Mökkilomalla

Im back - Olen selkä. Ehhehe!
Oon ollu Sannan ja koiran kans mökillä. Sanna oli viikon meän kans, ja palas sitte kaupunkiin töihin. Minä olin melkein kaks viikkoa, ja koira tietysti kans.

Lähtöä edeltävänä iltana söin tuliaisiksi saamani jäätelöpaketin, sellasen puolen litran törpön. Aika äkkiä nukkumaanmenon jälkeen tajusin, että mahavaivat liittyy vahvasti maitoon. Koko yön ajan piti nousta röyhtäileen. Röyhtäykset ei ollu mitään tavallisia, vaan ne kupli mahasta asti, niinku viimiset pari kuukautta olivat tehneetki. Maha turpos ku pullataikina, ja maha meni aamuyöstä sekasin.
Oon koittanu olla täysin maidottomalla kuurilla, ja maha on kyllä rauhottunu aika hyvin. Pieniä mokia sattuu, ja niistä saan kärsiä seuraukset. Esimerkiksi eipä tullu mieleen, että petunalastut saattaa sisältää pienoiä määäriä maitoproteiinia. Pientä epävarmuutta kuitenki on, että onkohan se nyt pelkästään maito, mutta katotaan tässä pikkuhiljaa. Se jatkuva ripulointi on kuitenki jääny, joten oikialla tiellä ollaan.

Eka viikko mökillä meni mukavasti. Meillä tuli sellanen rutiini, että ku Sanna aamuihmisenä heräs aiemmin, hän käytti koiraa joka aamu pitkällä lenkillä potkurin kans. Minä sitte päivällä tein pikkulenkkejä tien päähän ja omaan rantaan, ja koitin liikuttaa mahollisimman paljo. Heittelin sille lumipalloja hankeen, ja koira juoksi hiki suussa niitten perässä umpihangessa, nakkelin palikoita eli ruokaa, ja potkuttelin hoodeilla. Mukavaa oli olla ulkona, täälä kaupungissa se ku ei oo läheskään sama asia.
Kelit oli kohtuulliset. Yhtenä päivänä paisto aurinko, ja se päivä me oltiinki pääsääntösesti sisällä, ku käytiin sukuloimassa. Yhtenä päivänä aurinko alko paistaa iltapäivällä, ennenku laski kokonaan. Kerran sato vettä ja kerran lunta. Muuten oli sellasta nuhjusta, pikkupakkasta mutta enimmäkseen lämpöasteita.
Lumet tuli katolta onneksi jo heti alkupäivinä. Mua aina pelottaa, ku koira juoksee ikkunan alta, ja joskus jää siihen istumaanki, että jos se jää katolta tulevan lumen alle. Onneksi sitä ei tarvinnu nyt pelätä, ku lumet tosiaan tuli alas
Vieraita kävi muutaman kerran; isä kävi oleen yötä, serkun lapset äitinsä kans ja olipa meillä myös illaistujaiset. Oli kutsuttu pari serkkua puolisoineen, ja yks ystäväpariskunta. Tehtiin ruokaa, otettiin parit lasilliset ja istuttiin grillikodassa savustumassa. Mun takki haisi savulle vielä kotia tullessa, vaikka se mökillä oliki ollu kaks yötä ulkona tuulettumassa, ja tietysti joka päivä päällä ulkona.

Tässä tyylinäyte, miten niitä tien pieluksia haistellaan. Tommosia kauheita rooppeja tuo kaivuri kaivo joka paikkaan. Siinä on Hiukeessa käyville ihmettelemistä, että mistä moiset roopit on syntyjään.

Ois ollu mahollisuus jäähä mökille vielä sunnuntaihin asti, mutta ei. Pakon eessä on myönnetävä, että mun fyysinen kunto ei kestä enää yksin siellä olemista. Ainakaan talvella. Suurimpana syynä on nuo mun vaivaset jalat. Kun ei voima eikä tasapainoa oo, on kaikki tekeminen monin verroin hankalampaa. Joku pikkuasia, esimerkiksi puitten hakeminen, on melkonen urotyö mulle. Jalat oli jatkuvasti solmussa ja maitohapoilla, ja parin huonon yön jälkeen oli pakko myöntää, että ei tuu mitään, ei jaksa. Kyllä mää silti puita hain, vähän hitaammin vaan. Pukkasin halkokorin potkurilla nii pitkälle ku pystyin, ja kannoin lopun matkan sisälle. Kyllä siellä pärjäis jos pakko ois, mutta ihan mahottoman vaivalloista se kaikki oli. Sannan lähtiessä siirryin vintistä alas nukkumaan, että saan tyhjennettyä pissa- eli dialyysinestepänikän päivittäin. Sanna hoiti nestepussit ja ätteet, nii että sikäli pääsin vähällä. Ku jäin yksin, piti ne hoitaa ite, ja se tuntu työläältä. Kotona ku marjo hoitaa kaikki nuo hommat.
Kävin monena päivänä naapurissa porisemassa, Sannan kans käytiin Kuivaniemen mökillä hakemassa kamoja, ja samalla reissulla käytiin myös Kuivaniemen Neste Nelosparkissa syömässä. Suosittelen lämpimästi, hyvää ja halpaa lounasruokaa.

Koiruus näytti viihtyvän aika hyvin, mutta oli jotenki alavireinen. Luulenki, että se kaipas kotiväkeään. Välillä se vahtas tiukasti merelle. Se ku on tottunu siihen, että oottaa äitiä mereltä, ku äiti siika-aikaan paljo kulkee kalalla. As yöu see, koira näyttää hieman alakuloselta.

Toivottavasti äiti ei lue tätä, ja jos lukee, lopeta tähän!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ajattelin, että otetaan koiruus matkaan lentolentälle emäntää hakemaan, josko se siitä sitte ilostuis taas. Kovasti se oli innoissaan, ku vietiin se kotiinsa eilen. Tyyppi alko pyöriä autossa levottomasti muutama kilsa ennen kotia, ja ku noin kilometrin päähän päästiin, alko häntä heilua ilosesti.

Tästä tuli nyt tämmönen koira-aiheinen postaus, mutta miksipä ei, ku sitähän se on pari viikkoa ollu, yhtä koiruutta.
Oon kyllä nauttinu joka ikisestä hetkestä mökillä. Mukavaa oli päästä kotua pois, vaan oli eilen mukava tulla takaskin. Soittotunnilla en käyny kahteen viikkoon, ku oli tuo ranne kipiä. Viime maanantaina en sitte malttanu lähtäkään, ja ens viikko on hiihtolomaa. Tuli pitkä pätkä ilman haitaria. Käsi on nyt parantunu, joten sillä kestää soittaa taas. Meni kolme viikkoa että se parani.

Telkkaria en oikeestaan kattonu ollenkaan, joten nyt on boksi täynnä kaiken maailman katottavaa. Alanki tyhjentään sitä nytten.
Palataan asiaan, ja nauttikaahan keväästä ja lauhoista ilmoista. Moikka!

Neiti Kevät on tullut kaupunkiin

Näyttää siltä, että kevät tulee tänäki vuonna. Tämän vuoden kaamos ei oo tuntunu yhtään nii pahalta ku monena aiempana vuonna. Ehkäpä siksi, ku Marjo on käyny arkipäivisin täällä ja vieny mua välillä melkein väkisinki ulos.Niiinku tänään esimerkiksi. (Väkisin tässä kohtaa tarkottaa sitä, että Marjo pyytää, ja minä suostun, ku en kehtaa kieltäytyäkään)

Pitää oikein miettiä, mitä kuluneella viikolla on terveys- ja sairausrintamalla tapahtunu. Hyvä merkki on, että ei tuu heti mieleen. Sillon kai kaikki on menny hyvin, ku ei oo valittamista.

Pd-poliakaa on muuutettu muutaman kerran, mutta se ei taia kiinnostaa ketään, vaan kerron silti. Ens tiistaille (17.2.) suunniteltu aika muutettiin eka mun toimesta maanantaille (16.2.), Sitte soittivat viime viikolla että muutetaanki se aika tälle päivälle (10.2.). Eilen soittivat ja sovittiin uudeksi ajaksi torstai 12.2. Toivottavasti se passaa, nimittäin ens viikolle on muita suunnitelmia.

Erityisesti kiinnostaa kalium-taso. Oon viimeaikoina syöny lähes päivittäin banaania ja mustaherukoitaki aina tämän tästä. Syynä tietysti smoothiet, ja kaupasta saatqavat smoothiemarjat. Mitään sydäntuntemuksia tai jalkojen normsta poikkeavaa heikkoutta ei oo ollu, mitä korkea kalium saattas aiheuttaa. Sepä selviää kuitenki torstaina se.

Kävelyä hieman hankaloittaa nuo nastat. Mullon tämmöset irrotettavat nastan kengissä.

Muuten hyvät, paitsi että nostavat kantapäätä sen verran, että kipeytyy reidet eri paikasta ku ilman nastoja kävellessä. Toki se näin aluksi on kaikki hankalaa, ja ku lihakset tottuu nii kävelyki helpottuu. Vaikka tuo korotus on ehkä sentin luokkaa, sen kyllä tuntee jaloissaan.

Nyt ku kengistäki tuli oikein lähiluva, nii voin suositella lämpimästi noita Riekerin nilkkureita!

Mulle tärkiää on, että kengässä ei oo yhtään kantaa, että kenkään sisälle laitettava peroneustuki asettuu hyvin, ja pystyn seisomaan suorassa. Lisäksi nuo on lämpimät, ja vielä ei oo tänätalvena palellu varpaota nuo jalassa. Tosin en tuntiskaan palelua, mutta ei oo ollu varpaat kylmät kenkiä jalasta otettaessa. Niissä on myös vetoketjut, jotka nopeuttaa ja helpottaa jalkaan laittamista ja riisumista Lisäksi ne muistuttaa tennareita, mikä lämmittää kovasti vanhan hevitytön ja hihhulin mieltä.

Kehuskelin edellisessä postauksessa katujen hyvää kuntoa tässä keskustan alueella. Noh, asiassa on aina kaks puolta, ja tässä kuva tältä päivältä tuosta kotikadulta.

Jospa tuo mössö aamuun mennessä katoais tuosta, joko kuljetuskaluston viemänä, tai kelin sulattamana.

En ois yksin edes lähteny käveleen tuosta, peläten kaatumista, mutta Marjo sano että kyllä me tuosta pystyssä päästään. Ja niin päästiinki. On alkanu tuntuun, että maailmassa on paljo asioita, mistä kuvittelen, että en pysty siihen. Rohkiasti tulta päin, nii sitte pystyyki. Se on palkitseva tunne, ku kuitenki tämä sairaus ja nämä vaivat etenee jatkuvasti, ja käyn aina vaan varovaisemmaksi. Vaan että pitäs kuitenki muistaa pitää sitä liikuntakykyä yllä. Se ei tapahu pelkäämällä ja välttelemällä asioita. 

Siitä tuliki meleen, että en menny viikko sitte soittotunnille, vaikka aioin. Ranne ei antanu vetää haitarin paljetta. Eilen kävin soittotunnilla, ja käsi kipeytyy melko ärhäkästi soittaessa. Ilmeisesti vasemman käden remmi ärsyttää kipukohtaa. Nyt annan käden parantua kunnolla, ku se on muuten jo melkei parantunu, soittaessa vaan ärsyyntyy.

Ens viikolle on mukavia suunnitelmia, mutta niistä enempi sitte. Muutenki on ihan mahtavaa, ku neiti Kevät on tullu kaupunkiin; aurinko paistaa, ja jopa lämpötila on plussan puolella. Sitä ei välttis ihan vielä tarttis olla, mutta aurinko paistaa, ja se on pääasia.

Tämmöstä tällä kertaa. Ens kerralla jotain ihan muuta. Moikka!

Vyoden mittanen aikalisä

Edellistä tekstiä kirjottaessa mietin, että kirjotan sinne jotai siihen suuntaan, että pitääpä soittaa ylilääkärille, ja kysella paluusta siirtolistalle.
No ei tartte. Nimittäin lääkäri soiti yks päivä viikolla. Kuulemma Plavix, jonka sain vuodenvaihteessa pallolaajennusten yhteydessä, pitää mut vuoden pois listalta. Verenohennuslääke, joten isoa leikkausta ei tietentahtoen suoriteta. Se siitä sitten.
Kyllähän as aluksi söi naista, mutta äkkiä se meni ohi. Nyt voiaan suunnitella kesän lomareissua, eikä tartte miettiä, että mitä jos. Kone otetaan mukaan ja sillä selvä. Toinen asia mikä helpotti asian hyväksymistä on se, että vuojen päästä oon sitteki ollu vasta 2.5v dialyysissä. Tässä ku kuulee näitä siirtojuttuja, pari-kolme vuotta on yleensä sellanen "vähintään" -aika, vaikka toki joku saattaa päästä muutaman päivän jjontuksella siirtoon. Tää on nyt mun kohalla näin. Tiiän mitä teen seuraavan vuoden.

Lunta pukkaa taivaan täydeltä, tullu jo monta päivää. Täällä kuulemma lähennellään lumiennätystä. Ei mua muuten lumi haittaa. Talvella pitääki olla lunta. Sitä nyt on tullu jo nii kauan yhtä sioittoa, että aura-autot ei kerkiä pitämään katuja puhtaina. Asun sen verran keskustassa, että tässä nää kadut on kyllä lähes jatkuvasti puhtaat.
Tää talo, missä asun, on esteetön talo. Hah, sanon minä. Ku ekat pakkaset syksyllä tulee, muuttuu esteettömyys esteeksi ja piha on jatkuvasti huonossa kunnossa. Se on myös kalteva. Tietysti, ku vältetään portaita, mutta sanonpa vaan, että aikamoinen luistelukenttä se pääsääntösesti on. Katoin eilen ku naapurin pyörätuoli veti komiasti slaidaa pihassa, ku koittivat sivuttain mennä alaspäin kaltevaa pihaa.
Perjantaina lähettiin Marjon kans kauppaan, ja katoin että onpa liukas  piha. Samalla sadasosasekunnilla olinki jo rähmällään maassa. Seurauksena kipiä ranne, jonka päälle rämähin. Nyt oon sitte käyttäny nastoja kengissä.

