Mukavaa keskiviikkoiltaa, kansalaiset. Tulin ilmottaan että oon hullutellu tänään. Moni tietääki varmaan että saksan kaupasta saa ihania, tuoreita ja monesti lämpimiä leipiä. Ei oo kerta eikä kaks ku oon kuullu jonku kehuvan niitä jalitsu-sämpylöitä ja tänään päätinki ostaa niitä. Ihan vaan kaks, että joku roti säilyis. Ruisleipähän on sillä harmaalla listalla korkian fosforipitoisuutensa vuoksi. Oon tunnollisesti syöny vaaliaa leipää mutta nyt se kalium oli tosiaan vähän matala, päätin rohjeta syömään ruissämpylää. Hyviä ne oliki, ei käy kieltäminen. Ihan mielettömän hyviä siis.
Lisätäkseni eiliseen postaukseen, ku kävin Oliviasa syömäsä, se on salaattibaari. Vetasin lautasellisen salaattia sieläki. Nyt kalium alkaa ehkä olla kohallaan, luulisin. Kahvia, missä sitä on myös palijo, oon juonu kupin päivässä niinku tähänki asti ja se Kismet oottaa edelleen syöjäänsä. Niin rohkia en ollu että oisin sen syöny. Noh, se siitä.
Sain päivällä vieraita. Kummipoika ja vanhempansa kävivät ku olivat asioilla Oulusa. Mukava ku käyvät, tykkään kovasti. Aina se piristää ja kiva kuulla kummipojan juttuja. Ne ku tahtoo olla olla tollasen kymmenvuotiaan jutut nii erilaisia ku nämä aikusten nii se on mukavaa vaihtelua. Toisaalta, oonhan mää myös salaa hyvin otettu siitä että pian 11-vuotias poika lähtee mielellään mun, vanhan kävyn luo kylään. Tänään ei ois ees malttanyu vielä lähtä pois. Tiedostan kyllä, että on viimiset vuojet käsillä jollon hän vielä lähtee kattoon vanhaa Lellu-tätiä. Ne voi muut hommat kiinnostaa enempi parin vuojen päästä. Joten nautitaan nyt tästä ja muusta sitte myöhemmin.
Huomena mennään äitin ja koiruliinin kans mökille. Eka on soittotunti Iissä ja mökille yöksi. Toinen miniloma viikon sisään on jo aika luksusta. Lauantaina tulee ystävä siivuaan ja järkkäileen makkaria valmiiksi koneen tuloa varten. Sitte voiki oottaa maanantaita ja konekoulutusta. Luulisin että ehkä keskiviikkona saan koneen kotia, en oo varma. Eletään taas yhtä muutosten ja myllerrysten vaihetta mutta onneksi jo loppu suoralla sitäki. Tällä jatkuvalla muutoksella ja sen aiheuttamalla stressillä on varmasti osansa mun muistin pätkimiseen ja kovaan väsymykseen. Asioita unohtuu ja jotai avattuja posteja löytyy mistä sattuu ja mää vaan ihmettelen että mikähän tääki on, millon tullu ja kuka lie avannu. Eilen viimeksi oli puhelin hukasa, jalkahoitajalla unohtu käyä yks päivä, kaupasta ei muista tuua mitään jos ei oo lappua joka seki monesti jää kottii. Telkkaria kattoessa nukahtelu on enempi sääntö ku poikkeus. Toivon ja uskon että kaikki tää jää pois ku saan taas rutiinista kiinni eikä tartte oottaa jotai seuraavaa vaihetta tai muuta suurta tapahtuvaksi.
Ainut asia (luultavasti) mikä ei oo unohtunu kertaakaan, on syöminen. Ruoka maistuu ja mielitekoja piisaa ja se on hyvä merkki, niinku oon aiemminki sanonu. Jotenka lähenpä kaivamaan jääkaappia. Moikka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti