Gastropareesi

Viikko on menny yhessä vilauksessa. Taas.
Keskiviikkona käytiin Marjon kans viemässä yks lähetys matkahuoltoon, ja kuinka ollakaan, kastuttiin tulomatkalla ku alko sataa vettä. Käytiin kaupassa, ja sillä välin sade lakkas, joten säästyin sen suuremmalta paleltumiselta. Sadevaatteitahan, eikä oikei muutakaan vaatetta, ollu kauheesti päällä.

Keskiviikkoiltana en muistanu yhtään, että ois pitäny alottaa hoidot jo viimeistään klo.23. Aamulla piti olla munuaispolilla tapaamassa ravitsemusterapeuttia klo.9. Hoidot kestää 9h, ja alussa menee joku vartti ku tyhjentää mahan, ylimäärästä. menin nukkuun yhen maissa, enkä tietenkään ollu muistanu laittaa ees kelloa soimaan aamuksi. Heräsin itekseni kasin jälkeen, lopetin hoidon ja lähin sairaalaan.
Se oliki mielenkiintonen reissu se.

Menin siis sen gastropareesin vuoksi kuulemaan ruokavaliosta, mikä saattais auttaa siihen, että ruoka etenee nopsempaa suolistoon. Lisäki se on nyt kai tämä gastropareesi, mikä ärsyttää mun paksusuolta, ja saa sonnan veteläksi.  Maha on ollu kuralla joulukuun alusta lähtien.

Kaikki keitetty ja haudutettu on parempaa, ku paistettu tai savustettu. Leivissä ei pitäs olla siemeniä, raaàt kasvikset on huonoja sulamaan, tomaatti ja paprika on kaltattuna parempi ku kuorineen, ku ne tahtoo sulaa huonosti. Smoothiet on just parasta, ja ananasta ja parsaa tulee välttää, ku niissä on säikeitä. Ananas murskana on hyvä juttu. Parsa on muutenki mun no no-listalla.
Alle 8kk vauvojen ruuat on just parasta, mitä mun tulis syyä. Kerroinki, että oon aina ollu huono syömään mitään kauheen kiintiää. Lapsenaki muistan, ku muussasin kaikki ruuat soosiksi, ja salaatit ja kaikki sinne sekaan. Opiskeluaikoina lopetin muussaamisen, ku se herätti sen verran hilpeyttä ruokalassa, eikä mua huvittanu kuulla syöväni vauvanruokaa.
Lihaa ei tulis syyä oikeestaan muuta ku jauhettuna. Mukavaa saaha oikein lupa olla syömättä lihaa, se ku ei oo koskaan ollu mun suurta herkkua.
Lisäksi ruuat tulee purra hyvin. No mun kohalla sitä ei voi enää paljo paremmin pureskella. Oon monesti laskenu, miten ihmiset jauhaa ruokaansa ja ihmettelen suuresti, ettei kukaan oo vielä tukehtunu. Minä jauhan niitä vähintään sellaset 40-50x, mutta yleensä yli 50. Laskekaapa huviksenne omia pureskelujanne, yllätytte. Siksi mää oon nii hidas syömäänki ku aika menee jauhaessa.
Ravitsemusterapeutti epäili, että ois ollu jo nuorempana jotai ruuansulatusongelmaa, ku kyllä keho kertoo, mitä se haluaa. Ja jos se ei halua huonosti sulavaa, senki se ilmottaa.
Mun syömän ruuan koko tulis olla 1-2mm kooltaan, sen paksusuoli helposti sulattaa. Sen suuremmat partikkelit ärsyttää sitä. Nii että jos joku vois lainata mulle vauvaa rekvisiitaksi jatkossa kauppareissuille. Vaikka oonhan mää jo valmiiksi tiineen näkönen mahoineni

Toinen asia, mikä on hyvempi juttu, on se, että saan jatkossa proteiinijuomat ilmaseksi sairaalasta. Laskettiin mun proteiinintarve, ja verrattiin sitä päivittäin saamaani proteiiniin. Tarve ois n. 70g/vrk, ja mulla se jää hädintuskin puoleen tuosta. Dialyysi syö proteiineja kehosta, ja jos sitä ei saa ravinnosta, ne menee lihaksista. Niistä olemattomista.
Sillon ku alotin dialyysit, proteiinilisät ja lisäravinteet sai sairaalasta ihan vaan pyytämällä, mutta sitte vyötä kiristettiin, ja nykyään niitä saa vaan erikoistapauksessa. Samoihin aikoihinhan meiltä sillosilta hemodialyysipotilailta vietiin se iki-ihana aamupalaki, jota edelleen kaiholla muistelen.

Eilen oli puolustusvoimien lippujuhla. En ois muuten tienny, mutta ku olin syöksymässä pusikkoon piiloon rollaattorin kans, tajusin. Siitä syystä ne koneet lenteli ylilentoja. Näin hienon kuvan sain helikoptereista. Taksikuski joka vei mut Patelaan, kerto, että lippujuhlaa vietetään Mannerheimin syntymäpäivänä. Okei, tiiän nyt senki. Mun puolesta vois kuitenki lakata polttamasta valtion rahoja tollasiin kokoontumisajoihin. Tämä ei oo isänmaanvastustajan kannanotto, vaan vinkki, miten voitas säästää pitkä sentti, vaikka vanhustenhuoltoon. Idea on ihan vapaasti päättäjien käytettävissä!

Siinon vanha naama ja uuet öögat. Aika fiksun näkönen, vai? Oisittapa nähneet, miltä mun posket näytti sellasten melkein pyöreitten lasien kans. Hohhoijakkaa, isolta lantulta! Noilla se näyttää ihan kohtuulliselta, enää vaan lantulta.
Tässä lähempää nuo toiset kakkulat. On nii söpöt, että melkei hirvittää. Kukkalasitäti ja viherpiipertäjä.

Jännän äärellä ollaan... Kaikki reissua hommat reissua varten on hoidettu, paitsi pakkaaminen. Maanantaiaamuna lähtään Helsinkiin ja päivällä yli Tallinnaan. Sieltä matka jatkuu päivällä Narvaan, ja siellä hotellissa meitä oottaa iso lasti dialyysinesteitä. Sieltä matka jatkuu Peipsjärven rantaa alaspäin, ja... Ihanaa lähtä! Mukavaa päästä pois kotua vähäksi aikaa. Edellinen reissu oli viime kesänä haitarileirillä Ylläksellä. Mahtavaa oli sieläki, ku sai olla pois näitten seinien sisältä, ja näiltä kulmilta. Muutaki kivaa on tiedossa kesälle, ja seki on ihan mahetsua se!

Eipä tässä tällä kertaa muuta, ku moikka!

PS: Täällä on muuten testissä uuet hälytyslaitteet, ihan vaan varkaille tiedoksi. Jos kuitenki tuutte sisälle tai edes rappuun, nii muistakaa hymyillä!

Sairaalareissulla kuultua

Mää vihhaan sähköiskuja. Pienet, vaatteista joskus saadut sähköiskut saa mut hulluksi.

Siksipä olinki tänään taas kerran ihan pihalla, ku yks diabeetikkoystäväni Satu kerto, että meille oli tehty teinivuosina sairaalassa sellanen tutkimus, ku ENMG, eli elektroneuromyografia.

Siinä oli kuulemma laitettu jotai juttuja iholle, ja annettu sähköiskuja. Sen perusteella on ilmeisesti diagnosoitu polyneuropatia. Kiva tietää, en nimittäin muista ite mitään tuommosesta tutkimuksesta.

Nuorena oltiin monesti Satun kans yhtäaikaa osastolla tasapainotuksessa, tai jossain kuntoutuskursseilla, tai muuten vaan koekaniineina jossain tutkimuksissa. Anu oli monesti kans mukana. On ollu kiva kuulla nyt aikuisena niitä juttuja, mitä Satu on kertonu noista ajoista. Minä ku näytän systemaattisesti unohtaneen kaikki tutkimukset ja muutenki sairauteen liittyvät asiat. Sellasia kyllä muistan, ku karattiin yöllä tupakille pihalle, ja hoitaja laittoki ikkunan kiinni, ja me nuoret juostiin aikusten puolelta sisään ja kellarin kautta takas osastolle. Vartija tietysti perässämme. Hieman valikoiva muisti kenties.

Meitä taiettiin käyttää aika monessa koekaniineina, ku oltiin mielellämme yhtäaikaa sairaalassa, ku asuttiin eri paikkakunnilla, eikä siihen aikaan ollu kännyköitä  yhteydenpitoon. Joskus Satu kävi meillä Iissä olemassa viikonlopun, ja minä Oulunsalossa. Mukavaa, ku ollaan edelleen ystäviä, ja nähäänki melko usein. Muunmuassa tänään Satu kävi kahvilla istumassa ja porisemassa.

Kävin eilen polilla. Sieltä tuli ihan hyviä uutisia. Labrat näytti hyvää, jopa niin hyvää, että heinäkuussa ei tartte mennä käymään polilla, vaan riittää, ku käyn jättään labrat ja lääkäri soittaa niistä, jos on jotain mainittavaa. Hb oli 106 ja sain rautaa suoneen, hba1c  eli pitkänajansokeri oli 6.6. Siitä diabeteshoitaja soitti, että onko mulla ongelmia matalien sokerien kans, ku on nii matala tuo. Sanoin että ei oo, ku jos alkaa heikottaa, syön heti jotain ennenku maksa reagoi asiaan erittämällä glukagonia ja nostamalla verensokerin pilviin. Lääkäri oli kommentoinu sitä taannoista sensorointia, että ei mitään systemaattista obgelmakohtaa oo. Kiva saaha tollasta palautetta, nimittäin ei ne sokerit vahoingossa pysy hyvinä. Ei sinne päinkään!

Kalium ja fosfori oli viitearvon mukaset, vaikkaki fosfori kuulemma herkästi nousee kun pd-hoito ei sitä kauheen hyvin puhista. Kerroin kuitenki juovani maitoa, mutta ilmeisesti sitte nii vähän, etttä se ei pääse nousemaan. Toki parempi niin. Kolesterolit, urea ja suolat hyvät, kreatiniini jossain 700 pinnassa. Normaalisti se on alle 100, ku munuainen toimii hyvin. Tässä kohtaa ku munuaiset on paskana, on sen parempi, mitä korkiampi se on. Tai oikeestaan ihan sama mitä se on, mutta mitä korkiampi se on, se kertoo siitä, että liikkuu paljon. Kreatiniini on lihasten polttojätettä, eikä sinällään mitään myrkkyä, ja se kuvaa munuaisen toimintaa hyvin.

Sain mukaan kahen päivän antibiootit ohjeineen, peritoniitin varalle. Ne on nestemäisiä, ja laitetaan nestepusseihin ruiskun avulla, ja lasketaan vatsaonteloon jos tauti iskee. Kahessa päivässä kerkiän takas Suomeen hoitoon, jos se pirulainen iskee. 

Huomiseksi varattiin aika ravitsemusterapeutille sen gastropareesin vuoksi. Pitää alkaa syömään jotain paksusuolta vähemmän ärsyttävää ruokaa, eli paljon hedelmiä ja kasviksia, ja vähemmä lihaa. Sopii mulle, enhän muutenkaan piittaa lihasta. Ja vielä parempi jos saan lääkärin määräyksestä kieltäytyä siitä.

Tällä kertaa oli eri lääkäri ku monella muulla kertaa. Puhuttiin mun siirtolistalle paluusta, ja kerroin kardiologin kommentista, missä kerrottiin mulla olevan korkian riskin sepelvaltimot. Lääkäri ei löytäny moista kohtaa kardiologin tekstistä, ja hän kysyki, että haluaisinko siitä huolimatta siirtoon. Sanoin haluavani, ja toivottavasti se huomioidaan ku listakelpoisuutta aletaan arvioimaan. Vaikka se ehkä ei oliskaan verisuonia ajatellen hyvä asia, ois se varmasti sen arvosta, että sais vielä joskus elää ilman dialyysiä.

Kävin eilen ilman rollaattoria apteekissa ja kaupassa. Välillä pysähyin seisoskelemaan, ja istuin kaupan edustallaki vähän aikaa. Yllättävän hyvin se kuitenki meni. Enempi taitaa olla henkistä riippuvuutta rollaattorista, ku fyysistä. Eikä mulla ollu se mukana sairaalassakaan, vaikka kävelinki sisätautipolilta jalkahoitajan luota munuaispolille. Reissuun se kuitenki lähtee matkaan, ku sielä tulee varmasti käveltyä paljon enempi ku näissä kotiympyröissä.

Viimisiä reissujärjestelyjä on hoideltu. Vielä pitää käyä tulostaan muutamat blanketit matkaan, ja sitte voiki alkaa pakata. Pitänee laatia joku lista, ku on nii paljo tärkiää matkaan otettavaa. Jos joku jää, sitä ei niin vaan saakaan vieraassa maassa. Onneksi Baxterilta ovat luvanneet auttaa, jos jotain dialyysiin liittyvää ongelmaa ilmenee.

Tämmöstä tällä kertaa. Moikka!

Mökillä

Terkkuja mökiltä! Oli kyllä tosi mukavaa vaihteeksi olla sielä. Viimeksi oon ollu helmikuun lopulla, sillon ku oltiin Sannan kans koiravahteina. Keväällä piti montaki kertaa mennä, mutta aina tuli jotain, tai en muuten vaan jaksanu lähtä. Nyt oli maailman toiseksi parasta kevätauringon ja kantohangen jälkeen, ku oli aurinkoista, mulle ihan riittävän lämmintä, eikä itikoita vielä.
Käytiin monta kertaa leikkiin Rolliskon lempileikkiä, eli heitteleen kiviä veteen. Se jaksais juosta niien perässä vaikka tuntitolkulla.  Välillä uimaan, ja taas juoksemaan.
Tää kuva on muuten yks sellasista, jotka saa mut ärsyyntymään. Nmittäin tuo vino horisontti. Menköön tällä kertaa, ja olkoon vaikka hyvä huono esimerkki, ku ei kummempaakaan tältä kesältä oo.

Pääasiassa vkl meni koiran kans puuhastellessa.  Ku olin paremmasssa kunnossa, käytiin koiruuen kans pyörälenkillä nii, että koira juoksi tiellä ja metässä ja missä millonki. Nyt ku musta ei oo pyörän päälle, tehtiinki nii, että minä ajelin mönkijällä ja koira juksi. Välillä pysähyin, että se voi mennä mettään katteleen ja haisteleen. Välillä se intoutu istuun kyytiin, ja  välillä syömään heinää, niinku kaikki koirat.
Joskus joku vastaantuleva pikkutyttö oli ihmetelly, että onko tuo lammas ku se syö heinää. No, asiasta voi olla montaa mieltä, mutta kyllähän se vähän lammasta muistuttaa.

Herkuteltiinki me. Äiti teki kakkua. Käytti meitä testimaistajina, ja kyllähän se mulle passas. Tuossa on maustekakku, ja välissä appelsiinirahkaa.

Kävi muuten  hauska sattumus ku käytiin lauantaina kaupassa. Meän vieressä oli parkissa auto, joka oli täynnä dialyysinestelaatikoita. Jos vaan oisin tajunnu, oisin käyny haastattelemassa kulkijoita, mutta en hoksannu että siellä istuu nainen kyydissä vasta ku sitte, ku lähtivät. Ei meitä dialyysipotilaita kuitenkaan ihan joka oksalla oo.
Aikoinaan ku hellustelin Pielaveelle, oli siellä apteekissa töissä kaks siirtopotilasta. Jos en ihan väärin muista, toinen oli saanu munuaisen ja toinen maksan. nNin tai näin, se on jo melko erikoista, että niin pienessä firmassa on kaks siirrokasta.

"En tuu sisälle, mutta jätä toki se ovi auki"

Tuolla rääselikössä Rolle kans tuntu kovasti viihtyvän. Kiviä piti nakella tuonneki, ja koira juoksee kieli vyön alla niien perässä. Se on alkanu ottaa kiviä suulla kiinni, joten pitää aina nakella mahollisimman kaus, etttei se syö niitä. Tai katko hampaitaan. En kyllä isoja ees oo nakellu, ettei käy vahibnkoa, nimittäin kyllähän se joskus tulee saamaan sen kiven kiinni.

Näin meillä liikutaan: koira juoksee eellä, ja akka tullee mönkijällä perässä.

Tässä kuvassa reipas poika jäi kattomaan ku emäntä lähti rantasaunaan. Se on jo oppinu, että syksyllä siika-aikaan ikkunasta näkee parhaiten ranrtaan, ja siinä on hyvä ootella emäntää kotia.

Punkkeja rannassa on melko paljon, ja koirasta niitä irrotettiin vkl:n aikana yks kuollu ja yks elävä käveli turkilla. Ällöttäviä pirulaisia! Ihmisiinki ne sillontällön tarttuu, mutta minä oon vielä ainaki toistaseksi säästyny moisilta. Kop kop kop!

Siinäpä oli viikonlopun saldoa. Tänään kävin sairaalassa labrassa. Menin sinne reilusti myöhässä, ku en ollu muistanu laittaa illalla  puhelinta herättään. Aika ois ollu 8.50 ja heräsin 9.10. Puin kaikessa rauhassa ja lähin iisisti, ku olin jo kerta myöhässä. Ei siitä kukaan mitään sanonu, mutta pyysin kohteliaasti anteeksi.
Kävi hauska juttu labrassa, ku oottelin siinä että meen jättään pissanäytteen. Katoin ku hoitaja kävelee selvästi mua kohti. Ojentaa kätensä, ja laittaa sen tuttavallisesti olalle ja tervehtii. Meni vähän aikaa tajuta, että sehän oli mun ystäväni, joka on kesätöissä OYS:ssa.  Terkkuja Annelle sille puolen kaupunkia!
Huomena on siis pd-polilla käynti, mutta siitä sitte enempi myöhemmin.
Tää oli tämmönen postaus, ja kerranki oli kuvia. Niitä ku ei oo mun laiskuudesta johtuen, ollukaan viimisissä postauksissa. Parannusta en uskalla luvata vieläkään. eIPÄ MUUTA KU MOIKKA!

Reissujännitystä

Taas on vettä virrannu.
Viime aikoina on olllu kaikenlaista. Ensinnäki viime viikonloppuna oli valtakunnallinen Siivouspäivä. Kovalla tohinalla laiteltiin kamoja monta päivää. Veispuukin kautta päästiin jopa sanomalehteen mainostamaan taloyhtiön kirppistä, ja tietysti ujutin sinne myös maininnan LP- ja CD-levyistä.
Sain perjantai-iltana sukulaistytön avuksi kirppikselle, ja hinnoteltiin hänen kamojaan perjantaina illalla. Aamulla aikasin sitte Marjo tuli voimaileen, ja kanto kamat pihalle, naapurin asuntotoimiston etuovelle, missä oli pieni katos. Oli nimittäin luvattu sadetta päiväksi. Ei saatu ku levylaatikot ulos, nii oli jo ekat tyypit kattelemassa niitä. Moni oli lukenu lehestä, että ois levyjä kaupan, ja olivat tietysti ekana lonimassa parhaat päältä. Pitkin päivää kävi ihmisiä ostaan levyjä, ja ihmettelin kovasti, miten iso vaikutus pienellä maininnalla lehessä oli. Eipä silti, kyllä päivän tili tehtiinki sitte niillä.
Sadetta piisas koko päiväksi, välillä aurinkoki näyttäyty, mutta lopulta keli äity Lyyli-myrskyksi. Koko päivän huojunu vaaterekki rämähti kaks kertaa iltapäivällä, ja toisella kertaa asiakkaan päälle. Kamoja lenteli sinne tänne, ja yks CD karkas lentoon ja autojen sekaan.
Mukava ja opettavainen päivä kaikkinensa. Katotaan syksyllä uuestaan, ja toivotaan patempaa keliä.

Viimeviikolla kävin kampaajalla, ja oon vaihteeksi blondi. Johan tuossa muuan vuosi meniki brunettena, ja ihan viimisimmät ajat omalla värillä. Kuvaavinta omalle värille on sanat "maantie" ja "hiiri".
Kävin myös Riitulla kylässä männä viikolla, ja sielä meniki lahjakkaasti koko päivä. Tällä viikolla käytiin intialaisen naapurini syntymäpäiviä juhlimassa. Oli mukava maistella intialaisia makeita tarjottavia. Lisäksi oli sellasia riisitäytteisiä, ikäänku pasteijoita. Niille oli dippiä, ja en tietenkään tajunnu, että se olis paikalliseen tapaan melko tulista. Niinpä meinasin kokea palo- ja tukehtumiskuoleman siinä ihmisten ympäröimänä. Onneksi mulla on jonkulainen taito nauraa itelleni,  nii siitäki selvittiin ilman sen kummempia punasteluja. Paitsi että olinhan mää tietysti aika kauan ihan tulipunanen, mutta en suinkaan häpiästä, vaan siitä helvetinmoisesta poltteesta suussa, päässä, kurkussa ja mahassa ja jokapuolella.
Erikseen pitää oikein mainita ne todella upiat ja huikiat intialaiset asut. Upea Sari, jossa on n.5m hienoa silkkiä. Nuoremmilla naisilla oli hieman kevyempi asu, jonka nimiä en muista. mahtavia värejä, eikä bling blingissä olla säästelty. Juhlissa oli myös vuoden iklänen pieni tyttö, jolla oli myös kaunis ja pieni, monessa värissä loistava mekko. Ihan järettömän upeita vaatteita!

Tällä viikolla käytiin Riitun kans Alakylässä kattoon sulosta koiranpentua, ja toki sen isäntäperhettä. Sieltä sitte tukka putkella asukastoimikunnan kokoukseen.
Käytän paljon taksia, ja ne hakee aina tietysti ovelta, tai ku ei ovelle täällä pääse, nii tuosta portilta. Portin edusta on aina parkkeerattu autoja täyteen. Yks taksikuski kerran sano, että otapa tyttö asiaksi saaha tuohon pysäköintikieltomerkki. No minä tekemään työtä käskettyä, ja asia on nyt vireillä Oulun kaupungin... jossain virkamiehellä. Saa nähä, tuleeko merkkiä koskaan, mutta kovasti se olis toiveissa. Lisäksi pääsin purnaamaan ihan surkiasta pihan talvikunnossapidosta. Oon joka talvi tässä asuessani vähintään kerram antanu asiasta  palautetta. Kuulemma ongelmia on muuallaki, ja asiaan on jo reagoitu. Niin reagoi luontoki, ja sulatti lumen ja jään poies. Vielä tuossa joku rikkoo luunsa. Jos en minä, nii joku muu mummeli.
Onpahan nyt sitte vaikutettu yhteiseen hyvinvointiin, ja viihtyvyyteen, ja nyt ootellaan tuloksia.

Oon alkanu jännittää tulevaa Viron reissua. Lähtö on reilun viikon päästä. Kaikki asiat; passi, dialyysiin liittyvät jutut, liput, yms. yms. pitäs olla kunnossa. Vielä yks maili Norwegianille pitää laittaa koskien rollaattoria.
Sairaala ja Baxter on molemmat toimineet kiitettävästi asian suhteen. Eilei soittivat Baxterilta (Baxter on dialyysinesteiden valmistaja ja maahantuoja) ja aikoivat toimittaa listan meän matkan varrrella olevista sairaaloista, missä osataan nämä dialyysihommat, ja mihin hakeutua, jos jotain ongelmia tulee. Lisäksi neuvoivat pyytämään hoitavasta sairaalasta selosteen ja dialyysinestereseptin enkun kielellä.
Ens viikolla on käynti polilla, ja siellä saan lastin rautaa suoneen, ettei väsyttäis ihan kamalasti reissussa. Saan myös nestemäiset antibiootit vatsaonteloon laitettavaksi mahollista peritoniittia, eli vatsakalvontulehusta varten. Se voi kuulemma tehokkaasti pilata reissun. Uskon sen, oli se alkuvuoden peritoniitti nimittäin sen verran kipiä ja äkkinäinen, että jos se vielä joskus tulee, on lääkitys alotettava sillä samaisella sekunnilla.
On kyllä kovasti annettava kehuja sairaalalle ja Baxterille! Hyvin turvallisin mielin voi lähtä reissuun, ja kaikenlainen apu on aina puhelinsoiton päässä. Nyt ku Kela ja kaupunki tukeevat omalta osaltaan (Kela taloudellisesti, ja kaupunki maksamalla avustajan) mahollisimman tavallisen elämän elämisen. Saa kyllä olla onnellinen suomalaisesta sosiaaliturvasta. Hukassa olisin ilman yhteiskunnan apua ja tukea. Läheiset on sitte asia ihan erikseen....

Huomena lähen mökille, pitkästä aikaa. Talvi meni sairastellessa, ja kevät sitte lähinnä toipuessa. Nyt on hyvä aika mennä, ku hyttysiä ei kai oo vielä ihan hirviästi, ja onpahan muuta mietittävää, ku se Viron reissu. Ja lempikoiraaki on kyllä jo kova ikävä. Se muuten tässä yks päivä ku kävivät kylässä, teki pari reikää mun lempipipoon. Yhyy! Se on nyt kuitenki onneksi paikattavana tekijällään, ja syksyllä taas entistä ehompana.

Semmosta siis viimeaikoina. Katellaan taas. Moikka!

Zombie-fiilis

Viimiset päivät on menny ihan zombeillessa. Oon kertonu aiemmin jalkojen hermosäryistä. Niitä ei oo enää viime vuosina kauheesti ollu, ku on tunto lähteny jalkateristä. Puolensa siinäki, nii ei tunne sitä saatanallista ja hermoja raastavaa kipua enää.
No nyt tämä sama särky, mutta onneksi aika vähäsenä vielä, on alkanu tuikkiin kädessa. Vasemman nimettömän kohalta tuosta kämmenen nivelen kohalta, kämmenen puolelta. Oon syöny Panacodia muutaman päivän, ja olo on sen mukanen.
Öisin en oo saanu kunnolla nukutuksi. Lisäksi ollu maha sekasin monena yönä. Viimeyönä piti noin tunnin välein nousta röyhtäilemään, ku maha mellasti omiaan. Ärsyttävää. Pittää nukkua sitte univelkoja pois, ku käsi ja maha rauhottuu. Kävin eilen hakeen apteekista Lopexia ku se oli loppu. En sitte kuitenkaan muistanu sitä ottaa, ku vasta yöllä. Muistiki huononee näinä zombie-kausina.

Reissuun lähtö lähenee jatkuvasti. Passi on tullu naapuriin ärrälle, vakuutukset pitää hoitaa viikolla. Dialyysinesteasia on kunnossa, ja erooppalainen Kela-kortti kaivettu jemmasta. On kyllä niiiiiiiiiin mukava lähtä vähäksi aikaa reissuun. Pieni maisemanvaihdos tekee kyllä gutaa.
Matkasuunnitelma ei oo kiveen hakattu, mutta se on jotakuinki seuraavanlainen. Ekaksi yöksi mennään Narvaan, siitä Peipsjärven rantaa alaspäin. Käyään Latvian puolella Riikassa, ja lähtään ylöspäin Itämeren rantaa. Käyään Saarenmaalla ja Hiidenmaalla. Välillä yövytään isoissa kaupungeissa, ja välillä pienissä kylissä. Reissussa ollaan reilu viikko, ja siinä kerinnee jo tulla vähän koti-ikäväki. Vuokrataan Tallinnasta mennessä auto, nii päästään liikkumaan ihan fiiliksen mukaan. En ota yökonetta mukaan, vaan vaihan pussit käsin. Se vie oman aikansa, mutta näin lienee turvallisempaa, jos esim. kone sattuu hajoamaan. Sain polilta luvan pelata vähän enempi Extranealilla, eli pitkänajanpussilla, nii jää yks tai kaks vaihtoa vähemmälle päiväsaikaan. Saa nähä sitte kotia tullessa, mennäänkö plussalla vai miinuksella nestetasapainon suhteen.

Suunnitelmissa oli mennä nyt helatorstain tai viikonlopun aikana mökille, mutta oli nii kylmää, että jäin kotiin. Vähän ku lämpenee, on mökillä kiva olla, ku ei oo vielä itikoita. Ehkä mun ajatukset on jo kuitenki vähän etelämmässä... tiiä häntä.
Onhan tässä ennen reissua vielä yks iso projekti, nimittäin tuo Siivouspäivä. Se on ens lauantaina, ja kamaa on aika paljon menossa myyntiin. Oon vähän katellu niitä jo, ja niputtanu jotain. Saan apulaisen kaveriksi myymään, ja Marjo tulee ainaki aamulla laittaan kamoja, ja iltapäivällä keräämään pois. Siinä on yhenlainen urakka, ja vähän jännittääki, että miten jaksan koko päivän olla skarppina.

Tämmöstä tällä kertaa. Palaillaan astialle. Moikka!

Pientä hääräämistä

Jeespä jees. Sensorointi on ohi nyt. Sopivasti loppu sunnuntaina, ennenku iskin kynteni äitienpäiväkakkuun. Käytiin Sannan kans kahvilla äitin luona, ja tietysti kiusaamassa lempikoiraa. Toinen oli taas nii lutusena. Sydänsydän.
Maanantaina aamulla piti palauttaa sensori sairaalaan, ja otettiin tulosteet kuluneesta viikosta. Se on aika opettavaista tuo sensorointi. Näkee helposti, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Saa nähä, miten lääkäri kommentoi käyrää, jos kommentoi.

Eilen kävin näöntarkastuksessa. Vihdoin saan uuet ja paremmat lasit. Näillä vanhoilla ku ei enää oikei taho nähä paljoakaan. Eikä nää oikein pysy koossakaan. Mulla on kahet samoilla vahvuuksilla, mutta ne paremmat unohtu sopivasti Sannan luo just ennen muuttoansa, ja niinpä ne hävis ikiajoiksi. Olipahan hyvä syy mennä hankkimaan uusia, ku silmälääkärin lupalappuki oli jo valmiiksi hankittuna. Nyt siis ootellaan, reilu pari viikkoa menee kuulemma.

Optikkoreissun jälkeen alotin suolistontyhjennysoperaation. Olin ihan mielissäni aluksi, ku sain juua paljon. On ollu jo reilun vuoden tuo 1500ml nesterajotus, joten olihan se mukavaa, ku sai juua ihan reippaasti. Eka litra meniki ihan mukavasti, mutta toinen alko tökkimään. Se joka on joskus juonu sitä mahansekotuslitkua tietää, että se ei todellakaan oo mitään herkkua. Join sitä kaikkiaan neljä litraa, ja kolmannen litran alussa alko maha laulaa. Siinä sitte meniki loppuilta vessassa juostessa. Illalla alko tehä ruokaa mieli. En saanu eilisen päivän aikana syyä mitään kiinteää, joten keitin illalla pussista suurustetun kanakeiton, ja sitä hörpin pari kuppia pahimpaan himooni.
Vaikka neste ei ollu hyvää, koitin nauttia juomisesta. Tunnustelin, miltä tuntuu juua isoja kulauksia. Kun on joutunu opetteleen juomiseenki uuen tavan, että jois vaan pieniä kulauksia, ihan sellasia pienen pieniä kulauksenpoikasia. Ku on se nesterajotus olemassa, saattaa sitä äkkiä janosena imasta puoliki litraa kerralla, ja se on tällä hetkellä ihan liian iso määrä janoon juotavaksi. Pieniä kulauksenpoikasia niellessä, tuntuu ku jois paljon, vaikka todellisuudessa juo ihan vähän. Niinpä otin kaiken ilon irti siitä litkusta, vaikkei se kauheen hyvää ollukaan.
Aamulla menin puolimukuksissa kaupunginsairaalaan, ja pääsinki heti sisään. Sain taas puettavaksi ne jätteiset kalsarit, missä oli anuksen kohalla reikä. Sitte pötkölleen ja letkua pepandeeriin. Ei se oikeestaan tuntunu paljo miltään tälläkään kertaa, paitsi sillon ku laittoivat ilmaa ja oikoivat suolta. Sillon tuntu hetkittäin, että ois kovat kuukautiskivut. Tokihan se aina joltaki tuntuu, ku on metri letkua perseessä, en kiellä sitä ollenkaan, mutta ei se niin kamalaa oo, ku vois kuvitella. Tutkimuksen teki se sama lääkäri, ku teki sen gastroskopianki, eli olin hyvin luottavaisin mielin.
Mitään silmällä erottuvaa ei siellä ollu, ja nyt vaan ootellaan koepalojen tuloksia. Löytyispä jotain, että voitais hoitaa. Kuramaha ku tahtoo olla pitemmän päälle aika kiusallinen ja epämukava vaiva. Vielä ku se tulee hallitsemattomasti millon sattuu. Viimeaikoina on ollu vähän parempia viikkoja ku esim vielä kuukausi sitten. Lopexia ei oo tarttenu syyä joka päivä, ja välillä maha oli jo puolitoistaviikkoa ihan hyvänä. Lopex aiheuttaa huimausta ja ilmavaivoja, nii sekään ei oo hyvä vaihtoehto pitemmän päälle. Ootellaanpa ne vastaukset kuitenki ihan kaikessa rauhassa.

Oon järkkäilly 23.5. järjestettävää Siivouspäivää. Tai niitä kamoja. Osallistutaan asukastoimikunnan kans siihen, ja jos luetta tarkkaan ens maanantain Kalevaa, saattaa sielä vilahtaa tuttu nimi. Oon tehny vähän taustatyötä, ku meillä on satoja cd-levyjä myytävänä, ja joku satakunta LP-levyä. Musaa on laidasta laitaan, mutta esim, iso osa vinyyleistä on kasariheviä. On sielä myös jotai Eppuja, Siekkareita, Noitalinna huraata, J.Karjalaista, Pelle miljoonaa etc etc. Toisaalta ei raskis luopua, mutta mitäpä noilla enää, ku ei oo soitintakaan eikä tilaa säilyttää. Toivottavasti ne saa hyvät ja arvostavat kodit joltain tukkahevin ystävältä. Sniif. Jos kiinnostaa, ota yhteyttä lviinonen@gmail.com

Tänään piti palauttaa se pyörä, mutta siitä on kumi tyhjänä. Koitin soittaa, mutta siellä oli ihminen lomalla. Pitäs saaha joku puhelimen päähän, että tiiän vienkö sen korjaamolle, vai takas uimahallille. Ehkä vien vaan uimahallille, nii saavat keskenään päättää, missä korjaavat kumin.

Semmosta tänne. Pitää vissiin painella pahnoille, ku on jääny univelkaa tältä viikolta. Ei aikasten herätysten vuoksi, vaan myöhästen iltojen. Son moikka!

Hyvää puuta... eikäku käyrää

Nyt on mun sairaalajuoksut juostu tältä viikolta. Onneksi, on vielä monta päivää aikaa viettää tavallista arkia.

Tänään menin aamulla urologian polille. Vähän jännitti, ku se viimeksi vähän vihlo pissarakkoa, ku tähystivät.

Mulla on oma taktiikka kaikkien epämiellyttävien hoitotoimenpiteitten varalle.  Ensinnäki, aika epämukavaan toimenpiteeseen varataan aina aikaseen aamuun. Edellisenä yönä valvotaan pitkään ja nukutaan huonosti. Siinä voi jännittää ja pyöriä sängyssä, ja miettiä tulevaa koitosta. Tai niinku minä, ruukaan katella telkkaria, ja viime yö meni aamu neljään Anu-ystävän kans jutustellessa Skypellä.

Aamulla ku herää silmät ristissä, ainut asia mikä vituttaa, on kaikki. Ei paljo paina lähtä tutkimuksiin sairaalaan, ku kaikki on jo valmiiksi ihan vimpan päälle hankalaa.

Odotusaulassa kaikki energia jännittämisen sijaan menee hereillä pysymiseen. Siinä vaiheessa ku kutsutaan huoneeseen, on se vaan mukavaa, ku pääsee pötkölleen petille. Hammaslääkärin, urologin tai gynekologin, ihan sama. Ja katsopa kummaa! Pian kaikki onki jo ohi.

Eka piti käyä jättään pissanäyte, ja heti pääsinki tutkimushuoneeseen. Siellä lääkäri sano heti, että minä muistan sut. No joo, onkohan se hyvä vai huono, jos miesurologi muistaa potilaan. Hmmm.

Sano vaan, että turhaa sää täällä oot, ei sussa mitään vikaa oo, mutta tutkitaan, kun pyyetään. Sovittiin myös, että jos vielä tulee lähete virtsarakon tähystykseen, juuaan kahvia ja jutustellaan mukavia.

Syy, miksi mut tällä kertaa lähetettiin tähystykseen, oli verivirtsaisuus. Välillä tulee ihan reilusti veristä pissaa. Lääkäri kerto, että se johtuu, ei vuodosta rakossa eikä siirteestä, vaan siitä, että syön Plavixia ja Primaspania. Yhessä ovat myrkkyä limakalvoille, ja aiheuttaa niissä vuotoja. Siinä kattelin omaa virtsarakkoa sata kertaa suurennettuna, ja sielä näky pieniä punasia jälkiä. Ne oli kuulemma tähystimen aiheuttamia, ku tähystin osuu rakon seinämiin. Niinpä sitä ei turhaa ronkittu, vaan lopetettiin homma siihen. Rakko siis toimii niinku pitääki, mutta ongelmia aiheuttaa vähäinen diureesi. Rakko ei pääse puhistumaan, niinku normi diureesin kans, ku se rakon pintakerros poistuis pissan mukana. Mulla se pintakerros ei huuhtoudu pissan mukana, ja tekee pissan harmaaksi. Näytöllä pissassa leiju sellasia niiinku pieniä nahan riekaleita, ja ne on niitä, jokta silmällä katottaessa tekee pissan harmaaksi. Näkyvät labroissa, ja aina hälyttää, että pissassa on bakteerikasvua, vaikkei siinä mitään lääkkeillä hoidettavaa ookaan.

Sen jälkeen köpöttelin dialyysiin, eli polille. Eilen ei saatu muistikorttia tyhjennettyä, nii piti käyttää se tänään uuestaan. Ei sille mitään tehty, joten kahvikupin juotuani jatkoin matkaa kotia. Sattu sama taksikuski, joka vei ja toi viime maanantaina soittotunnille ja -lta.

Ostin kerran Siivouspäivä! :stä taulun, joka esittää afrikkalaista naista. Se oli sievä, mutta ei kertakaikkiaan istu mun kotiin. Niinpä lupasin lähettää sen mun ystävälle Helsinkiin. Hän kun on moninkertanen Afrikankävijä. Siitä on nyt 1.5v, ku aloin puhumaan asiasta, ja pakkasinki taulun lähtövalmiiksi. Vasta tänään sain sen kuitenki lä'hölle. Noh, parempi myöhään ku jne.

Piti nimitäin käyä poliisilaitoksella allekirjottaan passihakemus, ja matkahuolto on siinä vieressä.

Aikomus oli tulla taksilla pois, mutta ku keli oli mahottoman nätti, ja askel nousi kevyesti, päätettiin Marjon kans kävellä. Käytiin vielä matkalla kaupassa. Matkaa tuli n.1.5km mutkineen, ja ihmeen vähän väsyksissä olin kotia tullessa.

Soittivat vielä polilta perään. Kuulemma Virosta ei saa Baxterin 1500ml nestepusseja, joten pitää ottaa 200ml pussit. Onneksi on sitte auto alla, ettei tartte niitä käsin roudata. Pieni asia, ja kuulemma voin luottaa siihen, että oikiat nesteet oikeine määrineen on saatavissa Narvasta sinä päivänä, ku sinne mennään. Hyväpä se sitte, luotetaan siihen.

Kohtuullisen hyvää käyrää pukkaa. Mii sou häpi. Moikka!