Tänään piti dialyysissä ottaa labrat huomista pd-katetrin laittoa varten ja ne otettiinki ennen hoitoa. Olin vähän väsyny ja nukuin aamukahviiin asti ja sen jälkeen jatkoin unia. Jossai kohtaa heräsin ku kirurgi tuli kattomaan mahaa, että miltä se näyttää ja että mihin se katetri oikei tyrkättäis huomena. Siihen pyörähti nefrologi ja sano että yks niistä neljästä maanantaina otetuista veriviljelypulloista kasvaa jotain. Mitattiin kuume ja se oli 37.4 ja peruttiin huominen. Voi elläimen käsi!
Hoitaja tuli sanomaan että pitää jäähä vielä hoidon jälkeen tunniksi ku tiputetaan antibiootti ja että niitä on määrätty kahta laatua. Kerroin syksyisistä clostridium-tartunnoista. Se ku kuulemma herkästi uusii jos on vastikään sairastanu kyseisen vaivan ja aiheuttajana on nimenomaa antibiootti. Tämän tiedon perusteella lääkäri vaihto antibiootit Vancomyciniin, siihen järettömän kalliiseen mitä mulla ei oo nyt edes varaa omin kustein syyä, jolla on hoidettu kaks edellistä clostridiumia pois. Nii että nyt sitä ei pitäis edes tulla mutta saapa nähä, kyllä mun tuurilla varmasti tulee. Ja jos ei tuu nii tapahtuu jotai muuta, esim kuu tipahtaa taivaalta.
Ois tänään hoidon jälkeen ollu kokemuskoulutus Sos.- ja terv.huolto-oppilaitoksella. Oon Munuais- ja maksaliiton (www.musili.fi) kouluttama kokemuskouluttaja ja käyn sillon tällön kertomassa sos.- ja terv.alan opiskelijoille pitkäaikaissairaana elämisestä ja olemisesta, selviytymisestä arjessa ja kuntoutuksesta. Tai mistä tahansa mikä liittyy sairastamiseen. Hommassa ei tartte olla sairauden asiantuntija vaan riittää että on oman elämänsä asiantuntija. Niinku mun yhtä ystävää tituleerattiin, Malla nimeltään, Mallatieteen tohtoriksi nii oonko minä sitte Lellutieteen tohtori.
No se luennointi piti tietysti perua ku en kerenny sinne enää eikä fiiliskään ollu todellakaan nii hyvä että oisin edes halunnu nähä ihmisiä. Laitoin viestiä ohjaavalle opettajalle ja eivät he kuulemma jääneet pulaan vaikka peruin menon n. tuntia ennen sovittua ajankohtaa. Ens viikolla koitetaan uuestaan vaikkaki onhan täsä taas noita jos-tekijöitä.
Ei tuossa siirtymisessä oo oikeestaan mitään vikaa. Ymmärrän täysin miksi sitä ei laiteta nyt ku on tulehus päällä. Luvassa vois olla paljo lisää ongelmia, ronkkimista yms. huonoja juttuja jos nyt laitettais kehoon vieraita esineitä. Pahinta täsä on tää pettymys. Musta tuntuu että kaikissa jutuissa mitä on kesästä alkaen ollu ja tehty, on tullu takkiin. Alkaen siitä ku menin mahataudin vuoksi päivystykseen enkä päässykään kotia vaan jouduin teholle, munuainen ei hyvästä alusta huolimatta palannukaan ennalleen vaan hyyty kokonaan, angiorafian jälkeen en päässykään kotiin vaan jouduin leikkauspöydälle, ohituksen jälkeen vointi ei alkanukaan koheta vaan huononi ja uusiksi rinta auki, jalan leikkaushaava aluksi parani hyväksi kunnes pari kk myöhemmin tulehtu ja sitä haavaa hoiettiin sairaalassa ja kotona piiitkään eikä sekään meinannu millään parantua. Tuohon päälle vielä kaikku ne pienemmät, arkiset pettymykset. Mun pettymyksensietokyvyn raja alkaa olla jo käsillä.
Oon tuonu täälä enempi julki tätä sairaus- ja terveyspuolta mutta täytyy myös muistaa että suureksi onnekseni mulla on toimiva turvaverkosto tässä ympärillä. En ois jaksanu jollei ois perhe ja ystävät tiiviisti ympärillä. Jos tuolla sairastelupuolella ei meekään ihan putkeen nii onneksi henkilökohtasessa elämässä menee. Esimerkiksi eilen ku oli mun syntymäpäivä.
Olin ollu vähän kipiänä enkä jaksanu sen kummemmin juhlistella mutta illalla tuli kuitenki mun sisko miehensä kans ja yks ystävä käymään. Meillä oli tosi mukavaa ja naurettiin ja oltiin vaan. Sain kerrassaan ihania lahjoja, vaikken mitään toivonukaan mutta mieli muuttu kyllä heti ku ne sain. Äiti miehensä ja lempikoiran kans toi päivällä vanttuut jotka oli tehty langoista jotka annoin äitille muutamaa päivää aiemmin. Eli kierrätyskamaa tuli sieltä. Ystävältä sain laukun josta olin kuulemma joskus sanonu että jos joskus luovut tuosta nii mää voin antaa sille uuden kodin. Niinpä sain sen nyt ja kassissa oli kaks kerää Seiska veikkaa, mun lemppari sukkalankaa ku tämä käsityöihminen ei ite tykänny kutoa sitä. Eli kierrätyskamaa sieltäki. Mukana oli vielä kattolampun osa joku puuttu jo aimemmin häneltä saadusta kierrätyslampusta. Sisko taas toi mun omia kamoja takas mikä on jo sinällään suuri lahja. Niitä ku ei välttis näy sen koommin ku ne tuosta ovesta lähtee. Kamoissa oli mm. kakkukupu jonka sitte illan mittaan suli hellalle. Siinä oli yhen sortin ohjelmanumeroa ku sitä putsattiin mutta nyt hella on ihan ennallaan, toisin ku kakkukupu. Siitäki me saatiin monet mojovat naurut ku vähän jalostettiin ideoita sulaneesta kakkukuvusta. Eli oikei mukava päivä oli eilen ja ilman noita tähtihetkiä en kyllä jaksais. Nii että kaunis ja elämämakunen Kiitos kaikille läheisille ja ystäville. Tunnistatte kyllä itsenne.
Olihan siinä taas vuodatusta. Palataan taas asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti