Iltapäiväpalaveri ihimisten ilimoilla

Son lauantai-ilta ja kuulumiset on hyvin pitkälti samat ku aina ennenki. Eli hyvin mennee ja iisiä on.

Mun sisäinen kello ellää mulle passelisa ajasa eli jos en nouse aamulla sillo ku kone lopettaa hoion tai herätyskelloon, nukun varttia vaille kahteen. Nii on käyny monta kertaa männä viikkoina. Eilen oikei sammutin puhelimenki että san varmasti nukkua.

Oon kehuskellu että saan nukuttua hyvin vaikka kone tussahtelee ja huokailee vieresä. Höpön paksat. Tai ei mua se koneen käyminen haittaa mutta jos tulee hälytys, kone huutaa ku sisävesihinaaja ja siihen ei voi olla heräämättä. Naapuritkaan. Monesti säikähän sitä nii että pitää ihmetellä ettei oo vielä paksat tullu alle. Sitte vaiennan koneen ja alan katotoon mitä poistot on siihen asti ja monesti jään vielä oottaan seuraavaa vaihtoa ja loppuyö meneeki sitte koiran unta nukkuesa ku pitää koittaa maata vasemmalla kyljellä. Nesteet tulee paremmin siten ulos. Siksi monesti jatkanki unia nii pitkään ku unta vaan piisaa.

No tämä elämä sitte. Oon kertonu varmaan aiemminki että koko elämä on parempi laatusta nyt, ku aikoihin. Luin yks ilta syksysiä tekstejä ja mietin että miten se elämä olikaan raskasta sillon. Paljo oli sellasia juttuja mitä en ees muistanu eikä mikkään ihime, oli se semmosta harmaata ja takkusta. Ku vertaan tähän päivään, on ku kattos ihan eri ihimisen elämää. Päällimmäisenä mielesä on ihan tavalliset arkiset asiat; ruoka, siivous, asioitten toimittamiset yms. Katoin ens viikon kalenteria nii ei oo yhtään menoa minnekään, edes sairaalaan. Hoitovälinejakelusa pittää käyä mutta ei mitään sairaalahommia. Mullon siis koko viikko aikaa olla mökillä. Syksyllä ei ois tullu mieleenkään lähtä moneksi päivää minnekään ku piti tulla joka toinen päivä sairaalaan ja ne päivät meniki sitte ihan nukkuessa ja matalilla paineilla hoiperrellesa. Nyt saan joka aamu hertätä hyvinvoivana ja tehä ihan mitä lystää. en oo nii väsyny ku aiemmin vaikka paljo nukunki. Mulla on nyt tavallaan käytösä 7 päivää viikosa ku ennen niitä oli kolme, mahollisesti neljä, riippuen siitä oliko sunnuntaina kuinka paljo nestelastia. Ma, ke ja pe meni dialyysisä ja loppupäivä nukkuesa. Jos jotai ohjelmaa oli nii ne piti sopia hoitojen välipäiville eikä se ollu sittekään taattua että pääsi asioita hoitaan. Saatto väsyttää tai huimata nii ettei voinu mennä ulos. Onhan tämä nyt jo paaaaaaljo paremmalla mallilla tää elämä. Psyykkisestiki. Nyt voi sanua että jalkojen alla on pitävä tanner ku aiemmin se oli hyllyvä suo. 

Yks hyvä merkki on se että nämä tekstit harvenee täälä eivätkä piä sisällään ennää nii paljo sairausasioita. Toinen hyvä merkki mulle itelleni on sellanen että tekee mieli juopotella. Mullon sellanen sisäinen sensori että jos joku asia painaa, en ota alkoholia. Tai mun ei tee mieli ottaa. Jotkut kuulemma pakenee asioita känniin mutta mulla on toisin päin. En juo sillo koska asiat kertautuu ja saattaais olla ettei itkusta tulis loppua. Eikä asiat sillä parane että vetäis pään täyteen.

Tännään käytiinki Sannan kans imaseen parit drinksut kaupungilla.

Iha hyvä vaan, että Sannan piti lähtä, muuten me varmaan istuttas edelleen baarisa. Tänään join kaks mutta kesällä otan varmasti pienet kännit. Kavereitten kans syömään, torille ja sen semmosta mukavaa tai mökillä hyväsä seurasa jottai namilitkuja ja tietysti myöski hyvää ruokaa. Siinon yks tavote kesälle.

Sensorista tuli mieleen että kuulin tännään että Sannalla on sellanen traakkipuu joka osaa lähettää mailia sitte ku se kaipaa vettä. Eikoo kätevää. "Sanna, onko jottai unohtunu? Terveisin traakkipuu" Kuulostaako järkevältä? Ei minustakaan mutta tosi ku vesi.

Mukavaa lauantai-iltaa sulleki ja palataan taas. Moikka!