Perjantaina illalla sain vieraan. Oli mukavaa ku ystävä kaukaa tuli yökylään. Me käytiin baarissaki, ja mulla oli oikei tukkaki laitettuna. Meikata en jaksanu, mutta olihan se laitettu tukka jo paljo enempi ku pitkään aikaan. Mentiin puolilta öin ja istuttiin tappiin asti. Sen verran uskalsin juua, että yhen lyhyen Bloody Maryn. Se oli muuten jo toinen kerta, ku otin alkoholia sen sadan päivän aikana, jotka aioin olla ottamatta. Eka kerta oli kylläki vahinko, ku söin liköörikonvehdin, missä oli 2.8% alkoholia. Sata päivää juomatta muistu mieleen vasta, ku oltiin yöllä tulossa takas tänne mun luo. Nooh, ehkä pystyn elämään asian kans.

Huomena on soittotunti, mutta mun suunnitelma harjotella läksyt viikonloppuna, meni mönkään tuon ranteen vuoksi. Meen kuitenki soittotunnille, ja soittelen diskantilla Ukko Nooaa tai jotain.
Huomena alkaa myös möbleeraaminen, ja pientä sisustushommelia on myös tulossa. Ehkäpä laitan jotai kuvia myöhemmin.

Mukavaa alkavaa viikkua, ja olkaa varovaisia liukkaalla liikkuessanne! Moikka!

Ps:Arvatkaa, onko maha kuralla?

Elämä on ruma, kaunis ja rakas, rikas, rämä mutta oma

Terffe! Mihin nämä päivät katoaa, kysynpähän vaan. Kohta on jo helmikuu, ja kevät kovaa vauhtia... Tai no, vielä tässä talvea eletään, ja lunta pukkaa taivaan täydeltä.  Viikot vierii nii, että ei taho tämmönen hitaan sorttinen pysyä perässäkään.

Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä. oon ollu aika terveenä, mitä nyt vähän pärskiny eilen ja tänään. Tänään ois ollu se rasitustesti, vaan en menny sinne. Nyt jaksan entiseen malliin, ja oli vähän nuutunu olo aamulla. Mahatauti taitaa olla jo ohi, vaikka se männäviikolla yrittiki tulla takas. Näkö silmässä on edelleen suttunen. Sain viimeviikolla toisen avastin-injektion silmään, ja se onki alkanu selkeneen. Ei sillä vielä nää, mutta toivottavasti jo viikon-parin päästä. Vähän hankaloittaa elämää tuo mono-näkö. Etäisyyden arvioiminen on hankalaa, ja esimerkiksi avaimen lukkoon laittaminen on sellasta, että tökkii avaimella sinne päin, kunnes auvvain vahingossa sattuu oikiaan reikään. Nyt ku lunta on satanu reilusti, on myös maan epätasasuuden huomaaaminen hankalaa, ja siksipä pelkäänki että meen nurin pihalla.

Tämä punatulkkuparvion pesiytyny Sannan luo. Meillä oli viikonloppuna Sannalla  illanistujaiset. Tehtiin ruokaa, joku vähän joiki jotai, ja jutusteltiin. Oikei mukava ilta, ja jäin vielä yökyläänki. Vähän vaihtelua tähän arkeen, eikä silti tarttenu kapakkaan mennä.
Käytiin äitin ja Sannan kans kattoon viimeviikolla Ulla Tapanisen hupailu "Hämmennystä" Oli se ihan hyvä, mutta kai siitä ois saanu enempi irti, jos ois vähän vanhempi tai muisti pätkis. Mukavaa kuitenki oli, ja sattu vielä, että mun täti sattu samaan näytölseen. Vaihettiin kuulumisetki siinä samalla.

Tänään oli soittotunti, ja treenatuista läksyistä oli jotaki jääny mieleenki, vaikkei se nyt ihan täydellisesti mennykään. Mellä on äitin kans peräkkäiset tunnit, nii ollaan tehty nii, että kuunnellaan toinen toistemme tunnit. Siinä saattaa luulla jotai uuttaki aina välillä. Tänään otin kameran mukaan, ja nappasin pari tilannekuvaa. Malleina toimii äiti ja meän opettaja Seija.

Mää hinkkaan vieläki sitä "Vanhoja poikia viiksekkäitä". Alkuun koitin opetella vähän kaikkea, mutta nyt ku tunnit taas alko, päätettiin, että alotetaan laidasta, ja opetellaan asia kerrallaan. Musta ku tuntu että koko biisi on ihan levällään, ku mitään en opetellu loppuun saakka. Ehkä se nyt alkaa mennä päähän, ku on joku roti. Toivottavasti ainaki.
Loppuun vielä kuva tän hetken suuresta herkusta. Mulle ku tuo lihan syöminen on vähän vastenmielistä, oon tehny erilaisia smoothieita. Ennen tein pääosin marjoistajai hedelmistä, mutta nyt nakkaan joukkoon vähän rahkaa ja/tai proteiinijauhetta. Tää on tosiaan tän hetken suokkari, banaani-puolukka-maitorahka. Vähän maitua ja hunajaa makeutukseksi. Nami nami!

Tämmöstä tällä kertaa, eli valtakunnassa kaikki hyvin. Katellaan taas. Moikka!

Way to dialysis on myös veispuukissa, käykää tyksimässä!

2014

Sen enempiä selailematta, koitan muistella kuluneen vuoden tapahtumia. Ehkä onki parempi nii, että voi hahmottaae, mitkä asiat on oikiasti ollu merkityksellisiä.

Vuosi alko melko paskasti. Oli niitä clostridiumeja ja kaluakatetrin kans sai saikata. Pd-katetria ei oltu vielä laitettu, ku ei ollu tullu riittävän tervettä väliä, että se ois saatu laitetuksi.
Sain tingattua nukutuksen katetrinlaittoon, ku oli ronkittu edeltävinä aikoina melko paljon. Kävi nii onnellisesti, että ku kaulakateria laitettiin, oli leikkurissa ollu sellanen kirurgi joutilaana, joka laittaa pd-katetreja. Niinpä olivat aatelleet, että ku potilas Lellu on täydessä unessa, ja pd-katetriin varattu aika parin viikon päähän, nii mikä jottei. Niinpä laittovat pd-katetrin samalla kertaa, ja ku herätessäni kuulin asiasta, oli se niinku ois lottovoitto tipahtanu. Sehän tarkotti sitä, että saan alottaa dialyysit kotona piakkoin, ja nesterajotus helpottaa.
Talvi ja kevät meni clostridiumin kans tapellessa. Kaikinensa eristettyjä sairaalareissuja tais olla viis, joista kaks vuoden -14 puolella. Kun päätös ulosteensiirrosta huhtikuun alkuun tehtiin, piti syyä jatkuvasti Vancomyciniä, jotta suolisto pysyy terveenä toimenpiteeseen asti. En muista montako viikkoa sitä söin, mutta sen verran kuitenki, että maksukatto lääkkeistä tuli täyteen. Viikon kuuri Vancomyciniä makso Kelan korvauksen jälkeen n.85€ (Vuonna -14 maksukatto oli n.600€)
Alkuvuonna tuli tietysti matkakorvauskatto täyteen (242€) ja alkuvuonna kävinki soskussa muutaman kerran, ku kaikki rahat meni pakollisiin maksuihin ja elääkin piti. Sairaalan maksukatto tuli myös jossain kohtaa vuotta täyteen, ja se oli siinä reilu 700€.
Hemikuun alussa alotettiin vatsakalvodialyysit. Tein kolme viikkoa käsin pussienvaihdot neljästi tai viidesti päivässä, ja sen jälkeen sain kotia yökoneen. Koneen käyttöä piti käyä pari päivää opettelemassa polilla. Se oli helppoa, sillä kone oli tismalleen samanlainen ulkosesti, ku vuonna -97, ku tein edellisen kerran dialyysejä. Siitä alko lihominen. Pian huomasin, että kylkiluut ei enää näy päällepäin, ja vaatteet alko kiristää. Loppuvuoteen mennessä kiloja oli kertyny pelkästään dialyysinesteistä n.9kg.

Ulosteensiirto tehtiin huhtikuun alussa, ja sen jälkeen ei oo ollu mitään tietoa clostridiumista. Koko se paskashow, mitä oli käyty edellisestä syksystä lähtien, kaikkine eristettyine sairaalareissuineen, oli melko raskas projekti. Pahinta oli olla jatkuvasti eristettynä sairaalassa. Aina uuestaan ja uuestaan, vaikkei vielä ollu henkisesti ehtny toipua edellisestäkään. Se kierre päätty ulosteensiirtoon huhtikuussa.

Sen jälkeen alko seesteinen kausi. Vähän pysty jo suunnitteleen huomista, eikä elämä ollu jatkuvaa sairaalassa juoksemista.
Keväällä kävin mökillä nautiskelemassa kevätsäästä. Kevättalvi on ehottomasti mun suosikki vuodenaika. Oltiin mökillä, ja koiran kans käytiin pitkiä lenkkejä potkurin kans jäällä. Välillä käytiin syömässä, ja mentiin takas.

Kesäkuussa oli serkkutytön valmistujaiset. Oli ihanaa päästä juhliin, ja parasta oli, että ne oli sellaset juhlat, missä oli paljon sukulaisia. Siellä pystyin oleen reilusti oma vajavainen itteni. Koin oloni turvalliseksi, ja uskalsin jopa ottaa vähän boolia. Pikku tumussa rakkaitten ympäröimänä. Ihanat juhlat, jotka lämmittää mieltä edelleen.
Suunnitelmissa oli lähtä haitarileirille Ylläkselle heinäkuussa, ja sinne mentiinki. Se oli mukavaa, ja teki hyvää olla pois kotoa, samojen seinien sisältä. Reissussa kuitenki huomasin, että kaikki ei oo kunnossa. Ensimmäinen oire jostain mun kohalla on oikeestaan aina se, että ruokahalu menee. Ruoka ei maistunu, vaikka sitä oli tarjolla monta kertaa päivässä. Myös kummallinen yskä vaivas. Mikään paikka ei ollu kipiä kuitenkaan.
Ylläksen reissusta kotiuduttuani sain yllätysvieraita. Yhtenä iltana ovella oli rakkaita Huittisista. Ihana yllätys, ja mukava oli saaha seuraa moneksi päivää. Ihmettelin iltasin, ku vieraat poistu majapaikkaansa, että miten on nii voimaton olo. Pian nousi kuume, ja kymmenen päivää korkeaa kuumetta kotona sairastettuani, vihdoin keuhkoista löyty jotain, ja crp oli noussu riittävästi, että ottivat sairaalaan sisään. Olin siellä käyny jo kaks kertaa valittamassa kehnoa oloani. Syynä oli keuhkokuume, ja sitä hoidettiin sairaalassa viis päivää, ja perään vielä kaks viikkoa kotona kävi kotisairaala pistämässä kaks kertaa/vrk suoneen antibioottia. Lisäksi tiputtivat mut sirtolistalta, minne olin juhannuksen alla päässy. Lisäksi pissaoli muuttunu valkoseksi. Myöhemmin sen todettiin olevan hiivatulehdus virtsaarakossa. Se vaivaa edelleen, ja pitää mut pois siirtolistalta.
Olo oli keuhkokuumeen jälkeen pitkään heikko. Oli käyny niin, että ku kuumeilin kotona ennen sairaalareissua, läheiset sattu olemaan kaikki tahollaan reissussa. Apua piti pyytää ystävältä. Ihana Riitta tuliki hätiin, ja kävi apteekissa, kaupassa ja vähän siisvos huushollia. Niinpä Sanna päätti, että asialle on tehtävä jotain. Sanna järjesti vammasipalvelusta ihmisen tänne kartottamaan tilannetta, ja pian sain myöntävän päätöksen avustajalle 10h/viikko. Hakemus nettiin, ja määräajassa tuli 25 hakemusta. Niistä valkkasin sopivimman, ja avustaja alotti työ lokakuussa. Marjo on ollu suureksi avuksi, ja minä oon saanu keskittyä käyttämään voimani tavalliseen elämään.

Reissut on jääneet aika vähäsiksi kotihoidon aikana. Piirit on käyneet melko pieniksi, eikä reissaaminen käy enää yhtä helposti ku ennen. Ylläksen reissun lisäksi kävin kuluneen vuoden aikana yökylässä perheen luona, ja molemmilla mökeillä. Mukaan pitää ottaa dialyysikone, tarvittvavat nesteet ja muut tilpehöörit; desinfiointiaineet, korkit, letkuston liitoskohan suojat, haavalaput, rasvat, nänksit ym.. Nesteitä tarvitaan vuorokaudessa 17.5l, joten ei kauheesti huvita lähtä roudamaan kaikkia kamoja. Muutamia päiväretkiä tehtiin myös. Mm. Ikeaan ja kirppismatka luulajaan.
Syksyllä vointi oli siinä määrin hyvä ja mieli seesteinen, että alotin soittotunnit piene tauon jälkeen.

Synttäreitä vietin suurieleisesti marraskuussa. Kun ei tästä elämästä koskaan tiiä, mitkä on viimiset synttärit, nii juhlitaan jokaista välivuottaki vähän isommin.

Joulukuussa sairastuin mahatautiin. sitä reilun viikon sairstetuani, menin joulupäivänä päivystykseen. Pietnä kuivumista oli, ja ottivat tarkkailuun. Labroista jäi haaviin kohonnut tni-arvo. Niinpä lopulta sydämeen tehtiin pallolaajennuksia. 1.5v vanhat ohitukset oli menneet tukkoon. Se selitti sen, miksi koko syksy oli ollu melko alavireinen, ja liikkuminen oli käyny raskaaksi. Uutta vuotta otin vastaan kotona, väsyneenä mutta onnellisena siitä, että sydän on taas kunnossa ja saan olla kotona.

Ystävyyssuhteissa on tapahtunu yllättäviä muutoksia kuluneena vuonna. Uusia ystävyyssuhteita on syntyny, ja vanhoja lämmitelty. Vanhoja ystävyyssuhteita taas on jääny vähemmälle. Joku vanha ystävyyssuhde taas on käyny entistä tärkeämmäksi. Ystävyys on kahen kauppa, ja syytä on minussaki. enhän oo kyläilly senkään vertaa nykyään, mitä ennen. Ja ku ennenki olin tosi huono kyläilijä, joten... Ihanaa kuitenki huomata, että kävipä niin tai näin, mulla on edelleen vahva tukiverkko, joka kyllä ottaa kopin, ku tarve niin vaatii.

Kuvituksena on keväisen jääreissun kuvia. Siinäpä se suunnilleen on, kulunu vuosi. Parempi ku edellinen, mutta ehkäpä huonompi ku tuleva.
Nyt huomaan ajattelevani asioita hyvin sairauskeskeisesti, mutta sitähän tämä elämä nykysin on, sairastamista. Toivottavasti seki asia muuttuu ens vuodenvaihteeseen mennessä. Moikka!

Lellu tuntee tunnetta tyytyväinen

Kyllä, näin tosiaan on. Melkeinpä lisäisin vielä, että erittäin tyytyväinen, onnellinen, kiitollinen, ja muita vastaavia. Nimittäin liikkuminen on nyt suunnilleen sitä tasoa, mitä se oli kesällä.
Keskiviikkona Marjo tapansa mukaan ehotti, että lähettäis kävelylle. Minä vähän kyrpiintyneenä, että no mennään. Muistanette, että kävely ei oo tahtonu onnistua oikei mitenkään, ku on pitäny pysähtyä levähtään muutaman metrin jälkeen. No lähettii kiertään tätä korttelia, ja puiston kohalla päätettiinki mennä puiston kautta. Sielä sitte päätettiin jatkaa toisenki korttelin ympäri, ku jalat kanto hyvin, eikä ollu pitäny pysähtyä levähtään kertaakaan. Sen korttelin jälkeen mentiin vielä kolmas ja neljäski, ja palattiin tänne. Oli ihan voittaja-olo! Niinpä sitte eilen käytiin puolen kilsan päässä lankakaupassa, ja tänään Stokkalla kierteleen ja shoppaileen.
En tiiä mistä se voimattomuus johtui, mutta mahatauti on nyt myös muisto vaan. Oliko niillä joku yhteys, tiedä häntä. Juttelin asiasta myös kohtalotoverin kanssa, joka kerto että ku hälle tehtiin toisen kerran pallolaajennuksia, ei hän sen jälkeen jaksanu yhtään mitään ja jalkoja  alko sattuun heti ku koitti vähän kävellä. Sitä oli kestäny muutaman päivän, kunnes vointi oli palautunu ennalleen. niin tai näin, oon nyt onnellinen ja kiitollinen siitä, että jaksan ja voin taas kävellä.

Pientä flunssan tynkää on ollu, kun sain tiistaina pd-polilla influenssarokotteen. Muuten olo on hyvä. Polilla selvis myös, että sydänentsyymi oli hieman koholla. Normaalisti se on alle 0,04, ja mulla se oli 0,09. Kuulemma se saattaa nousta kaikilla dialyysipotilailla, tai sitte voihan se johtua myös siitä, että sydäntä on ronkittu. En kuitenkaan aio murehtia sitä sen  enempää, koska vointi on hyvä ja jaksan kävellä. Ihneellistä oli, että fosfori oli laskenu alle viitearvojen. kuulemma se saattaa johtua pitkään kestäneestä mahataudista ja huonosta syönnistä. Oonki nyt sitte juonu maitoa vähän enempi ku tavallisesti. Muuten labrat oli ihan jees.
Valittelin polilla huonoa voitnia ja voimattomuutta, ja lääkäri laitto mut keuhkokuviin ja sydänfilmiin. Niissä ei näkyny mitään. Ens viikolla on myös rasitustesti. vaikka olo on palaulutnu, käyn kuitenki testissä, että nähään missä mennään.

Maanantain soittotunti meni ihan höpöksi. Kotona ku nousin taksiin, tajusin siinä, että ei musta oo soittajaksi. Perillä huomasin, että lompakko ja puhelin oli jääneet kotia. Onneksi äiti kuitenki oli jo saapunu paikalle. Meillä ku on peräkkäiset tunnit, nii ruukataan kuunnella toistemme tunnit. Kävin hakeen äitin sisältä, että lunastaa mut taksista. Ei se maksu ollu ku 1.60€, mutta ei siitä ois tainnu silti puhumalla selvitä.

Muhavaa viikonloppua, ja älkää liukastelko. Moikka!

Talvinen viikonloppu mökillä

Viimeviikon mahetsujen kelien vuoksi päätin torstaina, että lähenki viikonlopuksi mökille. Sielä saa huomaamatta liikuntaa ku ramppaa rappusia yläkertaan, ja ulkonaki tulee oltua huomattavasti enempi ku täällä kaupungissa.

En tiiä mikä mättää, mutta on tuo mun liikkuminen nyt jo nii huonoa, että saapa bähä mitä tästä tulee. Muutaman askeleen jälkeen pittää pysähtyä levähtään. Onneksi ei kuitenkaan siksi, etä henkiä ahistais, vaan siksi, että ku jalat ei kanna. Tänään lähettiin äitin ja koiran kans käymään mökkitien päässä, ja olin jo omassa tiehaarassa ihan ryyd, jalka juuttu potkuriin ja menin nurin. Siinä piti vähän päästää höyryjä pihalle tirauttamalla muutama kyynel ja kiroamalla voimattomuuttaan. Pian kuitenki jatkettiin matkaa, ja päästiin ku päästiinki tien päähän. Tulomatka oli sitte vähän helpompi, nii että oisko se kipuraja ylityny jo menomatkalla. Tästä pittää nyt ottaa selvää, ku ei tää voi olla tottakaan, että ois noin huonoon kuntoon päässy. Joulun alla kävin vielä kaupungillaki kävellen, vaikkei sekään ihan lasten leikkiä ollu. Onneksi tiistaina on pd-polille aika, nii pitää sielä ottaa puheeksi. Toki saattaa olla, että ku maha lienee vieläki ripulilla, nii seki saattaa viiä voimat. Tosin maha on nyt pysyny jokseenki kasassa jatkuvan Imodiumin syönnillä. Imodium on nyt tauolla, ja katotaan alkaako vointi koheta.

Rolliskolla on päällä uus hieno, maastokuviosta modifioitu toppatakki. Istuu hyvin ja pysyy paikallaan, eikä koiraakaan tunnu häirittevän moinen retonki. Tuohon kuuluu vielä huppuki, eli koiralla on omat kelkkailuvarusteet. Pikku pullero on laihiksella, niinku moni muuki näin alkuvuodesta. Tosin keväällä se paino lähtee sitte itestään, ku jäälle pääsee hiihtämään ja kirmaamaan.
Tää onki mukava lenkkikaveri, ku se jää aina oottamaan mua, ku köpöttelen perässä. On se tainnu pari kertaa säälistä palata tienhaarasta takas kotia, ku on kattonu, että ei tuo jaksa kävellä. Muutenki siinää taitaa olla vähän paimentajan vikaa, ku se hermostuu jos joku esim. lähtee hakeen vettä, tai menee naapuriin. Koira käy vähän väliä pällisteleen naapurin akkunan takana, että tuu jo! Tai saattaa lähtä vedenhakijan perään juoksemaan ja pälyilee mökille päin. Semmonen paimentaja se on.

Olikohan se perjantai, ku lunta tuli heti reilusti. Nyt paikat sentään näyttää talviselta, ja erityisen nätiltä, ku lunta on puissaki.

Huomena alkaa arki, eli soittotunnit. Mukavaa! Paitsi että läksyä en oo harjotellu kovinkaan paljoa. Jossain vaiheessa kyllä, mutta sitte aloin sairastella, ja treenaus jäi. Pitää nyt kuitenki vielä koittaa se, mitä peölastettavissa on. Mukavaa silti, että loppuu nää pyhät ja muut vajavaiset viikot.

Huomena pitää käyä labrassa, ja tiistaina sitte pd-polille. Lääkäri lupas selvitellä listallepääsyasiaa, mutta saapa nähä. Liekö noista pallolaajennuksista tulee jotai karanteniaikaa, en tiiä. Pissa-asia on vielä epäselvä, ja ku vointi muutenki on hyvä, mutta voimaton, nii tuskin tässä kiireellä listalle mennään. Seki jää nähtäväksi.

Nukavaa normiarkia kaikille, ja moikka!