Hyvää uutta vuotta!

Alkaa olla viime hetket kuluvasta vuodesta käsillä. Tässäpä vähän vuoden tapahtumia kuvineen.

Tämä vuosi on ollu melko lailla raskas. Alkuvuonna oli turvotuksia enkä minä tajunnu, mikä tilanne on. Tiesin että joku mättää mutta luulin että ei se mitään kovin vakavaa olis. Niinku nyt tiiän nii olihan se; munuainen brakas ja sydän veteli viimisiään.
Kuva on tammikuun mökkireissulta ku oltiin lempikoiran kans kaksin mökillä.

Tammikuun lopussa muutin keskustaan, taloon johon olin pitkään halunnuki ja määrätietonen haku tuottiki tulosta. Muutto otti tosi koville fyysisesti ja ku seuraavana aamuna piti mennä munuaispolille, raahauduin bussista parin sadan metrin matkan polille, istahin kanslian tuoliin ja purskahin itkuun. En jaksanu mitään, en kertakaikkiaan yhtään mitään. Koko kevät oli turvotusten ja voimattomuuden täyttämää vaikka melko hyvilä mielin koko kevät meniki.
Kuljin viikottain Tuirassa harmonikkatunneilla. Tykkäsin kovasti että oli säännöllinen harrastus joka tuotti iloa nii mulle ku naapureilleki. Huhtikuussa käytiin äitin kans Suomen rytmimusiikin ystävien järkkäämässä harmonikkaviikonlopussa Luostolla. Sielä esiinnyin eka kertaa julkisesti haitarin kans. Muutama eka veto Emmasta meni metikköön mutta oli sen verran kokemusta omaavia haitaristeja vierellä että he saivat mut rauhottuun ja pari viimistä kertaa meniki jo ihan mallikkaasti.
Kuva on otettu lokakuussa -12 mutta samanlaista se oli puoli vuotta myöhemminki; kieli keskellä suuta ja tarkkana ku porkkana.

Toukokuussa hankin näppäinhaitarin pianohaitarin tilalle, tarkotuksena jatkaa soittotunteja syksyllä.
Toukokuun lopussa oltiin mökillä talkoissa. Voimailijat purki pari piippua, palomuuria ja takan ja minä huolehin ravinnosta. Mukava viikonloppu kaikenkaikkiaan vaikka ruuan tekeminen leiriolosuhteissa vaatiki välillä hieman mielikuvitusta. Kelit oli kuitenki hienot ja minä tyytyväinen saadessani puuhailla pihalla aurinkoisessa kesäsäässä ku muut helilu lekojen kans betonipölysessä pirtissä ja kärräsivät tiiliä hiki päässä.

Kesäkuussa juhannuksen lähestyessä tein tietysti juhannussuunitelmia. Kuitenki viis päivää ennen juhannusta viikon kestäny mahatauti ja järetön päänsärky ajo mut päivystykseen. Siitä alko melkonen show ku päällä todettiin olevan oireettoman sydänkohtauksen. Osastolle eristykseen ja tipalla nestettä suoneen. Sitä muutama päivä ja ku piti päästä seuraavana päivänä kotia, jouduin yölllä teholle ja happinaamari tai mikä se onkaan, naamalle ku henki ei kulkenu. Siinä lääkärin kysellessä totesin että juu ei oo tarttenu käyä pissalla vuorokauteen. Seuraavana päivänä eli juhannustorstaina laitettiin kaulakatetri ja eka dialyysi tehtiin melkein heti perään. Eka kuitenki otettiin röntgenkuvat ja todettiin katetrin olevan paikallaan. Toinen oireeton sydänkohtaus tuli heti juhannuksen jälkeen ja sittepä tehtiinki angiografia missä todettiin että yks suoni on kokonaan tukossa ja kaks nii pitkältä matkalta ettei pallolaajennuksista ois hyötyä. Siinä heti lääkäri sano että on tehtävä ohitusleikkaus ja se tehään tällä samalla sairaalareissulla. Nii se sitte tehtiin heinäkuun ekana päivänä ja 3.7. aamuyöllä avattiin rintakehä uuestaan kun verta vuosi rintaonteloon ja keuhkoihin kerty nestettä. Niihin laitettiin dreenit ja ulkoinen tahistin ku sydän tanssi ihan omaa tahtiaan. En muista mitään noista ekoista päivistä ja taispa mennä koko eka viikko melko tumussa. Pikkuhiljaa alko kuntoutus ja alettiin järjestää emäntä takas jalolleen. Alotettiin kävelyharjotulset ihan alusta ku voimaa ei ollu nimeksikään. Jopa portatiiville laskeutuminen vaati hoitajaa, joka laski mut siihen ja nosti takas vuoteeseen. Kuvassa kesämuistoja.

Heinäkuun puolessa välissä olo oli jo nii hyvä että pääsin kotia. Tai siis pois sairaalasta mutta menin äitin luo ekaksi viikooksi keräileen voimia ja totutteleen kotielämään. Viikon päästä siitä tulin kotia ja siitä se varsinainen kuntoutuminen alko. Mulla on kauppa ihan vieressä ja tuli niin kova munkin himo että piti lähtä kauppaan vaikka kävely, tai lähinnä tasapaino ja voimattomuus tuottiki suuria ongelmia. Niin vaan menin rollaattorin kans kauppaan ja tulin takas tyytyväisenä munkkipussin kans.
Ruokahalu oli palannu entisiin mittoihinsa dialyysien alottamisen jälkeen ja jatkuu edelleen, vaikkaki on jo vähän tasaantunu.
Elokuussa alottelin jotai fyysisempää pienellä halkosavotalla, vaikka tasapaino oli pallon luokkaa ja voimat vähissä. Enkä saanu nostaakaan paria kiloa enempää mutta jostain oli alotettava.

Kaikki kesän suunnitelmat oli tietysti menneet mönkään. Oltiin suunnitletu juhannuksen jälkeen käyvämme Kuusamo suurpetokeskuksessa kattoon karhuja mutta sovittiin että mennään sitte ku minäki pääsen matkaan ja niinpä mentiin elokuun lopulla käymään sielä. Käytiin myös Kalle Päätalon kotimökissä ja Kuusamossa. Seuraavalla viikolla käytiin Ikeassa osteleen tilpehööriä ja katteleen maisemia. Mua ku oli jo kovasti alkanu kyllästyttää koti- ja sairaalaseinät.
Elokuun lopulla sain kylään ystävän jonka kans oli ollu välit monta vuotta poikki. Aika oli kuitenki tehny tehtävänsä ja kaikki oli hyvin taas. Loukkaukset anteeksi annettu ja paketoitu muistojen  joukkoon.
Jalassa oleva leikkaushaava, josta otettiin laskimosuonta ohitukseen, tulehtu syyskuussa vaikka se oli jo täysin parantunu. Sitä paranneltiin sairaalassa alipainehoidolla viikko. Haavan umpeutumiseen meni lopulta vajaa pari kuukautta ja kerkesin jo luulla ettei se umpeudu ikinä mutta nii se vaan sitte parani.  Kuvassa röpöttäjän kans. Tuo imulaite imi haavasta tulevat eritteet ja piti pientä röpöttävää 0ääntä. Tuttavallisesti siis röpöttäjä.

Lokakuussa kävin Helsingissä koko-koulutuksessa (Kokemuskoulutus) ja osa koulutuksesta toteutettiin laivalla. Käytiin myös Tallinnassa. Mua vaan ei huvittanu lähtä satamaa kauemmas ku oli yöllä iskeny mahatauti.
Seuraavana päivänä jouduin dialyysistä suoraan infektio-osastolle ja eristykseen ku labravastaus kerto taudin olevan clostridiumin. Sairaalassa meni vajaa viikko ja kotona piti syyä pari viikkoa järettömän kallista antibioottia.
Marraskuussa piti laittaa jo kauan kaivattu pd-katetri mutta se pruuttiin kuumeilun vuoksi. Niinku peruttiin myös joulukuun alkuun sovittu aika, samasta syystä.  Sitte päätettiin, että tutkitaan mistä lämpöily johtuu. Niinnpä poistettiin vanha kaulalatetri ja uus laitettiin paikalleen ja lämpöily loppu siihen. Sairaalareissusta kotiin tuomisina oli clostridium, yllätys yllätys.

Äiti makso synttärilahjaksi mulle kuus haitarituntia. Ne alotettiin marras-joulukuun vaihteessa ja pääsinki hyvään alkuun näppäinhaitarin kans. Tässä italialainen kaunotar poseeraa ujosti.

Joulun aika meni mukavasti läheisten parissa. Molemmilla mökeillä olin pari päivää ja kuljin normisti Oulusa dialyyseissä.
Alkuvuonna saamani bussimatkan hintaset taksikyydit on lähinnä suuntautunu äitin luo ja lempikoiran kiusaamishommiin. Se ku on nii mahottoman ihq!

Monenlaisia tunteita on mahtunu vuoteen, etenki tähän jälkimmäiseen puoliskoon. Mulle kelpais hyvin vähän tasasempiki elo, on ollu tätä extremeä ihan riittämiin.
Monesta asiasta saan kuitenki olla kiitollinen tänä vuonna. Ihan ehottomasti perhe ja läheiset on se kallein aarre jota haluan varjella ja vaalia tulevana ja tulevina vuosina.

 Ei tämä vuosi menny ilman suuria mysteereitä ja tänä vuonna mysteerilaatikkoon lennähtääki mm. seuraavat kysymykset:

• Miksi just minä olin se onnekas joka sai sydämen ohitusleikkauksen ajoissa?
• Miksi se ihmissuhde ei edenny hyvää alkua pidemmälle?
• Mihin katos muutossa kasarin kansi ja uunivuoka?

Siinä se, mun vuosi 2013. Jää varmasti mieleen yhtenä elämäni vuosista, ei tosin sinne aurinkoiselle puolen. Tulevalta vuodelta ootan vähempi vastuksia, enempi hyviä päiviä, mielenrauhaa ja mukavia seikkailuja. Läheisten ja ystävien kans yhteistä aikaa, rauhaa ja seesteisyyttä.
Toivottavasti jokainen saa tulevalta vuodelta sitä mitä eniten tarttee ja kaipaa. Muistetaan että lopulta me ollaan jokainen oman onnemme seppiä.

Rauhallista uuttavuotta kaikille!

Pling!

No nii, viiminen juna meni jo. Eli ilmanen taksikyyti. Keskiviikkona aletaan täyttää uutta maksukattoa ja se on vajaa kolme viikkoa ku maksukatto on taas täynnä. Summaltaan se oli tänä vuonna 245,25€ enkä tiiä nouseeko se tulevana vuonna. Tuskinpa. Onneksi oon eläny visusti ja osannu varautua siihen että tämmönen ns. ylimääränen meno on tulossa.

Hoito meni mukavasti tänään. aamulla herätessäni kuvittelin että nyt on kauheesti poistettavaa vaan mitä sitä höpöä, 2.3l saatiin ulos ja seki siten että alimmillaan verenpaineet oli 80/48. Olin nukkumassa ku hoitaja tuli herättään että mitataan paineet enkä tuntenu olosani mitään kummaa. Laskin pään alas ja jalat ylös ni sitte tuli ällö olo. Poisto pysäytettiin ja hetikohta lopetettiin kokonaan. Lopettaminen helpottaa oloa ku siinä letkustossa pyörii 2 dl verta koko ajan ja ku  se veri lopetettaessa palautetaan kehoon, paranee olo ja huimauski, jos ei lakkaa nii ainaki vähenee.

Jotaki jännää tapahtu tänään. Näin valon, koin herätyksen tai jotai vastaavaa. En siksi että kuuntelin taivaskanavalta hengellisiä lauluja ja tarinoita, vaan siksi että tajusin jotai.
Lääkäri kävi kyselemässä kuulumisia. Meän ylilääkäri on nii ihana ku hän osaa olla kovin myötätuntonen. Kerroin että viime viikot on olleet parhaita pitkään aikaan, seesteisiä ja vaivattomia. Lääkäri piti kättä mun olalla ja sano rauhallisesti että sulla on ollu melko raskasta aikaa juhannuksesta lähtien ja että on kiva kuulla että nyt helpottaa. Sen jälkeen mietin meän Anua. Sillon välähti, että Anun sydän ei jaksanu enää.  Nii. Sydän ei jaksanu enää ja Anu kuoli.
Toki oon sen tienny kohta 18 vuotta, tänä syksynä ymmärtäny, miksi sydän ei jaksanu mutta tänään, en tiiä mitä, mutta lämmin tunne täytti mut ja se tuntu hyvälle eikä pahalle niinku ennen.
Se on aika tavallista että diabeetikot, etenkään ykköstyypin diabeetikot ei elä edes normi eläkeikään. Diabetes on rasva-aineenvaihdunnan sairaus ja suonet kalkkeutuu herkästi. Tiiän useita ykköstyypin diabeetikkoa jotka on menehtyneet ns. terveiltä jaloilta ku ei oo tiietty sydämen todellista tilaa.
Mun sydäntä on ultrattu, kuvattu, kuunneltu, otettu sydänfilmejä ja tehty vaikka mitä mutta todellinen tila selvis vasta ku ujutettiin kamera sinne sisään ja tässä sitä nyt ollaan, tanakasti hengissä.
Tänään tajusin että Anu ei ollu yhtä onnekas ku minä, vaan ehkä pikemminki tyypillinen lapsuusiän diabeetikko, joka menehtyy ennen aikojaan ku sydän pettää.
Kuvassa viehättävä neitonen kaheksakytäluvulla kiinantossuineen.

Musta on mukavaa ja mahtavaa että voin rauhallisin mielin alottaa uuden vuoden.

Rauhallista loppuiltaa kaikille!

Nuttu nurin, onni oikein

Joulu tuli ja meni, vuoden päästä sitte taas.
Tää vuosi oli erilainen ku aiemmat joulut. Kerroin että ahistaa koko joulu eikä oikei riemu oo rinnassa. Noh, jouluaatto oliki oikei mukava eikä ahistanu käyä hautuumaallakaan. Sanoinki Sannalle että eka vuosi aikoihin että ei ahista. Liittyiskö se jotenki siihen että krooninen kuolemanpelko on hälvenny vai siitä että ennen haudoille menoa pelattiin porukalla pelejä, syötiin ja rupateltiin ja oltiin hyvällä mielellä jo lähtiessä. Tiedä häntä, varmaan nuo molemmat ja monet muutki tekijät johti siihen  että osasin nauttia joulusta.
Otsikko viittaa siihen että minä juhlin joulua paita nurinpäin. Joulupukki toi kuitenki sellasen kivan liivimekon ja laitoin sen päälle nii ei sitä varmaan kukaan huomannu. Ja jos huomaski, ei sanonu mitään. Hullu ei huomaa ja viisas ei virka mitään vaikka ei se varmasti ois ollu ylllätys. Mulla saattaa nimittäin olla housun liitinki auki tai esim. takki juopon napissa kaupungilla liikkuessani.
Tästäki tulee kuvaton postaus ku mun akkuparistot on hajonnu eikä ne pidä enää virtaa. Kannoin siis tyhjää kameraa mukanani koko joulun.

Maalla oloi ihan tappokelit. Maanantaina ku lähin hoitoon kotoa kaikkine kamoineni, otin mopon kaveriksi ku olin aamulla liukastunu pihalla. Mopo ei ollu yhtään huonompi valinta reissuun mukaan vaikka sen pääasiallinen tarkotus oli toimia juhtana nimittäin joka paikassa oli ihan pääkallokelit.
Kävin ma myös kampaajalla ku suivaannuin edellisenä iltana päässä sojottavaan harakanpesään. Hiuksista on ehkä n.10% jälellä enää vaan eipä tuu naamalle kutittaan eikä mee takkuun. Kuvamateriaalia ehkä myöhemmin ja uteliaimmat voi tulla kotia kattoon, osotteen tiiätte.

Dialyysit on pyöriny ihan normaalisti tämänki viikon. Poistot on olleet maanantaita lukuunottamatta alle 2l . Vancocin-kuuri loppu keskiviikkona ja crp on normaali. Tänään vein pissanäytteen ku oon syöny virtsatieinfektioon nyt kaks kuuria peräkkäin. Eilen ja viimeyönä vähän kirveli, tai lähinnä pissatti, mutta aamulla ei enää. Niinpä oletan että tulehus on edelleen päälllä ku pissamäärät on nii pienet että ei mun rakko täyty siitä määrästä, jotai desi, vähän reilu enimmillään tulee ku käy aamuin-illoin vessasa. Sepä jää nähtäväksi ja selvinnee viikonlopun aikana ku soitan huomena dialyysiin, vastaus ku ei kerenny tulla tänään hoidon aikana.

Ei tässä muuta tällä kertaa. Muistakaahan ostaa kaupasta ruokaa riittävästi ku keskiviikko on taas pyhä!Ettei vaan tuu nälkäkuolema...
Menipä taas. Moikka!

Hyvää joulua! God jul!

On aatonaatto ja ihmiset alkaa pikkuhiljaa rauhottua joulun viettoon. Nii minäki jahka käyn eka tyhjennyksessä dialyysissä.

Joululla ei oo mulle minkäänlaista uskonnollista merkitystä. Lähinnä se on yhteistä aikaa lähimmäisten kanssa, kun ei kellään oo kiire minnekään. Toki eläkeläisenä sitä aikaa on muullonki mutta työssä käyvillä läheisillä on nyt erillä lailla aikaa asettua aloilleen ku arkena. Se onki joulussa parasta, se että saahaan rauhassa olla, tehä yhessä, jutustella, pelaillaja höpötellä ja vaan viettää yhteistä aikaa.
Osalle ihmisistä joulu on ahistavaa aikaa, juuriki sen vuoksi että se yleensä vietetään rakkaitten parissa. Niin myös mulla. Anun kuolemnan jälkeen ei joulut oo olleet samanlaisia. Joka vuosi se sama ahistus tulee ja alkaa itkettää. Pahinta on se että ei saaha olla yhessä joulunakaan, vaikka nii pitäis kaiken järjen mukaan olla. Onneksi se on vaan tuo jouluaatto se kaikista pahin päivä mihin kaikki kulminoituu. Murehtimisen sijaan aion tänäki vuonna ottaa ilon irti joka hetkestä jonka saan viettää rakkaitten kans, ne ku jää tunnemuistiin ja niitä on kiva muistella myöhemmin. Ihan niinku lapsuuden onnellisia jouluja muistellaan nyt, vanhana, (köhöm, vanhempana siis) muistellaan näitä kuitenki ihan onnellisia ja merkityksellisiä mutta erilaisia, jouluja sitte vielä vanhempana.


Minä lähen pian dialyysiin ja sieltä suoraan mökille. Toivotan kaikille oikein rauhaisaa, lämmintä ja läheisrikasta joulua! Och samma på svenska.

Jouluviikon suunnitelmia

Mun piti kirjottaa lämminhenkinen postaus dialyysista ja munuaisosastosta. Kävi kuitenki nii että mua janottaa ihan simona enkä nyt saa mieleen kovinkaan lämminhenkisiä ajatuksia. Join jo lasin jääkylmää mehua eikä se tunnu helpottavan. Tää on kaikista pahinta tässä nesterajotuksessa ku ei voi juua vaikka janottaa. Sokerit on 6.5 eli jano ei johu niistäkään. Liekö se eilinen wokki oli turhan suolasta, vaiken siihen suolaa lisännykään mutta se soijakastike. Huomena on dialyysi joten pitää jotenki keplotella tän janon kans ja juua sillai sopivasti. Ärsyttävää.

Vaikka dialyysissä ei vakkaripaikkoja kellään ookaan, on joitain potilaita jotka hoietaan usein samoilla paikoilla, kuka mistäki syystä. Niitä on esim. jatkuva tarkkailun alaisuus eli sillo sijotetaan likelle kansliaa, eristys tietysti eristystä vaativille potilaille, sitte on sellasia joilla erittyy pissaa vielä runsaasti ja heille annetaan yleensä tällaset rauhallisemmat paikat että voi käyttää portatiivia/sorsaa. Eräs potilastoveri joka on usein tuolla viimesellä paikalla, on sisustanu paikan mieleisekseen. Se mukavasti piristää meitä muitaki ku jolu on viittiny nähä sen vaivan että tuo hieman kodinomaisuutta steriiliin laitosympäristöön. Seinällä oli myös potilaan tuoma kello mutta se tipahti hiljattain ja hajos.

Kuva jäi vähän kellertäväksi ku mun kuvankäsittelijäntaidot ei piisaa kovin pitkälle, mutta pointti selvinnee tästäki.

Tänään pitäs pakata kamat mitä joulun aikana tarttee. Lähen suoraan hoidosta Iihin mökille ja joulupäivänä vaihan toiselle mökille. Monenlaista piää siis ottaa mukaan. Toisella mökillä on mukavuuksia astianpesukoneesta lähtien ja toisella taas mukavuudeet rajottuu sähköön. Mukavia molemmat ja viihyn molemmilla hyvin. Askeettisemmalla on mukava ku saa tehä fyysisiä juttuja, niitä ku ei täälä kotioloissa oikein oo. Eipä sillä että musta paljoa apua sielä on mutta kyllä halkosavotassa klapikoneenkäyttäjä ja saunanlämmittäjä tarvitaan. Vettäki on helpompi nyt nostaa ku isä viritti kaivoon kammen jolla vesi nousee kevyesti ylös. Sain mää sieltä ennen kampeaki veet ylös mutta läheiset pelkäs että tipahan kaivoon. Mulla ku oli hieman omalaatunen tapa vetää sinkkisanko ylös kaivosta. En oo talvella ruukannu käyä tällä mökillä ku sielä ei oo ollu kunnon lämmityssysteemiä. Nyt sinne on laitettu pönttöuuni ja keittiön puuhällä kunnostettu joten nyt sielä sitte tarkenee.
Toisella mökillä voi enempi laiskotella. Se on periaatteessa ku omakotitalo paitsi että juomavesi pitää tuua muualta. Sielä on porakaivo mutta vesi on nii suolasta ettei sitä voi juua. Niinpä käyään kesällä mönkijällä hakeen veet muutaman kilsan päästä kunnan, mökkiasukkaille tarkottamasta vesipisteestä ja talvella ne tuuaan kaupungista. Mökki on meren rannassa nii vesillä tietysti tulee käytyä, kesällä ongella ja syksyllä verkoilla. Jos oon hoitamassa lempikoiraa, ollaan me aina mökillä. Sielä sen voi päästää vapaana ulos, mitä nyt pitää pari kertaa käyttää pitemmällä lenkillä jotta voi kermapeppu kakata. Se ku ei tee omaan pihaan vaan pitää käyttää etäämmällä. Kyllä se joskus viereiseen mettään tekee mutta vain hätätapauksessa.
Ihan sydäntalvella ei tuu paljoakaan oltua mökillä mutta kunhan kevätaurinko alkaa paistaa, sillo tulee oltua. Sillo jäällä on oikei ruuhkaksi asti porukkaa. Tää kuva on muutama vuosi sitten meren jäällä otettu.

Näin se muuttu dialyysipostaus ihan joksiki muuksi. Noh, kai se on ihan jees jos ajatus vie mukanaan. Tässä mukavia miettiessä unohtu se janoki ja hyvä niin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Joulushoppailua ja muita hommia

Hyvää perjantai-iltaa.Taas yks viikko vähempänä tätä vuotta, niitä ku ei oo muutenkaan ku vähän toista jälellä.
Eilen käytiin äitin kans jouluostoksilla. Sanna ei päässykään ku oli töitä, niinpä mentiin kaksin. Ei menny ihan parhaalla mahollisella tavalla ku alko huimaamaan ja piti istuskella ja ottaa happia tämän tästä. Tarpeelliset saatiin kuitenki ostettua ja herkut herkuteltua, as you see.

Sain kuningasidean ku kuulin että Sanna on menossa mökille ehkä yöksi mutta ainaki käymään, että työnnyn matkaan. Käytiin mun luona vähän hakeen yöpymiskamoja ja sitte Sannan ja lankomiähen uutta asuntoa kattomaan. Sieltä lähettiin ajeleen tuiskussa mökille, vajaan sadan kilsan päähän. Se oliki varsinainen lasti, nimittäin pitkäperäsessä autossa oli paneeleita, lautaa ja laattoja. Oli mukava porista autossa ku välissä oli nippu lautoja. Onneksi vältyttiin ratsioilta ja muilta vahingoilta, se ei ois tainnu olla minkään mittapuun mukaan sallittu lasti..Päätettiin ajella takas Ouluun yöksi ku lunta tuli siihen malliin että me ei kai ois päästy aamulla enää pihasta pois autolla.
Saatiin vähän joulumieltä mukaan. Tupa on mahottoman tunnelmallinen vaikka sielä on remontti kesken. Jouluksi se valmistuu ja sittte sielä vasta tunnelmallista onki.

Tänään oli sitte hoitopäivä. Vikalle tunnille piti laittaa Vancocin tippuun mutta taas siinä letkustossa oli jotai hämminkiä ja se veny vähän joten hoitoa jatkettiin neljän tunnin päälle vielä kolmella vartilla. Poisto piti lopettaa 2.4 litraan ku paineet laski mutta puhistusta jatkettiin se kolmevarttinen vielä. Sain Vancociniä ja yks suun kautta (per os) otettava antibiootti loppu tänä aamuna. Hyvä että on yks vähempi ja nimenomaa tuo, ku se aiheutti sen clostridiumin.
Kävin ennen hoitoa karddiologilla joka ultras sydämen tulehduksen varalta. Ei sielä mitään outoa näkynykään mutta opin taas jotai uutta. Nimittäin yhestä sydämen läpästä virtaa verta noin 2 metrin sekuntivauhtia. Aikamoista haipakkaa siis.

Täsäpä nämä kuumimmat viime päiviltä. Lopuksi vielä tunnelmakuva mökiltä.

Samaa vanhaa

Nyt ois alkuvuoteem suunnitteilla katetrin asennus. En taia joulun aikana kuitenkaan paljo ressata pientä päätäni moisella asialla. Se tulee ku on tullakseen.

Hoito meni täbään ihan jees. En yöllä saanu millään unta ja nousin välillä koneelle ja viimein suihkuun. Sen jälkeen uni sitte tuliki ja kerkesin nukkua neljä tuntia ennen kellon soittoa. Hoidossa nukuin pari viimistä tuntia.
Lääkäri kävi jututtaan ja hoidettiin pari reseptiasiaa. Myös lähete kirran puolelle lähti tänään. Labroista sen verran että kaliumit ja fosforit on ihan jees, hb oli noussu, viikko sitte se oli 114 mutta kalkki oli vähän matala ja sitä pitääki syyä nyt enempi.

Sairaalan ruoka ei tunnu kaikille maistuvan mutta mulle se kyllä maistuu. Tänään oliki tosi hyvää ruokaa ku oli kalamurekepihvejä ja pottuja. Viime viikolla oli lohimureketta mutta se oli jo nii irstaan näkönen että syömättä jäi. Ennen meille tuli sama päivällinen iltavuoroon mikä meni osastoilleki ja se oli pääsääntösesti jotai keittoa. Viime viikolla kuitenki tilanne muuttu sillain että nyt dialyysiin tulee iltaruuaksi se sama ruoka mikä päivällä on ollu osastolla lounaalla. Pitäis keittojen vähentyä huomattavasti. Ei keitoissakaan mitään vikaa mun mielestä oo, mutta dialyysipotilaan ku tulee pääsääntösesti vältellä perunaa sen kaliumin vuoksi, oli nää keitot lähinnä perunaa ja muutama hassu sattuma sielä. Esimerkkinä sain yks päivä siskonmakkarakeittua ja siinä oli neljä makkaraa ja loput lientä, potutua ja vihanneksia. Ei ihan ohjeistuksen mukasta dialyysipotilaan ruokaa.
Varma nälän merkki on se että puhuu ruuasta jotenka alanpa syömään. Mukavaa illanjatkoa ja palaillaan!

Joulusuunnitelmia

Terve taas, pitäskö sanoa jo että pitkästä aikaa.

On ollu jotenki jännää aikaa nyt nää muutamat päivät. Oon nukkunu pitkiä ja hyviä öitä, syöny hyvin ja laiskotellu vaan. Parasta ehkä on kuitenki ollu se että en oo miettiny ollenkaan näitä sairastelujuttuja. Eilen mietin että pitäskö tänne kirjottaa jotain ja päätin että en kirjota ku ei oo mitään sanottavaa enkä halua väkisin alkaa miettimään dialyysiä yms.
Ystävä sano että hän haluais lukea täältä muutaki ku sairasteluasioita ja onkohan nyt tultu siihen pisteeseen että elämään alkaa mahtua muutaki ku sairastelua. Ehhehe, tuutte huomaamaan että mun elämä ei pidä sisällään kovinkaan kummosia asioita.

Piti eilen hoidossa kysyä paria juttua mutta unohin neki ihan tyystin, mikä viitannee haluttomuuteen miettiä koko asiaa. Noh. Poisto oli eilen 3.2l. Olin vkl:na tintannu mehua yms vähän reilummin ja sen kyllä tunsi olossa. Sain Vancociniä, niinku jo monen viikon ajan mutta hoitajat ei saanee letkustosta sellasta porttia väännettyä auki että ois saatu lääke meneen letkujen kautta. Piti laittaa perifeerisesti eli tipan kautta suoneen. Parempi nii ku mieluusti otan sen ku se auttaa myös tuohon clostridiumiin. Olin eristyksessä edelleen ku pitää olla kaks oireetonta päivää että pääsee muitten kans samaan tilaan eli huomena pääsee jo jutulle potilastovereitten kanssa. Hyvin aika eristyksessäki kuluu ku sielä voi nukkua rauhassa ja on telkkari.

Sunnuntaina kävin leikkiin lempikoiran kans. Äiti näytti miten se (koira siis) on oppinu hyppäämään kepin yli käskystä ja ai että se oli hauskan näkönen! Rolle hyppäs hyvin sirosti sivuttain ja mulle tuli lähinnä balleriina mieleen siitä. Tässä se nyt on onnellisena sukan kans vaikka vähän tuo palloki kiinnostais...

Jouluksi ois tarkotus mennä naaapuripitäjään mökille. Kyselin Kelalta onnistuuko tulla kelan korvaamana taksilla hoitoihin Ouluun, ne ku on ihan normisti ma, ke ja pe. Olivat vissiin joulumielellä ku se kuulemma passaa. Hyvä niin ettei tartte vaivata läheisiä ajeleen tuota väliä ja ootteleen tuntikausia.

Tavallisesti ku herään ni laitan eka koneen päälle ja meen vessaan. Tänään menin eka vessaan, laitoin pyykit koneeseen, astiat koneeseen ja molemmat tietysti päälle ja sitte vasta tietokone. Nyt oon vähän siivoillu ja laitellu paikkoja. Voimia pakottaa siihen malliin että pitää käyttää tilanne hyväksi ja hoitaa kaikki viikon rästihommat. Kauppaan pitää vielä illan päälle mennä. Ootan että ystäväpariskunta käy eka kylässä ku ovat jo tulollaan.

Eipä siinä, palataan asiaan!

Home sweet home

Talvinen tervehys täältä kotua!

On lauantaipäivä ja pääsin eilen kotia sairaalasta. Tuntu vähän omituiselta ku lähin osastolta eristyksestä dialyysiin eristykseen. Hyppäsin taksiin ja ajelin kotia. Tää mahatauti ku on kuulemma herkästi tarttuvaa sorttia. Kai ne arveli että tuo pysyy visusti kotona, niinku oon melkei pysynyki. Mitä nyt tänään kävin kaupassa ja aptekissa hakemassa droppeja.
En saanu sairaalassa nukuttua toivotulla tavalla. Ku laitoin nukkuun yöllä kahen huiteilla, nukuin kertaakaan heräämättä, tai ees mitään tajuamatta yhteentoista. Se oliki paras yö pitkään aikaan. Mää ku ruukaan heräillä tämän tästä ja uni aina häiriintyy samalla. Lisäksi otin myös reilun tunnin päikkärit äsken. Vielä ku ens yönä kunnon unet nii hyvä on.

Uuella katetrilla tehtiin eilen eka dialyysi. Se toimi moitteettomasti mikä oli kuulemma odotettavissaki. Mua kyllä vähän jännitti onkohan näin mutta oli se. Sain sillo to ohjeistaa kirurgia ku meinas laittaa hepariinin sijaan sitraattia katetriin, että älä laita ku se on aiheuttanu veren hyytymistä letkustoihin hoidoissa eikä sitä käytetä ollenkaan OYS:n dialyysissä. Aiko (tottakai) varmistaa asian nefrologilta.
Etumus tuntuu tänään jo paljo paremmalta ku eilen eli se on alkanu paraneen hyvin. Tää kuva on otettu eilen .

Reikä katetrin ulostuloaukon vieressä on vanhan katetrin ulostuloaukko. Siihen ei laitettu tikkejä vaan pari strippiä ekaksi vuorokaudeksi ja se tuntu piisaavan hyvin. Noitten letkujen kautta siis tehään dialyysi eli veri kierrätetään koneen kautta; toinen tuo veren koneeseen ja tonen palauttaa sen kehoon. Punanen menee muistaakseni valtimoon eli arteriaan ja sininen laskimoon eli venaan.
Tuon ison lapun alla on reikä jonka kautta katetri on asetettu paikalleen. Siinä on yks ommel alla eikä saunaan tietysti saa mennä tikkien kanssa. Nähtäväksi jää pääsenkö joulusaunaan vai en.
Tän koko homman tarkotus oli saaha vanha katetri pois ku siinä kai oli lämpöilyä aiheuttava bakteeri ja tää uus on nyt ns. puhas. Jos lämpöily nyt loppuu, alkuvuodesta saan kovasti oottamani pd- eli vatsakalvokatetrin mahaan ja sen myötä pääsen alottaan kotihoidot.

Nyt on taas sellanen jännä tilanne että ei oo mitään ootettavaa jos ei joulua lasketa. Miksipä laskettaiskaan ku en sitä ootakaan muutaku ruuan osalta.
Meillä on äitin ja Sannan kans tapana käyä jouluostoksilla tässä heti joulun alla ja se on mukava perinne. Ostetaan mitä kukanenki haluaa tai tarttee ja rupatellaan niitä näitä. Käyään syömässä tai kahvilla eikä oo kiirettä pietty. Pari kertaa ollaan käyty kaupungilla mutta pääsääntösesti ostosreissu suuntautuu Kempeleen Zeppeliniin, tuohon aikansa jättiläiseen. Sitä on luvassa ens viikolle ja pe on kardiologilla käynti. Toki dialyysit on normisti mutta niitä ei lasketa ohjelmaksi.

Oon tutustellu täppärin kans. Monesti on käyny mielesä että onpa hyvä että ei oo kauheesti tapana nakella kamoja seinille, muuten se ois lentäny jo monta kertaa. Sairaalassa ollessa käytin sitä ja väkisinki sitä oppii käyttään ku käyttää vaan. Tänään voimasanoja ilmoille kirvotti se ku en osannu liittää tiedostoa sähköpostiin. Kyllä se sitte onnistu ku silitelin näyttöä joka suuntaan ja klikkailin kaikkia ilmestyneitä ikoneita. Onneksi jouluksi tulee sukulaispoika hoodeille joka tietää kaiken noista hommista. Hän jo pienenä neuvo mua kaikissa tekniikkaan liittyvässä asioissa.
Koitin yks ilta kirjottaa täppärillä ja se vasta oli hommaa. Yhen sormen tekniikkaki oli nopiampi ku sellanen varsinainen kirjottaminen, miksi sitä sanotaan ku kirjottaa esim. kaunokirjotusta näytölle.

Menee taas ihan lörpöttelyksi joten lopetan tähän. Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

Uus katetri ja sama vanha clostridium

Terkut sairaalasta!
 Eilen poistettiin katetri ja hyvä nii, koska illalla nousi kuume.
Toimenpide rehtiin paikallispiudutuksella ja oli kovasti epämukava. Puudutis oli vajavainen jotenka välillä kirpas mello mellevästi. Toimenpide ei onneksi kestäny kauaa mutta sen verran jäi mieleen että tänään aamulla jännitti kovasti mennä uuen  katetrin laittoon. Yritin jopa että se ois laitettu humaauksessa (lyhytaikanen tai kevyt nukutus) mutta lääkäri oli sitä mieltä ettei.ammuta hyttystä tykillä. Noin niinku vertauskuvallisesti.
Laitto meniki hyvin ku lääkäri jututti mua koko ajan. Sanoinki välillä että hienosti harhautettu. Väitän että tää toinen kerta oli kivuttomamampi ku eka kerta juhannuksena. Niin tai näin, toivottavasti tämä toimii ja pysyy bakteerittomana sen aikaa ku tarve vaatii.
Katetri on n.30-40cm pitkä ja menee sydämen oikeaan eteiseen. Sielä on kuulemma sellanen verilammikko mistä katetri saa riittävästi verta. Välillä tuliki rytmihäiriöitä jotka kuulemma meinaa sirä että katetein pää on oikiassa paikassa. No nii, se siitä.

Piti päästä kottiin tänään mutta halusivat seurata ettei tuo ala vuotamaan. Lisäksi mut laitettiin eristykseen ku maha on, yllätys yllätys, sekasin. Yöllä otettiin näyte ja noroa se ei oo ja clostridiumia ei oo vastattu vielä.

Ehottomasti parasta tässä päivässä oli kuitenki törmääminen potilastoveriin joka oli saanu siirron reilu kolme viikkoa sitte. Hän näytti terveeltä ja onnelliselta. Eilen mietinki että eipä olla satuttu yhtä aikaa syömään, meillä,ku oli ainuastaan perjantait yhteisiä hoitopäiviä.

Alan nyt nauttimaan privaattihuoneen eduista eli ottamaan päiväunet. Moidos ja voidaan hyvin!



edit: Clostridiumihan se suolistossa jyllää. Uuh, saispa taas niitä ihanan kalliita lääkkeitä sen hoitoon.

Mökkeilyä ja sairaalaa

Moikka taas. On tiistai ja sikäli erikoinen alkuviikko että eilen ei tullu postausta.
Oltiin mökillä ja se lämpes nopsaa ku laitettiin Vieno pömttöuuniin tulet ja keittiön hällään kans. Illalla nukkumaan mennessä oli 18 astetta sisällä ja aamulla oli jo 21. Ulkona pakkasta oli pitjästi toistakymmentä joten ei paha ollenkaan. Etenkään ku puretun puuosaston raoista kävi veto ulkoa.
Harmi että mulla ei oo nyt kuvia laittaa siitä. Kamera teki temput ja söi akut tyhjiksi yön aikana. Nii, olihan mulla täppäri mukana joo, vaan ku still-kuvien sijasta olinki ottanu muutaman sekunnin videoita. Nii, säälittävää.
Reissu oli kuitenki oikei mukava ja kivaa vaihtelua tähän arkeen.

Sitä ollaan taas jännän eesä. Huomena meen normisti aamulla dialyysiin ja sen jälkeen suoraan osastolle. Kaukakatetri poistetaan huomena ja pitää jäähä yöksi sairaalaan. To laitetaan uus katetri toiselle puolen kaulaan ja sen kautta hoidetaan siihen ati että saan sen surullisenkuuluisan pd-katetrin. En oikiastaan halua ees aatella koko sairaalaa näitten mukavien mökkiajatusten jäkeen. Vaikka mökillä oli remontti vaiheessa ja kaikki hujan hajan, oli sielä kauhian 0mukava tunnelma ja kivaa ku oli nättiä tummaa hirttä ja hämy valaistus. Joulukynttelikköki näytti erityisen nätiltä vaikke ne tavallisesti välttis nii nättejä ookaan. Sellasen mielikuvamaiseman jälkeen on hankala kuvitella steriiliä sairaalaympäristöä. Taidan ottaa pehmeän laskun siihen ottamalla päikkärit ja illalla lämmitän saunan.

Tänään oli soittotunti. Vielä kovasti tökkii soitanta mutta kyllä se siitä. Tuusulan polkka sai vähän höysteitä kylkeen ja sen pitäs alkaa kuulostaa tosi hyvältä jatkossa. Sain muutaman hyvän vinkin joista on jatkossa varmasti paljo hyötyä. En voi ku ihailla sitä taitoa mikä mun opella on. Sormet lentää kauniisti diskantti-  bassopuolella tarkasti omille näppäimilleen, Toisin ku mulla ne vielä surkiasti laahaa tunnustellen joka ikistä näppäintä että onkohan tää se oikia. Ehkä määki kolmenkymmenen vuojen päästä soitan yhtä hienosti ja virheettömästi. Se on yks juttu mikä tuossa soittamisessa nii viehättää. Tiiän että se vaatii kovaa työtä , verta, hikeä ja kyyneleitä. Mutta että mulla on ihan samanlaiset mahikset oppia se ku kaikilla muillaki. Sitte ku opin soittamaan edes kohtalaisesti, oon tyytyväinen. Tavote on ehkä siinä jossai harmonikkakerhon kohalla. Että vois soitella muitten kans kimpassa ja tietysti osais biisit. Siihen on vielä aikaa ja mooooonta pienempää välitavotetta saavutettavana ennen sitä. Ehottomasti pitää päästä alkuvuonna jonneki oppiin, kansalaisopistoon tms. Pitääki alkaa selvittää pikimmiten niitä paikkoja. Oulu-opistolla taisivat kyllä sanoa että valinnat tehään keväällä ja jos joku lopettaa kesken vuoden, oon jonossa paikan saajaksi mutta eipä siihen kannata kauheesti luottaa. Aika harva sitä varmasti kesken vuoden jättää.

Menee taasi9han höpöttelyksi. Alan päikkäreille ja silleen. Palataanpa huomena sairaalasta asiaan jos vaan saan Surhvasen toimimaan oikialla lailla. Mökillä se ei oikei kuulunu hyvin.
Mutta joo, palaillaanpa taas. Moikka!

Ihana hanuri

Tämä päivä on menny melko pitkälti nukkuessa.
Heräsin aamulla kympiltä ku vähän heikotti. Mittasin sokerit ja ne oli 2.8 . Söin, kattelin lehtiä ja veispuukkia ja yhen maissa menin takas nukkumaan. Siinäpä sitte meniki viiteen asti nukkuessa. Vähän telkkaria, syömistä, ees-taas huuhailua ja sen semmosta.
Yllättäen soi puhelin ja sielä soitti ex heila. Oli lukenu näitä juttuja ja sen vuoksi soitti. Juteltiin siinä pitkät tovit niitä ja näitä. Mukava oli jutustella pitkästä aikaa.
Muutenki on ollu melko sosiaalinen päivä tänään vaikken fyysisesti ketään oo nähnykään. Pari skypetystä, muutama puhelu ja vähän sättäilyä.
Ilta on menny tässä koneella värkätessä ja telkkaria kattoessa. Saunassa kävin äsken ku jotenki on palellu koko päivän. Tää asunto on kyllä lämmin kesät, talvet mutta  ehkä ne puuttuvat välihousut teki sen että alko vilu kappaseen.

Huomena hoidon jälkeen lähtään Sannan kans mökille yöksi. Sanna oli sopinu jotai remonttireiskan kans tiistaiaamuksi joten mennään jo huomena sinne ettei tartte aikasin tiistaina lähtä ajeleen. Todelliseen testiin pääsee mun synttärilahjanikin. Ostin itelleni täppärin. Sitte ku kotidialyysit alkaa ja pitää mennä ajoissa sänkyyn ja kiinni koneeseen nii on jotai tekemistä jos ei uni heti tuukaan.
Mökillä ei kuuluvuus oo aina ollu ihan paras mahollinen. Kyllä se nyt jo alkaa olla mutta alkuvuosina puhelin kuulu vaan tietyssä kohtaa portailla ja saunan katolla. Joo ei kiitos, ei meikä viittis. Nii tärkiää asiaa ei oo kelleen että katolle kiipiäisin. Tässä se nyt poseeraa.

Haitariläksyä oon myös tänään harjotellu. Jännä homma on että joka kerta ku kappaleita treenaa, menee, jos ei ihan kaikki, nii joku osa aina paremmin ku edellisellä kerralla. Se on se kannustava, innostava ja motivoiva juttu koko opettelussa. Että vanhaan päähän menee uus oppi ja se on kovasti palkitsevaa ku sen oppimansa saa puristettua ulos palkeista. Vielä treeniä, treeniä ja treeniä nii kyllä Rönkärannassa juhannuksena Tuusulan polkka raikaa. Ja ehkä opetteluun menee myös Uralin pihlaja. Ja jos juhannukseen asti on aikaa nii Kuningaskobra ja Vanhoja poikia viiksekkäitä myös. Siinähän alkaaki olla keikkasetti kohallaan. Laitetaan kaupan päälle vielä, jos lapsia sattuu oleen kuulolla, Piippolan vaari. On muuten olllu tähän asti mun lempparibiisi soittaa. Tuusulan pappa eiku polkka on nyt tullu haastamaan Piippolan vaaria.

Menipä kärkipaikka Piippolaan tahi Tuusulaan, toivotan kaikille mukavaa alkavaa viikkoa. Olkaa reippaita töissä/koulussa/lomalla/muualla ja muistakaa syyä hyvin että tarkenette ku on luvannu melko vilposta keliä. Moikka!

Tavallistaki tavallisempi lauantai

Tämä postaus ei piä sisällää mitään sairastamiseen (ainakaan suoranaisesti) liittyvää. Jos ei tavallistaki tavallisempi arki kiinnosta nii lopeta lukeminen tähän. Maanantaina palataan ruotuun mutta nyt jotai ihan muuta.

Heräsin tänään yheltä ja sillonki kellon soittoon. Tiiä miten pitkään oisin posotellu ilman kelloa. Meni vähän pitkään eilinen ku jäin kattoon boksilta tallennuksia. En tiiä miksi mää yöllä tykkäisin tehä kaikkia niitä juttuja mitä en päivällä viiti/jaksa/halua. Esimerkiksi viime yönä teki kovasti mieli imuroida vaan säälin naapureita enkä alkanu moiseen. Teki mieli myös soittaa haitaria. En usko että siitäkään ois kovasti kiitosta herunu naapureilta ku vähän ne biisit vielä tökkii. Niinpä tyydyin hiljaa kattoon tallennuksia.
Aloin heti herättyäni siivuaan. Ensin raivaustyöt ja sitte imurointi ja pyykkikone laulamaan. Astiat koneeseen ja muuta pientä säätöä. Kuulostaa ehkä tehokkaalta mutta kaikki tuo vei kolmisen tuntia. Mulla ku on tapana pitää tämän tästä pieniä taukoja. Saatan istahtaa koneelle, kellahtaa sohvalle, jäähä penkomaan jotai tavaroita, lukemaan papereita tai mieleen saattaa juolahtaa jotain tärkiää mikä pitää hoitaa heti. Niinku nyt kävi.
Tilasin uuden mittarin tuohon insuliinipumppusysteemiin ku vanha veteli jo viimisiään. Hoitaja sitä koitti viikolla laittaa toimintakuntoon mutta ei se onnistunu ilman ohjetta. Niinpä askartelin sen ojennukseen ja nyt on taas helppo annostella insuliina ku on kaukosäädin. Entinen oli tosiaan jo vanha ja raihnanen mutta viiminen niitti oli se ku lokakuussa kävin Helsingissä, piti bluetooth ottaa lentokoneeseen mennessä pois päältä. Kävi sitte nii että en saanu sitä koskaan enää takas päälle ja osasyy siihen oli vanhan mittarin raihnasuus. Nyt se taas toimii ja elämä voi jatkaa verkkaista kulkuaan.

Tämän päivän kohokohta, toistaiseksi ainaki, oli kaupassa käynti. Kauppaan on matkaa noin satakunta metriä ulko-ovelta. Taitaa jäähä kaikkien suositusten alle melko vahvasti tuo päivän liikuntasuoritus. Tosin tullessa mulla oli kohtuullisen raskas kassi kädessä. Nokkelampi saattaa jo kuvan perusteella osata päätellä mistä kaupasta on kyse. Ja minkä malaisesta kaupasta Noitten lisäksi ostin joulutorttuja mutta kyseenalasen uutisoinnin vuoksi en päästäny niitä kuvaan. Herra mun vereni, onhan se nyt päivänselvää mitä siitä tulee ku yhistetään saksa ja suomalainen joulutorttu! Jep jep.

Opettelin haitariläksyä tuossa. Tuusulan polkka taipuu jo mutta melko köpösesti. Bassoja siihen pitää treenata, ne ku on jotenki hassut. Olin vielä hölmö opetellu ne väärin ja nyt pitää opetella pois väärästä, Sama pää kesät talvet. Tiistaina on seuraava tunti joten on täsä onneksi vielä aikaa. Pari kertaa päivässä ku treenaa nii hyvä siitä tulee.
Ohjelmassa on myös tämän joululahjan värkkäämiistä. Tästä tulee pöllölapanen mutta näyttää siltä että purkuun menee ku en osaa jättää tuota sisäpuolella juoksevaa lankaa riittävän löysälle ja valmis vantus vetää ittensä kurttuun. Ei hyvä, ei. Onneksi ei oo ollu puhetta minkä vuoden jouluksi nää valmistuu.

Nyt sanunaan ja telkkaria vahtaamaan. Mukavaa viikonloppua itse kullekin säädylle ja ollaan kiltisti ku tonttuja kuulemma juoksee pitkin ja poikin. Oonki ihmetelly että mikä meteli öisin kadulta kuuluu mutta kuulemma pikkutontut pikkujoulumatkalla kiljahtelevat riemusta kilttejä lapsia nähdessään.
Jeesjeesmoi!

Itsenäisyyspäivää ja antibioottia

Ensinnäki, oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Juhlapäivästä huolimatta tää on ollu ihan tavallinen dialyysipäivä. Se ei tuo hoidontarve erittele pyhää arjesta. Noh, hoito meni hyvin ja tunnelma oli oikein lepposa. Saatiin torttukahvit ruuan päälle, vaikka näytti siltä että unohtavat koko tarjoilun. Onneksi potilastoveri oli tarkkaavainen ja muistutti siitä ku meille maanantaina isoon ääneen nii luvattiin, että torttukahvit sitte perjantaina.

Poisto oli 2.2l ja vancociniä tuli taas normi satsi ja sen lisäksi alotettiin Kefexin kuuri pissatulehukseen. Se on oikeestaan koko aikuisikäni ollu todellinen maanvaiva mulle. Nyt ei oo onneksi n.vuoteen ollu mitään. Maanvaivalla tarkotan sitä että vähintään parin kuukauden välein piti syyä kuuri jotta se pysyy hetken pois. Oon syöny monta vuotta estolääkitystä muttei sekään auttanu.. Nyt se on ku taikaiskusta, tai  sitte johtuen siitä että sokerit on tasaantunu, pysyny pois pitkään. Ku pissatauti oli äkäsimmillään, muistan tapauksen missä lopetin keskiviikkona antibioottikuurin, jätin perjantaina pissanäytteen joka oli puhdas ja ma oli taas tulehus päällä. Että jos vuosi ilman vti:ta tuntuu lyhyeltä jostakusta, mulle se taitaa olla aikuisikäni pisin tauko.
Oireet alko jo eilen ja otinki pari Amoxin compia jotka on aikoinaan määrätty tollasiin tilanteisiin, että ku oireet alkaa, voi heti oottaa napin. Nyt vaan on se clostridium-herkkyys. Kuulemma Kefexin aiheuttaa vähempi todennäkösemmin clostridiumia ku Amoxin. Saapa nähä, arveluttaa silti mutta näillä nyt mennään.

Alan kattoon Tampere-talon juhlia, mukavaa vaihtelua linnanjuhliin.
Vielä kerran hyvää itsenäisyyspäivää kaiklle!

Tutkimuksia ja ronkkimista

Tämän viikon dialyysit palautettiin ennalleen ku peruuntu se tämän päivänen katetrin laitto. Mukavaa sikäli että ei tuu tosiaan niitä pitkiä välejä hoitoihin.
Hoito meni mukavasti. Poisto oli 1.8l ja paineet kesti hyvin. Annettiin Vancociniä vaikka se piti lopettaa maanantaihin. Syy moiseen oli se että  nyt ohjelmassa on sellasia juttuja että tää kaulakatetri otetaan pois, annetaan reilusti antibioottia ja seuraavana päivänä laitetaan uus ns. tunneloitu katetri eli samanlainen ku tämä nykynen. Tämä toimenpide siksi että infektiolääkäri oli sitä mieltä että tuossa katetrissa elää bakteeri joka on kuitenki rauhallinen pääsääntösesti. Välillä se pölläyttää myrkkyjään nii että nousee lämpöä ja ehkä vähän bakteereja vereen. Nyt koitetaan siis tappaa se lopullisesti poistamalla sen pesä kehosta. Toiveissa on että bakteeri ei istuis enää siihen uuteen katetriin. Se ku on heti käyttövalmis, hoidetaan dialyysit parisen viikkoa sen kautta ja sitte jos homma on bueno, laitetaan vatsakalvokatetri.
Pitää käyä myös kardiologin luona ultrauttamassa sydäntä. Tarkistetaan ettei siellä läpissä oo mitään bakteereita tai jotai kasustoa joka kuulemma näkyis ultrassa jonain häntinä. Sen lisäksi tuli passitus hammaslääkäriin. Mulla yks vanha paikka vaihettiin uuteen muuan viikko sitte ku sielä oli jotai tuntemulsia. Ei ne tuntemukset poistuneet vaihdon myötä jotenka seki pitää kattoa uuestaan. Ei siinä näkyny kuvissa kyllä mitään mutta jospa se on nii pientä ettei näy, ku ei se tunnukaan ku sillon tällön. Lääkäri kyllä sano että se bakteeri mikä löyty pari viikkoa sitte, ei ollu tyypillinen suussa elävä bakteeri. Mutta että kaikki mahollinen tutkitaan mistä lämpöily vois johtua koska jostainhan se on merkki. Taitaa siis olla luvassa reilusti hubaa vuodenvaihteeseen.

Tänään oli vähän tylsää ku ei nukuttanu valmiiksi. Tapoin aikaa leikkimällä puhelimella ja kuutioidessa maailman menoa. Otin tietysti pakollisen Boring-kuvan.

Siinä köllötellessä aloin kaipaamaan uudehkoa hankintaani. Dialyysiin lähtiessäni olin jo laittamasa sitä kassiin mutta en sitte laittanu ku ei ollu asianmukasta suojaa sille. Pitääki huomena käyä katteleen kaupungilta moista. Ehkä se vielä päätyy tänneki esittelyyn mutta en uskalla luvata mitään.

Tuohon vastapäätä on avattu ruokapaikka ja kaveri sano että se on intialainen. No minä hekumoimaan intialaisella ruualla ja pari päivää mietiskelin ja eilen sitte riemu rinnassa luistelin sinne hakemaan ruokaa. Pettymyshän se siitäli tuli ku ei sielä ollu ku pizzaa, kebabia ja salaattia. Salaattiin sentään sai korma-kastiketta mutta ei sielä mitään perinteisiä inkkariannoksia ollu. Kysyin vielä myyjältä, ajattelin että niillä on tiskin alla joku kattila mua varten mutta ei. Ilmotin kohtalokkaasti että Ei kiitos, en ota sitte mitään ja poistuin (kottia syömään leipää. Voi kyynel). Niinpä tänään hoidosta tullessa hain lohitikkaa Oikiasta Intialaisesta Ravintolasta. Ihanaa, nami nami mässyä. Tänään on ruoka taas maistunu melko reippaasti. Ennen hoitoon menoa söin leipää ja kahvia, sairaalassa päivällisen ja sämpylän, joita oisin kyllä syöny kaks mutta taas sielä pihtailtiin ruokaa. Teki mieli sanoa että ekkö nää tajua että oon alipainonen ja lihotuskuurilla vaan aattelin että jääpä enempi tilaa noutoruualle. Sitte kuitenki loppujen lopuksi ne loput sämpylät vietiin takas keittiöön ja sieltä tod. näk. roskiin ku ne ois saaneet hyvän loppusijoituspaikan mun vyötäröltä.

Mukavaa loppuiltaa ja muistakaa nauttia ruuastanne! Moikka!

Itku pitkästä ilosta

Nii, olis voinu tulla jos oisin varautunu siihen että huomena on letku mahassa. Mutta eipä tullukaan ku varaududuin siihen että sitä ei tuu. Eikä se ollu ollenkaan hullummin tehty, katetria ei nimittäin tuu.
Hoitaja soitti aamulla ja mittasin kuumeen jota ei ollu ja sovittiin että huomena sovitusti osastolle. Noh, meni hetki ja hoitaja soitti uuestaan että äläpä meekään osastolle vaan tuu dialyysiin iltavuoroon. (dialyysit oli sovittu tälle viikolle ma, to ja su) Lääkäri oli ollu sitä mieltä että ku oon nyt saanu Vancociniä pari viikkoa ja kuumeilu jatkuu nii seurataan mitä tapahtuu nyt ku kuuri on loppu.
Tällä kertaa ei ees harmita. Onhan OYS:ssa nyt lisäksi vielä tuo noroepidemia. Toiseksi on mukava jos nyt vois asettua joulun odotukseen vaikken joulusta nii perustakaan. Mutta että sais ikäänku lomaa tuolta jännittämiseltä. Niinku hiljattain kehuin että on nii seesteinen olo nii jospa sen olon sais vielä hetkeksi takas. Keräillään henkisiä paukkuja ja myös vähän fyysisiäki että jos nää vastukset vielä jatkuu, ei se maailma niihin kaadu. Tekis mieli sanoa että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä mutta oon nyt koittanu kehittää sellasta pettymyksenvälttelytaitoa. Sellasta pessimisti ei pety-taitoa. Toivottavasti tää nyt ei oo sellasta ittiään toteuttavaa profetiaa, että tulis lisää vastuksia. Sanotaan että ihmisen mieli vaikuttaa paljonki siihen miten esim. sairaudesta tms toipuu, tai edistää terveyttä. Tällä hetkellä koen suuremmaksi ongelmaksi nuo pettymykset joten niitten välttelyä täytyy opetella. Kuhan tilanne tasaantuu, alan taas ajatella itelleni tyypillisellä, positiivisella tavalla. Tää on nyt väliaikanen eniten päätä säästävä metodi mulle.
Nyt ku operaatio siirty, saan onneksi mennä huomena dialyysiin. Muuten tälle viikolle ois tullu kolme pitkää hoitoväliä. Pitkällä tarkotan sitä että hoitojen väliin jää kaks täyttä vuorokautta, niinku vkl ku sillon on la ja su välissä. Kolme "viikonloppua" putkeen ois jo liikaa. Nii että nyt saa hörppiä mulle normisti.

Täsä nyt ku kirjotellesa mietin näitä hommia, oon oikeestaan hyvilläni että katetria ei laiteta vielä. Päällimmäisenä tunteena on nyt joku kiitollisuuden ja helpotuksen välimalli. Oon nimittäin pelänny sitä noroaki vaikka voihan olla että oisin siltä säästyny. Viimeaikasten tapahtumien valossa en vaan jaksa uskoa siihen. Jotenka seki riski on nyt suureksi osaksi eliminoitu. Kaiken tämän innottamana kuvituksena saa kunnian tänään toimia sydän.
Mukavaa loppuiltaa kaikille!

Kuumeilua ja muita juttuja

Taas on uus viikko alullaan. Sikäli erilainen ku muut, ku hoidot on pikkeuksellisesti ma, to ja su. Keskiviikkona ku pitäs olla se katetrinlaitto. Nii, pitäs ja pitäs vaan ku tänään nousi kuume.

Hoito muuten meni ihan hyvin. Vähän yllätti pieni poisto joka oli aluksi 1.5l mutta sitä lisättiin 1.9:ään ku hoitoon mennessä heikotti ja söin leivän ja join mehua ja vielä kahvit aamupalalla. Lisäksi tiputettiin desi antibioottia nii siitä kerty ne lisäpoistot. Paineet kesti hyvin vaikka pois lähtiessä vähän huimaski.

Otettiin myös veriviljelyt. Näitä pulloja oteettiin kaks molemmista käsitaipeista. Nuo viljelypullot on todellaki pulloja, ei putkia niinku normisti. Crp ei ollu koholla joten siltä osin kaikki hyvin.

Siitä kuumeesta. Heräsin aamulla pieneen paleluun ja mittasin lämmön vaan ei sitä ollu ku 36.9 eli ei mitään mainittavaa. Hoidossa mitättiin lämpö ku ei meinannu helpottaa ni sitä oli jo 37.7. Otin parasetamolia ja laitoin nukkumaan. Hoitoki veny vajaalla tunnilla ku tiputettiin Vancocin eikä se mua haitannu, sainpahan nukkua. Sitte ruokailun kautta kotia. Kotona nukuin heti 3h ja nousin ylös. Menin hakemaan laukkua kamarista ja istahin sängylle ja kohta jo kaaduin sille ja nukuin toiset kolme tuntia. Välissä sentään peruin huomisen haitaritunnin ku ei musta ollu harjotteleen läksyjä ja toisekseen ope sanoki että hän ei tuu jos oon kipiä.

Keskiviikkonen katetrinlaitto riippuu nyt ihan huomisesta voinnista. Jos on kuumetta ni se siirretään mutta jos ei, tehään suunnitellusti. Hoitajaki harmitteli asiaa ku kuulemma joltain toiselta ihmiseltä on siirretty keskiviikolta joku leikkaus että saahaan mulle se häntä mahaan. Toisaalta, ku OYS:ssa riehuu nyt se noro, ei mua kauheesti nappais mennä sinne edes. En nimittäin jaksa uskoa että säätysin siltä. Ei nyt oikei tuo usko hyvään oo kovin vahvalla pohjalla.

Mukavampiin asioihin. Käytiin eilen Sannan ja hellunsa kans kaupoilla. Ensinnäki hakemassa senkkiin vetimiä ku Sannalla on noita entisöintiprojekteja. Käytiin Iittalassa hiplaamassa astioita ja haettiin mun kannettava mokkula tai mikä hän lieneekään, Myllyyojan postista. Miksiköhän se on pitäny kaupungin toiselle puolen lähettää ku postipisteitä ois tuossa nurkan takanaki. Noh, täppäri toimii nyt ja siihen pitää vielä jotai säätöjä tehä joista minä en tajua mitään. Se tuo lankomies hoitaa ne kuhan minä muistan leipua hälle herkkuja. Täsä vähän reissusta saldoa.

Nyt ruokaa nassuun ja sohvalle peiton mutkaan.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Pillejä, huituloita ja väärinkäsityksiä

Taas viiään viimisiä päiviä viikosta. Onki ollu mukavan seesteinen viikko, pitkästä aikaa.

Olin illalla sitä mietltä että tänään ois aamuvuoro hoidossa mutta puhelimen kalenteri kerto muuta. Niinpä uskoin puhelinta, ei tuo muisti aina oo nii luotettava... aamulla sitte puhelin soi ja hoitaja soittaa että ootko tulossa. Oops! Siinä samassa muistin että maanantaina vaihettiin perjantain ilta aamuun ku jollakulla potilastoverilla oli meno aamulla ja halus vaihtaa vuoroa. Äkkiä pesulle, vaatteet päälleja taksia alle. Niinpä hoito päästiin alottaa ysin jälkeen eikä siinä mitään sen kummempaa ollu.
Hoito sinänsä meni hyvin. Kone ei hälyttäny kertaakaan vaikka kääntelin kylkeä ja istuskelin välillä. Jopa kierrosnopeutta nostettiin 250:stä 270:een. Se tarkottaa sitä että kone kierrättää minuutissa 270ml verta koneessa. Näin ollen puhistuminen on tehokkaampaa. Poisto oli 2.3l ja sain taas antibioottia. Vielä maanantaina ja sitte ei enää, jos ei mitään uttta tuu. Ma otetaan myös uudet veriviljelyt. Keskusteltiin influenssarokotteen antamisestaki mutta lääkäri oli sitä mieltä että ei vielä. Siksi ei vielä, koska ens keskiviikkona ois tarkotus laittaa se pd-katetri. Pitää mennä sillo aamulla seiskaksi osastolle 34, jos siellä jylläävä noroepidemia on laantunu. Jos ei oo nii sitte jolleki muulle osastolle. Saapa nähä. Mun veikkaus on että keskiviikkona mulla joko ei oo katetria mahassa tai sitte on ja on noro myös. Nähtäväksi jää.
Tällä kertaa en siis innostuni kovinkaan asiasta. Saan sen jos saan ja jos en nii sitte ei. Se on nii yksinkertasta eikä sillä oo mitään väliä, kuinka paljo mää sitä toivon tai jännitän. Vähemmällä pääsee ku laskee asian herran haltuun.
Hyljinnänestolääkitystä on alettu purkaa jo kesällä. Ku siirre toimi, söin Sandimmun neoralia 2x100mg ja Cellceptiä 2x1000mg. Kesällä vähennettiin Cellcept puoleen eli 2x500mg ja eilen se lopetettiin kokonaan. Myös Sandimmun neoralia vähennetiin kesällä 70mg:aan x2 ja se menee vielä ennallaan. Seki varmaan jossai kohtaa jätetään pois kokonaan. Mutta näillä mennään nyt.

Tässä kuvassa on se dialyysikoneen "munuainen" poikki pätkästynä. Putkessa on noita ns. pillejä ja niissä on pieniä reikiä. Veri kiertää pillien sisässä ja pillien välissä on ns. ulkoneste. Ulkoneste imee pillien reiìstä kuonaa ja nesteitä ja vie ne suoraan viemäriin. Se on nii hieno peli.

Tää kuva taas havainnollistaa millasia nuo pillit on. Tollasia pitkiä pillejä, huituloita tai miksi tahansa niitä keksii sanuakaan.

Tuolla tapahtuu siis osmoosi. Sama asia tapahtuu vatsakalvolla peritoneaalidialyysissä. Siinä on vaan se vatsakalvo joka toimii suodattajana ku se hemohoidossa on tuo pilli ja sen seinämät. Yksinkertasta.

Aika jännä homma on seki, hyvän ruokahalun ja yleisvoinnin lisäksi, että kuukautiskierto on palannu ennalleen. Edeltävän vuoden se oli ihan epämäärästä ja pääosin kuukkareita ei ees tullu. nyt kierto on sama ku hyvinä aikoina. Toisaalta sillo ku oli aiemmin pd-hoidossa 16v sitte, ei tullu ollenkaan kuukkareita dialyysiaikana mutta ne palas ennalleen siirron jälkeen. Saa nähä miten nyt käy.

Nyt vähän ruokaa nassuun ja sohvalle kötälleen. Mukavaa viikonloppua kaikille ja viimeistään nyt ne villahousut pitää kaivaa naftaliinista!

Peaceful, easy feeling

Viikko on puolessa ja  pihalla melkonen pääkallokeli. Sielä on varmasti päivystyksessä taas ruuhkaa.

Tänään oli taas dialyysi. Poisto oli 3.2l eli näyttää siltä että se on taas kuppia kallisteltu melko tiuhaan. Mietin tässä mitä on tapahtunu ku nää poistot on nyt viime aikoina ollu vähän isompia ja syyki on selvillä. Se on tuo keltanen Mehukatti. Sitä tulee juotua ku se on nii hyvää ja tietysti poistot sitte kasvaa sitä myöten. Tänään ei annettu Vancociniä ku pitoisuus oli riittävä ilmanki. Rautaa sen sijaan annettiin ja toivottavasti hb nousee nopsaa, edes vähän.
Kävin diabeteshoitajalla ja katottiin ne tehoseurannan tulokset. Ne ei oo ihan toden mukasia olin kipiänä sillo mutta sain hyviä neuvoja vastaavaa tilannetta varten. Tulehdus nostaa verensokeria ja sen kyllä huomaa helposti. Ku ei millään meinaa sokerit laskia vaikka kuinka tykittää insuliinia.

Puolilta päivin oli myös soittotunti. Läksyt meni jotenkuten mutta siirryttiin uusiin haasteisiin. Seuraavaksi pitää opetella Tuusulan polkka ja sinne väliin reilusti sointuja. Nyt on sellanen biisi työn alla että se jo kuulostaa joltain. Tai siis sitte kuulostaa ku oppii soittamaan.

Muutaman päivän ajan on ollu melko seesteinen olo. Vai pitäskö sanoa että arki on tasottunu. Niin tai näin, on mukavaa ku voi ihan vaan olla ja nauttia tästä hetkestä. Mielen päällä ei oo mitään mitä pitäs murehtia ja enpä ois uskonu että sanon tätä ääneen, mutta ei oo mitään mitä oottaa. Tarkotan tässä sitä että ku se katetrin laitto siirty, ei mun tartte oottaa ja jännittää sitä että saanko sen vai enkö ja mitä jos. Mukavan rauhallista ja se katetriasiaki tapahtuu sitte ku on tapahtuakseen. Nyt en oikeestaan ees halua mitään ootettavaa, siis mitään erityistä tapahtuvaksi. Mukava pitkästä aikaa olla ihan vai iloisna ja huoletonna.

Näine aatoksineni on mukava jatkaa rauhallista koti-iltaa. Mukavaa iltaa itse kullekin säädylle ja katellaan!

Niin suhteellista, niin suhteellista

Maanantaita vaan kaikille.
Taas on yks dialyysi takana. Poisto oli tänään n.3.5l. Menin laskuissa sekasi ku poistoa lisättiin ja vähennettiin ja sain 2.5dl antibioottia suoneen jota sitäki oli rukattu. Lopulta en muistanu kattoa paljoko se poisto oli mutta suunnnilleen tuo 3.5l.

Juttelin potilastoverin kanssa ja kerroin näistä viime kuukausien tapahtumista. Kirosin ku on ollu vastoinkäymisiä ja vieläki ootellaan sitä katetrin laittoa. Vaikka eihän se mitään takaa sekään, ois se mulle yks etappi.
Noh, tää ihminen kerto olleensa kolme vuotta dialyysissä eikä kertaakaan sinä aikana jonotuslistalla. Hällä on ollu myös kaikenlaisia vastoinkäymisiä mistä syystä ei oo päässy listalle. Siinä ku pitää olla hyvässä kunnossa eikä mitään tulehduksia tms. saa olla. Koska jos tulee kutsu siirtoon nii ei toimivaa elintä kannata siirtää valmiiksi tulehduksissa olevaan elimistöön.
Mun muutaman kuukauden oottelut asettu kyllä johonki mittakaavaan nyt. Vaikkakaan en halua vähätellä omia tunteitakaan. Onhan tässä ollu monenlaista vuoristorataa tunteitten kanssa, välillä jyrkempää ja välillä loivempaa. Mutta että en oo ainoa ollenkaan, jota koetellaan. Jostain luin että ihmisen voima ei piile siinä mitä on kokenu vaan siinä miten niistä myrskyistä selviää.
Monenlaisia ihmniskohtaloita tuola kyllä näkee mutta musta tuntuu että meitä kaikkia yhistää joku näkymätön side. Kukaan ei kauheesti valita mistään, mitä nyt välissä joku saattaa jostai äkillisestä jutusta vähän purnata mutta äkkiä neki tilanteet muuttuu keskusteluksi. Lääkäri on oikeestaan kokoajan käsillä ja vertaistukea on myös jatkuvasti saatavilla. Dialyysissä on kyllä sellasta voimaa että siinä saattaa heikommilla alkaa puntti tutiseen.

Eipä mulla nyt muuta ku että muistetaan pitää jonkulaiset mittasuhteet mielessä, olipa asia mikä hyvänsä. Moikka!

Back to the basic

Valtakunnassa kaikki melko hyvin.
Pettymys on pääosin nielty ja kaks edellistä päivää paketoitu muistojen joukkoon. Nyt ku tiiän vähän enempi tästä tulehusjutusta, elämä jatkuu ennallaan. Lääkäri epäilee että tuo kaulakatetrin juuri ois sen verran tulehduksissa että bakteeri muhis sielä. Ei se oo kipiä eikä punota sen enempää ku ennenkään. Siinä on aina ollu rupi joka putoaa ja kasvaa uus tilalle. On mulla myös vasemman käden etusormen ylin nivel kovasti kipiä mutta se tuli vasta vajaa viikko sitte ja lämpöä on kuitenki ollu jo monta viikkoa nii että ei voi sitäkään syyttää. Kuvassa on katetrin juuri ja ei se kyllä kovin tulehtuneelta näytä, jos ei kovin nätiltäkään.

Crp oli tänään enää 14 ja lämpöä oli 37.1. Olo on kuitenki ihan terve eikä sillä lailla väsyny ku oli esim alkuviikosta. Hb on noususuunnassa ku se oli tänään 84. Ke eivät antaneet rautaa sen Vancocinin vuoksi. Poisto oli tänään aluksi 3.5 litraa, on tullu vähän hörpittyä viime päivinä. Paineet kesti hyvin vaikka ne mennessä oli "vaan" 160/80. Poistoa lisättiin parilla desillä mutta se antibiootti lisäs nestettä 2.5dl:lla nii lopullinen poisto oli 3.45l.

Viime yö jäi melko lyhyeksi ku en malttanu mennä nukkumaan ajoissa vaan vahtasin boksilta tallennuksia. Hoidossakaan en saanu oikei nukuttua ku jotai tunnin. Kotia tullesa menin sänkyyn ja nukuin n. kuuteen saakka eli neljä-viis tuntia. Ai että teki nannaa.
Huomena pitää käyä isosti kaupassa eli tuua vähän emempi ruokaa ettei tartte viikolla lähtä muuta ku ehkä hakeen lähikaupasta jotai. Laitoin tuossa just perunat likoaan huomista muusia varten. Perunoissa on paljo kaliumia eikä ne siksi oo suositeltua ruokaa dialyysipotilaalle. Minä ku en oikei tykkää riisistä enkä pastasta, nään mieluummin sen vaivan että kuorin perunat, pilkon ne, liotan niitä yön yli ja teen huomena ruuan. Liottaminen vähentää kaliumpitoisuuden kymmenesosaan verrattuna siihen että jos perunat keittää kuorineen.

Äiti kerto tänään että koiruliini on lähteny naisiin. Ja ihan koko viikonlopuksi! Mulla sydämestä kouras että miten se raasu pärjää sielä, vieraassa paikassa ilman että ketään omasta laumasta on mukana. Se on nii kovasti äitin perään että luulenpa että sielä ei nuku kukaan yöllä jos Rolle alkaa ikävoimään. Sielä on kyllä muitaki koiria nii että saapahan juosta ja leikkiä lajitovereitten kans nii että ehkä mää vaan turhaan mietin sitä. Äiti oli luvannu että jos koira alkaa kovasti ikävöimään tai vinkumaan, hän hakee sen kotia. Saapa nähä kumpi on kovempi, vietti vai koti-ikävä.

Siitä tuliki mieleen että vaikka mulla ei oo lapsia, jonkulaiset uinuvat äidinvaistot on. Ku tuo koira tuli äitille nii mää tietysti rakastuin siihen ihan päättömästi. Kerran ku pohdin asiaa kaverille nii hän sano että ei tartte vähätellä niitä tunteita vaikka ne kohdistuuki koiraan. Ne on ihan samanlaisia tunteita mitä äiti tuntee lastaan kohtaan. Mulla se tunteiden kohde nyt vaan on koira. Se on myös se syy miksi nyt nii huolestuttaa että mitenhän se pärjää vieraisilla.

Mukavaa viikonloppua ja toivotaan että tuo lumi nyt vihdoin ja viimein jäis maahan. Moron!

Elämälle suotuisia voimia

Tänään on ollu elko raskas päivä. Eilen kerroin jo pääpiirteittin miltä tuntuu mutta pitkän yön jälkeen päällimmäisenä  on ajatus, ei varsinaisesti luovuttamisesta, vaan sellanen että antaa olla, en jaksa. Eihän mulla tässä onneksi tartte jaksaa mitään muuta ku oottaa ja aikahan kuluu ihan itestään. Nii että sikäli hyvä juttu. Itkuherkkyys on ollu tapissa tänään ja oonki märsänny vähän väliä.

Tää on nyt tainnu olla koko tämän munuais-sydän-kombon psyykkinen kliimaksi. Ensimmäinen suurempi kyykkäys. Ku noita takaiskuja on tosiaan tullu. Ehkä tää tietää ens vuodelle jotai tooooodella suurta ja mahtavaa. Noh, sitä ootellessa.

Oon aina tykänny tuosta Schafferin runosta koska se kertoo monipuolisesti ihmisestä, sen vahvuuksista ja heikkouksista. Niitä molempiahan meistä kaikista löytyy. Tänään sitte liikutti kovasti tää seuraava pätkä:"..Haluan uskoa että kaiken hajottavan rinnalla minussa elää elämälle suotuisia voimia. Ne minä haluan houkuttaa esiin toivollani ja rohkeudellani" Tuo nyt on varmasti kaikista lähinnä tän hetken tuntemuksia paitsi että en jaksa tänään ajatella oikei mitään. Suunnittelinki tän tekstin jälkeen vähän treenata haitaria, kutoa ja katella telkkaria ja jossai vaiheessa mennä saunaan. Eli ihan vaan sellasia juttuja jotka rentouttaa eikä tartte ajatella mitään. Kyllä se alitajunta tekee työnsä ja huomena voi varmasti jo keskittyä toivomaan ja aatteleen enempi tulevaa. Onhan huomena dialyysipäivä nii voi jututtaa lääkäria että mikä tää hommeli ny oikei onkaan.

Kiitos ja kuulemiin!

Minä uskallan

Minä uskallan olla se ihminen,
joka olen:
keskeneräinen,mutta kuitenkin onnellinen,
uuden edessä epävarma ja kuitenkin tiedonhaluinen,
joskus ratkaisujen edessä pelokas,
hämmentynyt ajatusten paljouden keskellä,
ja kuitenkin myös pienistä yksityiskohdista haltioitunut.
Epäilevä ja empivä,
sitten taas rohkea ja vakaa,
sanoihin mieltynyt,
sitten taas vaiteliaana syrjään vetäytynyt.
Joskus rikki revitty ja täynnä ristiriitaisuutta,
mutta myös yksipuolinen ja naiivi.
Vielä paljon muutakin olen,
jotain,mitä ei aina osaa kuvailla.

Minä uskallan
katsoa itseäni,
ja antaa myös muiden nähdä minut
tälläisenä
rakastetaan minua sitten
tai ei.

Minä uskallan
katsoa itseeni:
kypsymisen kaipuuseeni,
rakastamisen kykyyni,
mahdollisuuteeni kokea ystävyyttä,
päättäväiseen kestävyyteeni,
yhä uudistuvaan toivooni.

Mutta silloinkin kun epäonnistun
ja teen virheitä,
kun loukkaan tarpeettomasti,
kun riistän toisilta heidän vapautensa,
kun olen ahdasmielinen,
kun lakkaan uudistumasta,
kun olen kova ja luoksepääsemätön,
myös silloin haluan uskoa,
että kaiken hajottavan rinnalla
minussa elää elämälle suotuisia voimia.
Ne minä haluan houkuttaa esiin
toivollani ja rohkeudellani.


                                                              Ulrich Schaffer-

Alamäki jatkuu

Ja taas mennään. Alamäki senku jatkuu vaan.
Tänään piti dialyysissä ottaa labrat huomista pd-katetrin laittoa varten ja ne otettiinki ennen hoitoa. Olin vähän väsyny ja nukuin aamukahviiin asti ja sen jälkeen jatkoin unia. Jossai kohtaa heräsin ku kirurgi tuli kattomaan mahaa, että miltä se näyttää ja että mihin se katetri oikei tyrkättäis huomena. Siihen pyörähti nefrologi ja sano että yks niistä neljästä maanantaina otetuista veriviljelypulloista kasvaa jotain. Mitattiin kuume ja se oli 37.4 ja peruttiin huominen. Voi elläimen käsi!
Hoitaja tuli sanomaan että pitää jäähä vielä hoidon jälkeen tunniksi ku tiputetaan antibiootti ja että niitä on määrätty kahta laatua. Kerroin syksyisistä clostridium-tartunnoista. Se ku kuulemma herkästi uusii jos on vastikään sairastanu kyseisen vaivan ja aiheuttajana on nimenomaa antibiootti. Tämän tiedon perusteella lääkäri vaihto antibiootit Vancomyciniin, siihen järettömän kalliiseen mitä mulla ei oo nyt edes varaa omin kustein syyä, jolla on hoidettu kaks edellistä clostridiumia pois. Nii että nyt sitä ei pitäis edes tulla mutta saapa nähä, kyllä mun tuurilla varmasti tulee. Ja jos ei tuu nii tapahtuu jotai muuta, esim kuu tipahtaa taivaalta.

Ois tänään hoidon jälkeen ollu kokemuskoulutus Sos.- ja terv.huolto-oppilaitoksella. Oon Munuais- ja maksaliiton (www.musili.fi) kouluttama kokemuskouluttaja ja käyn sillon tällön kertomassa sos.- ja terv.alan opiskelijoille pitkäaikaissairaana elämisestä ja olemisesta, selviytymisestä arjessa ja kuntoutuksesta. Tai mistä tahansa mikä liittyy sairastamiseen. Hommassa ei tartte olla sairauden asiantuntija vaan riittää että on oman elämänsä asiantuntija. Niinku mun yhtä ystävää tituleerattiin, Malla nimeltään,  Mallatieteen tohtoriksi nii oonko minä sitte Lellutieteen tohtori.
No se luennointi piti tietysti perua ku en kerenny sinne enää eikä fiiliskään ollu todellakaan nii hyvä että oisin edes halunnu nähä ihmisiä. Laitoin viestiä ohjaavalle opettajalle ja eivät he kuulemma jääneet pulaan vaikka peruin menon n. tuntia ennen sovittua ajankohtaa. Ens viikolla koitetaan uuestaan vaikkaki onhan täsä taas noita jos-tekijöitä.

Ei tuossa siirtymisessä oo oikeestaan mitään vikaa. Ymmärrän täysin miksi sitä ei laiteta nyt ku on tulehus päällä. Luvassa vois olla paljo lisää ongelmia, ronkkimista yms. huonoja juttuja jos nyt laitettais kehoon vieraita esineitä. Pahinta täsä on tää pettymys. Musta tuntuu että kaikissa jutuissa mitä on kesästä alkaen ollu ja tehty, on tullu takkiin. Alkaen siitä ku menin mahataudin vuoksi päivystykseen enkä päässykään kotia vaan jouduin teholle, munuainen ei hyvästä alusta huolimatta palannukaan ennalleen vaan hyyty kokonaan, angiorafian jälkeen en päässykään kotiin vaan jouduin leikkauspöydälle, ohituksen jälkeen vointi ei alkanukaan koheta vaan huononi ja uusiksi rinta auki, jalan leikkaushaava aluksi parani hyväksi kunnes pari kk myöhemmin tulehtu ja sitä haavaa hoiettiin sairaalassa ja kotona piiitkään eikä sekään meinannu millään parantua. Tuohon päälle vielä kaikku ne pienemmät, arkiset pettymykset. Mun pettymyksensietokyvyn raja alkaa olla jo käsillä.

Oon tuonu täälä enempi julki tätä sairaus- ja terveyspuolta mutta täytyy myös muistaa että suureksi onnekseni mulla on toimiva turvaverkosto tässä ympärillä. En ois jaksanu jollei ois perhe ja ystävät tiiviisti ympärillä. Jos tuolla sairastelupuolella ei meekään ihan putkeen nii onneksi henkilökohtasessa elämässä menee. Esimerkiksi eilen ku oli mun syntymäpäivä.
Olin ollu vähän kipiänä enkä jaksanu sen kummemmin juhlistella mutta illalla tuli kuitenki mun sisko miehensä kans ja yks ystävä käymään. Meillä oli tosi mukavaa ja naurettiin ja oltiin vaan. Sain kerrassaan ihania lahjoja, vaikken mitään toivonukaan mutta mieli muuttu kyllä heti ku ne sain. Äiti miehensä ja lempikoiran kans toi päivällä vanttuut jotka oli tehty langoista jotka annoin äitille muutamaa päivää aiemmin. Eli kierrätyskamaa tuli sieltä. Ystävältä sain laukun josta olin kuulemma joskus sanonu että jos joskus luovut tuosta nii mää voin antaa sille uuden kodin. Niinpä sain sen nyt ja kassissa oli kaks kerää Seiska veikkaa, mun lemppari sukkalankaa ku tämä käsityöihminen ei ite tykänny kutoa sitä. Eli kierrätyskamaa sieltäki. Mukana oli vielä kattolampun osa joku puuttu jo aimemmin häneltä saadusta kierrätyslampusta. Sisko taas toi mun omia kamoja takas mikä on jo sinällään suuri lahja. Niitä ku ei välttis näy sen koommin ku ne tuosta ovesta lähtee. Kamoissa oli mm. kakkukupu jonka sitte illan mittaan suli hellalle. Siinä oli yhen sortin ohjelmanumeroa ku sitä putsattiin mutta nyt hella on ihan ennallaan, toisin ku kakkukupu. Siitäki me saatiin monet mojovat  naurut ku vähän jalostettiin ideoita sulaneesta kakkukuvusta. Eli oikei mukava päivä oli eilen ja ilman noita tähtihetkiä en kyllä jaksais. Nii että kaunis ja elämämakunen Kiitos kaikille läheisille ja ystäville. Tunnistatte kyllä itsenne.

Olihan siinä taas vuodatusta. Palataan taas asiaan.

Huono päivä

Ei oo menny ihan putkeen tää päivä.
Yöllä en saanu nukutuksi kunnolla ja heräsin seiskan aikaan valvomaan muutamaksi tunniksi. Tarkotus ku oli levätä kunnolla että lähtis tää tauti ja oisin torstaina kunnossa katetrinlaittoa varten.
Olo oli kuumeinen ja sitä oliki sitte puolen mittarin verran. Tarkotus oli tänään leipoa ja kahvittaa huomena ystäviä ku on mun synttärit. Ei ihan kauheesti napannu lähtä ennen dialyysiä kauppaan ja toiseksi ku takaraivossa jyskyttää se torstai, että pitää olla kunnossa. Niinpä peruin leipomiset, kahvittelut ja todennäkösesti siirrän vielä keskiviikon kokemuskoulutuksenki jotta voin keräillä voimia eikä se leikkaus vaan siirtyis ku onhan sitä nyt ootettu jo 5kk. Vaikka toisaalta, ei tässä nyt muuan viikko enää tunnu missään eikä mitään peruuttamatonta oo vielä tapahtunu. Vaan ku on tuo joulu ja kaikki nii ois kiva että ois jo sillon kone kotona nii vois joulunaki olla melko lunkisti eikä juosta sairaalassa. Dialyysin tarve ku ei kato onko arki vai pyhä.

Näin yöllä sellasta unta että kieltäydyin menemästä dialyysiin ku pelkäsin että lääkäri laittaa mut osastolle oottamaan crp:n tuloksia. Noh, se oli vaan unta ja crp oli tänään 21. Otettiin varalta veriviljelyt ja siitä nyt riippuu koko torstai. Pietään käsiä, jalkoja ja varalta vielä silmiäki ristissä että labrasta ei kuulu mitään!

Dialyysi sinällään meni ihan hyvin. Poisto alotettiin kahella litralla mutta sitä lisättiin parilla desillä eli 2.2l oli lopullinen poisto. Paineet kesti hyvin, mitä nyt kotia tullesa vähän näky tähtiä.
Muuten dialyysi oli vähän ahistava. Potilastoverilla ei ollu kaikki ihan hyvin ja sitä tauotonta huutoa piti kuunnella neljä tuntia.

Siinä ku lopeteltiin hoitoa, juteltiin hoitajan kans joulusta. Hän kerto kuinka tykkää laittaa joulua ja lapsuutensa joulukuusenhakutraditiosta. Kysy että tykkäänkö mää ja vastasin että no en oikeestaan. Hoitaja kysymään että miksen. Vastasin että siskon kuoleman jälkeen joulu on muuttunu mukavasta ahistavaksi ajaksi. Liikutuin itkemään ja kokosin itteni melko joutuin ja juteltiin hetki Anusta ja kuolemaansa liittyvistä asioista. Sitte lähin oottamaan taksia ja aloin poraamaan uuestaan ja nousin taksiin niiskuttaen. Koitin taas olla skarppina mutta kyllä se alahuuli jatkuvasti väpätti. Kuski kysy että haluanko puhua ja että josko se helpottais. Sanoin vaan että kaikki on hyvin ja että päivä on ollu vähän huono. Niinku onki; Huono yö, lentsu, ahistus, perumiset, jännitys siitä saanko katetrin to ja sitte vielä nuo jouluasiat. Jospa huomena ois parempi päivä.

Laitetaan tähän nyt vielä kuva Anusta, kun hän nyt mielessä pyörii.

Nyt hautaudun sohvalle enkä nouse vasta ku yöllä siirtyäkseni sänkyyn. Moidos.

Ystävämme Eino

Terveppä terve. No ei vainkaan, täsä mittään terveitä olla.
Lentsunperkele ei taho parantua. Leikkaukseen on 4 päivää ja sillo pitäs olla iskussa. Tässä on nyt menny vajaa pari viikkoa, muistaakseni, potiessa. Muuten tän kans pärjäis vaan ku on pientä lämpöä melkei koko ajan nii se vie voimat. Välillä tuntuu että esim. ulkovaatteiden pukemisen jälkeen pitää istahtaa hetkeksi. Tänään on sitte alkanu yskittää. Cool. Luotan kuitenki siihen että torstaina kaikki on hyvin ja jos ei oo nii se on sitte voi voi. Eletään toivossa.

Raportti perjantain hoidosta kuuluu nii että poisto oli 2 litraa. alkuun oli enempi mutta ne paineet. Kuukausikokeissa hb oli taas säälittävä 80 joten Mircera eli epo, tuplattiin. Nyt sitä menee 2xkk ja kerran viikosa dialyysissä rautaa.
On tullu nukuttua viime aikoina. Toki tuo tautiki jo pelkästään väsyttää mutta matala hb päälle nii ohan se varma että uni maistuu. Niinpä oonki nukkunu hyvilä mielin.
Täsä kuva tältä aamulta mökillä ku koiruliinin kans kuunneltiin myrskyä. Koira juoksi into piukasa aamulla aaltoja kiinni rannasa ja näytti kovasti tykkäävän kevyestä tuulenvireestä. Mönkijällä ku ajettiin nii piti työntää pää sivulle siten että tuuli kävi naamaan. Ihme epeli. Sitte se myöski päikkäreille ku alettiin, kävi mun päälle nukkumaan mikä taitaa olla ihan tavatonta. Ehkä se halus, kuten kuvasta näkyy, että siirryn pois ja päästän hänen ylhäisyytensä tyynylle koisaamaan.

Oltiin siis mökillä. Eilen mentiin päivällä kattomaan myrskyä. Mökki sijaitsee merenrannassa nii oltiin oikei aitiopaikalla bongaamassa. Vesi ei kuitenkaan noussu nii korkialle ku ennusteet lupas ja seki ennuste laski jatkuvasti mitä edemmäs myrsky eteni. Jotai metrin korkialla vesi kuitenki kävi ja se ei oo vielä tuolla seuduin paha. Keskimääränen aallonkorkeus oli perämerellä vajaat kolme metriä ja korkein yksittäinen aalto oli mitattu muistaakseni n.7.m korkiaksi. Tuulen nopeus oli parhaillaan vähän reilut 20m/s. Edes sähköt ei menneet eikä mökkitielle ollu kaatunu yhtään puuta. Tässä kuvassa ei tavallisesti näkyis vettä yhtään mutta tuo rouva ja koira näkyis ihan varmasti. Ne vähäset jäät mitä omassa uomassa oli, oli nousseet maihin.

Mietin tuossa että jos täältä kotoa, Oulun keskustasta, menis sähköt nii kyllä sitä ois ku kynsille  lyöty. En ees yrittäis jäähä kotia vaan lähtisin mökille. Sielä ku voi laittaa ruokaa, pitää mökkiä lämpimänä, peseytyä yms. ilman sähköjä. Täälä kaupungissa ei taiettas kattoa kovin hyvällä ku laittas sisäpihalle nuotion pystyyn ja alkais keitteleen nokipannukahvia ja laittaan ruokaa.
Tästä voiki päätellä että oon maalainen joka asuu kaupungissa. Jos vaan fysiikka antais periksi, asuisin jossai rauhallisessa paikassa ja pitäsin muutamaa elukkaa, ois ryytimaata, pottupeltoa, marjapensaita, meri vieressä yms. mukavaa. Nyt ku tilanne on kuitenki tämä, on mukava käyä mökeillä olemassa ja toteamassa että ei mun fysiikalla pysty. Ja toiseksi, ehkä mää oon kuitenki vähän liian laiska moiseen elämään.

Sormet alkaa tottua uuteen haitariin ja joka kerta ku ottaa sen syliin, löytyy vähän helpommoin oikiat sävelet. Saa nähä mitä ope sanoo ku oon vähän soveltanu tuota sormitusta. Osaksi siksi että sössin ite sen minkä ope kirjotti nuotteihin ja toiseksi siksi, että mun mielestä sormet yltää paremmin jollai toisella sormituksella. Ens viikolla on seuraava tunti ja sitte tulee tuomio.

Huomena on iltavuoro dialyysiin mikä on ehkä vähän huono homma. Pitäis leipoa huomena ja saa nähä miten se illalla huimaa. Onneksi leivpomiset voi hätätapauksessa siirtää tiistaiaamuun mutta ei sen pidemmälle.

Toivottavasti myrsky ei oo aiheuttanu korvaamatonta tuhoa kellekään. Son moikka!

Hyi hyi, Leena. Tuhma tyttö!

No nii. Torstai on toivoa täynnä, väittävät. Toivoa se on epätoivoki mutta onneksi sydän on täynnä sitä toista toivoa.
Ystävän kanssa tuossa poristiin torstain teeman mukasesti toivosta. Eka kerralla dialyysissä ollessa uskoin naiivisti että kaikki menee hyvin ja että siirtoon pääsee pian. Nii siinä käviki että kaikki meni hyvin, just niinku oppikirjoissa ja onnellisissa lopuissa vaikkaki tuli muutama viikko siirron jälkeen akuutti hyljintä. Seki meni ohi kolmen päivän tehostetulla kortisonihoidolla. Ja vaikka olin saamassa äitiltä munuaisen, olin jonossa koko ajan.
Tällä toisella kertaa on vähän karissu se naiivi usko siihen että kaikki menee hyvin. Tai usko on tallella mutta totuus on ollu toisenlainen. Ei oo menny ihan putkeen nää hommat mutta täsä sitä edelleen, hyvissä voimissa ja sydän toivoa täynnä katellaan päivä kerrallaan.
Mulla on jostai syystä ihan älyttömän vahva tunne siitä että vaikka Strömsössä ei ikinä tulis näin paljo pieniä ja isompia takaiskuja ku mitä tässä on nyt tullu, saan siirteen melko pian. Etten joutuis kauaa jonottamaan sitä ku lopulta joskus pääsen jonoon. Liekö se toivo on nii vahva että se tuntuu jo todelta.

Siitäpä päästäänmi tähän päivään.
Kävin aamulla silmälääkärissä saamassa injektion silmään. Mennessä mietin ruiskepiää ja arvoin siinä että arvaiskohan ottaa kahvin kans sellasen. Viimeviikolla otettiin kuukausikokeet ja ne oli hyvällä mallilla. Fosforit oli hyvät ja kalium oli melko matalalla joten mikäpä siinä sitte. Valikoin pitkään leipää ja se tuntu jotenki juhlalliselta ja samalla rikolliselta. Joku vanhempi rouvashenkilö näytti hieman närkästyneeltä ku hyppäsin tiskiltä toiselle kattelemassa parhaan näköstä leipää ku tietysti ajattelin että ku tämmönen juhlahetki on, on sen oltava täydellinen. Tai no... you get the point.
Se oli kaunista. Suorastaan runollista. Leipä ei ollu edes niin nätti ku mitä dialyysissä saa. Tämä yksilö oli liiskaantunu muovin sisässä ja vähän vettyny mutta maku oli ihana. Ei se tainnu ihan tummista tummintakaan olla mutta ajoi asiansa. Sen jälkeen on ollu tosi hyvä fiilis koko päivän. Se ei taida johtua rukiista eikä varsinkaan silmästä mutta se tunne ku voi tavallaan hyvällä omallatunnolla tehä syntiä. Sen verran minussa on sitä lammasta että heti kotiin tullessa otin kalkkitabletin ja päälle Resoniumin että kalium imeytyy kehosta. Mutta mikä fiilis yhestä pienen pienestä leivästä! Suosittelen jokaiselle pientä kapinaa sillon tällön, kunhan se ei loukkaa ketään.

Eikä se tän päivän syntilista siihen lopu. Ostin kaupasta piimää. Maitotuotteita saa syyä kaks desiä päivässä joten ei tässä mitään hätää oo. Kunhan vaan malttasin pysyä siinä määrässä ja jos en, nii tiiänpähän olla ostamatta jatkossa sitä.

Nautitaan ruuasta ja noustaan välillä barrikadeille!