli 106, ja pistinki viikolla sitte Mirceraa, jolla sen pitäis vähän nousta.
Lääkäri ei osannu sanoa listalle pääsystä mitään, vaan  aiko olla yhteydessä Helsinkiin. Kun ei se urologin tutkimus tuottanu oikei mitään. Tarkotan, että kun tilanne on tämä, että rakosta irtoaa sakkaa, joka pitää pissan sameana, ja pissassa on sekaflooraa eikä kuitenkaan tulehdusta. Että mikä se ois se tapa hoitaa asiaa, ku ei sellasta varsinaista hoidettavaa oo. Pissarakon riittävä huuhtominen veis sakan mennessään, mutta sitäkään ei mulle määrätty. Nyt sitte ootellaan vastausta siitä, mitä lääkärit suuressa viisaudessaan päättää.

Käytiin Sannan ja lankomiehen kans retkellä lauantaina. Arvaatteko missä?

No Ruåtsissa, Luulajassa suurkirppiksellä. Aiemmin syksyllä varattiin matka, ja lähettiin aamuvarhasella bussilla kymmenien muitten kirppishaiden kans matkaan.
Oli tarkotus ottaa rollaattori matkaan, että ois voimu välillä istuskella, mutta en muistanu aamulla koko mopoa. Niinpä roikuin Sannan käsipuolessa koko päivän, ettei ihmiset töninee kumoon. Välillä istuttiin tauolle, ja syötiin kuumia koiria. Muutamia hienoja löytöjä tehtiin, kuten Sannalle ihana talvitakki ja lankomiehelle ABBAn palapeli. Toki muutaki lähti matkaan, mutta siinä ne tärkeimmät.
Mukava oli käyä retkellä, ja illalla olinki ihan tyystin poikki ku pääsin kotia.

Eilen kävin kattoon lempikoraa. Toinen oli taas nii söpönen ja innossaan. Alkoki heti haastaan leikkiin ja painiin. On se nii mukava kaiffari, että oi voi. Saatoin myös käyä äitin soppakattilalla... Nyt ku on peräkkäiset soittotunnit, nii voi olla että jatkossa käyn usiamminki äitillä leikkimässä Höntsän kans. (Eli syömässä)

Täsä nyt jotain viime ajoilta. Kommenttiboksi on edelleen käytössä, ja sinne voi laittaa kommentteja, kysymyksiä ja risujaki. Sitte on myös tää Vesipuukin sivusto
Mukavaa syksyä ja ollaanpa varovaisia liukkailla! Moikka!

Nettiostaminen piristi poliitikkoja negatiivisesti

Aivan oikein, Nyt on bloggaajalta loppunu otsikkoideat, ja niinpä käytin toimittajien otsikkogeneraattoria. Kas vain, otsikko sai ihan uutta potkua.

Oi voi, aika rientää! Viimisestä postauksesta on aikaa, ja paljo on tapahtunu tässä.
Viime viikko meni ihan tyystin avustajia haastatellessa ja asiaa pohtiessa. Jopa nii ahkerasti, että unohin käyä to diabetespolilla ja pe jalkahoitajalla. Onneksi jalkahoitaja soitti että oonko tulossa, ja kerkesinki sinne tunnin myöhässä. Mun onneni oli, että seuraava potilas oli perunut oman aikansa.

Mullon nyt sitte avustaja. Oli tänään toista päivää, ja kaapit on jo uudessa, jämptissä järjestyksessä, ja osa asunnosta siivottuna. Vielä en osaa oikein sanoa, miltä tuntuu, ku joku muu huusholleeraa omassa kodissa. Tai osaan sen verran, että on mukavaa ku on siistiä ja turhat kamat on saaneet kyytiä. Luulen, että sopudun tähän ilman ongelmia ja onhan toki mukavaa, että on seuraa päivällä. Ehkäpä se tunne arjen kevenemisestä tulee pienellä viiveellä, sitte ku tämä uus tilanne rauhottuu.

Kävin tänään urologilla. Hiiva pissarakossa ei oo rauhottunu, ja pissa on edelleen likasen maidon väristä. Se ei vaivaa mitenkään, mutta ennen urologin lausuntoa ei oo mitään asiaa takas siirtolistalle.
Mun piti mennä sinne täydellä rakolla, ja ekaksi jouduinki pissalle. Pissaa tuli n,300ml, ja sen jälkeen hoitaja katto ultralla, paljonko pissaa jäi rakkoon. Kuulemma 250ml, ja koitin selittää, että se on varmaan dialyysinestettä. Sitte urologi alko tähystään rakkoa. ei se ollu paljon katetrointia kummempaa, paitsi se vähän kirpas ku alko huuhtoon rakkoa.
Urologi sano, että se 2.5dl nestettä joka näky ultralla, on tosiaanki pissaa. Oikein vielä tiristin kaikki viimisetki pisarat sielää kusella istuessani. Syy siihen on se, että diabeteksen aiheuttamat tuntohäiriöt estää tuntemasta pissahätää, ja rakko on myös veltostunu. Sitä voi koittaa korjata opettelemalla käymään usein vessassa. Minähän en nykyään käy, ku kerran tai kaks päivässä. Ohjeena oli myös juua paljon ja pissata enempi, että sakka poistuu rakosta. Eli käsillä on melkonen dilemma. Saa nähä mitä nefrologi sanoo asiaan ens viikolla. Toivottavati laittaa takas jonoon.

Melko vähiin on jääny tää kirjottelu nykyään. Niinku oon monesti sanonu, se on hyvä asia se. Jatkosta en uskalla luvata mitään, mutta koitan sillon tällön käyä sepustaan jotain.
Mukavaa syksyä ja katellaanpa taas. Moikka!

Kivenpyörittäjän kaverina

Meitsi on lähinnä chillaillu viimeaikoina. Mikäs tässä ollessa, ku asiat tuntuu olevan mallillaan.

Avustaja-asia on edenny hakuvaiheeseen, ja ens viikolla aletaan Sannan kans haastatteleen ehokkaita. Hakemuksia on tullu mukavasti, ja uskonki, että passeli avustaja niitten joukosta löytyy. Tai onhan hakuaikaa vielä viikko jälellä, nii niistä viimeistään.
Turhaan oottelin kaupungilta sitä päätöstä avustajan myöntämisestä, sillä se tehään vasta sitte, ku saan avustajan. Jos en tällä keinoin saa, nii kaupunki järkkää sen ja siihen taas pitäs tehä erilainen päätös. Siinä syy, miksi turhaan oottelin päätöstä.

Viime viikonloppu meni mökillä Sannan, lankomiehen ja koiran kans. Ihme epeli se koiruus kyllä on. Ulkona kävi hyytävä syysmyrsky, ja tuuli oli ilmatieteenlaitoksen mukaan 19m/s puuskissa, ja koira haluaa pyörittää kiviä veessä. Hullu elukka! Mulla jääty naama jo ekan kymmenminuuttisen aikana.
Tässä kaveri oottaa että nakkaan sille kiven, jota se saa onnesta soikiana pyörittää. Se alkaa vinkumaan ja kimakasti haukkumaan, jos kivi ei lennä välittömästi veteen, ku on lakannu pyörittämästä edellistä. Vesikoira mikä vesikoira.

Kailenlaista mukavaa on ollu männä viikolla. Maanantaina oli soittotunti, ja tehtiin nii, että olin kuunteluoppilaana mun jälkeen soittavan miehen tunnilla ja hän vastaavasti mun. Oli kiva huomata, että ihan samanlaisten ongelmien kanssa muutki soittajat painii. Toki myös sai hyviä vinkkejä kahen tunnin eestä.
Maanantai-iltana nousi lämpö, mikä selittiki viikonlopun pienen palelun ja ruokahaluttomuuden. Tiistaina en menny valokuvauskerhoon, ku olo oli aika kehno vielä tiistainaki. Tulin siihen tulokseen, että en osta järkkäriä, koska en oikein jaksa innostua edes tuolla pokkarilla kuvaamaan. Ei vaan kertakaikkiaan jaksa innostua noista aukoista ja ISOista sun muista. Toiseksi hienoja kuvia saadakseen pitäis olla valmis ja kykenevä menemään mitä poudoimpiin asentoihin ja paikkoihin. Multa se ei onnistu, fyysisen vajavuuden vuoksi. Joten jouvutta vastaisuudessaki tyytmään tämmösiin alkeellisiin räpsyihin.
Tänään kävin kokemuskouluttamassa OSAO:lla. Oli taas kerran mukava ja antoisa reissu, ja palkkaaki siitä napsahtaa vähäsen. Sen jälkeen oli Sannan kans treffit ja käytiin syömässä avohototalolla. Vois luulla, että mikä tahansa muu paikka ois paempi lounastreffipaikka ku sairaala, vaan eipä niillä kulmilla ainakaan oo. En tiiä oonko aikojen saatossa oppinu tykkäämäään sairaalan ruuasta, vai onko se vähän petrannu. Nimittäin melkein jokakerta ku oon lounasaikaan sairaalassa, käyn sielä syömässä. Helppoa ja mukavaaki, ku Sanna on monesti seurana. Vois sanoa että sellanen win-win-tilanne, että kaikki voittaa.

Siinä se tyytyväisenä pyörittää kiviään, mun lellivavva, lempikoira ja suokkaripoika. Oikiasti koira on äitin, mutta mää on sen elämän hyvia. En koskaan tee sille mitään epämukavaa, kuten esim. irrota punkkeja, leikkaa turkkia enkä kynsiä, en kaiva korvia enkä muutenkaan tee muuta ku mukavia asioita sen kanssa. Tietysti jos pakko ois, tekisin kyllä, mutta ollaan säästytty esim. punkeilta ku olllaan oltu kaksin mökillä.
Koiraliini oli saunanlämmityskaverinaki, ja ihmisriippuvaisena se tietysti istahti samalle jakkaralle mun kans, ja kattomaan vierestä, mitä tapahtuu.

Tässäpä tällä kertaa. Aika reilusti wuffea, vaan haitanneeko tuo.
Eipä muuta ku mukavaa viikonloppua itse kullekin säädylle. Moikka!

Odottavan aika on pitkä

Minuutin pituus riippuu siitä, kummalla puolen vessan ovea seisoo.

Nii, ihan osuva kasku, etenki munuaissairaalle jolla ei paljon kusi huilaa. No edes sen puolen litran verran vuorokaudessa, mikä seki on jo hyvin ja antaa puolen litran liukumavaran nesterajotukselle.

Mutta nii, siitä odottavan ajasta. Ei oo tullu vieläkään päätöstä avustajasta, joten mitään sopimustakaan ei vielä oo allekirjotettavaksi. Pitää huomena soittaa sinne, on muutaki asiaa. Ei nimittäin oo päivitetty matkapalvelukeskukseen niitä neljää lisäkyytiä, mitä viime viikolla tulleessa päätöksessä luvattiin. 

Viikko on vierähtäny taas ihan huomaamatta. Yhtenä päivänä kävin äitin luona, ja sielä meniki koko päivä. Oli jännä homma ku lähin käyttään koiraa pisulla, ja se vei mua ku pässiä narussa. Tai siis minä suostuin kulkeen sen perässä. Sen verran outoja kulmia mulle, että arvelin koiran osaavan tuua mut takas kotiinsa, jos nyt hänen pään mukaan mennään. Arvatkaapa minne koiruus mut vei? No koirapuistoon tietysti. Takas tullessa äiti kysy, että lähtikö koira suosiolla kotiapäin. No ei todellakaan! Loppujen lopuksi piti väkisin vetää se ekat 20m. Kuulemma ruukaavat lähtä koirapuistosta toiseen suuntaan, ja käyvät pidemmän lenkin. No ilmankos tuo oli vähän hankala saaha kääntymään.

P tuli kans käymään äitillä. Mukava kuulla amiksen kuulumiset, etenki nyt ku on muuttanu omilleen. Illalla vielä käytiin kattoon uus asuntonsa.

Viikonloppuna piti käyä myös naapurin tyttöjen kans vetouistelemassa, mutta sää oli vähän turhan tuulinen tälläki kertaa, joten se piti perua. Tänään oli soittotunti, ja huomena valokuvauskurssi. Sinne piti ottaa hyvä kuva, mutta on nyt vähän nii ja näin sen hyvyyden kans. Katotaan jos aamulla sais paremman, muuten mennään tällä mitä nyt on. Aihe on vapaa, joten kuvauskohteista ei pitäs olla pulaa. Tästäkö se nyt stressin pukkas.

