Ylläripylläri

Mulla on nimipäivä 22.7. ja tänävuonna koin kyllä melkosen yllärin!
Illalla soi summeri vaan ei sieltä kuulunu mitään. Mulla ei oo tapana avata porttia, jos en tiiä kuka on tulossa. Niinpä en avannu ja jatkoin puuhiani. kohta se soi uuestaan ja tuttu miesääni sano "No niin, Pinja, sanos nyt" Ku tajusin, etä Huittislaisethan ne sielä on, avasin portin ja ylläri nimipäivävieraat asteli pirttiin.
Olivat äitin avustuksella suunnitelleen mulle yllärin, mikä ei oo ihan tavatonta tuon perheen suhteen. Ite oon aikoinani menny yllärinä Harjavaltaan Pinjan äidin ylppäreihin. Hämmästys oli melko suuri sillonki. Jotenka näitten vieraitten kans saa olla aina vähän ns. positiivisesti varuillaan.

Mua jäi vähän harmittaan, ku oli nii kuuma ja meikä ihan tainnoksissa kuumuudesta, etten päässy mukaan torille katteleen, tai muuten vaan kaupungille. Itse asiassa olin tulossa kipiäksi, nii seki varmasti vaikutti asiaan. Vieraat kävi kuitenki joka ilta täällä, ja me pelailtiin kaikenlaista, tehtiin lättyjä, (todella viisasta ku pienessä asunnossa on muutenki ziljoona astetta lämmintä) syötiin pihalla jädeä yms.

Muistaako kukaan, ku valittelin joskus että pissa on muuttunu valkoseksi tai likasen maidon värisesksi? No siihenki on nyt löytyny selitys.
Kävin heti tiistaina, ku tultiin Ylläkseltä, jättään pissanäytteen munuaisosastolle ja soittivat sieltä perään että joo, liuskatesti näyttää että tulehdus on. Siihen lääkkeeksi Ciproxinia. Oireet ei poistunu ja olo kävi entistä huonommaksi ja perjantai-iltana nousi kuume. Soitin päivystykseen, ku näytteestä oli tehty herkkyysmääritys. Toiveena oli että oisin saanu puhelimitse uuen reseptin, ku hommahan oli muuten selvä jo. Hoitaja sano, että näytteessä on jotai hämminkiä ja että tulla aamulla jättään uus näyte. Se kävis äkkiä, ku hoitaja ottaa näytteen vastaan ja voisin tulla kotia ootteleen vastausta. Toisin kuitenki kävi. Vastaanottovirkailija päätti laittaa lääkärille mut ku on tuo perussairaus. Pääsin heti labraan, vaan sen jälkeen piti oottaa kymmenen tuntia, että pääsi lääkärille. Kolme viimistä tuntia olin kuumeinen ja viimisen tunnin niistä makasin paareilla, ku en jaksanu kipiänä istua enää.
Lääkäri sano että ei mulla ois ollu ollenkaan pissatulehusta, vaan hiiva pissassa, ja että kuume on virustaudin aiheuttamaa. Niine hyvineni lähin kotia ja mietin että tätäkö täsä piti oottaa koko jumalan päivä.
Tiistaina oli sitte pd-polille meno ja sielä asia selkis. Lääkäri käytti mut keuhkokuvassa ku on kova kuiva yskä, ollu jo pitkään. Kuunteli ja kuvien perusteella sano että sydän on kunnossa. Lääkäri ihmetteli myös sitä, että pissassa hiiva, mutta ku näki näytteen, sen valkosen vesi-hiivasekotuksen värisen, äkkäs heti että no niinpä vain on. Lääkkeeksi tuli alkuun kaks viikkoa Diflucania suun kautta ja parin viikon päästä katotaan mikä tilanne. Eräs kohtalotoveri kerto, että hällä ku oli aikoinaan vatsaontelossa hiivatulehdus, oli hällä oireena kuivaa yskää. Eli kovasti nyt oottelen että alkaa helpottaa ja ehkä on saattanu jo vähän helpottaaki. Tai sitte kuvittelen vaan, ku oon ollu  puhumatta.

Toissayönä yskiminen äity sen verran kovaksi, että tuli oksennus. Onneksi sattu oleen roskakori vieressä. Sillon aattelin että nyt mää kuolen, ku kuumettaki oli 38.6. Se vähänenki ruoka mitä olin syöny, tuli ulos. Piti säätää insuliinipumppua pienemmälle ja hörppiä makiaa mehua, että ei mee verensokerit liian alas. Viimeyö meni jo paremmin, vaikka kuume herättiki pari kertaa. Nappasin parasetamolia ja jatkoin unia.
Tää kuumetauti on siis virustautia, mutta millon pitäs huolestua? Tätä on nyt viikko sairastettu. Soitan huomena polille, jos olo ei yhtään parane. En oo kuitenkaan mistään kipiä, että ei kai se auta vissiin ku sairastaa vaan.
Eilen loppu särkylääkkeet, ja mietin että onko joku joka vois niitä mulle tuua ku äiti ja Sanna on tahoillaan teissussa. Soitin ystävälleni, joka sattuki just oleen kulmilla. Hän kävi mulle apteekissa, kaupassa, vei roskat, hajotti laatikot ja vielä imuroi huushollin! Miten ihanasti tehty! Kiitokset Ritulle!

Pää on ihan jumissa ja vointi kehno, joten jatkan makoilua. Moikka!

Hengissä ollaan

Terve!

-paitsi ei ihan. Tulin vaan kertomaan, että hengissä ollaan, vaikkei kauheen tanakasti. Välillä tuntuu melko kuolleelta, mutta eiköhän se henkiriepu pitäydy ruumiissa.

Kuhan tässä alkaa kuuri puremaan ja vointi kohenee ja jaksan muutaki ku kattoa telkkaria, nii palataan asiaan. Onneksi ei oo tarttenu itekseen sairastella.

Rakkaat pienet kultaihkuliinit tuli tänäki vuonna kaukaa etelästä mua kattomaan. Tästäki enempi myöhemmin. Moikka!

Hullunlehmäntauti

Koin eilen sellasen yllätyksen, että oksat pois! Siitä kerron kuitenki vasta myöhemmin.

Nyt piti tulla sanomaan, että kuukkarit on saatanasta. Mitä niin pahaa ihmiskunta on tehny, että naisia rangastaan moisella vaivalla?

Eikä siinä vielä kaikki, että valuu verta viikon kuolematta.
Entinen poikkis, voi reppanaa. Se sai kerran kuussa kenkää, vaan yhtä monesti palattiin kyllä yhteenki. Siinä pysy suhde tuoreena.
Ei mua niinkään tuo raivoilu haittaa, iteksenihän mää täälä raivoilen, mutta tuo tunneherkkyys. Oon muutenki aikamoinen itkupilli, nii nyt pittää itkiä joka ikistä asiaa; biisejä, lehmävideoita, kissanpentuvideoita, teurastusvideoita, hyviä ja huonoja uutisia, sievän värisiä autoja, kuollutta mansikkapuskaa, hyvää kahvia, vanhentunutta salaattia. Ihan kaikkia. Eniten itkettää ilman syytä. Kroppa jotenki vaatii omat itkunsa, vaikka kaikki on hyvin. Se se vasta ärsyttääki.

Ei mulla muuta, ku että repikää perkele siitä!

Poroja siellä ja poroja täällä

Ei tuu varmaankaan yllätyksenä, että on kuuma. Sen lisäksi että ilma on lämmin, oli mulla äsken vielä kuumetta 38.3 vaan nappasin Paratabsin.
Mulla harvoin on nii lämmin, että paita kastuis. Lähinnä sillon, ku verensokerit laskee, sillon kastuu rintamus. Nyt on paita kauttaaltaan märkä, vaan tais kuumeki ottaa hatkat samalla.
Tää surkia kuume-episodi sai alkunsa jo sillo ku lähettiin reissuun, eli viime viikolla.

Lähettiin äitin kans torstaiaamuna ennen kukonlaulua ajeleen Ylläkselle haitarileirille. Aakeeseen laakeeseen tottuneella riitti ihasteltavaa enempiki.

Joka päivä oli yks yksityistunti, missä sai yksilöllistä ohjausta, kukin tasonsa mukasesti. Parit luennot, jotka piti ite maestro Veikko Ahvenainen. Tekee edelleen, 85-vuotiaana noin sata keikkaa vuodessa, Suomessa ja ulkomailla. On tehny useita haitarinsoiton oppikirjoja, levyjä yms. Kova jäbä, sanoisin.
Leirin yhteydessä oli Veikko Ahvenaisen haitarikilpailu jossa nähtiin huikeita esityksiä. Kyllä sitä näin alottelijana ei voi muuta ku ihaila noita soittajia. Pienet lapset käsitteli soitinta ku vanhat tekijät. Nuorilla tekniikka oli jo enempi hallussa ja nähtiinki useita mahtavia esityksiä.

Yhtenä iltana oli Veikko Ahvenaisen konsertti, missä esiinty myös leirin opettajia ja osallistujia.

Kuvassa vasemmalla ite Veikko Ahvenainen, vaimonsa Carina Nordlund, kultaisen harmonikan finalisti Reetta Kumpulainen, kultaisen harmonikan voittajat Heidi Haapasaari (2000), Ukko-Pekka Yliranta (2008) ja Sami Hopponen (2007). Kuvassa on myös Veikko Ahvenaisen harmonikkakilpailun lastensarjan voittaja Saana Kastelli. Jos ei oppi mee päähän, ei käy opettajia syyttäminen.

Torstaina ku mentiin Ylläkselle, oli lämpöasteita hurjat 14. Mulla ei ollu ainuaakaan pitkähihasta mukana, paitsi takin ja hupparin välimalli, joka oli sisällä turhan lämmin pitää. En tiiä mitä olin pakatessa ajatellu, en ilmeisesti mitään järkevää, ku moinen lapsus oli päässy tapahtuun. Kolmantena päivänä ilmaki kuiten lämpes ja ihan hyvin tarkeni ilman villavaatteita.
Ekana yönä paleli kovasti, ja piti nukkua kaks ekaa yötä lisäpeiton kans. Syyki siihen valkeni pikkuhiljaa.

Majotuttiin Ylläsjärven puolella, ja heti ekana iltana ois ollu Kittilän Kaukosessa konsertti, muttei jaksettu lähtä sinne ku oli ollu herätys nii varhain aamuyöllä. Muut tapahtumat taas oli Äkäslompolon puolella. Esiintyminen Jounin kaupan pihalla ja konsertti ja kilpailu taas olivat Kellokkaassa. Eli tunturin puolelta toiselle sai mennä joka päivä.
 Poroja tietysti oli joka puolella. Niitä oli teillä, penkoilla, metissä, jopa hotellin pihalla niitä lönkytteli. Oisin halunnu ottaa frendien poron kans, vaan ei kukaan suostunu tämän lähemmäksi. Ujo tais olla tämäki yksilö, ku käänsi pään pois.

Eläimistä puheenollen, nähtiin menomatkalla hirvi seisoksimassa n.20m päässä tiestä. Melko harvakseltaan hirviä näkee enää missään, ovat arkoja ja pysyttelevät mieluummin piilossa, mutta tää oli kyllä komia yksilö ja oli kiva nähä nii uljas otus.

Kotimatka otettiin ihan matkailun kannalta. Meän piti hakia Eelin kaupasta lähtiessä rieskoja, mutta unohettiin se. Niinpä käytiinki Kolarin kylällä kattoon kaupasta, vaan ei niitä ollu sielä. Palattiin vähän matkaa takas ja käytiin toisessa kaupassa, vaan ei ollu sieläkään. Jatkettiin matkaa ja Pellossa käytiin taas yhesä kaupasa ja sieltä rieskoja löytyki.
Ylitorniolla ylitettiin Torniojoki, eli mentiin Ruotsin puolelle. Mää kävin pissalla sielä, julkeasti vaan bussipysäkillä ja se on ikuistettuna nyt tässä. Hyi minua!

Siinä ku seudulla oltiin, käytiin kattoon Kukklankoskia. Juotiin kahvit vaa kyllä piti kiireellä lähtä, ku oli nii mahottoman kuuma ulkona. Mieluummin sitä istuu ilmastoidussa autossa ku kärvistelee helteessä.

Jatkettiin matkaa Haaparantaan, ja pysähyttiin vielä kerran kauppaan, ennen loppusuoraa.

Illalla ku pääsin kotia, oli ihan poikki. Koko reissu meni vähän alavireisenä, ja se alkupäivinä vaivannu lämpö tais olla syynä siihen.
Tänään ku heräsin, olo oli heikohko ja tuntu kirvelyä pissatessa. Soitin sairaalaan ja kävin jättään näytteen. Epäilykseni kävi toteen, eli oli pissatulehus, ollu ilmeisesti jo reissuun lähtiessä. Tulin sairaalasta kotia ja tuntu että olo vaan huononee. Mittasi lämmön ja sitä oliki jo 38.3. Mulla melko harvoin nousee yli n.37.5, joten oliki onni etten viivyttäny näytteen jättämistä yhtään pidempään. Siinähän käy herkästi nii, että tulee munuaisaltaantulehdus ja melko herkästi vielä verenmyrkytyski ja nehän on tietysti sairaalakeikkoja ne.

Täsäpä nää kuumimmat kuluneelta viikolta. Katellaan taas. Moikka!

Ilimoja pitelee

Joo, meikä on taas kauheella sykkeellä pyykänny, pakkaillu ja järjestelly sioita. Sairaalaanki piti ehottomasti tänään päästä hakemaan lisää katetrin korkkeja ku aamulla lähtään Ylläkselle haitarileirille. Tai nii minä luulin. Ei me sinne huomena lähtä, vaan vasta torstaiaamuna. No ehtiipähän pyykit kuivua.

Kipasin viikonloppuna mökillä mutkan. Lähin lauantai-iltana ja tulin eilen kotia. Sielä oli ihan yhtä lämmintä ku kaupungisaki, mutta vieno merituuli hiveli mukavasti ku pysytteli rannasa. Itikoita ei jostai syystä ollu, eikä mun mielestä paarmojakaan. Eilen ku kävästiin toisella mökillä, sieläkään ei kyllä ollu hyttysiä mutta paarmoja senki eestä!
Syy miksi käytiin toisellaki mökillä, oli se että vietiin Sannan Iihin unohtunu puhelin ja naapurin vesiasiantuntija otti Rautalan kaivosta vesinäytteet. Hyvä homma, nii saahaan tietää millasta vesi loppujen lopuksi sielä on. Aistinvaraesti se on ihan hyvää, kirkasta eikä tuoksu miltään. Saa kuitenki nähä, onko totuus kuitenki jotaki ihan muuta.
Ku palattiin Iihin, arvatkaapa mikä löyty autosta? No Sannan lompakko! Hah! Jos jollakulla on paljon kamaa pitkin maailmaa, se on kyllä tuo siskoseni.

Mökillä ei kovin kummosia jaksanu puuhata. Koiran uittaminen oli ihan riittävästi. Pysyttelinki muuten oikeestaan sisällä tai varjossa. Minä en kyllä taho kestää näitä helteitä; huimaa, turvottaa ja ne vähäsetki voimat katoaa. 20 astetta ois mulle passeli.
Tein yhen oikianki homman mökillä, nimittäin hain rantasaunalle vettä.
Se haetaan mönkijällä muutaman kilsan päästä vesipostista. Mönkijä on sellanen kakspaikkanen, missä on istuimet vierekkäin, ikäänku autossa. Siinon pieni kippilava, jonka latasin täyteen vesikanistereita. Rolle tykkää kovasti istua Linhain kyytissä, joten koira tuli nytki mukaan. Siinä se istua törötti penkillä ja ojenteli kaulaansa ilmavirrran hellittäväksi.
Ajoin mönkijän vesipostin viereen, ja avasin astioitten korkit ja kannet ja rupesin laskeen vettä. Letkusta tulee melko kovalla paineella ja siitä pitää pitää kovasti kiinni ettei letku ala valtoimenaan pyöriä ja lennätä jäistä vettä sinne tänne. Siinä on monesti houkutus laittaa hana täysille, että astiat täyttyy joutuin ja niin tein tälläki kertaa. Liekö pää sen verrran sulanu helteessä, että en tajunnukaan pitää letkusta kiinni, vaan se irtos käestä. Nii me saatiin Rollen kans pieni viilennys siinä, vaikkaki koira saatto vähän säikähtääki. Kesä kasteensa kuivaa, etenki ku lämmintä on kolmatta mittarillista.

Edelliseen postaukseen viitaten, dialyysineste oli lauantainajo päiväpussia vaihtaessa ihan kirkasta. Mikä lie verenpurkaus ollu vatsaontelossa.

Tänään mennään äitin kans Kelloon Veikko Ahvenaisen haitarikonserttiin. Hän on vuoden -57 harmonikansoiton Suomenmestari, ja onkin tällä hetkellä suomen vanhin esiintyvä konserttihanuristi. Keikkoja hän tekee edelleen n.100kpl vuodessa Suomessa ja ulkomailla, joka on melko kova sana. Hän on tehny myös useita oppikirjoja harmonikansoittoon.
Hän tulee myös Ylläksen haitarileirille opettamaan meitä, joten ei voi opettajaa syyttää, jos ei oppilas opi. Semmosta jännää luvassa tälle iltaa.
Torstaiaamuna, tai yötä kai se vielä on, ku lähtään ajeleen Ylläkselle harmonikkaleirille. Sielä opetellaan viis päivää soittamaan. Luvassa on varmasti monen sortin jännää. Eikä vähiten siksi, että kiva päästä johonki pois näistä tutuista maisemista. Tuon dialyysikoneen kans ku ei ihan joka paikkaan viiti lähtä. Pienenä yhteenvetona, että vielä en oo käyny muualla ku molemmilla mökeillä koneen kans. Jännää on, on jännää.3Ilimoja pitelee

Taian nyt nakata kamat kassiin ja lähtä äitin luo kiusaamaan koiraa. Muistakaahan juua riittävästi! Moikka!

Vatsakalvokepponen

Taas on yks viikko voiton puolella. Täsä on ollu monenlaista mukavaa kuluneella viikolla. Oon käyny torilla jädellä ja juoruilemasa tyttöjen juttuja ja puistossa kuunlemasa kitaransoittoa.
Kelit on ollu ihan liian lämpimät mun hipiälle. Oon sitä sorttia että pärjään paremmin kylmän ku kuuman kans, vaan onneksi tänään on ollu vähän viiliämpää. Tosin en oo paljo ollu ulkona, ja tässä syy siihen.

Heräsin eilen kovaan mahakipuun, sellaseen ku ois ollu normia kovemmat kuukkarikivut. Oletin, että sitähän se onki, vaikkaki vähä ihmettelin ajankohtaa. Joskus voi kuukautisten aikana dialyysineste värjäytyä hieman punertavaksi, vaan tuo oli niin tummaa, että otin kuvan. En murehtinu asiaa kuitenkaan sen enempää. Yöllä neste oli edelleen melko punasta, ja aamulla sitte soitinki pd-hoitajalle että näin on käyny. Hän käski mut päivystykseen tarkistuttaan asia, ettei vaan ois peritoniittia. Ohjeen mukasesti otin pari korkkia ja yhen vaihtopussin matkaan, ku haluavat ottaa nesteestä näytteen.
Tutkimuksia tehtiin reilusti; otettiin sydänfilmi, labrat, veriviljelyt, pissanäyte niien päälle lääkäri vielä katto, kuunteli ja koputteli. Mitään ei löytyny, ja crp yms. oli kunnossa eikä kuumettakaan ollu, nii laittovat kotia, kunhan takapäivystäjänä ollu nefrologi oli antanu luvan. Ilmeisesti kyseessä on vaan pieni verenvuoto vatsakalvolla. sieltä kuulemma saattaa joskus rikkoutua verisuonia itekseen. Huomena soittavat munuaispolilta vielä, että onko voinnissa tullu mitään muutoksia.
On sanomattaki selvää, että mitään tollasta ei nyt(kään) kaivata. Ens viikolla on haitarileirille lähtö ja tulehdus tarkottas sitä, että tippuu siksi aikaa listalta kunnes saa taas terveen (hah, terveen!) paperit.
Menin päivystykseen kahen maissa ja ekan kerran tapasin lääkärin siinä ysin maissa illalla ja kotona olin siinä kympin maissa. Koko päivä meni ootellessa, mutta ymmärrän sen toki. En ollu kipiä joten melko moni varmasti pääsi ennen mua. Ihan viime metreillä odotusaulaan sattu tuleen kuitenki pari tuttua naista. Toisen tytär oli loukannu jalkansa lasinsiruun, ja vaikka olin jo saanu kotiuttavan tuomion, jäin poriseen tyttöjen kanssa ku pitkästä aikaa nähtiin. Oliki oikei mukava nähä, joten terkkuja Haukiputtaalle!

Taas on viikonloppu tulossa. Ihan järetöntä vauhtia kuluu viikot! Pittää vissiin alkaa opetteleen niitä kahta kappaletta, joihin tuli postissa nuotit ja jotka kai pitää osata jallaki tavalla ku menee sinne leirille. Toista jo vähän harjottelinki tuossa. Onneksi tuntuu hyvin jäävän mieleen nii voi vähän lusmuta treeneistä. Täälä kotona siis, ei sielä leirillä. Pois se minusta!

Pittää alkaa katteleen yösijaa. Mukavaa viikonloppua, pitäkää itsenne pinnalla! Moikka!

Oma maa mansikka

Joo. Pittää jatkosaki tyytyä kaupan tai torin mansikoihin. Ei nimittäin näytä kovin hyvältä oma mansikkasato.
Tältä näyttää parvekemansikka tänään.

Ku se 28.5. näytti tältä:

Kerran kitkin rikkaruohot tuosta, vaan näyttää edelleen olevan enempi ruohoa ku mansikkaa. Hengisä se kuitenki on, joten taian viiä sen takas äitin pottupeltoon.
No se siitä, onneksi kaupasta saa hyviä mansikoita ihan riittävästi, niitä onki tullu syötyä melko monta roposta.

Huomena on jalkahoitajalla käynti. Samalla reissulla pittää hakia munuaispolilta korkkeja. En tiiä montako kertaavielä pittää huomata liian myöhään, että hoitovälinejakelu on heinäkuun kiinni. Tää on jo melko mones vuosi ku jotain jää hakematta. Onneksi mun.polilla on niitä ja saan sieltä ne. Vaikka nestepussien mukana tulee letkusto ja siihen tarvittavat suoja ja korkki, menee nulla noita korkkeja enempi ku vaihan iltapäivällä yhen pussin. Ja jos yöllä haluaa irrottautua koneesta, on siihenki olemassa sellanen korkki- ja suojakombo, joita mullaki on ollu vaan oon nyt käyttäny ne loppuun.
Korkki on siis se katetrin päässä oleva korkki, joka vaihetaan joka kerta ku katetrin käyttää auki.

Muutenki nuo dialyysihommat on melko tarkkaa touhua aseptiikan suhteen. Käsiä pitää jatkuvasti desinfioida, ja jos esim. korkkia sulkiessa katetrin avonainen pää tökkää johonki, pitää se pirtulla putsata ja vaihtaa puhas korkki. Näillä toimenpiteillä vältetään peritoniitti, eli vatsakalvontulehdus. Kateri, joka kuvassa näkyy, on mulla yleensä vaan tungettuna housuihin selkäpuolelle. On mulla sellanen avainremmi kaulaan, mihin tuon vois laittaa, mutta sitte katetrin letku hinkkaa sitä juurta, missä on rupi ja se ärtyy. Joskus katetrinjuuri on laastaroituna, esim. ku meen mökille eikä hygieniataso oo yhtä hyvä ku kotona. Tai jos laitan sellasta vaatetta että ne ärsyttää juurta tai muuten vaan painaa. Vähän sillai tunteella tuonki kanssa. Pointti on se, että tarkkana saa olla.

Mukavaa ku on huomena sairaalasa käynti. Nyt kotihoidossas ollessa ku ei tartte käyä enää ku harvoin sairaalasa, nii on taas mukava käyä sielä. Aiemmin, ku se kävi melkein työstä, oli se raskasta. Aiemmin ei ollu yhtään vapaata viikkoa, etteikö ois pitäny jossain käyä ja nyt vapaita viikkoja on paljo enempi ku ns. varattuja. Mukavaa. Ehkä myös vähän tylsää, mutta silti mukavaa.

Pitääpä lopettaa, ennenku menee säästä höpöttelyksi. Siitäki kyllä ois pari valittua sanaa sanottavana, mutta koitan sinnitellä vielä jonku aikaa valittamasta. Moikka!

Suuri seikkailu

Mää oon ollu tännään seikkailemasa! Tiiättäkö, ku luulee ettei vois jotai tehä ja mieli kuitenki tekis.
Aamulla heräsin viestiin Sannalta, että lähenkö mukaan melontaretkelle, mentäis kanootilla ja Alisa tulis kajakilla. No helevetti, meikä innostu heti!
En oo kuvitellu koskaan, tai ainakaan ennää viimevuosina, että lähtisin kanoottiretkelle. Eihän mulla oo voimaa eikä tasapainoa, että kanoottiin kuivana pääsis. Tai niihän minä luulin.
Sovittiin treffit kirjaston rantaan ja olin sielä sovitusti. Kohta Sanna ja lankomies ja Alisa lipuivat siihen ja minä hyppäsin kyytiin. Mentiin Hevossaareen syömään eväät ja jatkettiin matkaa. Siitä paikallisen pursiseuran editse Seelariin ja siitä Mustaansalameen. Käytiin ihan päässä asti, sielä mistä alakaa meri. Sinne kuulu jo vähän Nallikarin ysäripilleitten pauketta.

Tää on Hevossaaren kuppeesta. Tarkotus on esittää, miten pilivet ei tuu mantereelta meren päälle. Tai joskus, harvoin kyllä, mutta pääsääntösesti ei. Jokisuulla oli ihan pilvetöntä, vaan koko kaupungin yllä oli tollaset muhevat pilivet, ja ne näki hienosti mereltä päin.

Käytiin saaresa syömäsä evväät ja jatkettiin matkaa. Keli oli tosi hieno. Aurinko paisto ja tuultakaan ei juuri ollu, sen verran kuitenki ettei tullu hiki. Mullaki oli vaatetta vaikka muille jakkaa, pitkistä kalsareista lähtien.

 Kovasti oli muitaki melojia liikkeellä, joella muutama purjevene vaa uimareita ei näkyny. Paitsi tietysti sorsia, joille me Sannan kans laulettiin. Lankomies on muuten tosi ilonen siitä, ku me Sannan kans aina lauletaan hälle. En vaan tajua, miksi hän sanoo nykyään jo ennen alottamista, että ei tartte laulaa. Pittää vissiin laajentaa repertuaaria että ois enempi mistä valita biisejä.

Tuolla tirpusella on piilosa heinikosa pari poikasta. Koitti muka kattua meitä pahasti että häivyttäs. Ja niihän me häivyttiinki.

Oli kyllä semmonen reissu, että musta tuntu että olin lähössä suureen seikkailuun. Ja sitähän se oliki. Matkaa kerty 8.5km ja mulla jotai kilsa vähempi ku tulin matkalta kyytiin, ja aikaa meni 2.5h. Ei pietty kiirettä, vaan lepposasti edettiin. Välillä otettiin Alisan kajakki kylykeen kiinni ja syötiin loput eväistä. Sitte mentiin Sannan ja lankomiehen luo vielä jutskaileen. Eli ihan mahottoman mukava päivä kaikkinensa. Näitä lissää!
Mulla on vähän sellanen itsensä ylittäjä-olo. Ku en oo tosiaan kuvitellu, että musta ois enää tollasiin hommiin. Vähän niinku yhtenä talvena äiti ehotti että käy hiihtään ja miinä että ehän mää voi enkä ossaa. Nii vaan äiti teki mulle pienen ladun ja sitä sitte ees taas hiihtelin. Äiti kulki umpihangesa vierellä ja nosti ylös ku kaaduin. Joka ikinen lihas oli seuraavana päivänä kipiänä, mutta kyllä sitä näköjään oikeitten ihimisten kans pystyy, vaikka ite kuvittellee että ei pysty. Samanlainen olo on nyt, itsensä ylittäny.
Kiitokset Toivoniemeen ja naapuriin ikimuistosesta reissusta! <3

Nii että moikka ja silleen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Viikko on vierähtäny oikeestaan melkein huomaamatta. Oon ottanu iisisti, että alkais tuo reisi paraneen. Onki se nyt vähemmän kipiä ku ennen, vaan ärsyyntyy kyllä meleko herkästi. Arvelin että kaikki johtuu virheasennosa kävelemisestä, ei sen vakavammasta. Lääkäriinhän en oo menny enkä koe tarvetta mennäkään.
Uusimpana vaivana on nyt vasemman peukalon lonksuminen. Sitä ku liikuttaa, se naksahtelee pari kertaa suoraksi ojennettaessa. Cool. Jospa se itekseen menis kohilleen. Ärsyttää vaan kirjottaa ku se tuosa lonksuu.
En muista oonko kertonu pitkään aikaan, miltä pissa näyttää. No se onki meleko erikoista nykyään, on nimittäin sellasta valkosta, tai niinku ois voimakkaasti keltaseen pissaan kaajettu joukkoon maitua. Niinku likasta maitoa. Mattaa eikä siitä nää läpi. Tulehusta ei kuitenkaan oo, joten mennään sitte näillä. Mietinki, että voiskohan tuo maito, mitä nykysin jo juon, vaikuttaa väriin, tulemalla läpi melkei sellasenaan. Pissaa tullee kuitenki meleko mukavasti. Viimeksi lääkärisä lisättiin nesteenpoistolääkettä, ja kyllä sitä tulee reilu puoli litraa/vrk. Sehän tarkottaa sitä, että juomisen kans ei oo nii kauheen tarkkaa. Nykysellään nesteenpoisto on hyvällä tasolla, ku paino ei heittele paljoa eikä turvotuksia muutenkaan oo. Mitä nyt on silmät ollu aamusin jonku verran turvoksissa ku on ollu allergeeneja ilmassa. Nyt ku on satanu, ei oo ollu silmätkään turvonneet. Jännä homma ku ei oo ennen ollu mittää allergiahommia ni tänä vuonna kyllä on. Ihan liiaksi asti.

Söin eilen ekat kotimaiset mansikat. En tiiä mitä kaliumit siihen sannoo. Litra mansikoita ei oo minkään suosituksen mukasta dialyysipotilaan ruokaa. Sillon ku oli kaliumrajotus, mansikoita sai syyä 5kpl/vrk. Nythän mun rajotus on "kohtuudella" Onko litra kohtuuden rajoissa, sen päättäköön kukin tykönänsä. Nooh, tännään ei mansikoita ollu kaupasa joten katotaan huomena uuestaan. On mulla tuola Resoniumia, että jos oikei villiksi menee tuo syönti nii voi ottaa kaliuminsitojaa välliin.

Nakkaan nyt sohvan selekään ja alan kattoon töllöä. Ottakaahan iisisti! Moikka!

                    (Kuva lainattu netistä)

Maanantaina 1.7. tehtiin sydämen ohitusleikkaus. En oo lukenu papereita leikkauksesta, mutta kuulopuheiden perusteella kaikki meni ihan hyvin. Joku liitoskohta oli vuotanu verta ja sitä oli menny molempiin keuhkoihin ja rintaonteloon. Senpä vuoksi rintalasta avattiin uuestaan aamuyöllä 3.7. ja laitettiin pleuradreenit molempiin keuhkoihin ja rintaonteloon. Lisäksi laitettiin ulkoinen tahdistin, ku sydän oli jumpsutellu miten sattuu. Pikkihiljaa ekan viikon kuluessaa niitä poistettiin ja vuodeosastolle lähtiessä poistettiin viiminenki dreeni ja tahistin.
Ekat päivät on menny nii tumussa, etten muista mitään. Keskiviikolta on eka muistikuva ku hoitaja sanoo että isä ja äiti tulee viieltä kattoon. Muistanki ku tulivat, vaan en paljo muuta.
Dialyysit hoitu sellasella dialyysikoneella, jota nimitettiin prismaksi. Se poisti jatkuvasti kaulakatetrin kautta nesteitä. Olin kyllä kovasti turvoksissa tuollon ja niitä nesteitä poistettiinki parin viikon ajan. Teholta pääsin lauantaina kirurgisen osaston sydänvalvomoon ja sunnuntaina sitte sisätautipuolelle vuodeosastolle. Sielä alettiin pikkuhiljaa kuntouttaa polkemalla kuntopyörää ja tekemällä kävelyharjotuksia. 16.7. pääsin sairaalasta pois, vaan menin äitin luo kuntoutumaan. Sielä olin viikon ja sitte menin ommaan kottiin ja sen jälkeen kuntoutuminen on ollu melko vauhikasta, ku oli pakko käyä kaupasa ja tehä ruokaa yms.
Kaks päivää sen jälkeen ku pääsin sairaalasta, kotiutu Sannaki maailmalta. Kiva oli nähä pitkästä aikaa. Tais olla molemmille ikimuistoset viikot, vaikkaki ihan täysin eri syistä. Semmosta tämä elämä on.

Nyt nuo on pelkkä muisto vaan, ja pätinki että nyt voin unohtaa menneet ja keskittyä tähän päivään. Dialyysien tekeminen on raskasta puuhaa, joten kanavoiaan seki vähänen virta mitä on, tähän päivään ja tulevaan.