sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluviikon suunnitelmia

Mun piti kirjottaa lämminhenkinen postaus dialyysista ja munuaisosastosta. Kävi kuitenki nii että mua janottaa ihan simona enkä nyt saa mieleen kovinkaan lämminhenkisiä ajatuksia. Join jo lasin jääkylmää mehua eikä se tunnu helpottavan. Tää on kaikista pahinta tässä nesterajotuksessa ku ei voi juua vaikka janottaa. Sokerit on 6.5 eli jano ei johu niistäkään. Liekö se eilinen wokki oli turhan suolasta, vaiken siihen suolaa lisännykään mutta se soijakastike. Huomena on dialyysi joten pitää jotenki keplotella tän janon kans ja juua sillai sopivasti. Ärsyttävää.

Vaikka dialyysissä ei vakkaripaikkoja kellään ookaan, on joitain potilaita jotka hoietaan usein samoilla paikoilla, kuka mistäki syystä. Niitä on esim. jatkuva tarkkailun alaisuus eli sillo sijotetaan likelle kansliaa, eristys tietysti eristystä vaativille potilaille, sitte on sellasia joilla erittyy pissaa vielä runsaasti ja heille annetaan yleensä tällaset rauhallisemmat paikat että voi käyttää portatiivia/sorsaa. Eräs potilastoveri joka on usein tuolla viimesellä paikalla, on sisustanu paikan mieleisekseen. Se mukavasti piristää meitä muitaki ku jolu on viittiny nähä sen vaivan että tuo hieman kodinomaisuutta steriiliin laitosympäristöön. Seinällä oli myös potilaan tuoma kello mutta se tipahti hiljattain ja hajos.




Kuva jäi vähän kellertäväksi ku mun kuvankäsittelijäntaidot ei piisaa kovin pitkälle, mutta pointti selvinnee tästäki.

Tänään pitäs pakata kamat mitä joulun aikana tarttee. Lähen suoraan hoidosta Iihin mökille ja joulupäivänä vaihan toiselle mökille. Monenlaista piää siis ottaa mukaan. Toisella mökillä on mukavuuksia astianpesukoneesta lähtien ja toisella taas mukavuudeet rajottuu sähköön. Mukavia molemmat ja viihyn molemmilla hyvin. Askeettisemmalla on mukava ku saa tehä fyysisiä juttuja, niitä ku ei täälä kotioloissa oikein oo. Eipä sillä että musta paljoa apua sielä on mutta kyllä halkosavotassa klapikoneenkäyttäjä ja saunanlämmittäjä tarvitaan. Vettäki on helpompi nyt nostaa ku isä viritti kaivoon kammen jolla vesi nousee kevyesti ylös. Sain mää sieltä ennen kampeaki veet ylös mutta läheiset pelkäs että tipahan kaivoon. Mulla ku oli hieman omalaatunen tapa vetää sinkkisanko ylös kaivosta. En oo talvella ruukannu käyä tällä mökillä ku sielä ei oo ollu kunnon lämmityssysteemiä. Nyt sinne on laitettu pönttöuuni ja keittiön puuhällä kunnostettu joten nyt sielä sitte tarkenee.
Toisella mökillä voi enempi laiskotella. Se on periaatteessa ku omakotitalo paitsi että juomavesi pitää tuua muualta. Sielä on porakaivo mutta vesi on nii suolasta ettei sitä voi juua. Niinpä käyään kesällä mönkijällä hakeen veet muutaman kilsan päästä kunnan, mökkiasukkaille tarkottamasta vesipisteestä ja talvella ne tuuaan kaupungista. Mökki on meren rannassa nii vesillä tietysti tulee käytyä, kesällä ongella ja syksyllä verkoilla. Jos oon hoitamassa lempikoiraa, ollaan me aina mökillä. Sielä sen voi päästää vapaana ulos, mitä nyt pitää pari kertaa käyttää pitemmällä lenkillä jotta voi kermapeppu kakata. Se ku ei tee omaan pihaan vaan pitää käyttää etäämmällä. Kyllä se joskus viereiseen mettään tekee mutta vain hätätapauksessa.
Ihan sydäntalvella ei tuu paljoakaan oltua mökillä mutta kunhan kevätaurinko alkaa paistaa, sillo tulee oltua. Sillo jäällä on oikei ruuhkaksi asti porukkaa. Tää kuva on muutama vuosi sitten meren jäällä otettu.


Näin se muuttu dialyysipostaus ihan joksiki muuksi. Noh, kai se on ihan jees jos ajatus vie mukanaan. Tässä mukavia miettiessä unohtu se janoki ja hyvä niin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!





2 kommenttia:

  1. Ihana kun on mökkejä millä olla!

    Jano on kurja seuralainen. Valitettavasti se dialyysipotilaan jano ei juomalla lopu,pahenee vaan. Minulla se ainakin oli enemmän korvienvälissä. Kun tiesi ettei saa juoda niin janotti kahta kauheammin. Jääpalat on hyvä keksintö! Niitä voi silloin tällöin pureskella ja vie janontunteen paremmin pois kuin mikään juominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oon kyllä todennu mökkien olevan kultaaki kalliimpia ku ei oo viittiny lähtä kauemmas reissuun vaan voi "lomailla" mökeillä. Ne ku molemmat ajomatkan päässä kotoa.
      Suureksi osaksi tuo jano on kyllä korvien välissä mutta kyllä mulla on ollu ihan janojanoki ja se on menny ohi juomalla. Onneksi kuitenkaan tätä ei tartte jaksaa enää kovin kauaa, jos vaan suunnitelmat toteutuu :)

      Poista