Tässä on nyt ollu vähän omituista turvotusta. Jaloissa, sormissa ja kasvoissa on ihan selvästi nestettä, mitä ei oo ennen ollu. Normisti matalat verenpaineet on vähän koholla, mutta paino ei kuitenkaan oo ku pari kiloa, luulisin, koholla. Kuivapaino lienee vähän laskenu, ku polilla viimeksi se oli 59 ilman nesteitä. Nestettä on jotai parisen litraa. Ei paljoa, mutta sen verran että se tuntuu. Oon koittanu olla juomatta edes 1500ml:a, ja tänään näyttiki jo että ois tullu vähän ulos. Poistot on ollu sitä luokkaa, mitä oon iltaisin juonuki, vaan tää ylimääränen neste tuntuu olevan kudoksissa. Koitin eilen syyä reilusti proteiinia, koska se sitoo nestettä, eikä anna sen mennä kudoksiin. Kudoksista se on aina hankalampi saaha pois, ku verenkierrosta. Voin olla väärässäki, mutta näin minä oon asian järkeilly saamani tiedon perusteella.

Paluusta elinsiirtolistalle ei oo varmaa tietoa. Luulisin, että sitte vasta ku oon käyny urologilla, eli 14.10. jälkeen. Sitte mahollinen hoito pissarakon hiivaan, joka kestää ajan x. Ärsyttää, ku tuntuu, niinku tekis turhaan dialyysejä. Vaikkei se toki turhaa oo, onhan se elämää ylläpitävä voima, mutta silti. Haluan äkkiä takas jonoon, ja pienen toivonkipinän kytemään tavallisesta, dialyysittömästä elämästä.

Odotteleviin tunelmiin. Moikka!

Munis 16v.

Kylläpä taas pääsi venymään tämä postausten väli. Mulle se tarkottaa sitä, että kaikki on hyvin eikä mielen päällä oo mitään, mitä pitäs suoltaa pihalle. Tarkalleen ottaen, aattelin, että kuhan viikonlopun retki saahaan tehtyä, on mulla paljo kuvia mitä laittaa. Kävi kuitenki nii, että ilmojen haltija tuli väliin ja päätti puhaltaa sen verran tuimasti merellä, että retki piti siirtää. Koitetaan siis uuestaan ens sunnuntaina, ennen ku siika tulee rantavesiin eikä Rönkärannan kalastajilla on aikaa kuskata meitä taitamattomia pitkin perämerta.

Tänään tuli kuluneeksi 16 vuotta ekasta siirrosta. Äitin kans oli jännätty Helsingissä kirralla viimistä ristikoetta, missä minuun tiputettiin äitin verta ja katottiin, teinkö verelle vasta-aineita. En tehny, ja siirto voitiin tehä suunnnitellusti. Siirre alko toimimaan tunnin päästä mun kehoon siirtämisestä, eli oikeestaan heti. Vajaat 15v se jakso humpsuttaa, kunnes hyyty toissa juhannussa. On se keskimäärästä pidempi aika omaissiirteelle, joten sikäli voi olla hyvillä mielin.

Avustaja-asia on edenny siihen pisteeseen, että eräs henkilö on lupautunu avustajaksi, ja nyt ootellaan päätöstä kaupungilta. Sitte vaan nimet soppariin ja silleen. Sillon ku se ihminen soitti sieltä avustajahakutoimistosta, otin puheeksi nuo kyydit. Saan nyt neljä sosiaalihuoltolakiperusteista kyytiä kuussa, jotta pääsen kulkemaan soittotunnilla. Tarkalleen ottaen, pääsen soittotunnilta kotiin. Valitin asiasta puhelimessa, ja sain ku sainki kaheksan kyytiä neljän sijaan. Nyt voi siis käyä kavereilla tai jossain vaan pari kertaa kuussa, miettimättä sen enempää kyytejä. Mahetsua.

Eilen oli soittotunti, ja väliaikainen jää taustalle, ja harjotteluun otettiin Syksyn tullessa. Ahvenaisen kaunis kaunis valssi. Bassot vaikuttaa melko iisiltä, mutta saa nähä miten muuten kappale lähtee sujumaan, sitte ku viitin alkaa sitä treenaamaan.

Tänään kävin eka kertaa seillä valokuvauskurssilla. Vähän käytiin jotai ISO- ja aukkojuttuja, ja lähettiin saman tien ulos kuvaamaan. Se oliki koominen hommeli, sillä välillä musta tuntu, että oon paparazzien ympäröimä. Nimittäin ku jalat on loistokkaimman elämänsä jo eläneet, ja siksi ruukaan aina nojailla tai pitää jostain kiinni, jotten horju kokoajan.

Oltiin ison parkkiksen reunalla ja tehtävänä oli kuvaata oma parinsa puun tai kasvin lehvästön läpi siten, että etualalla oleva lehvästö sumenee kuvassa ja kohde eli pari, näkyy terävänä kuvassa. Nojailin koivuun, ja kurssin opettaja sattu sanomaan jotenki että no tuosta sais nyt hyviä kuvia. Niinpä kaikkki ne noin 10 eläkeläistä ryntäs kuvaamaan mua. Puska vaan pölisi ku seniorit kuikki kameroineen oksien takaa. Meikä nauro nii leviästi, että siinä kalpenee Pepsodent--mainoksetki keviästi. En muista oonko maininnu, että se on siis senioreille tarkotettu kurssi, joten kai ne pitää mua jonaki pikkutyttönä sielä. Ei ollu ihan turha päivä, sillä oon omistanu nykysen kameran kuus vuotta, ja tänään käytin ekaa kertaa manuaalisia säätöjä. Oppia ikä kaikki.

Läksyksi tuli ottaa hyvä kuva, hyvä valotukseltaan ja asettelultaan. Asettelu multa onnistuu varmasti paremmin ku nuo ISOt ja pienet. Saapa nähä. ehkä tänneki tulee joskus joku kuva esitteille... ehkä.

Huomena meinasin mennä käymään äitin luona. On jo kova ikävä lempikoiraa. Sille tulee kuulemma morsian käymääm loppuviikosta. Ei vaan ehkä kannata kertua koiralle sitä, alkaa vielä hermoileen eikä onnistukaan astumaan.

 Tämmöstä tällä kertaa. Se on moikka!

Kevät mielessä

Tuli pakottava tarve avautua, koska ajankohta on kaikista huonoin niille suunnitelmille, mitä mielessä sukkulan lailla suhisee. Nimittäin kukista ja viherkasveista.

Oon aikuisena kovasti tykänny kukista ja viherkasveista sisällä. Omaa pihaa ei oo ollu, että oisin voinu laajentaa pihakukkiin, joten niistä en tiiä, oisinko tykänny. Ennen mulla oli tapana aamulla ensimmäisenä ja illalla viimisenä käyä kattoon kukat, ja nyppiä huonot lehdet pois ja muutenki kattoa vointia. Saatoin ehkä samalla myös jutella niille.
Jokunen vuosi sitte aloin kuitenki jostain syystä vähentää kukkia. Aluksi jäi huonoimmat sillosen poikkiksen asuntoon, ku muutettiin erilleen. Pikkuhiljaa aloin vähentää niitä loppujaki, kunnes kasveja ei ollu enää yhtään.
Halusin eroon siitä vastuusta, mitä salaatit vaati. Jokainen, jolla on ykskään kasvi, tietää, että määrättömiä aikoja ei voi olla pois kotua, koska kasvit vaatii kastelua. Tietysti asiaan voi vaikuttaa seki, että reissasin paljo ja oisin joutunu oleen jatkuvasti vailla kastelijaa. Nii siinä meni muutama vuosi ilman mitään elävää. Ku kotua lähti reissuun, ei tarttenu huolehtia muuta ku roskat roskikseen.

Noin pari vuotta sitte aloin katella joka paikassa kukkia, mistä vois ottaa pistokkaita. Nykynen asunto on onneksi niin pieni, ettei tänne mitään kukkapöytiä saati isoja kasveja voi hankkia. Vuosi sitte kesällä taivuin, ja hankin parvekemansikan. Siinä ois kasvi mitä nyppiä, ja satoaki se tuottais. (Siinä oli valmiiksi muutama raaka mansikka, sillä oon niin varma sadosta) Kävi kuitenki nii, että muutama päivä mansikan ostamisen jälkeen jouduin sairaalaan, ja käytännön syistä kävi nii, että mansikka muutti äitille.

Mulla on iso parveke, johon paisaa osan päivää aurinko. Tänä kesänä ajatus on ollu aina vaan enempi mielessä, ja oon nyt päättäny, että ens kesänä laitan partsin täyteen kukkia ja muuta krääsää.
Jos sattuu, että oon vielä ens kesänä dialyysissä, on mulla aikaa kyllä hoitaa kukkasia. Kaikki muu elävä, esim. kissat ja koirat, on poissuljettuja mun hankintalistalla.
Kävin äsken juomassa kahvit partsilla, ja näin jo sieluni silmin, miten ihana keidas siitä tulee. Harmi vaan, että en tiiä pihakukista yhtään mitään. Voi olla toiveajattelua, mutta ens syksynä sitte istun parvekkeella ja kudon sukkaa.

Ehkä en saakaan keväällä mitään aikaseksi, mutta pitäähän sitä haaveita olla. Otan mieluusti vastaan neuvoja ja ohjeita kaikesta kukkiin ja etenki partsin sisustamiseen liittyvissä asioissa.
Loppuun vielä kuva tämänhetkisestä partsin kukkaloistosta. Mansikka on se edelliskesäinen, joka ei oikei toipunu ennalleen, ja lahjaksi saatu tulilatva.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Moikka!

Kotitöitten priorisointia

Vaikka välillä mietinki, miten mahottoman tylsää mun elämä on, nii kyllä tässä tapahtuu kuitenki jatkuvasti kaikenlaista, mukavaa ja ei niin mukavaa.

Heräsin eilen aikasin, ku piti mennä pd-polille. Siinä aamutuimaan, sain puhelun, missä kerrottiin mulle myönnetyn henkilökohtasen avustajan 10h/vko.. Cool! Vielä pitää oottaa päätös, ja alkaa sitte hakemaan passelia avustajaa. Itse asiassa asia on jo tulilla...

Kävin sairaalassa, ja melkein kaikki oli hyvin. Ihme kyllä, Fosfori oli ihanteellisissa lukemissa eli 1.12 ja kalium oli 5.1. Hb oli 124, mikä on ihan mielettömän korkia mulle, ja siksipä pitääki epoa pistää nyt 6 viikon välein, toisin ku aiemmin, eli kerran kuussa. Jos hb jatkaa nousuaan vielä seuraavassa kontrollissa, se vaihetaan miedompaan versioon. Meillä dialyysipotilailla ku ei se hb saa nousta liiankaan korkialle, ja tuo 120 on naisella yläraja.

Maksa-arvot oli vähän koholla. toivottavasti muistan oikein, että asat oli 80, ku sen pitäs olla muistaakseni jotai alle 35 tai 40. Se on voinu ottaa nokkiinsa kesäsestä parasetamolinsyönnistä ja niistä antibiooteista mitä söin ja sain suoneen.

Ku sairastin 10 päivää kuumetta kotona, ennen sairaalaan joutumista, söin jatkuvasti parasetamolia. Sen terapeuttinen ikkuna, eli vaikutsaika on melko pieni, ja otin sitä neljän tunnin välein. Se hajoaa maksassa, joten on ollu maksaraasu kovilla. Siihen vielä rankat antibiootit joita sain kaks kuuria suoneen ja kaks suun kautta, vaikuttaa varmasti asiaan.

Eilen jo ihmettelin, ku joka paikkaa särkee, ja etenki niveliä. Yöllä oikia käsi oli aika kipiä ja se valvottiki. Ei nii paljoa kuitenkaan, että oisin irrottautunu koneesta ja käyny ottaan särkylääkettä.

Oon tainnu aikojen saatossa turmella oikian ranteen hiirtä käyttämällä. Istun paljon koneella, ja huomaan ranteen kipeytyvän herkästi, ja se on jatkuvasti tönkömpi ku vasen. Ranne oli kipeytyny jo viikonloppuna. Sillä on tapana ajoittain olla kipiä, mutta se menee yleensä muutamassa päivässä ohi. Nyt siihen ku oli lisänä ilmeisesti flunssan aiheuttama jokapaikan- ja nivelten särky, oli kipu eilen nii kova, että päätin lopettaa hiiren käytön oikialla kädellä. Niinpä oon nyt kaks päivää käyttäny hiirtä vasemmalla käellä, ja pyrkiny tekemään muutaki ku istuun koneella. Candy crush Saga on kokonan pannassa. Nimittäin siinä huomaan jännittäväni rannetta aika lailla. Onhan mulla täppäri, mutta sen käyttö on nii nihkiää, että mieluummin käytän pöytäkonetta ja vasta hätätapauksessa täppäriä.

Otin tänään parasetamolin siksi, että jaksan lähtä kauppaan. Nyt ku lääke vielä vaikuttaa, pitää laittaa makkarasoppa tulille ja pyykit koneeseen. Pitää käyttää kivuttomuus hyväkseen, ja tehä päivän työt kerralla. Illan saa sitte maata sohvalla kipiänä. 

Kotityöt odottaa. Moikka!