Pling!

No nii, viiminen juna meni jo. Eli ilmanen taksikyyti. Keskiviikkona aletaan täyttää uutta maksukattoa ja se on vajaa kolme viikkoa ku maksukatto on taas täynnä. Summaltaan se oli tänä vuonna 245,25€ enkä tiiä nouseeko se tulevana vuonna. Tuskinpa. Onneksi oon eläny visusti ja osannu varautua siihen että tämmönen ns. ylimääränen meno on tulossa.

Hoito meni mukavasti tänään. aamulla herätessäni kuvittelin että nyt on kauheesti poistettavaa vaan mitä sitä höpöä, 2.3l saatiin ulos ja seki siten että alimmillaan verenpaineet oli 80/48. Olin nukkumassa ku hoitaja tuli herättään että mitataan paineet enkä tuntenu olosani mitään kummaa. Laskin pään alas ja jalat ylös ni sitte tuli ällö olo. Poisto pysäytettiin ja hetikohta lopetettiin kokonaan. Lopettaminen helpottaa oloa ku siinä letkustossa pyörii 2 dl verta koko ajan ja ku  se veri lopetettaessa palautetaan kehoon, paranee olo ja huimauski, jos ei lakkaa nii ainaki vähenee.

Jotaki jännää tapahtu tänään. Näin valon, koin herätyksen tai jotai vastaavaa. En siksi että kuuntelin taivaskanavalta hengellisiä lauluja ja tarinoita, vaan siksi että tajusin jotai.
Lääkäri kävi kyselemässä kuulumisia. Meän ylilääkäri on nii ihana ku hän osaa olla kovin myötätuntonen. Kerroin että viime viikot on olleet parhaita pitkään aikaan, seesteisiä ja vaivattomia. Lääkäri piti kättä mun olalla ja sano rauhallisesti että sulla on ollu melko raskasta aikaa juhannuksesta lähtien ja että on kiva kuulla että nyt helpottaa. Sen jälkeen mietin meän Anua. Sillon välähti, että Anun sydän ei jaksanu enää.  Nii. Sydän ei jaksanu enää ja Anu kuoli.
Toki oon sen tienny kohta 18 vuotta, tänä syksynä ymmärtäny, miksi sydän ei jaksanu mutta tänään, en tiiä mitä, mutta lämmin tunne täytti mut ja se tuntu hyvälle eikä pahalle niinku ennen.
Se on aika tavallista että diabeetikot, etenkään ykköstyypin diabeetikot ei elä edes normi eläkeikään. Diabetes on rasva-aineenvaihdunnan sairaus ja suonet kalkkeutuu herkästi. Tiiän useita ykköstyypin diabeetikkoa jotka on menehtyneet ns. terveiltä jaloilta ku ei oo tiietty sydämen todellista tilaa.
Mun sydäntä on ultrattu, kuvattu, kuunneltu, otettu sydänfilmejä ja tehty vaikka mitä mutta todellinen tila selvis vasta ku ujutettiin kamera sinne sisään ja tässä sitä nyt ollaan, tanakasti hengissä.
Tänään tajusin että Anu ei ollu yhtä onnekas ku minä, vaan ehkä pikemminki tyypillinen lapsuusiän diabeetikko, joka menehtyy ennen aikojaan ku sydän pettää.
Kuvassa viehättävä neitonen kaheksakytäluvulla kiinantossuineen.

Musta on mukavaa ja mahtavaa että voin rauhallisin mielin alottaa uuden vuoden.

Rauhallista loppuiltaa kaikille!