Molempien jalkojen hermovauriot on mulle se fyysisesti kaikista eniten haittaava diabeteksen komplikaatio. Ääreishermosto on alaraajoissa on alkanu aikojen saatossa oireileen. Ekan kerran muistan jotai häikkää jaloissa olleen syksyllä -95 ku kävelin kouluun. Jalkaterä tuntu väsyneeltä ja pitiki välillä pysähtyä huilaamaan. En muista pohtineeni sen enempää asiaa vasta ku sitte ku jouluna valmistuin. Sillon valvoin ekan yöni hermosäryn vuoksi. En tosin tienny mitä se on, ihmettelin vaan ku ei menny Buranalla ohi. Äkkiä se kuitenki selvis mistä on kyse. Sen jälkeen meni pitkä aika että särkyä tuli seuraavan kerran ja villit vuodet säryn kans oli tuossa 2000-luvulla.
Yks syy hermoston vaurioitumiseen on sokerin muuttuminen kudoksessa sorbitoliksi, jollon hermon normaali toiminta häiriintyy. Toinen todennäkönen syy on se, ku verenkierto pienissä verisuonissa estyy eikä hermot saa tarvittemaansa ravintoa. Varma syy kuitenki on pitkään kestäny huono hoitotasapaino ja sitähän mun historiasta löytyy.
Hermosärky on tuikkivaa, puuduttavaa, pistävää, ikäänku pienellä neulalla tuikattais muutaman sekunnin välein hermooon ja jalka saattaa nytkähdellä tuikkivan kivun tahtiin. Mulle kipu tulee pääsääntösesti öisin jollonka ei tietenkään voi nukkua. Kaikin puolin ärsyttävää siis.
Kerroin tuossa aiemmin ns. villeistä vuosista. Niillä tarkotan sitä että oireet oli melko voimakkaat ja vauriot eteniki aikamoista vauhtia.
Saatto mennä useita viikkoja nii etten pystyny nukkumaan, syömään tai toimimaan muutenkaan normaalisti. Nukuin sillo ku en enää pysyny hereillä tai sain tainnutettua itteni lääkkeillä sellaseen kuosiin että ei tuntunu missään miltään. Luullakseni muistutin sillo enempi zombieta tai narkkaria ulkoselta habitukseltani. Nykyään onneksi yövalvomisia tulee enää sillon tällön ja neki menee Panacodilla ohi. Joskus koitettiin säännöllistä lääkitysta, mm. Rivatriliä että josko se ennaltaehkäsis särkyä mutta ei siitä ainakaan mainittavasti apua ollu. Koitin myös Lyricaa syyä kuurinomaisesti sillo ku särkyä tulee, mutta se ei passannu mulle ku kävelin pitkin seiniä ja oksentelin.
Nyt sen kanssa tosiaan pärjää ja oon siitä kovasti kiitollinen. Muistan joskus miettineeni että isken vasaralla tai puukolla jalkaterään jotta kipu lakkaa. Se onki tainnu olla koko mun sairaushistorian kivuliainta aikaa se.
Nyt ku jalkaterät on ihan tunnottomat, on mulla ulkona kävellessä apuna peroneustuet molemmissa kengissä. Ne näyttää tältä.
Tuki laitetaan kenkään ja se on kovaa muovia eli pakottaa jalan pysymään 90 asteen kulmassa. Muutenhan jalkaterä vaan laahaa perässä ja läpsyy. Kävely ilman tukia käy niin että jalkoja täytyy nostella etten kompastu jalkoihin ja se näyttää hieman erikoiselta. Tuet on ollu mulla jo 5.5 vuotta ja on kyllä helpottanu elämää kovasti, mm. auttanu pysymään omatoimisena.
Ku jalkaterät ei toimi ja lihakset on surkastunu pois, ei mulla tietystikään oo yhtään tuntoa jaloissa. "Ei yhtään" tarkottaa todellaki että ei yhtään. Esimerkiksi jos tule rakko jalkaan, en tunne stiä. Siksi on äärimmäisen tärkiää seurata jalkojen tilannetta ja rasvata niitä usein. Kerran oon mökillä saunassa polttanu molemmat jalkaterät valuttamalla lähes kiehuva vettä jaloille enkä tuntenu sitä mitenkään. Sillon pelkäsin että jos nämä nyt tulehtuu nii amputaatio on varmasti eessä mutta niin ne vaan parani. Tarkkana mää kyllä olinki niien kans. Aamuin illoin piti vaihtaa siteet ja huuhtoa juoksevan veen alla. Olin jopa nii varovainen että en kertaakaan sen parin kuukauen aikana kuivannu jalkoja jo käyettyyn pyyhkeeseen. Se oli kaikin puolin raskasta aikaa ku jännitti, piti olla äärimmäisen skarppina kokoajan, pelotti ja olin melkei sidottu kotiin ku ei ollu nii isoja kenkiä mitkä ois mnahtu paketoituihin jalkoihin ja toisaalta, pyrin mahollisimman vähän hautomaankaan jalkoja kengissä.
Tasapaino on myös huono. Siihen on syynä se, että ku terveen jalkapohjan pienet lihakset aistii liikkeet ja pitää tasapainoa moitteettomasti, mää aistin sen vasta ku liike tuntuu sääressä ja sillon tietysti korjausliikeki on isompi. Eli ilmenee horjumisena. Myöski jalkojen lihakset on yleensä ottaen nii heikot että en pääse kyykystä takas ylös. Niinpä nostanki ittiäni mitä ihmeellisimmillä tavoilla, työntämällä maasta yms. Kaadun myös herkästi jos jalka tökkää johonki, esim. maton reunaan. Se korjausliike ku on nii iso nii äkkiäkö sitä mätkähtää kenttään. Tää on myös se syy miksen koskaan kaupungilla moikkaa tuttuja; en nää heitä ku pitää kattoa joka askeleella mihin astuu ettei mee nurin. Eli nää hermovauriot on niitä eniten arkista elämää haittaavia vaivoja, ku ne vaikuttaa oikeestaan kaikkeen, välittömästi tai välillisesti.
Täsäpä nää tän lauantaiaamun mietteet. Pian taitaaki olla päikkäreitten aika. Moikka ja olkaa varovaisia liikkuessanne nyt ku lunta on vaihteeksi tullu maahan asti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti