Malmia ja koiranpentuja

Onpa ollu mukava päivä. Mun mittapuulla on on ollu monenlaista ohjelmaa.
Aamulla heti herättyäni nakkasin Karjalanpaistin uuniin, laitoin saunan päälle ja vaihdoin pussin. Kohtapian äiti tuliki hakemaan ja lähettiin soittotunnille. Sielä vierähti vajaa kolme tuntia ku pitää ajaa 40km Oulusta, likempää ku ei löytyny harmonikkatunnille paikkaa. Äiti soittaa myös haitaria nii että kaks kärpästä tuli yhellä iskulla. Tai oikiastaan kolme. Mun kummipoika käy koulua samassa rakennuksessa missä sottotunti on ja törmättiin siinä pihalla. Oli vähän ihmeissään että mitä mää sielä teen, heän koululla.
Sitte täysiä kotia ja ootteleen ystäviä joka ystävällisesti, taas kerran autto mua. On ollu monessa muutossa, fiksaillu paikkoja ja tehny monia muita hommia mitä en oo ite osannu/kyenny/hoksannu (mua ei haittaa jos kaapin ovi on vähän irti tai pöytä lenkkasee) tekemään. Nyt mulla on kaks hienoa uutta lipastoa valmiina täyttymään kaiken maailman hoito- yms. tarvikkeista.

Kamarista näkyyki pino dialyysinesteitä,niinku asiaan kuuluu. Joku järkevä roskissysteemi pitää vielä keksiä.
Viikonlopun aikana vois järkätä kamoja ja miettiä mitä laittaa minneki eikä pieni kaappien siivuaminenkaan haittais. Se kuitenki jääköön tältä erää.. Äitillä on kumma kyky saaha sekunnisa tavarat paikalleen. Päivällä sillä välin ku laitoin vaatteita päälle, muuttu kämpän ilme muutamassa minuutissa ihan toiseksi.

Sain ajan soskuun, ihan henkilökohtaselle käynnille. Jospa nuo raha-asiat sillä suttaantuu. Vaikka oon sopinu sairaalalaskut nii että niille on reilusti maksuaikaa eli en jouvu silllan alle enkä näkemään nälkää, mietityttää ne silti. Läheiset on luvannu maksaa osan mutta välttelen sitä nii pitkäään ku mahollista. En ees halua kuvitella miltä tuntuis olla esim. perheellinen, asuntovelallinen ja jäähä työttömäksi tai jotai muuta, suuremman mittaluokan tragediaa. Että onni sinänsä, kyse on vaan muutamista satasista ja auttavat kädet ojossa mua kohti.

Vähän kepeämpiin aatoksiin, ettei mee yöunet.
Koiruuesta on tullu toissapäivänä isäkoira. Kolme oli syntyny kuolleena mutta elossa on kuus pientä karvapalleroa. Oi voi, onneksi koira ite on autuaan tietämätön sitä kohdanneesta perhetapahtumasta. Viikonloppu tyttökoiran luona tuotti siis tulosta.

Laitan nyt nukkumaan, kello näyttä jo aamuyötä. Palataanpa asiaan taas joku päivä. Moikka!

35-vuotisjuhlapäivä

...Oli mennä ihan ohi!

Nii, siitä tulee tänään 35 vuotta ku mulle diagnosoitiin diabetes mellitus.
Se oli maanantaipäivä ja luokkakaverilla synttärit jonne minäki tietysti menin. Synttäreillä syötiin ja juotiin kakkua, pullaa, mehua, limukkaa ja kaikkia mitä siihen maailman aikaan lasten synttäreillä oli tapana tarjota. Joka tapauksessa paljon kaikenlaista makiaa.
Lähin käveleen iltasella kotia ja äiti tuli puolessa välissä matkaa vastaan naapurin autolla, pysäytti ja otti mut kyytiin. Sano siinä että sulla on sokeritauti ja meän pittää lähtä heti sairaalaan. Mun suurin huolenaiheeni oli että ei kai mua vaan pistetä. Olinhan nähny kotona ku Anu-sisko pisti itteensä insuliinia. Äiti sano että ei pistetä. Hah, mikä vale. Liekö yritti pitää mut rauhallisena ja saaha sovinnolla takas autoon ku kotona käytiin vaihtamassa vaatteita tai jotain.
Seuraava muistikuva on sairaalasta ku labratäti tulee muassaan korillinen näyteputkia ja niitä otettiin heti reilusti, muistaakseni toista kymmentä ja itkuhan siinä tuli. Olin marraskuussa täyttäny seittemän vuotta ja kovin monimutkasia asioita ei kai siinä iässä vielä ymmärrä. Niinku sitä että miksei yks putki verta piisaa.

J'in sairaalaan ja vanhemmat, tai äiti ainaki, tais käyä joka päivä katoon mua siellä. Myös kummitäti kävi ja toi kirjan, ja autoa lainannu naapuri kävi myös ja toi kirjan; Uppo-Nallen joka on edelleen tallessa.

Uppokansa urhea

kun taiston tietä käy.

Meri kiehuu vaahtopäin,

ei pelastusta näy.

Uppoon, uppoon uskaltakaa!

Rohkeat vain rannan 

voivat saavuttaa.

 Muutaman päivän päästä Anu tuli kans osastolle, vähän niinku turvaksi. Taisin ikävöiä kovasti kotia ku aikuiset sellaseen ratkasuun päätyivät. Anulla oli ollu diabetes tuolloin jo viis vuotta ja sillon oli tapana tulla sairaalaan ns. tasapainotukseen ja nyt saatiinki sitte kaks kärpästä yhellä iskulla.
Sairaalassa opeteltiin pistämään ite insuliinia. Se hoitaja joka mua opetti, sano että saat pistää nyt häntä tai huomena ittiäni. Sanoin pistäväni ittiäni ku hoitaja oli niin mukava että en halunnu tuottaa tuskaa hälle. Opeteltiin myös ottamaan pissanäyte. Nykyään mitataan verensokeria mutta sillo laitettiin koeputkeen kaks tippaa pissaa, kymmenen tippaa vettä ja sellanen tabletti perään. Se kuohu ja pian muuttu jonku väriseksi ja sitä verrattiin vörikarttaan joka osotti onko pissassa sokeria. Tavote oli että ei olis.
Olihan se diabeteksen hotio tuollon ihan muuta ku nykysin. Isoilla neuloilla pistettiin insuliinia, aamulla x määrä ja päivällä piti tietyllä kellon lyömällä syyä tietty määrä, millon mitäki; leipäryhmää, liharyhmää, hedelmäryhmää yms. Ruoka-aineet oli jaoteltu erilaisiin ryhmiin ja niitä sitte syötiin. Nykyään voi syyä millon vaan kunhan laskee hiilarit ja pistää sen mukaan insuliinia. Sokeria voi syyä ja eläinrasva on sitä pahinta myrkkyä.
Jossain kohtaa pääsin kotia viikonloppulomalle. Ootin sitä mahottomasti ja ku vihdoin koitti perjantai jollon piti päästä, kävi nii että opiskelija oli aamulla pistäny väärän määrän pitkävaikutteista insuliinia eikä kotiin lähdöstä tullu mitään. Piti oottaa lauantaihin että voivat seurailla tuleeko shokkia tai muita komplikaatioita. Lauantaina sitte pääsin kotia ja muistan ku istuin isän sylissä ja pidin kaulasta kiinni ja olin nii onnellinen ku sain olla kotona.
Elämä jatku normaalina kotiutumisen jälkeen. Koulussa käytiin Anun kans keittolassa välipalalla ja ruokailut hoitu nii että keittäjä laitto meille omat annokset jotka oli niitten kiveen hakattujen grammamäärien mukaan laitettu. Muuten leikit jatku ihan normaaleina, niinku siihenki asti.

Syy miksi äiti oli osannu epäillä diabetesta, oli se ku olin alkanu kovasti juomaan. Muistan iteki ku oli usein kova ja no ja tietysti kova pissahätä. Ulkona ku leikittiin talviaikaan, en malttanu lähtä kotia pissalle vaan istuin hangessa ja pissasin housuun. Tottakai siitä piti sitte kohta mennä kotia ku tuli kylmä. Mutta että juominen lisäänty ja sitä myöten myös pisuttelu. Äiti oli vieny pissanäytteen tk:een ja siitä se sitte lähti.
Tää kuva on otettu vähän ennen sairastumista, ekalla luokalla.

Semmonen päviä on siis tänään. Harvoin muistan koko päivää mutta nyt ku muistin, halusin jakaa sen teän kans. Sitte ku tulee 40 vuotta täyteen, ostetaan diabeetikkoystävän kans, joka on mun ikänen ja sairastunu myös -79, toisillemme läjä ässä-arpoja.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Asettumista uudenlaiseen arkeen

Täsä sitä on opeteltu elämään säännöllisesti. Pussi pitää vaihtaa neljän tunnin välein ja sehän tarkottaa että aamulla ei voi nukkua ihan miten lystää. Oon kyllä laittanu vaihtoajat itelleni passeleiksi että aamulla ei tartte olla pystyssä ennen sian pieremää.
Hoidot on alkanu hyvin. Aluksi luulin että poistoja ei tuu ku mittasin ulos tulevat nesteet sellasella mitalla joka on tullu pesuainepakkauksen mukana. Lopulta aloin ihmetellä ku turvotuksia ei tuu vaikkei mitään muka poistukaan kehosta. Mittasin desimitalla muovimitan tilavuuden ja sen osottama 2dl oliki todellisuudessa 3dl. Eli se siitä, poistoja tulee mukavasti. Äkkiseltään sanoisin että vajaa litra joka vaihdolla eli siihen saa jo juaki ihan reippaasti. Pissaa tuntuu tulevan myös enempi mutta se johtuu varmaan siitä että juon enempi eikä siitä, että munis ois toipumaan päin.
Viimeksi 16v sitten laitoin joka vaihdolla sisään 2000ml ja nyt jälkeenpäin huomaan että se oli ihan liikaa. Meni ruokahalu ihan tyystin ja oli huono olo ku maha tuntu olevan ihan täpötäynnä jatkuvasti. Nyt ku täyttömäärä on 1500ml, on ruokahalu säilyny eikä vielä ainakaan, oo ollu huonoja oloja. Yleisestä piristymisestä en osaa vielä sanua mitään ku on vähän univelkaa kuitattavana mutta seki selviää lähiaikoina.
Oon fiilistelly juomisen kans, maistellu kaikenlaisia mehuja. Ruokavalioki vähän höllentyy mutta en oo vielä uskaltanu ottaa löysiä ku aattelin että katotaan mitä verikokeet sanoo reilun viikon päästä. Kaikin puolin vaikuttaa hyvältä tämä homma ja kuhan vielä saan sen yökoneen nii sitte jää päivät vapaiksi vaihdoista. Jees, hyvä meininki.
Täällä on kerrottu tarkemmin mitä tää hoito on. Tällä hetkellä teen CAPD-hoitoa eli jatkuvaa omatoimista dialyysiä ja jatkossa sitte APD-hoitoa eli kone hoitaa vaihdot öisin automaattisesti.

Täälä Oulusa on Kumppanuuskeskuksessa, tuossa naapurissa, sellanen Sonja-palvelu. Sieltä saa apua noissa paperihommissa. Keräsin yks ilta kaikkia mahollista mitä veisin soskuun ja mitä ne vois olla vailla toimeentulotukihaklemukseen. Tänään kävin sitte Sonja-neuvojan luona ja täytettiin hakemus. Aika reilusti oli noita sairaala- yms. hyväksyttäviä kuluja ja n.230€ jäi harkinnan varaan ku oon maksanu noita taksimatkoja dialyysiin. Saa nähä mitä sieltä tulee, toivottavasti ees jotain. Vielä pitää laittaa oitotukihaemusKelalle. Se ei onneksi oo ku tarkistushakemus ja siitäki on lääkärinlausunto jo menny Kelalle, että nää kotihoidot on alkaneet.

Tänään piti kasata ne lipastot mutta kävi nii että auto ei lähteny käyntiin ja ne on edelleen paikassa x. Jospa se sais viimeistään juhannukseksi paikalleen. Eipä silti, ei ois tänään oikei ehtinykään ku ois pitäny saaha Karjalanpaisti uuniin jo aamulla ja tuo soskuhakemus piti saaha tänään valmiiksi. Huomena ku on soittotunti ja jos siitä ois puuttunu jotai, se ois pitäny hankkia perjantaina ja myös hakemus pitää jättää viimeistään perjantaina. Mun kriteerien mukaan oon täysin buukattu koko loppuviikoksi. Eli ihan hyvä että lipastojen kokoaminen jää toiselle päivälle.

Toivat just apteekista 21 laatikkoa dialyysinesteitä. Hmpf. Alan katteleen niitä. Moikka!

♪ ♫ Thats the way -aha aha- I like it ♫♪

No nii, nyt on se kauan ja hartaasti ootettu päivä. Eli pääsin alottaan pussihoidot.

Aamulla menin kaheksaksi munuaisosastolle, kävin vähän leuhklimassa tytöille ketkä makas hemodialyysissä, että minäpä en tuukaan tänne, ja jatkoin matkaa. 

Aluksi kateltiin noita vehkeitä ja lueskelin ohjetta. Hommat tuntu kovasti tutuilta ja sitte alettiinki jo huuhteleen vatsaonteloa. Aluksi tuli veren sekasta nestettä mutta se kuuluu asiaan, onhan sitä huuhottu vaan kerran, heti sillon seuraavana päivänä ku katetri laitettiin. Sitte laitettiinki eka satsi mahaan imemäään kuonaa ja nesteitä. Se ehti olla tunteroisen ja jo kerkes pari desiä imasta itteensä. Tässä todistusaineistoa.

Siinä lepää. Kaks ensimmäistä poistettua desiä. Päädyttiin laittaan 1500ml kerrallaan ettei tulis ihan täpötäys olo ja ruokahalu häviä sen siliän tien. Toinen pussi oliki jo melkei oikian pissan väristä, ihan pieni aavistus punasta oli siinä enää. Poistoa tuli siinä kolmisen desiä. Ennen kotia lähtöä laitettiin vielä sellanen neste joka tulee jatkossa olemaan mun päiväneste ja jota pidetään vatsaontelossa aamusta iltaan ku kone hoitaa lyhyemmän välin poistot öisin.

Sain mukaan kaiken maailman välineitä ja hoitovälinejakelusta haettiin tippateline. Tuo vähän uutta tuulahdusta mun askeettiseen sisustukseen.

Piti hälyttää äiti apuun ku olin jättäny parkkikortin kotia ja lompakossa ollu 20€ meni aamulla taksiin ja kahvitteluun sairaalassa. Ois kai tuo taksariki kaverina haalannu kamoja ja oottanu ku haen kortin kotoa mutta se meni nyt näin.

Aamulla olin ihan täpinöissäni, kuten kuvastaki näkyy. Kevyesti onnellinen.

On se jännä homma että vaikka nyt sais periaatteessa juua normisti, pidättelen vieläki. Ehkä se johtuu siitä että yöksi ei tuu mitään nesteitä sisään jotka imis itteensä nesteitä minusta. Huomena apteekki tuo nesteet tänne ja niitä menee päivässä 7.5l. Ei mikään ihan pieni määrä ja luulenpa että makkarin nurkasta tulee laatikkovarasto. Pitää hommata joku elämää isompi roskis ku jätettä tästä syntyy reippaanlaisesti. Huomena hoidot alkaa pyörimään jatkuvalla syötöllä ja eka kontrollikäynti sairaalaan tulee reilun viikon päähän. Katotaan että nesteet on riittävän vahvat poistamaan nesteen ja kuonat ja se selviää verikokeista. Noita nesteitä on kolmea eri vahvuutta ja vahvin liemi on tehokkain ja sitä käytetään harvakseltaan, esim. jos on kovasti turvotuksia. Mulla on käytössä, aluksi ainaki, keskivahva joka näyttää imevan ainaki nestettä ihan kohtuullisesti. Sitte on mieto jolle on silleki oma aikansa, esim kesäkuuma vois olla sellanen aika tai jos on kuumeessa ja keho tarttee enempi nestettä. En tiiä mutta luulisin.

Tyhjensin just vatsaontelon ja päivällä sinne laitettiin 1500ml ja saman verran tuli ulos. En tiiä miksei imeny yhtään mutta sepä selviää varmasti huomena. Ainaki helpotti ku söin just kolme lautasellista kanawokkia, ei tunnu maha enää nii täydeltä. Kiva huomata että ruokahalu on ainaki toistaseksi ennallaan. Sehän mun yks iso pelko oli että se häviää mutta nyt ainaki vaikuttaa lupaavalta. Eka kerralla 16v sitte muistan että samantien ku sain ekat nesteet sisään, jäi pian tuotu välipala syömättä. Vähän tomaattia siitä räpistelin mutta se siitä välipalasta. Ja kaikki muuki jäi jatkossa syömättä, korkeintaan vähän levitin ruokaa lautasen reunoille että näyttäis siltä että sitä on syöty. En halua enää kokia moista.

Nyt alan ootteleen huomista ja sitä että pääsee kunnolla vauhtiin näissä hommissa. Hyvää yötä ja nautiskellaan niistä juomista oikein sydäntemme kyllyydestä! Moikka!

Final countdown

Moi. Täälä väsyny bloggari yrittää parhaansa mukaan saaha jotai järjellistä tekstiä suolletuksi. Se jää nähtäväksi mitä tulee mutta koitetaan.

Eilinen retki on ohi ja oli oikei mukavaa. Lähettiin yhentoista maissa ajeleen ja mentiin suoraan Ikeaan. Ei ostoksille vaan syömään. Ilman ensimmäistäkään ostosta suorinta tietä ulos ja kaupungille. Sielä kierreltiin sen verran että suurin shoppailuinto oli jo laantunu ku päästiin takas Ikeaan. Ostin sieltä pari lipastoa ja lampun. Vanha 50-lukulainen lipasto saa uuden kodin ja ostin tilalle kaks tilaihmettä. Täälä ei ihan kauheesti oo säilytystilaa nii sitä tulee nyt passeli määrä lisää. Onpahan sitte tekemistä kotona ku siivuaa kaappeja ja järkkää kamat uuestaan. Lampun tartten pd-koneen luo ku ei taia tuo tunnelmavalo ihan riittää valaistukseksi koneen kans. Käytiin isän luona tullessa ja kotona olin siinä yhentoista kähmässä illalla. Lähes koko päivä jaloillaan ja kävellessä, on melko hyvä suoritus multa. Isän tykönä ei vieläkään tuntunu fyysisesti raskaalta vaikka nukahinki tuoliin ku poristiin siinä.
Kotona valvoin yli kahteen ja aamulla seiskala ylös ja hoitoon. Sielä nukuin 2.5h. En tiiä mikä meni laskuissa pieleen mutta otin painon sinne mennessä ja sen mukaan laskin paljoko poistetaan. Sain tulokseksi 3.7l mikä kuulostaa melko julmalta poistolta mutta alotettiin sillä. Puoli tuntia ennen hoidon loppumista alko mahassa kiertää ja pyysin etä katotaan verenpaine ja se oliki 67/43. Outo juttu ku päässä ei tuntunu miltään. Otettiin poisto pois päältä ja 20 min päästä lopetetiin koko hoito ku paineet oli edelleen alle sadan. Jaloista veti suonta mitä mulle ei oo käyny kertaakaan dialyysiaikana. se on merkki siitä että on imetty liian kuivaksi. Lopulliseksi poistksi jäi 3.2l. Ku veret paöautettiin, nousi yläpaine vähän yki sataan ja söin siinä sängyllä ja istuskelin vähän aikaa ja olo oli jo ihan jees. Kävin vielä äitillä hoidattamassa täppärin kuntoon ja tulin kotia. Aikeena oli nukkua mutta tässä mää vielä kökötän, silmät ristissä.

Huomena on sitte se suuri päivä ku alotan pd-hoidot. Mahtavaa! Alkuun opetellaan käsinvaihto ja sitä teen nii kauan että sähkäri käy ja saan koneen kotia. Koneen kans on sitte uus koulutus mutta tärkeintä tässä on nyt se että pääsen tuosta nesterajotuksesta. Mää nii iloitsen että saan juua sillo ku janottaa, tai vaikka ei janottaiskaan. Suosittelen jokaista testaamaan, miltä tuntuu olla päivä 1200ml:n nesterajotuksella. Moni hemopotilas joutuu olemaan jopa 800ml:n varassa ja se jos mikä, on vähän. Tai ees laskemaan, mihin kellon aikaan mennessä tulee 1200ml täyteen juomista ja ruuista. Veikkaan että ennen puoltapäivää jokaisella joka käy töissä taikoulussa. Tai edes jättäkää juomatta sillo ku oikein janottaa, Lupaan että ottaa päähän ja pinna kiristyy.
Onneksi se on pian huono muisto vain.

Julmustia ei Hapiksesta löytyny muualta ku Ikean raflasta ja sitä pullollinen juotiin. Luulin että se on kola-pohjasta mutta onki omenamehusta valmistettua joten passaa myös dialyysipotilaalle. Vaikka ne jäi ostamatta, on mulla ihan hyväkokoelma erilaisia mehuja jääkaapissa oottamassa juojaa. Äiti laitto vielä matkaan mansikkasoppaa. Oi voi, ihanaa!

Alan päikkäreille ja palaillaan varmaanki jo huomenissa. Moikka!

Jännitys tiivistyy

On taas perjantai ja viikonloppu eessä. Mulle sikäli erilainen verrrattuna viimeaikasiin, että ei tartte kahuheesti pihistellä juomista ku meen sunnuntaina ylimääräseen hoitoon. Syystä että maanantaina päästään alottaan pd-hoidot ilman nestelastia. Mii sou häpi! On sitä ootettuki. Oon jo katellu mitä mehuja ostan ja juon, juon, juon ja juon. Ja vielä juon. Palataan aiheeseen sitte ehkä manantaina...

Eilen oli se soittotunti. Vähän nihkiästi taipu Tuusulan polkka mutta jospa se nyt taas alkais sujua ku tasottuu tää elämä tästä. 

Mökillä kävin ensi töikseni tervehtiin mökkinaapureita. On se koominen kaveri tuo koiruus. Se tuli mun kanssa naapuriin ja sisälle asti. Sielä se pyörähti jääkaapilla toteamassa että eihän täälä ookaan vastassa se tyyppi joka aina antaa kinkkua, pyörähti ympäri ja lähti ulos. Meni ehkä puolisen tuntia nii koira tuli naapurin kuistille pällisteleen ikkunasta, huomas että kinkunantaja oli saapunu paikalle ja vaati päästä sisään ja hiliputteli suorinta tietä jääkaapille. Törkimys! Sai kinkkusiivun ja nii me lähettiin kotia. Onni lienee se ettei koira vielä ainakaan, mee yksin naapuriin kerjuulle.

Täsä koiruus toimii virallisena valvojana ku äitin kans pelattiin illalla korttia.

Mökillä huomaa aina hyvin että miten huonosa kunnosa sitä onkaan. Sielä on kamarit yläkerrasa ja joka kerta ku menee, saa huomata että on joko vähän raskaampaa tai kevyempää nousta portaat, ku edellisellä kerralla. Tällä kertaa oli kevyempää. Mutta ihan järettömän heikkona sitä on vieläki ja toivonki että ku alotan kotihoidot, saan aikaseksi ja ennen kaikkea jaksan vähän olla ulkona enempi. Toki tuo kaamos on ollu vähän häirittemässä ulkoiluja ku ei oo huvittanu lähtä pimiään käveleen ku luntahan siis ei oo ollu ku parisen viikkoa ja toiseksi ku dialyysit väsyttää nii vietävästi. Jospa siltäki osin tulevaisuus ois valosampi.

Ruoka ainaki maistuu siihen malliin että pitäis jaksaa. Tänäänki on tullu syötyä ainaki kahen päivän eestä. Vähän kiireellä lähin hoitoon ja nappasin jukurtin matkaan, hoidossa söin kalasoppaa, pari leipää, mustikkakiisseliä ja vähän mehua. Kotia  tullesa keitin kahvit ja söin puolikkaan kääretortun. Luit oikein, puolikkaan. Sitte tein tortilloja ja niitä oon nyt syöny kolme. Mieli tekee vieläki syyä jotain ja aion syyäki että jaksaa nukkua. 

Aamulla lähtään Sannan ja lankomiehen kans käymään Haaparannassa. Käyään samalla reissulla isän luona joka asuu Keminmaassa. Sielä menee koko päivä ja mukavia tollaset retket onki ku ei oo kiirettä ja seura mitä parasta. Sitte onki jo sunnuntai ja ylimääränen hoitopäivä ja käyn vielä äitillä sunnuntaina, maanantaina sitte opetteluun. Oi voi, mukavaista!

Tänään hoidossa poistettiin 2.7l. Siinä oli vähän keskiviikolta jämiä ku sillo ei saatu kaikkea ulos, ainakaan verenpaineitten mukaan. Ehkä joku pari desiä mutta silti. Nukuin pari tuntia ja ekaa kertaa leikin täppärillä hoidossa. En jaksanu kauaa sitä silitellä jotenka jatkoin unia. Crp oli laskenu jo seiskaan eli nyt se on ihan normaali ja muutki kokeet näyttää hyvältä, jotta pd-hoito voiaan alottaa maanantaina. 

Ne sähkötyöt mitä tänne tehään, on lähinnä tarkistus että pistokkeet missä pd-konetta käytän, ovat maadotettuja ja että virtaa tulee riittävästi. Jos ei tuu nii sähkömies taikoo sitä jostain lisää ja sitte konetta voi turvallisesti käyttää niissä pistokkeissa.

Mukavaa viikonloppua ja palataan sitte ku... No sitte seuraavalla kerralla. Moikka!

Niin lähellä mutta silti niin kaukana

Terkkuja mahottoman kauniista Oulusta! Harmi ku ei ollu kamera mukana hoidossa, on nimittäin nii nättiä ulkona ku on lunta maassa, puut kuurassa ja ihan vähän höttölunta oksilla. Oi voi, niin nättiä, niin nättiä.

Menin dialyysiosastolle ja mulle oli peti laitettu eristykseen. Tasapuolisuuden nimissä sanoin että telkkarin voi viiä viereiseen huoneeseen, missä oli eristystä tartteva potilas. Hän ei sitä kuitenkaan halunnu joten telkkari jäi mulle.  

Hoito meni hyvin, kone ei hälyttäny kertaakaan koko session aikana. Tiesi varmaan että oon väsyny ja anto rauhassa nukkua. Poisto oli mahtavat 3.5l, en nimittäin pitäny mitään rajaa eilen enkä toissailtana. Vähän fiilistelin tulevaa. Nyt ollaan taas takas ruodussa ja nesteitä vain rajallinen määrä. Vähällä oli että oisin saanu jatkaa samaa huoletonta hörppimistä tänäänki. Syystä että aloin kysellä sähkötöiden perään. Tänne asuntoon pitää tehä jotai sähkötöitä jotta voin tyrkätä sen dialyysikoneen seinään. Sitä  ku ei saa laittaa mihin tahansa pistokkeseen. Kerron sitte mikä on se juttu siinä, kuhan saan tietää sen. Noh, hoitaja ihmetteli että eikö sitä oo vielä tehty ku huomena, siis HUOMENA, alkaa opettelu käsinvaihtoon. Mulla pääsi helpotuksen itku ja kuuma aalto pyyhkäs yli. En tiiä oliko vaihdevuosien alkusoittoa vai sitä ilon tunnetta mikä mut valtas. 

Koska minä en tiettny asiasta mitään, hoitaja aiko ottaa selvää ja palata puhelimella asiaan myöhemmin. Lopulta selvis että se oli väärä hälytys ja edetään sovitusti, eli ens viikon alussa sitte opetteluun.

Olin kerenny ennen oikasevaa puhelua käyä kanttiinista hakemassa ässä-arvan ja istumassa jalkahoitajan ovella vain muistaakseni että se aika on siirretty. No ei tullu voittoa arvasta mutta se, että kotihoidon alotus on enää muutaman päivän päässä, lämmittää mieltä kovasti. Se on suorastaan ihanaa!

Onhan tässä vielä paljo muutaki mukavaa ennen ens viikkoa. Huomena on eka soittotunti lapsuuden kotipitäjän kansalaisopistossa. Soittotunnit ku alkaa taas rullaamaan ni se mukavasti rytmittää viikkoa ja onpahan järkevää tekemistä ku opettelee uusia juttuja. Vähän laiskasti on tullu opeteltua läksyjä viime aikoina mutta ei se oo nii vakavaa. Meinattiin äitin kans mennä mökille yöksi. Oispa huomena ja pe hieno keli nii vois olla ulkosalla. Saunaan mulla ei oo vielä mitään asiaa ku on tikkejä mutta ehtiihän tuonne. Lempikoiraki on mökillä nii mukava sen kanssa meuhkata. Onki kiva pitkästä aikaa nähä sitä. Se saa varmasti jonku kohtauksen, niinku aina mut nähessään. Pujottelee jalkojen välistä, juoksee taloa ympäri, yrittää nuolla ja pyrkii syliin, pyörii lattialla ja heittelehtii vallattomasti. Tuntuu mukavalle että joku on nii vilpittömästi onnellinen mut nähessään. Toki sitä ihmisetki on ilosia toisia nähessään mutta harva sen tuo noin selkeästi esille ku koira.

Postaus jää kuvattomaksi mutta ei välitetä siitä. Josko mökiltä sais jotai kivoja napsittua. Mukavaa illanjatkoa ja silleen. Moikka!